Etusivu Kuka
olen
Kunta-
politiikka
Eduskunta-
työ
Ajan-
kohtaista
Blogi Artikkelit
 
Valtiopäivätoimet Arja Juvonen

Puheet eduskunnassa Arja Juvonen

 Arja Juvonen ammattikuva
Vuosi: 2017 - 2016 - 2015 - 2014 - 2013 - 2012 - 2011 - 2010 - 2009 - 2008

28.12.2014 Valtiopäivätoimeni vuosina 2011-2015



Lisätietoa >>



08.12.2014 Tehdään yhdessä hyvää vanhustenhoitoa niin Espoossa kuin myös koko Suomessa



Ikääntyvä väestö lisääntyy vuosi vuodelta. Kaikki eivät vanhene terveinä omissa kodeissaan vaan palveluja tarvitaan. Tovi sitten voimaan tulleen vanhuslain tarkoituksena on ollut parantaa ikääntyneiden hoidon ja palvelujen laatua. Onkin hyvin ikävää, että hallitus on päättänyt muuttaa vanhuslakia siten, että kriteereitä laitoshoitoon pääsemisessä tiukennetaan. Yhä useampi ikääntynyt viettää siis tulevaa vanhuuttaan omassa kodissaan.

Tein valtuustokysymyksen Espoon valtuustossa, jossa kysyin hoitajamitoituksen toteutumista Espoossa. Kysymystä ja siihen annettua vastausta käsiteltiin tänään Espoon valtuustossa. Vastauksen perusteella Espoossa menee hyvin. Hoitajia on laatusuosituksen esittämän verran. Kotihoidon tilanteeseen valtuustokysymyksen vastauksessa ei sen sijaan juurikaan oteta kantaa, sillä kotihoidon hoitajamitoitusta ei tarkalleen tiedetä. Siiitä ei säädetä laatusuosituksessa, eikä vanhuslaissa. Kotihoito on kuitenkin juuri se, jossa vanhustenhoidon paineet juuri tuntuvat. Laitospaikkoja vähennetään ja vanhuksia kotiutetaan.

Tällä hetkellä välittömään hoitotyöhön osallistuvan sosiaali- ja terveydenhuollon ammattihenkilöstön mitoitus on suositus, varsinaista normisäädöstä alan henkilöstöstä ei ole. Laatusuosituksen hoitohenkilöstömitoitus koskee vanhusten ympärivuorokautista hoitoa vanhainkodeissa, tehostetun palvelun yksiköissä ja vanhuksia hoitavilla terveyskeskusten vuodeosastoilla. Kotihoidon henkilöstöstä varsinaisia suosituksia ei ole, vaikka useat tahot ja tutkijat ovatkin kehittäneet erilaisia malleja henkilöstömitoituksen ja -rakenteen varmistamiseksi, toiminnan johtamiseksi ja voimavarojen tarkoituksenmukaiseksi kohdentamiseksi myös kotihoidossa.

Vanhuslain käsittelyn yhteydessä eduskunnassa vuonna 2012 sovittiin, että hoitohenkilöstön mitoitusta tarkastellaan vuoden 2014 loppuun mennessä. Mikäli yhdessäkin hoivayksikössä laatusuosituksen mitoitus 0,5 alittuu, vanhuslakia täydennetään asetuksella hoitajamitoituksesta.

Vaikka vaaditut henkilöstömitoitukset toteutuvatkin tällä hetkellä valtakunnallisesti paremmin kuin ennen lain voimaantuloa, niin täysin onnistuneesti ei ole kuitenkaan mennyt. THL:n syksyllä tekemä selvitys kertoo, että vaadittu mitoitus alittuu joka kymmenennessä toimintayksikössä. Se tarkoittaa sitä, että vanhuslakia tullaan täydentämään hoitajamitoituksen osalta.

Esitin valtuustossa kysymykseni kyytipoikana erilaisia toivomuksia, jotka hyväksyttiin yksimielisesti. Kotihoidon hoitajamäärä sekä asiakasmäärä ja hoitajan käytettävissä oleva hoitotyöhön käytetty aika/asiakas selvitetään ja tuodaan tiedoksi valtuustolle, riittävän henkilöstön määrästä huolehditaan ja sitä seurataan, sekä hoitohenkilöstön ja omaishoitajien jaksamiseen kiinnitetään erityistä huomiota.

Tehdään yhdessä hyvää vanhustenhoitoa niin Espoossa kuin myös koko Suomessa!





06.12.2014 Mennään hoitajina kaikki yhdessä linnanjuhliin



Olen viettänyt kymmeniä itsenäisyyspäiviä töissä. Sairaalassa, hoivaosastolla, vanhainkodissa. Hoitotyön keskelle on viety rauhaisaa tunnelmaa, juhlahetkeä, joka on ollut ainutlaatuinen ja herkkä. Joka on halunnut pukeutua pukuun, on puettu. Kunniamerkit on laitettu rintaan.

Hoitajat ja hoidettavat ovat seuranneet hoitotöiden ohessa linnan juhlavastaanottoa. Presidenttiparia kätteleviä juhlavieraita on seurattu sairaalasängystä ja sänkyjen viereltä. Potilashuoneiden televisiot ovat olleet auki ja volyymit täysillä.

Hoitotyön keskelle linnanjuhlat ovat tuoneet iloa ja valoa. Ympärillä on ollut glamouria, joka on tehnyt työpäivästä erilaisen. Laitoksessa ehtootaan viettäneet vanhukset ovat antautuneet kertomaan tarinoita ja muistelleet hyvinkin liikuttavasti. Erityisesti mieleen on jäänyt lottana työskennelleen rouvan tarina, sekä sotilaan, joka päätyi vankileirille Siperiaan. Elämä on ollut rankaa ja menetykset ovat olleet suuria.

Erään itsenäisyyspäivän iltavuoron jälkeen matkasin bussilla kohti kotia. Vatsassa kasvoi pieni tytöntyllerö. Muistan ikuisesti sen, kun istuin bussissa iltakymmenen jälkeen ja katselin valaistua ja kirkasta Mannerheimintietä. Tunsin suurta onnea ja rauhaa. Ihmettelin ympärillä olevaa valon määrää. Kaupunki oli valaistu. Kaikki oli rauhallista.

Monessa potilashuoneessa katseet kääntyvät tänäänkin linnanjuhliin. Minulla on kansanedustajana kunnia olla siellä vielä mukana. Mennään sinne hoitajina kaikki yhdessä.





02.12.2014 Vammaisneuvostot tulevat lakisääteiseksi- vammaisten henkilöiden asiat kuuluvat jatkossakin kunnissa



Tein keväällä lakialoitteen, jossa esitin vammaisneuvostojen saattamista lakisääteiseksi. Vammaisneuvostot ovat olleet tähän saakka kunnille vapaaehtoisia toisin kuin vanhusneuvostot. Aloite sai yli sadan kansanedustajan allekirjoituksen ja pääsi näin myös lausunnolle sosiaali- ja terveysministeriöön.

Koska vammaisneuvostot ovat olleet vapaaehtoisia, niiden on pelätty olevan lakkautuslistan kärkipäässä tulevien kuntauudistusten keskellä. On hienoa, että näin ei tule tapahtumaan, vaan ne on sisällytetty uuteen kuntalakiin.

Uutta kuntalakia koskeva hallituksen esitys annetaan eduskunnalle tänään. Kuntaministeri Paula Risikko on muuttanut hallituksen alkuperäistä kuntalakiesitystä siten, että vanhusneuvoston ja nuorisovaltuuston ohella myös vammaisneuvostot tulevat lakisääteiseksi.

Alkuperäisessä kuntalakiluonnoksessa vammaisneuvostot unohdettiin ja jätettiin kokonaan huomioimatta. Se harmitti suunnattomasti tuntuen väärältä ja epäoikeudenmukaiselta vammaisia henkilöitä kohtaan. Sosiaali-ja terveysministeriön antama lausunto lakialoitteen ja asian ärkeydestä sai ministeri Risikon kuitenkin lopulta taipumaan ja nyt asiassa näkyy valoa.

Lakialoitteen läpimeno on osoitus siitä, että oppositiosta voi myös vaikuttaa. Tosin se vaatii myös sitkeää ja määrätietoista työtä ja sitä, että ei lannistu oikeaksi näkemänsä asian eteenpäin viemisessä. Se vaatii myös uskoa siihen, että toimet, joita oppositiosta käsin eduskunnassa tekee eivät ole turhia.

Vammaisneuvostojen saattaminen lakisääteiseksi lisää vammaisten henkilöiden yhdenvertaisuutta. Neuvostojen kokoonpanolla on myös suurta merkitystä. Myös vaikeavammaisen ääni tulee saada kuuluviin, jos ei hänen itsensä, niin hänen omaisensa kautta. Tämä on huomioitu lakiluonnoksessa mielestäni hyvin. Lakiin on kirjattu, että vammaisilla henkilöillä sekä heidän omaisillaan tulee olla vammaisneuvostoissa riittävä edustus. Vammaisneuvosto ei siis ole pelkästään vammaisjärjestöjen neuvosto.


Tässä alla lakialoite vammaisneuvostojen saattamisesta lakisääteiseksi.

LAKIALOITE
Laki vammaisuuden perusteella järjestettävistä palveluista ja tukitoimista annetun lain 13 §:n muuttamisesta
Eduskunnalle
Lain vammaisuuden perusteella järjestettävistä palveluista ja tukitoimista (380/1987) 13 § ensimmäisen momentin mukaan kunnanhallitus voi asettaa vammaisneuvoston, jonka tehtävänä on edistää ja seurata kunnallishallinnon eri aloilla tapahtuvaa toimintaa vammaisten henkilöiden kannalta. Vammaisneuvosto voi tehdä aloitteita ja esityksiä sekä antaa lausuntoja asioista, joilla on merkitystä vammaisten henkilöiden elämisessä ja suoriutumisessa.
Laissa ikääntyneen väestön toimintakyvyn tukemisesta sekä iäkkäiden sosiaali- ja terveyspalveluista (980/2012) 11 §:n 1 momentin mukaan kunnan on asetettava ikääntyneen väestön osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuuksien varmistamiseksi vanhusneuvosto ja huolehdittava sen toimintaedellytyksistä.
Vammaisneuvosto on tärkeä toimija ja asiantuntija vammaisuuteen liittyvissä asioissa. Lain vammaisuuden perusteella järjestettävistä palveluista ja tukitoimista 13 § toisen momentin mukaan vammaisilla henkilöillä sekä heidän omaisillaan ja järjestöillään tulee olla riittävä edustus vammaisneuvostossa. Vammaisneuvoston laajapohjainen ja asiantunteva jäsenistö mahdollistaa vammaisten henkilöiden äänen kuulumisen ja se tuottaa tärkeää ja tarpeellista tietoa erilaisten päätösten, suunnitelmien ja ohjelmien vaikutuksista vammaisten henkilöiden elämään ja suoriutumiseen. Vammaisneuvoston puuttuminen vähentää vammaisten oikeusturvaa ja heikentää kokonaisvaltaisen vammaispoliittisen keskustelun syntymistä kuntatasolla.
Kunnallisen vammaisneuvoston perustaminen ei ole kunnille tämän hetkisen lainsäädännön mukaan pakollinen tehtävä, vaikka kunnallinen tai alueellinen vammaisneuvosto on asiantuntijaelin vammaisen ihmisen elämää koskevissa asioissa paikallistasolla. Nykyinen voimassaoleva lainsäädäntö asettaa vammaiset ja vanhukset eriarvoiseen asemaan, sillä vanhusneuvosto on lain mukaan kunnissa pakollinen. Vammaisneuvoston perustaminen kunnallisesti tai alueellisesti tulisi säätää lailla, kuten tehtiin myös vanhusneuvoston kohdalla vuoden 2014 alussa voimaan astuneessa laissa laki ikääntyneen väestön toimintakyvyn tukemisesta sekä iäkkäiden sosiaali- ja terveyspalveluista.
Vammaisneuvostojen säätäminen lailla turvaisi vammaisneuvostojen aseman ja toimintamahdollisuuden myös kunta- ja palvelurakenneuudistuksessa, jonka valmistelu on Suomessa juuri käynnissä. Kuntarakenteen muutokset saattavat tuoda uusia haasteita myös vammaisneuvostojen toimintaan, joten vammaisneuvostojen olemassa olon turvaaminen lainsäädännöllä olisi perusteltua. Sen myötä vammaisneuvostot ja vanhusneuvostot tulisivat myös yhdenvertaisiksi keskenään.

Edellä olevan perusteella ehdotamme,
että eduskunta hyväksyy seuraavan lakiehdotuksen:
Laki
Laki vammaisuuden perusteella järjestettävistä palveluista ja tukitoimista annetun lain 13 §:n muuttamisesta
Eduskunnan päätöksen mukaisesti
muutetaan lain vammaisuuden perusteella järjestettävistä palveluista ja toimista (380/1987) 13 §:n 1 momentti seuraavasti:
13 §
Vammaisneuvosto

Kunnan on asetettava vammaisneuvosto, jonka tehtävänä on edistää ja seurata kunnallishallinnon eri aloilla tapahtuvaa toimintaa vammaisten henkilöiden kannalta. Vammaisneuvosto voi tehdä aloitteita ja esityksiä sekä antaa lausuntoja asioista, joilla on merkitystä vammaisten henkilöiden elämisessä ja suoriutumisessa.

Tämä laki tulee voimaan * päivänä *kuuta 20**.

Helsingissä 20 päivänä maaliskuuta 2014
Arja Juvonen /ps





28.11.2014 Done



Done.



26.11.2014 Tässä tovi sitten tekemäni lakialoite hoitajamitoituksen saattamisesta lakiin- hyvä että ministeri Huovinen on vihdoinkin samaa mieltä



Laki ikääntyneen väestön toimintakyvyn tukemisesta sekä iäkkäiden sosiaali- ja terveyspalveluista annetun lain 20 §:n muuttamisesta
Eduskunnalle
Lakialoitteessa ehdotetaan muutettavaksi lakia ikääntyneen väestön toimintakyvyn tukemisesta sekä iäkkäiden sosiaali- ja terveyspalveluista (980/2012 ) (myöh. vanhuspalvelulaki) siten, että lain henkilöstöä koskevaan 20 §:ään lisätään uusi kolmas momentti, jossa henkilöstön vähimmäismäärästä säädetään nykyistä tarkemmin.

Vanhuspalvelulain toimeenpanoa selkeyttämään ja tukemaan laaditut laatusuositukset sisältävät ikääntyneiden henkilöiden hoitoon liittyviä ohjeistuksia ja suosituksia. Ikääntyneiden hoidon laadun parantamisen edellytykseksi laatusuosituksissa määritellään muun muassa henkilöstön määrää eli hoitajamitoitusta. Laatusuosituksessa esitetään henkilöstön vähimmäismääräksi tehostetussa palveluasumisessa ja vanhainkodeissa 0,50 hoitotyöntekijää asiakasta kohden. Mikäli terveyskeskusten vuodeosastoilla on pitkäaikaishoidossa asiakkaita, joiden hoidon tarve on perusteltu lääketieteellisesti tai turvallisen hoidon varmistamiseksi, vähimmäismitoitus on 0,60-0,70 hoitotyöntekijää asiakasta kohden. Laatusuosituksessa esitetty henkilöstön vähimmäismitoitus tarkoittaa todellista hoitoon osallistuvan henkilöstön mitoitusta, jossa poissaolevien työntekijöiden osuus korvataan sijaisilla.

Laatusuosituksissa vanhuspalvelulakiin sisältyvä henkilöstöä koskeva säännös (20 §) edellyttää, että toimintayksikössä on oltava henkilöstö, jonka määrä ja tehtävärakenne vastaavat iäkkäiden asiakkaiden toimintakyvyn edellyttämää palvelun tarvetta ja turvaa heille laadukkaat palvelut. Vanhuspalvelulain 20 §:n on arvioitu antavan laatusuosituksille ja viranomaisvalvonnalle aikaisempaa vankemman pohjan. Lakitasoiset säännökset on tarkoitettu vahvaksi tueksi muun muassa laatusuosituksessa esitettyyn henkilöstön määrään. Suomen lähi- ja perushoitajaliitto Super on tehnyt selvityksen hoitajamitoituksen toteutumisesta ympärivuorokautisissa vanhusten asumispalveluissa. Selvitys suoritettiin tutkimalla toteutuneet henkilöstömitoitukset keväällä 2014 kolmen viikon työvuorolistoista sellaiselta ajanjaksolta, johon ei sisältynyt normaalista arjesta poikkeavia juhlapyhiä tai lomajaksoja. Selvitykseen osallistuneet työpaikat olivat julkisia palveluntuottajia, ja laskennassa käytetty kaava oli sama kuin Valviran ja THL:n vuonna 2013 tekemässä selvityksessä. Valviran ja THL:n selvitys tehtiin ennen vanhuspalvelulain voimaantuloa, ja siitä selvisi, että hoitajamitoitus oli alle suositellun rajan noin joka viidennessä vanhusten asumisyksikössä. Tilanne oli sama sekä julkisissa että yksityisissä ympärivuorokautista hoitoa antavissa yksiköissä. Kysely selvitti myös sen, että toteutunut hoitajasuhde oli pienempi kuin oli suunniteltu. Superin tekemän vuoden 2014 kevään selvityksen mukaan henkilöstömitoituksen tilanne on edelleen vuoden 2013 tasolla, eli suositusten mukaista 0,50-tason henkilöstömitoitusta ei ole Suomessa saavutettu. Tilanne on huolestuttava, ja se on ristiriidassa vanhuspalvelulain tarkoituksen ja suosituksen kanssa. Vanhuspalvelulain säätämisen yhteydessä hallitus totesi, että mikäli vuoden 2014 loppuun mennessä suoritetun vaikutusarvioinnin yhteydessä ilmenee, että laatusuosituksen vähimmäismitoitus alittuu yhdessäkin toimintayksikössä, valtioneuvosto antaa eduskunnalle esityksen vanhuspalvelulain täsmentämisestä. Tähän mennessä tulleiden tietojen ja tutkimusten perusteella on hyvin epätodennäköistä, että suomalaisessa vanhustenhoidossa tullaan pääsemään suositusten tasolle vuoden 2014 loppuun mennessä. Hoitajamitoituksessa havaitut epäkohdat, hoitajamitoituksen ailahtelevaisuus ja hoitajamitoituksen epätasapuolinen jakautuminen ovat syitä siihen, että vanhuspalvelulakia on ryhdyttävä täsmentämään hoitajamitoituksen osalta välittömästi. Hoitajamitoituksen osalta tehostetun asumispalveluyksikön, vanhainkodin ja pitkäaikaishoivaa tarjoavan hoivayksikön hoitajamitoitusta on jokaista tarkasteltava myös erikseen, sillä hoivayksiköissä on suuriakin eroja asiakkaiden hoidon vaativuudessa. Hoitajamitoituksen täsmentäminen lailla turvaa muuttumattoman ja yhdenvertaisen hoitajamitoituksen suomalaisessa vanhustenhoidossa ja vahvistaa hoitoisuudeltaan raskaiden ja vaativien hoivayksiköiden resursseja.

Edellä olevan perusteella ehdotamme,

että eduskunta hyväksyy seuraavan lakiehdotuksen:
Laki

ikääntyneen väestön toimintakyvyn tukemisesta sekä iäkkäiden sosiaali- ja terveyspalveluista annetun lain 20 §:n muuttamisesta
Eduskunnan päätöksen mukaisesti

lisätään ikääntyneen väestön toimintakyvyn tukemisesta sekä iäkkäiden sosiaali- ja terveyspalveluista annetun lain (980/2012 ) 20 §:ään uusi 3 momentti, seuraavasti:


20 §
Henkilöstö

- - - - - - - - - - - - - - - - - - -

Henkilöstön vähimmäismäärä tehostetussa palveluasumisessa ja vanhainkodeissa on 0,50 hoitotyöntekijää asiakasta kohden. Terveyskeskusten tai muiden sellaisten hoivayksiköiden vuodeosastoilla, joissa on pitkäaikaishoidossa asiakkaita, joiden hoidon tarve on perusteltu lääketieteellisesti tai turvallisen hoidon varmistamiseksi, vähimmäismitoitus on 0,70 hoitotyöntekijää asiakasta kohden. Henkilöstön vähimmäismitoitus tarkoittaa todellista hoitoon osallistuvan henkilöstön mitoitusta, jossa poissaolevien työntekijöiden osuus korvataan sijaisilla.



25.11.2014 Mikä hyvinvointiyhteiskunta?



Vauvaluukut ovat herättäneet hyvää keskustelua Suomessa. Kädessä on konkreettinen toimenpide, jonka tarkoituksena olisi estää epätoivoisen vanhemman tekemää vauvasurmaa. Vauvaluukun rinnalle esitin myös hätänumeroa 24/7, joka olisi vain vanhempien käytössä. Tukikanava ja linja, jota pitkin apu saadaan välittömästi kotiovelle. Se oli ajatukseni.

Olen saanut valtavasti palautetta vauvaluukuista ja hätänumerosta 24/7. Eiliseen päivään ajoittui Espoon kaupunginhallituksen kokous, mutta liki kaiken väliajan olin puhelimessa. On ollut uskomatonta, miten suomalaiset ovat heränneet lastensuojelukeskusteluun. Puheluita, sähköpostia ja tekstiviestejä on tullut ympäri Suomen. Ihmisillä on huoli, hätä ja halu auttaa ja ennaltaehkäistä lapsiperheiden hätää. Tämä on ollut koskettavaa kuulla. Ihmiset ovat myös kertoneet omia kokemuksia lapsivuodeajasta suruineen, sairastumisineen ja väsymyksineen. Ne ovat asioita, jotka jokainen vanhemmuuden kokenut ymmärtää ja kykenee jakamaan.

Suomalaisilla on suuri sydän: myötätunnon ja auttamisen halun määrä on rajaton. Kiitos teille kaikille, jotka lähestyitte minua eilen. Postia tulee myös tänään.

Lapsiluukkukeskustelu on herättänyt kuitenkin myös toisenlaisia ajatuksia. Suomen evankelis-luterilaisen kirkon kasvatus- ja perheasioiden yksikön apulaisjohtaja Pekka Asikainen pitää ajatusta vauvaluukuista Suomessa kaukaisena. Asikainen heittää keskusteluun kortin, jota on helppo käyttää keskusteluissa, jossa punnitaan asioihin tarttumista. Hän puhumaan hyvinvointiyhteiskunnan olemassaolosta ja varmuudesta.

"Hyvinvointiyhteiskunta on rapautunut tai romahtanut, jos ruvetaan vauvaluukuista puhumaan", Asikainen sanoo eilisessä Helsingin Sanomien artikkelissa.

Hyvinvointierot eivät kosketa kaikkia. Me tiedämme kuitenkin, sekin on käynyt ilmi lukuisista raporteista ja selvityksistä, että hyvinvoinnin erot kasvavat Suomessa. Köyhyys, työttömyys ja niiden mukanaan tuoma epätoivo on osa suomalaista arkea. Hyvinvointiyhteiskunta voi huonosti ja siitä osoituksena on nuorten syrjäytyminen, työttömyys, velkaantuminen ja lasten huostaanottojen suuri määrä. Sokeriksi pohjalle on tulossa yhä enemmän lisääntyvä ikäihmisten yksinäisyys ja huonokuntoisten kotona asuvien vanhusten määrä, joka lisääntyy entisestään hallituksen viimeisen päätöksen, vanhuslain laitoshoitoon pääsyn kriteereihin tulevien tiukennusten myötä.

Kun Suomen evankelis-luterilaisen kirkon kasvatus- ja perheasioiden yksikön apulaisjohtaja Pekka Asikainen nostaa keskusteluun vanhuskortin, hän on joko viisas, sarkastinen tai tekee ohilyönnin.

"Jos lähdetään tarkastelemaan eettisesti asiaa, niin pitäisikö meidän ottaa myös vanhusluukut käyttöön?" Asikainen kysyy.

Vastaan Asikaiselle pitkään hoitotyötä tehneenä (yli 20v) ja niistä ihmisen arjessa muun muassa yön hiljaisina hetkinä mukana kulkeneena (14v yötyötä): Kyllä.

Meidän tulisi ottaa myös vanhusluukut käyttöön. Yhteiskuntamme linjan mukaisesti ja vanhuslain tulevien muutosten myötä meillä tulee olemaan entistäkin enemmän yksinäisiä, sairaita, liikuntarajoitteisia ja huonokuntoisia vanhuksia omissa kodeissaan ihan oman onnensa nojassa.

Mikä hyvinvointiyhteiskunta?




24.11.2014 Vauvaluukut ja hätänumerot vanhemmille, resurssit ja koulutusta kenttätyöhön



Lukuisten suomalaisen lastensuojelun tilasta tehtyjen raporttien ja ohjeistusten sisältöä ei ole ehkä sittenkään onnistuttu viemään eteenpäin vahvasta tahdosta huolimatta.

Valtiotalouden tarkastusviraston tarkastuskertomuksessa K 6/2012 todettiin, että lapsen etu toteutuu lastensuojelussa vaihtelevasti sen mukaan, onko lapsi avo-, sijais- vai jälkihuollossa ja missä kunnassa lapsi asuu. Tarkastuksen mukaan perheitä ei tueta riittävästi lastensuojelun eri vaiheissa. Selvityksessä todetaan mm, että avohuollossa tuen kohteena nähdään koko perhe, mutta lastensuojelun työntekijöiden ajan puute estää perheen kokonaisvaltaisen tukemisen.

Sosiaali- ja terveysministeriö asetti syyskuussa 2012 selvitysryhmän kuntien perhetyön, lastensuojelun toimintatapojen sekä lastensuojelulain toimivuuden kehittämiseksi. Selvitys valmistui vuonna 2013. Selvitysryhmä esitti, että lasten ja perheiden tilanteiden arvioinnin käytäntöjä ja menetelmiä on systematisoitava. Työntekijöiden osaamista on vahvistettava lastensuojelun erikoistumiskoulutuksen avulla. Työntekijäresursseja on lisättävä välittömästi, mutta asiakasmäärämitoitusten antamisen pohjaksi tarvitaan kokemukseen perustuvaa tietoa erilaisten työn organisointitapojen vaikutuksista työmäärään.

Lastensuojelun resursseja on lisättävä. Se on noussut monessa selvityksessä jo esiin. On syytä myös selvittää, kuinka raporttien muut parannusehdotukset ja huomiot on viety eteenpäin. Mitä on tehty ja mitä muuta olisi vielä tehtävissä?

Kuopion viikonlopun lapsisurma tapaus on hyvin murheellinen ja muistuttaa siitä, että suomalaisen lastensuojelun tilanteen tarkastamisen, arvioimisen ja parantamisen tulee olla nyt työlistan ykkösenä Suomessa. Avoimuuden lisääminen ja uusien keinojen etsiminen lapsiperheiden väsymystilan löytämiseksi tulisi ottaa laajaan keskusteluun Suomessa. Euroopassa (mm.Saksassa) ns.vauvaluukut ovat onnistuneet ehkäisemään vauvasurmia, kun väsynyt ja epätoivoinen äiti on vienyt lapsensa vauvaluukun kautta turvaan itseltään. Vain vanhemmille osoitettu ns 24/7 hätänumero johon soittaa viimeisen väsymyksen ja tuskan keskellä voisi myös pelastaa pieniä uhreja.






22.11.2014 Kiitos toimittaja Kari Valtonen: Kerrankin asiaa siitä, mitä oikeasti teen eduskunnassa



Lisätietoa >>



21.11.2014 Vanhustenhoidon trendi-kentällä on ensiaputilanne



Lounais-Suomessa Salossa paljastui lokakuussa 2014 tapaus, jossa yksityisen hoivayrityksen yrittäjän epäillään myrkyttäneen hoitamansa vanhuksen ja varastaneen tältä myös suuren määrän rahaa. Epäilty tapaus on järkyttävä ja ravistelee voimakkaasti suomalaista vanhustenhoitoa. Tapaus nostaa jälleen kerran esille sen tosiasian, että vanhustenhoidon valvonnassa ja epäkohtiin puuttumisessa on Suomessa liian pidättyväinen ote. Lounais-Suomen aluehallintovirasto oli jo kesällä 2014 saamiensa tietojen perusteella ottanut yrityksen valvontaansa, mutta yritys oli silti toiminnassaan havaituista epäkohdista huolimatta saanut jatkaa toimintaansa.

Vanhuksiin kohdistuvat rikokset tulevat esiin harvoin, vaikka yhä useampi ikääntynyt kohtaa elämässään joko kaltoin kohtelua tai omaisuusrikoksia. Omassa kodissaan asuvat ikääntyneet tuntevat turvattomuutta ja pelkoa siitä, että oma koti ei ehkä olekaan se turvallinen ja paras paikka viettää omaa vanhuuttaan. Ikääntyneiden määrä lisääntyy kuitenkin entisestään ja yhä useampi vanhus viettää ehtoovuotensa kotipalvelun avun turvin omassa kodissaan. Tämä on myös hallituksen tavoite ja vanhuspalvelulakia ollaan parasta aikaa täydentämässä siten, että kotihoidon ensisijaisuus korostuu entisestään ikääntyneen hoitomuotona. Samalla kriteerit laitoshoitoon pääsystä kiristyvät.

Hallituksen esitys kajota vasta voimaan tulleeseen vanhuslakiin on väärin ja se kuvastaa valtioneuvoston arvoja. Vanhus eristetään omaan kotiin vähäisen hoivaavun turvin ja ovi laitetaan perässä kiinni. Hallituksen esityksessä kyseessä kerrotaan olevan trendin, jolla laitospaikkoja on vähennetty Suomessa jo vuosia. Vanhukset ja trendi eivät mielestäni kuulu yhteen. Trendi on kevyttä, mutta minulle vanhukset painivat raskaassa sarjassa.

Vanhustenhoidon valvonta on aluehallintovirastojen, Valviran ja palvelutuottajan hyväksymän kunnan tai kaupungin vastuulla. Valvonta ei ole kuitenkaan aukotonta ja valvontaa on myös siirretty liikaa palvelutuottajan omavalvonnan ja palautekyselyjen varaan. Lisäksi suuressa roolissa ovat palvelun saajat eli vanhukset ja heidän omaisensa, joiden tehtäväksi jää reklamoida saamastaan palvelusta tai kohtelusta eteenpäin. Tämä on kuitenkin monelle vanhukselle mahdotonta, sillä ikääntyneet kokevat pelkoa ja tyytyvät usein myös siihen huonoon hoitoon ja kohteluun. Yhä useampi kotona asuva ikääntynyt kärsii myös erilaisista ikääntymisen tuomista sairauksista esimerkiksi muistisairauksista.

Olen hyvin huolissani suomalaisen vanhuksen kohtalosta. Se on tämänhetkisistä huolistani suurin. Minua ei huolestuta ne, jotka pitävät suurinta ääntä , vaan ne, jotka eivät pidä ääntä ollenkaan.

Se on kuin tosipaikan ensiaputilanne. Se joka on hiljaa, sillä on suurin hätä. Se joka huutaa, saa odottaa.






19.11.2014 Osallistun torstaina Uudenmaan maakuntaparlamenttiin Uudenmaan maakuntavaltuuston jäsenenä



Torstaina lakivaliokunnassa valiokunnan mietintö kansalaisaloitteesta tasaarvoiseen avioliittolakiin saa rinnalleen vastapuolen esittämän vastalauseen, jossa esitettänee, että kansalaisaloite hyväksytään. Valiokunnan mietintö ja vastalause laitetaan vastakkain, jossa niistä myös valiokunnassa äänestetään. Lakivaliokunta on päättänyt aiemmin, että valiokunnan kanta asiaan on kielteinen.

Puolueiden esittämät vastalauseet ja eriävät mielipiteet ovat eri valiokunnissa eduskunnassa liki viikottaisia. Vastalause ja eriävä mielipide ovat opposition hyviä työkaluja, joilla hallituksen esityksiin annetaan opposition mielipide ja kanta. Valiokunnan käsittelyn jälkeen valiokunnan mietintö ja siihen tehdyt vastalauseet tuodaan aina eduskunnan isoon saliin äänestykseen, jossa kaikki kansanedustajat pääsevät vielä kertaalleen ottamaan kantaa asioihin ja viimeisemmäksi myös äänestämään. Viimeinen ja ratkaiseva äänestys tapahtuu siis aina täysistunnossa.

Kirjoitan tätä eduskunnassa, jossa myös itse kohta esitän pari viikkoa sitten lakivaliokunnassa jättämämme vastalauseen lausumaesityksen, joka liittyy yksityishenkilön velkajärjestelyyn. Siitäkin äänestetään myöhemmin eduskunnan isossa salissa.

Tasaarvoisen avioliittolain kansalaisaloitteen käsittely päättyy siis torstaina lakivaliokunnassa. Käsittely päättyy vastapuolen vastalauseeseen, joka saapuu eduskunnan isoon saliin valiokunnan mietinnön rinnalla tietojemme mukaan 27.11 torstaina, eli viikon kuluttua.

Omalta osaltani kansalaisaloitteen valiokuntakäsittely päättyi kuitenkin jo tänään keskiviikkona, sillä torstaina olen Uudenmaan maakuntavaltuuston jäsenenä osallistumassa Uudenmaan maakuntaparlamenttiin. Tilaisuus päättyy kello 16, jonka jälkeen tulen eduskunnan kyselytunnille ja täysistuntoon.

Kansalaisaloitteen käsittely omalta osaltani eduskunnassa ei kuitenkaan pääty lopullisesti tähän keskiviikko päivään. Tulen osallistumaan kansalaisaloitteeseen liittyvään loppuäänestykseen, joka meille annetun tiedon mukaan tulee olemaan 28.11.






13.11.2014 Lakialoitteeni vammaisneuvostojen saattamisesta lakisääteiseksi etenee



Tein keväällä lakialoitteen vammaisneuvostojen saattamisesta yhdenvertaiseen asemaan vanhusneuvostojen kanssa eli lakisääteiseksi. Aloite sai yli sadan kansanedustajan allekirjoituksen.

Sosiaali- ja terveysministeriö antoi aloitteesta lausunnon todeten, että on perusteltua saattaa vammaisneuvostot samaan asemaan vanhusneuvostojen ja nuorisovaltuustojen kanssa, jotka molemmat, toisin kuin vammaisneuvostot, ovat uudessa kuntalain esitysluonnoksessa esitetty kuntien velvoitteiksi eli lakisääteiseksi.

Valtiovarainministeriöstä kuntalakia valmistelevilta virkamiehiltä saadun tiedon mukaan kuntalakia koskeva hallituksen esitys pyritään antamaan eduskunnalle mahdollisimman pian. Saadun tiedon mukaan STM:n esitys kunnallisten vammaisneuvostojen aseman vahvistamisesta STM:n sosiaali- ja terveysvaliokunnalle lakialoitettani koskevassa asiassa sisältyy esitykseen.

Olen tehnyt pitkään hoitotyötä ennen kansanedustajuutta ja hoitanut myös vammaisia henkilöitä. Olen nähnyt, että vammaisten ihmisten yhdenvertaisuuden toteutumisessa on vielä paljon tehtävää. Vammaisneuvostojen säilyttäminen ja lakisääteistäminen on vain yksi pieni askel, mutta merkittävä ja tärkeä. Olen iloinen, että hoitajan tekemä lakialoite etenee!

Vammaisneuvostot tulevat lakisääteiseksi ja samalle viivalle vanhusneuvostojen ja nuorisovaltuustojen kanssa. Yhdenvertaisuus toteutuu ja sen eteen myös hallitus on puhunut ja tehnyt työtä. Hallitus osoitti, että tällä kertaa sanat vastaavat myös tekoja. Kiitos Paula Risikko, Susanna Huovinen ja Anna-Maja Henriksson, että lakialoitteeni sai arvokkaan ja ymmärtäväisen käsittelyn. Ja kiitos kaikille niille kansanedustajille, 108 kpl, jotka allekirjoititte aloitteeni. Eihän se ilman teitä olisi onnistunut!

Kiitos.

TÄSSÄ ALLA LAKIALOITE

Eduskunnalle
Lain vammaisuuden perusteella järjestettävistä palveluista ja tukitoimista (380/1987) 13 § ensimmäisen momentin mukaan kunnanhallitus voi asettaa vammaisneuvoston, jonka tehtävänä on edistää ja seurata kunnallishallinnon eri aloilla tapahtuvaa toimintaa vammaisten henkilöiden kannalta. Vammaisneuvosto voi tehdä aloitteita ja esityksiä sekä antaa lausuntoja asioista, joilla on merkitystä vammaisten henkilöiden elämisessä ja suoriutumisessa.
Laissa ikääntyneen väestön toimintakyvyn tukemisesta sekä iäkkäiden sosiaali- ja terveyspalveluista (980/2012) 11 §:n 1 momentin mukaan kunnan on asetettava ikääntyneen väestön osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuuksien varmistamiseksi vanhusneuvosto ja huolehdittava sen toimintaedellytyksistä.
Vammaisneuvosto on tärkeä toimija ja asiantuntija vammaisuuteen liittyvissä asioissa. Lain vammaisuuden perusteella järjestettävistä palveluista ja tukitoimista 13 § toisen momentin mukaan vammaisilla henkilöillä sekä heidän omaisillaan ja järjestöillään tulee olla riittävä edustus vammaisneuvostossa. Vammaisneuvoston laajapohjainen ja asiantunteva jäsenistö mahdollistaa vammaisten henkilöiden äänen kuulumisen ja se tuottaa tärkeää ja tarpeellista tietoa erilaisten päätösten, suunnitelmien ja ohjelmien vaikutuksista vammaisten henkilöiden elämään ja suoriutumiseen. Vammaisneuvoston puuttuminen vähentää vammaisten oikeusturvaa ja heikentää kokonaisvaltaisen vammaispoliittisen keskustelun syntymistä kuntatasolla.
Kunnallisen vammaisneuvoston perustaminen ei ole kunnille tämän hetkisen lainsäädännön mukaan pakollinen tehtävä, vaikka kunnallinen tai alueellinen vammaisneuvosto on asiantuntijaelin vammaisen ihmisen elämää koskevissa asioissa paikallistasolla. Nykyinen voimassaoleva lainsäädäntö asettaa vammaiset ja vanhukset eriarvoiseen asemaan, sillä vanhusneuvosto on lain mukaan kunnissa pakollinen. Vammaisneuvoston perustaminen kunnallisesti tai alueellisesti tulisi säätää lailla, kuten tehtiin myös vanhusneuvoston kohdalla vuoden 2014 alussa voimaan astuneessa laissa laki ikääntyneen väestön toimintakyvyn tukemisesta sekä iäkkäiden sosiaali- ja terveyspalveluista.
Vammaisneuvostojen säätäminen lailla turvaisi vammaisneuvostojen aseman ja toimintamahdollisuuden myös kunta- ja palvelurakenneuudistuksessa, jonka valmistelu on Suomessa juuri käynnissä. Kuntarakenteen muutokset saattavat tuoda uusia haasteita myös vammaisneuvostojen toimintaan, joten vammaisneuvostojen olemassa olon turvaaminen lainsäädännöllä olisi perusteltua. Sen myötä vammaisneuvostot ja vanhusneuvostot tulisivat myös yhdenvertaisiksi keskenään.

Edellä olevan perusteella ehdotamme,
että eduskunta hyväksyy seuraavan lakiehdotuksen:
Laki
Laki vammaisuuden perusteella järjestettävistä palveluista ja tukitoimista annetun lain 13 §:n muuttamisesta
Eduskunnan päätöksen mukaisesti
muutetaan lain vammaisuuden perusteella järjestettävistä palveluista ja toimista (380/1987) 13 §:n 1 momentti seuraavasti:
13 §
Vammaisneuvosto

Kunnan on asetettava vammaisneuvosto, jonka tehtävänä on edistää ja seurata kunnallishallinnon eri aloilla tapahtuvaa toimintaa vammaisten henkilöiden kannalta. Vammaisneuvosto voi tehdä aloitteita ja esityksiä sekä antaa lausuntoja asioista, joilla on merkitystä vammaisten henkilöiden elämisessä ja suoriutumisessa.






12.11.2014 Kirjallinen kysymys: Valehoitaja ilmiön pysäyttäminen



Lounais-Suomessa Salossa paljastui lokakuussa 2014 tapaus, jossa yksityisen hoivayrityksen yrittäjän epäillään myrkyttäneen hoitamansa vanhuksen ja varastaneen tältä myös suuren määrän rahaa. Epäillyllä yrittäjällä oli avovaimonsa kanssa hoivapalveluyritys, jolla oli kymmenkunta asiakasta. Poliisin mukaan pariskunnan epäillään myös väärentäneen työtodistuksia ja tutkintoja, joiden avulla he ovat saaneet Suomessa sairaanhoitajan ammattitutkinnon. Poliisin mukaan nainen on myöntänyt, että todistukset ovat väärennöksiä. Poliisin mukaan todistuksissa on yksityiskohtia, jotka eivät voi pitää paikkaansa ja alaa tuntemattomankin hälytyskellot alkavat soida (Helsingin Sanomat 7.11.2014).

Pariskunta on epäilyttävistä todistuksista huolimatta onnistunut pääsemään opiskelemaan sairaanhoitajaksi Suomessa. Ammattikorkeakoulut eivät ole havainneet hakutilanteessa esteitä opiskelulle.

Väärennetyillä todistuksilla ammattiaan harjoittavat hoitoalanhenkilöt ovat ilmestyneet pikkuhiljaa suomalaiseen sosiaali- ja terveydenhoitoon. Tapauksia on ollut useita viimeisten vuosien aikana. Jokainen tapaus on osoitus siitä, että alan opiskelijoiden valvonnassa ja tutkintotodistusten aitouden selvittämisessä on suuria puutteita.

Valvira ei valvo suomalaisia tutkintoja eikä sitä, miten niihin voidaan hyväksi lukea ulkomaalaisia opintoja. Valvonta kuuluu opetusministeriölle. Myös hoitoalan työpaikoilla työn haun yhteydessä saattaa olla vaikeuksia tunnistaa henkilö, jolla ei ole aitoa tutkintotodistusta ammatistaan.

Edellä olevan perusteella ja eduskunnan työjärjestyksen 27 §:ään viitaten esitän asianomaisen ministerin vastattavaksi seuraavan kysymyksen:

Mitä hallitus aikoo tehdä sille, että sosiaali- ja terveydenhoidon opiskelijoiden tutkintotodistusten aitous voidaan tulevaisuudessa selvittää paremmin ja
mihin toimiin hallitus ryhtyy ns. valehoitaja-ilmiön pysäyttämiseksi Suomessa?
Helsingissä 7 päivänä marraskuuta 2014




07.11.2014 Talvivaarassa on vastuuta kannettavaksi



Talvivaarassa on ollut jo monta katastrofia. Ympäristö-ja vesistökatastrofin rinnalle on noussut nyt ihmistä koskettava henkilökohtainen katastrofi. Konkurssiin ajautunut Talvivaaran kaivos on pudonnut polvilleen ja tilanne aiheuttaa pahimmillaan satojen ihmisten irtisanomiset. Tämä on Kainuun alueen ihmisille kestämätöntä ja eduskunnassa eilen käyty keskustelu osoittaa, että Kainuun asiat huolestuttavat syvästi yli puoluerajojen. Syyttelylle ei ole nyt aikaa, vaan Talvivaaraa ja sen työntekijöitä on lähdettävä nostamaan kaikin mahdollisin keinoin uuteen alkuun.

Kaivoksen toiminnan jatkumiselle on toiveita, mutta kaivos ei nouse jaloilleen itsestään. Vanhan ja voitollisen tuotannon hiipuminen on seurausta nikkelin hinnan romahtamisesta ja Talvivaaran epävarmoista tuotantomenetelmistä. Bioliuotusmenetelmä, jolla raakaaineen nikkeli on saatu noukittua talteen, on maailmalla harvinainen. Liuotustekniikka on pettänyt ja Talvivaaran nykyisistä liuotuskasoista toimii julkisuudessa olleiden tietojen mukaan vain osa. Lisäksi yhtiön jatkuva rahapula on vaikeuttanut kaivoksen toimintaa siten, että uusia louhintoja ei ole voitu aloittaa.

Talvivaaran ympäristöjalanjälki on ollut alueen asukkaille tuskainen. Kaivos on pilannut vesistöjä ja sadat mökkiläiset ovat hakeneet korvauksia kokemistaan ekokatastrofeista. Pohjois-Suomen aluehallintovirastolla on tänä syksynä ollut käsiteltävänä yli 200 yksityishenkilöiden esittämää vaatimusta korvauksiksi. Korvauksia on haettu ympäristövahinkojen perusteella noin 16 miljoonaa euroa.

Korvauksia haetaan Talvivaaralta toivoen, että lakisääteisestä ympäristövahinkovakuutuksesta löytyisi maksumies. Toivon rinnalle on myös nostettu pelkoa siitä, että korvaukset yksityisille maanomistajille jäisivät vuosien päähän ja kenties kokonaan maksamatta.

Näin ei saa tapahtua. Vastuu tulee kantaa ja loppupeleissä vastuun tulee olla valtion.





04.11.2014 Nöyränä ja lakki kourassa



Oppositiossa pitää ottaa lakki kouraan, jaksaa painaa pitkää päivää ja työstää niitä asioita, joita on luvannut eduskunnassa ajaa. Se, että itse epäonnistuu toimissaan ei saa tarkoittaa sitä, että mustamaalaa muut ja likaa oman pesänsä. Ja joka kerran, kun kynän kärki katkeaa, teroittaa sen uudelleen ja jatkaa siitä mihin jäi. Ja kun saa aikaan pelkkää mustetahraa, on aika katsoa peiliin: sieltä se löytyy. Itseilkimys, syyllinen, luopuja, periksiantaja, katkera tai sitten itsensä voittaja, taistelija ja nöyrä. Ihan itse päätät.

Tässä taas tänään ministerille jätetty yksi kirjallinen kysymys vanhustenhoitoon liittyvästä ajankohtaisesta ja vakavasta aiheesta.

Eduskunnan puhemiehelle
Lounais-Suomessa Salossa paljastui lokakuussa 2014 tapaus, jossa yksityisen hoivayrityksen yrittäjän epäillään myrkyttäneen hoitamansa vanhuksen ja varastaneen tältä myös suuren määrän rahaa. Epäilty tapaus on järkyttävä ja ravistelee voimakkaasti suomalaista vanhustenhoitoa. Tapaus nostaa jälleen kerran esille sen tosiasian, että vanhustenhoidon valvonnassa ja epäkohtiin puuttumisessa on Suomessa liian pidättyväinen ote. Lounais-Suomen aluehallintovirasto oli jo kesällä 2014 saamiensa tietojen perusteella ottanut yrityksen valvontaansa, mutta yritys oli silti toiminnassaan havaituista epäkohdista huolimatta saanut jatkaa toimintaansa.

Vanhuksiin kohdistuvat rikokset tulevat esiin harvoin, vaikka yhä useampi ikääntynyt kohtaa elämässään joko kaltoin kohtelua tai omaisuusrikoksia. Omassa kodissaan asuvat ikääntyneet tuntevat turvattomuutta ja pelkoa siitä, että oma koti ei ehkä olekaan se turvallinen ja paras paikka viettää omaa vanhuuttaan. Ikääntyneiden määrä lisääntyy kuitenkin entisestään ja yhä useampi vanhus viettää ehtoovuotensa kotipalvelun avun turvin omassa kodissaan. Tämä on myös hallituksen tavoite ja vanhuspalvelulakia ollaan parasta aikaa täydentämässä siten, että kotihoidon ensisijaisuus korostuu entisestään ikääntyneen hoitomuotona.

Vanhustenhoidon valvonta on aluehallintovirastojen, Valviran ja palvelutuottajan hyväksymän kunnan tai kaupungin vastuulla. Valvonta ei ole kuitenkaan aukotonta ja valvontaa on myös siirretty liikaa palvelutuottajan omavalvonnan ja palautekyselyjen varaan. Lisäksi suuressa roolissa ovat palvelun saajat eli vanhukset ja heidän omaisensa, joiden tehtäväksi jää reklamoida saamastaan palvelusta tai kohtelusta eteenpäin. Tämä on kuitenkin monelle vanhukselle mahdotonta, sillä ikääntyneet kokevat pelkoa ja tyytyvät usein myös siihen huonoon hoitoon ja kohteluun. Yhä useampi kotona asuva ikääntynyt kärsii myös erilaisista ikääntymisen tuomista sairauksista esimerkiksi muistisairauksista.

Edellä olevan perusteella ja eduskunnan työjärjestyksen 27 §:ään viitaten esitän asianomaisen ministerin vastattavaksi seuraavan kysymyksen:

Mihin toimiin hallitus ryhtyy tehostaakseen sosiaali- ja terveydenhuollon valvontaa ja sitä, että havaittuihin epäkohtiin puututaan viivytyksettä ja
kuinka lainsäädäntöä tullaan kehittämään, jotta vanhuksiin kohdistuvat rikokset saadaan estettyä?
Helsingissä 4 päivänä marraskuuta 2014





31.10.2014 Vihdin kyläkoulut säilytettävä- kyläkoulu on avain onneen



Vihdin kasvatus- ja koulutuslautakunnan äänestyspäätös viiden kyläkoulun ja Vanjärven päiväkodin säilyttämisestä on osoitus sydämestä ja järjestä. Kyläkoulut ovat saaneet puolustajansa, eikä kyläkoulujen ja päiväkodin kohtaloa ole siis vielä sinetöity. Eikä pidäkään, sillä kylien sielua ja kansanperinteen ydintä, kyläkouluja, ei tule tuhota vaan suojella ja säilyttää. Kiireisessä ja nopeisiin ja helppoihin ratkaisuihin keskittyneessä maailmassa päätökset tehdään usein lyhyellä tähtäimellä. Puhumme elinkaarimallista ja kestävästä kehityksestä, mutta toimimmeko siten?

Hyväksi esimerkiksi voi mainita vaikkapa hankintalain, jonka soveltamisen oppimisessa meillä on vielä paljon tehtävää. Kun luulemme, ett ä aina pitää ostaa sitä halvinta, ajaudumme harhaan. Pelkäämme markkinatuomioistuinta, valitusten määrää ja sitä, että joudumme vastuuseen valinnastamme. Valinnasta, joka olisi kylläkin ehkä se paras vaan ei ehkä sittenkään se halvin. Mutta harvoinhan ne halvimmat ratkaisut ovat niitä parhaita! Halpoihin ratkaisuihin ei myöskään pitäisi lähteä niissä ratkaisuissa, joilla on merkitystä ihmisen hyvinvointiin, turvallisuuteen ja elämän mielekkyyteen.

Hyvin tehdyillä päätöksillä on onnellisuutta lisäävä vaikutus ja siihen tulee pyrkiä. Ihmistä tulisi kuunnella ja asioiden vaikutuksia pohtia. Ihmisten elämänlaatua mitattaessa tutkijat ovat todenneet lukuisia kertoja, että ihmisen onnellisuus on avain hyvää asumiseen, työntekoon ja tulevaisuuteen. Kun yhteisö voi hyvin, syntyy välittämisen kulttuuri. Eikä onni ole vaikeaa saavuttaa: se löytyy usein arjen iloista ja sen sujuvuudesta ja vaikkapa siitä vihtiläisestä maalaismaisemasta ja kyläkoulusta.

Heli Antilan vuonna 2008 Tampereen yliopistossa tekemä Pro Gradu tutkielma Turvallista ja itsetuntoa vahvistavaa koulunkäyntiä- kyläkoulu oppimiskokemuksena kuvaa osuvasti kyläkoulun merkitystä lapsen oppimisessa. Antila toteaa, että kyläkoulu näyttäytyy positiivisena oppimisympäristönä, missä yhteisöllisen toiminnan kautta löydetään hyvää yhteishenkeä ja onnistutaan näin myös estämään oppilaiden syrjäytymistä. Kyläkoulujen työskentelytavat antavat myös hyvät eväät elämään ja oppilaiden keskinäinen vertaisverkko kasvattaa myös oppilaiden sosiaalista osaamista.

Savolaisjuuret omaavana katson Vihtiä ja sen maalaismaisemaa lämmöllä. Siellä on kuvattu televisiohistorian parhaimmat tv-näytelmät, Veikko Huovisen romaaneihin perustuvat Lyhyet Erikoiset, mutta siellä on myös sata järveä, moniilmeistä luontoa ja kansallisromanttisia kartanomiljöitä. Vihdissä on imua ja lukuisia avaimia onneen, ehkäpä juuri metropolialueen onnellisimpaan!

Toivottavasti te vihtiläiset pidätte avaimista tiukasti kiinni!

JK. Vihdin kunnanhallitus esittää päätöksessään kyläkoulujen lakkauttamista äänin 5-4. Vihdin valtuusto on nyt siis paljon vartijana..





30.10.2014 Vanhemmuuden kakku- syödäkö vai säästää



Uskottava kai se on, jos kerran hahmo rockin historiasta, yhdysvaltalaisen KISS-yhtyeen perustajajäsen ja basisti Gene Simmonskin sen sanoo. Naisen elämään tarvitaan muutos! Naisten on oltava itsenäisiä ja harkittava tarkasti. Nuoruusvuodet kannattaa panostaa erilaisten valmiuksien hankkimiseen, elättää itsensä ja olla riippumaton. Naisen tulee myös rakentaa ympärilleen turvaverkostoa sille ajatukselle, että mies hylkää. Naisen tulee hommata ensin ura ja sitten vasta perhe.

Näin puhuu siis legenda. Gene Simmons on kirjoittanut aiheesta tietokirjan ja elämäntapaoppaan, jota hän juuri markkinoi. Oppaan nimi on vapaasti suomennettuna Minä Oy - Vapauta sisäinen rock-jumalasi, voita elämässä ja bisneksessä.

Suomen hallitus ja Amerikan Gene Simmons puhuvat samaa kieltä. Molemmat ovat löytäneet äityden keskeltä naisen, joka täytyy pelastaa. Äitiydestä on tullut este ja hidaste saada ura, palkkakehitys ja eläke. Äitiys on kynnys sujuvalle työkierrolle, porras portaalta etenemiselle ja tulevalle virkanimitykselle.

Kolmen lapsen äitinä äitiyden merkityksen muuttuminen hirvittää. Äiti on muuttumassa kustannuseräksi, jonka tuottoa ja työpanosta poliittiset päättäjät siilovat nyt ahkerasti. Äidin paikaksi ei suinkaan saa muotoutua koti ja alle kolmivuotiaan lapsen hoitaminen, vaan työpaikka, joka sekin saattaa siintää vain unelmissa. Työpaikkaa ei ole, eikä äiti siinä ole yksin. Mutta äitihän voi mennä kortistoon.

Puimuriin on joutunut myös isä, sillä hallituksen mielestä isät eivät vietä tarpeeksi aikaa lastensa kanssa. Tähän on hallituksen mielestä tultava muutos vaikka väkisin. Lasten kotihoidontukikauden jakaminen pakolla molempien vanhempien kesken on hallituksen lääkettä siihen, että isät leikkisivät lapsiensa kanssa, pukisivat kuravaatteita, kokkaisivat hellan ääressä ja siinä välissä sieppaisivat myös pölynimurin kouraansa. Se on myös lääkettä siihen, että äidin työura ei katkeaisi lasten syntymän myötä, vaan äiti sujahtaisi takaisin tuottavaksi yksilöksi mahdollisimman pian. Toki äidin palkkakehityksestä kannetaan myös huolta ja hallituksessa uskotaan, että äidin ja isän eurot tulevat samansuuruisiksi tämän muutoksen myötä. Näin meille ainakin uskotellaan, mutta eihän se näin mene.

Äidin työjatkumo on tärkeää, mutta syödäkö kakku vai säästää? Missä vaiheessa on sopiva hetki perustaa perhe? Onko lasten tekeminen vain tekemistä vai onko lapsella muutakin merkitystä isälle ja äidille? Ja entäpä yksinhuoltajat? Kuka muistaa heitä?

Hallituksen jakamat lääkkeet isyyden ja äitiyden vaivaan alkavat olla lopussa. Tarjolle jää vain placeboa eli lumelääkettä. Se onkin sitä parasta, sillä se ei harhauta, poista todellisuutta eikä turruta. Kyllä isä ja äiti tietävät, missä on oman lapsen paikka ja kuka pientä lasta hoitaa. Vanhemmat rakastavat, välittävät, kantavat huolta ja tekevät päätöksiä tuntien niistä usein myös huonoa omaatuntoa. Tutkimusten mukaan pienten lasten isät ovat työelämässä tiiviisti ja painavat pitkää päivää. Taloudellisesti päätöksiä tehtäessä kotiin jääminen on monelle isälle sula mahdottomuus ja senhän tietää myös Suomen hallitus. Siksikin vanhempien tietoisuus omien valintojen merkityksestä on tärkeää, sillä tilinteon aika tulee vastaan vääjäämättä. Ja silloin kadutaan tai kiitetään.

Psykologian professori Taru Feldin tutkijaryhmä Jyväskylän yliopistosta selvitti juuri valmistuneessa tutkimuksessa, mitä asioita 50-vuotiaat katuvat elämässään. Asioiden puntarointi kuuluu tuohon ikäkauteen ja tilintekoa tehdään joskus hyvinkin ankarasti. Katumuslistan kärkeen osui väärät opiskelu- ja koulutusvalinnat sekä uraratkaisut. Seuraavaksi tulivat perheeseen ja parisuhteeseen liittyvät asiat. Lasten kanssa vietetty vähäinen aika painoi monen vastaajan mieltä.

Kolme vuotta on ihmisen elämässä lyhyt aika. Laitetaan silmät kiinni ja avataan ja olemme tehneet pikamatkan elämässämme. Mutta ei sitä nuorena tajua.

Sen tajuaa ehkä vasta viisikymppisenä - ristii kätensä ja kiittää luojaansa siitä, että on saanut mahdollisuuden jäädä omien pienten lapsiensa hoitajaksi. Se ei ollut ehkä isälle mahdollista, ei vaikka sitä olisi kuinka laskutikulla laskettu, mutta ei isäkään varmasti toimettomaksi jäänyt. Kun on lapsia, ei ole olemassa aikaa ilman lapsia.

Se lasten kanssa kotona vietetty aika ei tehnyt ehkä perheestä rahallisesti varakasta, mutta se turvasi kenties rauhallisen arjen, toi onnea ja mikä tärkeintä: ei jättänyt katumusta.

Hyvä on myös muistaa, että yhteistä vietettyä aikaa ei ole vain kolme vuotta lapsen elämässä, vaan myös ne vuodet, jotka ovat edessä ja tulevaisuudessa. Ja ne jos jotkut ovatkin vaativia ja haasteellisia. Olemme ruuhkavuosissa, joissa kaikki on kortilla. Mutta niistä kun selviää on voittanut paljon!

Mutta sitä voittoa ei ole tehnyt Suomen hallitus, vaan sen ovat tehneet kylläkin isä ja äiti. Malja siis vanhemmuudelle, valinnanvapaudelle ja välittämiselle. Nootti taasen hallitukselle, sillä kotihoidontuen pakkojakaminen vanhempien kesken on väärää, vastuutonta ja vanhempia vähättelevää politiikkaa.

Loppumalja väliaikaisuudelle, jota vanhemmuus suruksemme loppujen lopuksi kuitenkin on. Kuten myös Suomen hallitus. Mutta se on kylläkin onneksi.





25.10.2014 Potilaat eivät ole unohtaneet Sari Sairaanhoitajaa



Sari Sairaanhoitajan perään on tosiaan hyvä ryhtyä huutelemaan (Juha Akkanen HS pääkirjoitus 19.10 Mitä nykyään kuuluu Sari sairaanhoitajalle), mutta ei ainoastaan vaalien vaan myös tulevaisuuden sosiaali- ja terveydenhuollon takia. Riviin tulee kutsua myös geronomeja ja lähihoitajia, sillä hekin ovat olemassa.

Mutta eivät potilaat hoitajaansa ole unohtaneet! Hoitajaa tarvitaan kotihoidossa, hoivakodissa ja sairaalassa kellon ympäri: auttamaan vuoteesta ylös, viemään vessaan ja pesuille, antamaan insuliinia ja kipulääkettä, vaihtamaan tippapussia ja vaippaa, kääntämään asentoa ja avustamaan ruokailussa. Hoitajaa tarvitaan synnytysavussa, tehohoidossa, leikkaussalissa ja päivystyksessä. Hoitajalla on siis paljon tehtävää, mutta missä on hoitajan tulevaisuus?

Se ei ole vanhustenhoidon kentällä, sillä vanhuslakiin ei koskaan kirjattu hyvää hoitajamitoitusta, vaan se asetettiin vain suositukseksi ja historiallisen matalaksi.

Se ei ole opiskelemassa lääkkeen- ja reseptin kirjoitusoikeutta, sillä vakavan lääkäripulan rinnalle sairaanhoitajan toimenkuvaa laajentamaan rakennettu koulutus on liki kaatunut rahoituksen puutteeseen.

Sitä ei löydy synnytyssairaaloista, sillä edessämme on synnytyssairaaloiden sulkemisia. Ei löydy päivystyksestä, sillä tuleva päivystysasetus vähentää päivystyspisteitä.

Korkealle koulutettua hoitoalan ammattilaista ei löydy tulevaisuuden metropolialueen johtotehtävistä, sillä metropolialue ei kouluta omalle alueelleen osaajia. Yliopistotason terveydenhuollon maisteriohjelmaa ei ole Helsingin yliopistossa ollut enää vuosiin, joten hoitotyön johtajuutta siirretään hoitotyön osaamisesta ja ymmärtämisestä muiden alojen osaajille.

Kunta-ja soteuudistuksessa lainsäädännön yhdenvertaisuus, sekä hoitajan rooli joutuu siinäkin suurennuslasin alle. Kun kuntarakennelaki takaa viiden vuoden irtisanomissuojan kuntaliitoskuntien työntekijöille, sotelakiluonnoksessa sosiaali- ja terveydenhuollon henkilöstölle ei irtisanomissuojaa ole.

Hoitajan tulevaisuutta ei myöskään paranna viime päivien uutisointi sairaanhoitajien ylitarjonnasta. Uutinen on harhaanjohtava, sillä hoitotyötä on kyllä tehtäväksi, mutta hoitajia ei vaan palkata riittävästi.






19.10.2014 Velan kasvuvauhti on huolestuttava ( Savon Sanomat 19.10.14)



Suomen talouden tila ja julkisen velan kasvuvauhti on huolestuttava. Asia on vakava, sillä lakipiste julkisen velan määrässä on saavutettu.
Maksettavaa on jo pelkästään velan vuosittaisina korkoina 1,8 miljardia, joten ei ihme jos käsitys rahan ja velan määrästä katoaa.

Hallituksen linjana on ollut velkaantumisen taittaminen. Yritystä on, sillä edessä on leikkauksia muun muassa lapsilisistä ja kotihoidon tuesta. Velan taittamiseen tarvittaisiin paljon mittavampia ja jopa rajumpia toimia.

Valtion velan suuruuden avaamiseen tarvitaan selkokieltä, sillä miljardien nollat eivät helposti avaudu. Tarvitaan karkeaa matematiikkaa, jotta velan määrän voi edes tajuta.

Valtion tulot vuonna 2015 ovat 49 miljardia euroa. Menot ovat 54,7 miljardia. Menoja on enemmän kuin tuloja, joten valtio lainaa 4,5 miljardia euroa. Menot ovat järkyttävät noin 8 prosenttia enemmän tuin tulot. Valtion velkaa on vuoden 2015 lopussa 102 miljardia euroa. Tämä tarkoittaa sitä, että tulevissa budjeteissa meidän täytyisi vain säästää.

Hallitus on useaan otteeseen sanonut, ettei se halua sysätä velkoja tulevien sukupolvien maksettavaksi. Velka on kuitenkin heitä odottamassa, sillä meidän elinaikanamme sitä ei makseta. Kun asuntolainassa velan poismaksuun varataan kolmekymmentä vuotta, valtion velassa tilanne on toinen.

Otetaan tavoitteeksi vaikkapa sata vuotta, jolloin säästöä on tehtävä noin 10 prosenttia joka budjetissa. Se tarkoittaa sitä, että jokaisesta seuraavasta budjetista meidän pitäisi säästää yksi miljardi seuraavan sadan vuoden ajan. Kun teemme säästösuunnitelman, jossa budjetit ovat miljardin ylijäämäisiä, niin valtionvelka on maksettu 100 vuoden päästä. Tahtia voimme toki myös nopeuttaa. Viidenkymmenen vuoden maksuajalla budjetin tulisi olla kaksi miljardia ylijäämäinen.

Selkokielellä ja karkealla matematiikalla vasta tajuaa, kuinka paljon Suomella on velkaa. Järkyttävää.



10.10.2014 Hallituksen esitys kotihoidon tuen jakamisesta vanhempien kesken ohjaa äidit työttömyyskortistoon



Juuri julkaistu Tilastokeskuksen työvoimatutkimus Perheet ja työ vuonna 2013 kertoo, että pienten lasten äitien työttömyys on lisääntynyt vuosien 2012-2013 välillä huomattavasti. Tämän tosiasian valossa hallituksen rakenneuudistus kotihoidon tuen jakamisesta molempien vanhempien kesken on hätiköity ja huonosti valmisteltu.

Rakenneuudistuksesta unohtui tulevaisuuden ennakointi, vaikutusten arviointi ja tutkitun tiedon hyödyntäminen. Uudistuksen tarkoitus on ollut parantaa pienten lasten äitien työllistymistä, sekä ennaltaehkäistä heidän syrjäytymistä työmarkkinoilta. Todellisuudessa uudistuksen vaikutukset ovat juuri päinvastaisia, sillä pienten lasten äideille ei ole työtä ja työpaikkoja.

Äitien työttömyys näkyy tutkimuksen mukaan selvimmin monilapsisissa ja pienten lasten perheissä. Vuonna 2013 lapsiperheen äitien työllisyysaste oli 74 prosenttia. Vuosien 2009 ja 2013 välillä äitien työllisyysaste on pienentynyt lähes kolme prosenttiyksikköä. Lapsiperheiden isillä taasen vuonna 2013 työllisyysaste oli 91 prosenttia, joten lapsiperheiden isät ovat tiukasti kiinni työelämässä.

Hallituksen päätös kotihoidon tuen jakamisesta molempien vanhempien kesken on ristiriidassa Tilastokeskuksen tutkimuksen kanssa ja antaa osviittaa siitä, miten äidin kotihoidon tukikauden päättymisen jälkeen lapsiperheelle voi käydä.

Isä jatkaa taloudellisista syistä sinnikkäästi työntekoa, äiti joutuu työttömyyskortistoon ja alle kolmevuotias lapsi päiväkotiin. Päiväkotiinhan lapsen on mentävä ja myös päästävä, sillä miten muuten äiti voisi etsiä itselleen työtä?

Kotihoidon tuen uudistuksella ei paranneta lapsiperheiden tai äitien tilannetta, eikä sillä ei tuoda säästöjä valtion kassaan. Sen sijaan uudistus lisää perheiden paineita ja yhteiskunnan kustannuksia.

Tällaista kotihoidon tuen pakkojakamista ei voi mitenkään hyväksyä tässä kestämättömässä äitien työttömyystilanteessa ja hallituksen tulee perua se.



01.10.2014 Potilasvahinkojen kimppuun koulutuksella, aseptisella omallatunnolla, korpin silmällä ja villikissan vainulla



Seuraan Valviran nettisivuja päivittäin. Valvira tiedottaa säntillisesti ajankohtaisista terveydenhuollon asioista ja uutisista. Syyskuussa tein yhdestä Valviran uutisoimasta asiasta sekä kirjallisen että suullisen kysymyksen ministeri Huoviselle ja Rädylle. Miten on mahdollista, että huolimatta vankasta tahtotilasta ja runsaasta yrittämisestä potilasvahingot eivät ota Suomessa loppuakseen. Miten on mahdollista, että potilaan on pelättävä hoitoon joutuessaan virheen mahdollisuutta, väärää diagnoosia tai sairaalabakteeria. Miksi vahinkojen määrä ei ota laskeakseen?

En ole ensimmäistä kertaa pappia kyydissä. Olen kysynyt ja kysynyt ministeriltä ja saanut monia vastauksia. Tämä on ollut myös yksi niistä asioista, joita olen tullut ajamaan eduskuntaan. Mutta ei niitä taida kyetä täältä ajamaan! Pitäisi mennä sairaalaan, toimipisteeseen, hoivakotiin. Taidamme tarvita potilasvahinkohenkilön, oppaan ja ohjaajan hoivakenttää kiertämään. Sellaisen viisaan, jolla on korpin silmä ja villikissan vainu. Näkee, haistaa ja kuulee aina askeleen edellä. Kuka muistaa mitä on aseptinen omatunto? Entä suulliset raportoinnit? Kun potilastiedot kirjattiin käsin ja kaikki tärkeä huomioitiin. Lääkkeet kirjattiin punaisella, hoidot sinisellä ja kuntoutus vihreällä. Miten se meni silloin niin hyvin? Eikä siitä ole edes kovin kauan.

Tänään kaksi viikkoa kirjallisen kysymykseni jälkeen Iltasanomat uutisoi myös Valviran uutisen. Parempi myöhään kuin milloinkaan. Mutta todettava myös on, että potilasvahingot vähenevät vain olemalla kaukaa viisas ja ajoissa asialla.

Tein syyskuussa talousarvioaloitteen potilasturvallisuuskoulutuksen lisäämisestä hoivaalalle. Haluan aseptisen omatunnon takaisin. Haluan vähentää potilasvahinkoja Suomessa. Analysoi, ennakoi, estä!

Tässä alla syyskuussa tekemäni kirjallinen kysymys ministerille.

Kirjallinen kysymys:
Terveydenhuollon päivystyspisteissä saattaa olla käytäntö, jossa ensiarvion tekeminen potilaan hoidon tarpeesta ja hoidon kiireellisyydestä päättäminen on annettu hoitajan tehtäväksi. Päivystyspoliklinikkahoitajan tulee kyetä arvioimaan luotettavasti potilaan kliinistä tilaa ja siinä tapahtuvia muutoksia.

Valvira uutisoi 4.9.2014 valvonta-asioiden käsittelyn yhteydessä esiin nousseesta tapahtumasta, jonka perusteella se toteaa, että hoitajan tekemä potilaan hoidon tarpeen ja hoidon kiireellisyyden päättäminen voi vaarantaa potilasturvallisuutta. Tapauksessa iäkäs ja monisairas henkilö jäi ilman tarvitsemaansa hoitoa ja menehtyi vielä saman illan aikana sairauteensa. Valvira toteaa kannanotossaan, että joskus potilaan tutkiminen ja diagnoosin määrittely voi olla haastavaa eikä sairaanhoitajan koulutus ja osaaminen välttämättä riitä monisairaan päivystyspotilaan tutkimiseen. Potilaan tulisikin päästä tällaisissa tilanteissa suoraan lääkärin tutkittavaksi.

STM julkaisi vuonna 2009 Edistämme potilasturvallisuutta yhdessä. Suomalainen potilasturvallisuusstrategia 2009-2013 -ohjeistuksen, jonka tarkoituksena on ollut parantaa potilasturvallisuutta, ennakoida erilaisia potilasvahinkotapahtumia, raportoida ja oppia vaaratapahtumista ja huomioida potilasturvallisuus terveydenhuollon tutkimuksissa ja opetuksessa. Potilasturvallisuusstrategia on ollut tarpeellinen ja hyvin merkittävä työkalu sosiaali- ja terveydenhuollon laadun ja riskien hallinnassa ja yhtenäisen potilaskulttuurin syntymisessä. Potilasturvallisuus on nostettu sosiaali- ja terveysministeriössä keskeiseksi tavoitteeksi, sillä potilasturvallisuus on terveyden- ja sairaanhoidon laadun perusta.

Potilasturvallisuuden edistämiseen kuuluu olennaisena osana syyllistämättömyyden periaate. Sattuneista vaaratapahtumista tulisi pystyä puhumaan ammatillisesti ja vaaratapahtumista oppien.

Terveydenhuollon päivystyspisteissä on yleensä kiire ja potilaita enemmän kuin reaaliajassa kyetään vastaanottamaan. Hoivasektoria kuormittaa usein myös lääkäri- ja hoitajapula. Terveydenhuollon yksikköjen hektinen työtahti saattaa myös lisätä potilasvahinkoja.

Kuinka hallitus huomioi Valviran kannanoton päivystyspisteiden potilasturvallisuuden parantamisesta ja
miten potilasturvallisuutta voidaan parantaa vielä entisestään jo hyvien voimassa olevien toimintamallien lisäksi.



28.09.2014 Saattohoidon tulee olla subjektiivinen oikeus



En hyväksy säästöjä saattohoidon toteuttamisesta ja järjestämisestä. Helsingin Sanomat uutisoi perjantaina 26.9 jo toistamiseen saattohoidossa havatuista epäkohdista (Saattohoitopotilas jää vaille riittävää hoitoa) Lehti uutisoi myös 25.9 Terhokodin yt neuvotteluista, jotka ovat seurausta siitä, että kunnat eivät myönnä potilaille maksusitoumuksia Terhokotiin.

Säästöjen sijaan saattohoidon tulee olla subjektiivinen oikeus. Saattohoidon tulee olla oikeaaikaista, asiantuntevaa ja laadukasta ja siinä tulee huomioida potilaiden monenkirjavat erilaiset tarpeet. Hyvään saattohoitoon kuuluu myös potilaan läheisten ja omaisten huomioiminen ja myös potilaan ns.sielunhoito, mikäli potilas sitä toivoo.

Yhteiskunta ei ole kyennyt monista saattohoidon toteuttamiseen liittyvistä uudistuksista huolimatta yhdenvertaistamaan suomalaista saattohoitoa. Sosiaali- ja terveysministeriön ohjeistukset ovat olleet hyviä, mutta jääneet monissa paikoissa pöytälaatikoihin. Kunnissa ja kaupungeissa on eroja ja ne erot on saatava kurottua umpeen. Koska se ei näytä onnistuvan ilman ohjausta, on tullut aika laatia saattohoitolaki.

Pääministeri Stubb sanoi torstaina 25.9.14 täysistunnossa, että ongelman tavattuamme teemme lain ja kaadamme sen päälle paljon rahaa. Stubb on siinä oikeassa, että teemme kyllä lain, mutta siinä väärässä, että päälle pitäisi aina kaataa paljon rahaa.

Hyvän saattohoidon hinta ei ole kova, sillä siinä yhdistyy loppujen lopuksi hyvin yksinkertaiset asiat. Hyvä perushoito, rauhallinen läsnäolo, asianmukainen kivunlievitys ja oireiden helpotus. Terveydenhuollolla on jo nämä taidot, niitä tulee vain hieman terävöittää vielä entisestään. Sama on tilaratkaisujen kanssa. Kylmä päivystyspoliklinikan nurkka ja sermin taus ei ole oikea paikka ihmiselle. Tiloja ja resursseja on oltava käytössä myös yllättäen tuleviin saattohoitotilanteisiin ja tapahtumiin.






25.09.2014 Saattohoidosta ei saa säästää



Saattohoitoa tarjoavan Terhokodin yt-neuvotteluista kertovat uutiset (HS 25.9.14) olivat huolestuttavia. Terhokoti kertoi keskiviikkona lomauttavansa työntekijöitä, sillä kunnat eivät ole säästösyistä antaneet saattohoitoa tarvitseville potilaille maksusitoumuksia Terhokotiin. Tilanne on vakava, sillä suomalaisessa saattohoidossa on parannettavaa. Terhokoti on ollut yksi hyvän saattohoidon uranuurtaja Suomessa ja Terhokodin johtaja Juha Hänninen kuin yksinäinen taistelija, joka on sinnikkäästi tuonut hyvän saattohoidon teemaa ja ihmisen kohtaamisen merkitystä tietoisuuteemme. Kiitos Juha!

Sosiaali- ja terveysministeriö laati vuonna 2010 ohjeistuksen Saattohoito Suomessa, jonka sanoma oli selkeä. Saattohoitoa on ryhdyttävä parantamaan ja kuntien, kaupunkien ja kuntayhtymien on laadittava omat saattohoitosuunnitelmat ja ohjeistukset. Yhtenäiset saattohoito ohjeistukset ja hoitomuodot eivät kata kuitenkaan kaikkia toimijoita. Voi olla hoivapaikka, josta puuttuu ammattitaitoista henkilökuntaa, riittäviä kipulääkkeitä ja hoitotarvikkeita kuten esimerkiksi hengitystä helpottavia apuvälineitä.

Suomesta puuttuu tällä hetkellä erikoistason saattohoitopaikkoja ja osaamista. Saattohoidossa tärkeää on sen oikeaaikaisuus ja asiantuntevuus. Hyvä ja hellä perushoito ja potilaan oireita helpottava hyvä kivunlievitys ovat avainasemassa. Lisäksi rinnalla kulkee sielunhoito, mikäli potilas niin haluaa. Sitten on vielä omaiset ja läheiset, jotka heidätkin on huomioitava potilaan hoidon rinnalla. Saattohoito on suuri tehtävä ja sen tärkeydelle tulisi avata silmät, korvat ja suut kaikissa yhteiskunnallisissa keskusteluissa. Meidän päättäjien tehtävänä on tarttua tähän vakavaan teemaan ja ryhdyttävä vaatimaan suomalaisen saattohoidon esiinnostoa. Mitä se on, millaista sen toivoisi olevan ja mitä olemme valmiita siitä maksamaan. Mikä on kuolevan ihmisen hinta?

Olen tehnyt toimenpidealoitteen saattohoitolain laatimisesta vuonna 2012 ja juuri kuluneella viikolla esittänyt talousarvioaloitteella saattohoitokoulutuksen ja saattohoitopaikkojen määrän lisäämistä. Asia on minulle ajankohtainen koko ajan, sillä hoitajana työskennellessäni olen tehnyt myös saattohoitotyötä.

Saattohoidosta ei saa hakea säästöjä vaan siihen on päinvastoin kohdennettava resursseja. Runsaasti.





16.09.2014 Perussuomalaisten ryhmäpuhe vuoden 2015 budjetista



Hallitukselta kaivataan tekoja, ei korkealentoisia tiedotteita

Selvää taitaa jo olla, että tästä vuodesta tulee kolmas peräkkäinen taantumavuosi. Maamme työttömyys kasvaa tällä hetkellä EU:n nopeinta tahtia, ja mikä huolestuttavinta, pitkäaikais- sekä nuorisotyöttömyys ovat räjähtämässä käsiin. Asiantuntijat puhuvat avoimesti jo massatyöttömyydestä. Taloustilanteemme on synkkä.

Tätä taustaa vasten oli hallitukselta syytä odottaa budjettiriihessä rohkeita päätöksiä. Olemme esittäneet, että hallitus päättäisi kunnianhimoisista uusista rakenneuudistuksista, jotka antaisivat meille mahdollisuuden tehdä myös elvyttävämpää, työllisyyttä ja talouskasvua tukevaa suhdannepolitiikkaa.

Uudistusten sijaan budjettiriihestä saatiin ulos vain korkealentoinen tiedote, joka hakee orwellmaisuudessaan vertaistaan poliittisessa historiassamme. Tässä muutama kohokohta:

Tiedotteessa kerrotaan, että vuoden 2015 budjetissa vahvistetaan ostovoimaa. Väite on kohtuullisen kova, kun ottaa huomioon sen, että hallitus on ensi vuonna korottamassa veroja ja leikkaamassa menoja noin kolmella miljardilla. Esimerkkinä ostovoiman vahvistamisesta mainitaan lapsi- ja eläkevähennykset, mikä ei vahvista luottamusta. Vaikka nämä verovähennykset otetaan huomioon, hallituksen päätökset leikkaavat ensi vuonna lapsiperheiden tuloja noin 70 miljoonalla eurolla ja eläkeläisten tuloja noin 200 miljoonalla eurolla. Näiden ryhmien ostovoima ei siis hallituksen toimien johdosta nouse vaan romahtaa. Oletamme, että hallitus julkaisee pikaisesti VATT:n laskelmat budjetin vaikutuksesta ostovoimaan tai myöntää nöyrästi luvanneensa tiedotteessa liikaa.

Tiedotteessa ilmoitetaan juhlavasti, että työllisyyttä ja talouskasvua tuetaan. Ottaen huomioon kolmen miljardin sopeutuksen, väite on ainakin valtavirran talousteorian perusteella kyseenalainen.

Myöhemmin kerrotaan myös, että ”valtion varallisuutta ohjataan nykyistä tuottavampaan käyttöön kevään 2014 julkisen talouden suunnitelman mukaisesti”. Ja hiukan myöhemmin tunnustetaan, että ”pääosa lisätuloutuksesta ohjataan valtionvelan lyhentämiseen”.

Valtio sai juuri 5 vuoden lainaa alle puolen prosentin korolla, kun taas esimerkiksi Valtion eläkerahasto, josta hallitus on lypsämässä yli puoli miljardia ylimääräistä, on jauhanut viimeisen 5 vuoden aikana 8,4 prosentin vuosituottoa ja Solidium tätäkin parempaa. Voisiko joku hallituksessa kertoa, miten te tästä huolimatta väitätte, että varallisuutta ohjataan tuottavampaan käyttöön? Arvon ministerit, taidan yllättää teidät kertomalla, että 8,4 on aika paljon isompi luku kuin 0,5.

Pääministeri Stubb: Olette toistuvasti korostanut uutta tapaanne tehdä politiikkaa, minkä olette sanonut tarkoittavan avoimuutta, suoruutta ja vilpittömyyttä. Tiedotuslinjanne tämän budjettiehdotuksen osalta rikkoi härskisti näitä kaikkia. Teot ja puheet ovat räikeässä ristiriidassa.

Rakennepaketin toteuttaminen takkuaa

Hallitus on todennut, että rakennepaketin toteuttaminen on sen tärkein tehtävä. Kun lukee budjettiriihen yhteydessä julkaistua virkamiesten laatimaa raporttia rakennepaketin edistymisestä, viesti on lohduton.

Kuntien tehtäviä luvattiin karsia miljardilla, mutta kasassa on vasta 350 miljoonaa. Kaiken lisäksi putkessa on useita hallituksen esityksiä, jotka lisäävät tuntuvasti kuntien menoja. Hallituksen toimet työurien pidentämiseksi taas eivät ole VM:n virkamiesten arvioiden mukaan riittäviä asetettujen tavoitteiden saavuttamiseksi. Tavoiteltu rakenteellisen työttömyyden aleneminen ei myöskään ole toteutumassa ilman uusia toimia. Tästä huolimatta riihessä ei kerrottu merkittävistä uudistuksista näiden tavoitteiden saavuttamiseksi.

Tarvitaan kunnianhimoisia rakenteellisia uudistuksia

Mitä riihessä olisi pitänyt päättää? Tässä esimerkkinä kolme asiaa.

Yksi: Pöhöttyneiden lupa- ja valitusprosessien trimmaaminen. Elinkeinoelämän keskusliiton arvion mukaan lupaprosesseissa seisoo tällä hetkellä yli 3,5 miljardin euron edestä investointeja. On edesvastuutonta, ettei hallitus ole puuttunut tähän.

Toiseksi: Energiapolitiikkamme tarvitsee pikaista rakenteellista uudistusta.

Tuomme tällä hetkellä noin 8,5 miljardin euron edestä energiaa ulkomailta. Nyt jos koskaan on korkea aika lopettaa lähinnä venäläisiä hyödyttävän energiapolitiikan tekeminen ja ottaa tavoitteeksi kohtuuhintainen ja kotimainen energia. Energiantuotannon kotimaisuusasteen nostaminen parantaa huoltovarmuuttamme ja saa aikaan kymmeniätuhansia uusia työpaikkoja. Korkea energiaverotus taas heikentää energiaintensiivisen vientisektorin kilpailukykyä ja kurittaa ennen kaikkea pienituloista kansanosaa.

Kolmanneksi: On toteutettava ehdottamamme rakenteellinen uudistus kehitysapuun, joka säästäisi valtion rahoja satoja miljoonia.

Verotusta uudistettava oikeudenmukaisempaan suuntaan

Jos teemme esimerkiksi edellä mainittuja kunnianhimoisia rakenteellisia uudistuksia, meillä on mahdollisuus investoida tulevaisuuteen ja tehdä elvyttävämpää finanssipolitiikkaa.

Budjettiesityksessä peruttiin osa kehyksissä päätetystä leikkauksesta tienpitoon ja lisättiin muutama miljoona erinäisiin infraprojekteihin. Se on hyvä, mutta suhdannetilanne huomioon ottaen täysin riittämätöntä. Projekteihin tarvitaan kunnolla uutta rahaa. Rahoitus järjestyisi esimerkiksi jo päätettyjen valtion omaisuudenmyyntitulojen käyttämisellä kokonaisuudessaan uutta kasvua tukeviin investointeihin, ja ottamalla käyttöön Perussuomalaisten aiemmin ehdottama kehitysapurahasto.

Samalla verotusta on syytä uudistaa oikeudenmukaisempaan ja talouskasvua tukevampaan suuntaan.

Aloittavia ja kasvavia yrityksiä on tuettava verotuksellisesti nykyistä paremmin. Tähän oiva keino olisi ALV:n alarajan nostaminen 20 000 euroon ja niin sanotun huojennusalueen katon nosto 40 000 euroon, sekä Viron-mallisen yritysverotuksen käyttöönotto työllistäville kasvuyrityksille.

Ministerit Rinne ja Ihalainen, tuloverotusta on uudistettava siten, että tonnin kuussa voisi ansaita verovapaasti. Sen lisäksi, että tämä olisi oikeudenmukainen uudistus, se tekisi myös työn vastaanottamisesta nykyistä kannattavampaa. Veroton ensimmäinen tonni purkaisi merkittävästi kannustinloukkua, ja sen voisi toteuttaa kustannusneutraalisti.

On tunnustettava tosiasiat ja otettava nöyrästi uusi kurssi. Kotimaisen energian hyödyntäminen ja isänmaallinen talouspolitiikka ovat tahtokysymyksiä. Tämä tahto hallitukselta puuttuu. Perussuomalaiset antavat jälleen hallitukselle vetoapua ja julkaisemme syksyn aikana oman vaihtoehtomme vuoden 2015 budjetiksi.




13.09.2014 Mitä kysymättä kyselytunnilla jää...



Eduskunnan kyselytunti on ikkuna politiikkaan ja ajankohtaisiin asioihin. Kyselytuntia odotetaan ja televisioruutujen äärellä istuvat katsojat ovat aktiivisia vuodesta toiseen. Sen tietää siitä, että palautetta kyselytunnista tulee paljon. Interaktiiviseen toimintaan houkuttelevat kesken kyselytunnin saapuvat tekstiviestit, joissa ministerien sanomisia kommentoidaan tai vastaavasti toivotaan esitettäväksi lisäkysymyksiä.

Viime torstaina kyselytunnin aiheina olivat työttömyys, terrorismi ja Venäjän pakotteet. Kansanedustajien kaksisataapäinen joukko on puheenvuorojen osalta puhemiehelle vaikeasti jaettava. On siis ymmärrettävää, että kyselytunnilla ääneen pääseminen ei ole helppoa. Mutta yrittää täytyy kuitenkin!

Työttömyydestä olisin halunnut kysyä sitä, että kuinka juuri eduskunnassa valmisteilla olevan lakiesityksen yksityisen henkilön velkajärjestelystä tulisi ministerin mielestä kohdella työtöntä henkilöä. Työttömyys lisääntyy entisestään ja yhä useampi työtön on sen tosiasian edessä, että niskaan kaatuvat työttömyys, velat ja varattomuus. Sen tuskan täytyy olla suurtakin suurempi, kun kuulee joutuvansa ulos ja tyhjänpäälle. Lakiesityksessä työttömälle asetetaan 18 kuukauden työttömyyden keston aikaraja, ennen kuin voi hakeutua velkajärjestelyyn. Tulisiko tuota työttömänä olon aikarajaa sittenkin laskea?

Terrorismista olisin halunnut taasen kysyä sitä, että kuinka hallituksen juuri käsittelyssä olevan lain terrorismirikoksien torjunnasta mukaan kotimaahan palaavia erilaisiin sotiin osallistuneita ja "uskonsotureiksi" maailmalle lähteneitä henkilöitä kohdellaan heidän palattuaan Suomeen. Kun lakiesitys lähtee siitä, että terrorismiin kouluttautuminen ulkomailla, sekä terrorismikoulutuksen rahoittaminen tulee rangaistavaksi, niin mikä palaajaa odottaa? Tulemmeko saamaan ensimmäiset ennakkotapaukset ja jos niin mistä?

Yksityishenkilön velkajärjestelyyn sekä terrorismirikoksiin liittyvät lakiesitykset ovat molemmat tällä hetkellä lakivaliokunnan käsittelyssä. Se on myös se valiokunta, jossa itse istun.



14.08.2014 Kirjallinen kysymys: Omaishoidon tuen maksamisen lisääminen ja verotuksen poistomahdollisuuden arvioiminen



Tampereen yliopistossa tarkastettavan väitöstutkimuksen mukaan omaishoidon tukea pitäisi maksaa entistä useammalle omaishoitajalle (Helsingin Sanomat 7.8.20014). Tuen maksamisen lisääminen olisi taloudellisesti järkevää, sillä hoidettavien vanhusten määrä lisääntyy entisestään ja lisää näin merkittävästi yhteiskunnan hoitomenoja. Omaishoidon on useaan otteeseen todettu olevan yhteiskunnalle huomattavia säästöjä tuova hoitomuoto. On arvioitu, että omaishoidolla voidaankin saavuttaa noin 2,9 miljardin säästöt. Omaishoitajia on arvioitu olevan Suomessa noin 300 000, mutta vain vähäinen osa heistä saa omaishoidon tukea. Helsingin Sanomien mukaan omaishoitotyötä tekee noin 60 000 suomalaista, mutta heistäkin joka kolmas jää ilman omaishoidon tukea.

Omaishoitoon liittyvät ongelmakohdat ovat tulleet tutuiksi lukuisissa keskusteluissa. Kansallisen omaishoidon kehittämisohjelman toivotaan tuovan ratkaisuja erilaisiin omaishoidossa esiintyviin epäkohtiin. Ongelmana on pidetty muun muassa sitä, että omaishoitosopimukset ja maksetut hoitopalkkiot vaihtelevat kunnissa suuresti. Kunnista saattaa puuttua myös selkeät omaishoidon myöntämisperusteet ja/tai ne vaihtelevat kunnissa suuresti.

Jyrki Kataisen vuoden 2011 hallitusohjelman kirjauksen mukaan hallitus selvittää omaishoidon tuen verotuksen poistomahdollisuuden. Hallituskirjaus on hyvä ja kertoo sen, että omaishoidon asia ja parantaminen on yhteiskunnan yhteinen tahtotila. Tuen verottomuus olisikin yksi hyvä keino lisätä omaishoidon suosiota, sillä nykyinen omaishoidon tuki on määrältään vähäinen verrattuna työmäärään, jonka omaishoitaja joutuu kohtaamaan. Omaishoito on usein ympärivuorokautista ja omaishoitajan jaksaminen ymmärrettävästi kovilla.

Tein omaishoidon tukeen liittyvän kirjallisen kysymyksen ministerille viikko sitten.

Mihin toimiin hallitus aikoo ryhtyä, jotta omaishoidossa esiintyvät epäkohdat korjaantuvat ja omaishoidon tuen maksaminen olisi mahdollista yhä useammalle omaishoitajalle ja kuinka Kataisen hallituksen kirjaus omaishoidon tuen verotuksen poistomahdollisuudesta on edennyt?





10.08.2014 Rikoksentorjuntaneuvosto suosittelee valvonnan tehostamista terveydenhuollon työntekjöiden osalta



Iäkkäisiin henkilöihin kohdistuneet omaisuusrikokset ovat lisääntyneet viime vuosina. Poliisiammattikorkeakoulun tilastoista saatujen lukujen mukaan varkauksien ja törkeiden varkauksien kohteiksi joutuneiden määrä on kasvanut viidessä vuodessa noin viidenneksen. Tyypillinen ikääntyneeseen kohdistunut varkaus on lompakon tai käsilaukun vieminen, mutta myös rahan huijaamista ikääntyneen luottamuksen turvin tapahtuu. Yhtenä uutena ja yhä lisääntyvänä ikääntyneisiin kohdistuvana rikosmuotona on tullut ikääntyneen omassa kodissa tapahtuva omaisuusrikos. Ikääntyneen kotiin tunkeudutaan tai tekijä voi olla jopa tuttu henkilö.

Tein keväällä 2014 sisäministeri Päivi Räsäselle kirjallisen kysymyksen, jossa kysyin hallituksen toimia ennaltaehkäistä kotona, hoitolaitoksessa tai kotihoidon piirissä asuvan ikääntyneen tai vammaisen henkilön joutumista omaisuusrikoksen uhriksi. Kysymyksen taustalla oli lukuiset uutiset tapauksista, joissa vanhukselta varastanut olikin vanhustenhoidossa työskennellyt henkilö. Ministeri Räsäsen vastauksessa todettiin muun muassa seuraavaa: Iäkkäiden henkilöiden joutumista rikoksen uhriksi heidän kanssaan työskentelevien työntekijöiden taholta voidaan estää hyvin rajallisin keinoin. Työntekijöiden valvonnan tehostamista on suositellut mm. rikoksentorjuntaneuvosto. Kaikkien työntekijöiden osalta ei vielä ole mahdollisuutta rikostaustan selvittämiseen. Asiassa on esitetty perusteita lainmuutoksen tekemiseen ja valmistelu on kesken sosiaali- ja terveysministeriössä.

On hyvä, että rikoksentorjuntaneuvosto on antanut asiasta kannanoton. Asia lepää sosiaali- ja terveysministeriössä, jossa on paljon tärkeitä ja eteenpäin vietäviä hankkeita menossa. On kiinnostavaa tietää, miten asia etenee ja ollaanko siihen ottamassa kantaa. Jätin ministetille aiheesta kirjallisen kysymyksen viime torstaina.

Kuinka rikoksentorjuntaneuvoston suositukset sosiaali- ja terveydenhuollossa työskentelevien henkilöiden rikostaustojen selvittämisestä on huomioitu sosiaali- ja terveysministeriössä ja kuinka asiaan liittyvä lainmuutos ja valmistelu on edennyt sosiaali- ja terveysministeriössä?

Helsingissä 7 päivänä elokuuta 2014




01.08.2014 Omaishoitajat kovilla kesähelteissä (Uudenmaan sanomat 1.8., Länsi-Saimaa 4.8.)



Omaishoitajat ovat olleet kovilla kesän kuumissa helteissä. Omaishoitajan työ on ympärivuorokautista ja hiostavat helteet vaikuttavat ikääntyneen ihmisen jaksamiseen erityisesti. Kuumuus saattaa aiheuttaa muistisairaassa omaishoitajan hoidettavassa levottomuutta, vaeltelua ja unettomuutta. Omaishoitajan rooliksi jääkin olla päivä- ja yöhoitaja samalla kertaa ja samoilla voimilla ja silmillä.

Pääministeri Alexander Stubb kantoi eduskunnassa hallitusohjelmapuheessaan huolta väestön ikääntymisen tuomasta kestävyysvajeesta. Sote-uudistukseen liittyvät lakiesitykset annetaan syksyllä. Vanhuksiin ja ikääntyneisiin kohdistuneista säästöistä on tulossa rajuja. Rakennepaketissa kaikkein raskainta vuodehoitoa terveyskeskuksista puretaan ja supistetaan. Omaishoidosta toivotaan helpotusta vanhustenhoidon ja hoidettavien määrän lisääntymiseen. Sote-uudistuksen ja rakennepakettisäästöjen jälkeen ikääntyneiden henkilöiden tulee saada kuitenkin myös lähipalveluja, apua ja auttavia käsiä kotiin.

Omaishoitoon liittyvä kehittämisohjelma annettiin maaliskuussa ja hyvin tärkeää, että se huomioidaan myös tulevassa sote-uudistuksessa. On myös syytä muistuttaa pääministeri Stubbia siitä, että omaishoidon tukeen liittyvistä verohelpotuksista on kirjaus Jyrki Kataisen hallitusohjelmassa, joka on myös edelleen voimassa. Hallitusohjelmassa sanotaan, että omaishoidon tuen verotuksen poistomahdollisuus arvioidaan. Milloin omaishoidon tuen, joka on nykyiselläänkin riittämätön ja liian pieni, verotus poistuu?

Omaishoidon tuen korottaminen tulee ottaa myös tosissaan keskusteluun, sillä alipalkatut ja ylityöllistetyt omaishoitajat jäävät unohdetuiksi pukertajiksi, jotka hiljaisina työmyyrinä helpottavat suomalaisen sosiaali- ja terveydenhuollon resurssipulaa. Keskusteluun tulee myös nostaa omaishoitajuuden erilainen ikähaitari, sillä hoidettavia ja hoitajia on sekä nuorissa että ikääntyneissä. Heidän työnkuvansa on erilainen, mutta yhdistävä tekijä sama. Kutsumus ja rakkaus sairasta läheistään kohtaan. Se on hieno arvo yhteiskunnassa, joka näyttäytyy joskus liiankin kylmänä, kovana ja egoistisena.




15.07.2014 Saattohoidon sanoma on kuultu




Kirkon yhteisvastuukeräys polkaistiin käyntiin helmikuussa. Tällä kertaa keräys kerää varoja suomalaiselle saattohoidolle.

Hoitajana työskennellessäni näin paljon erilaisia käytäntöjä ja toimintatapoja saattohoitoon liittyen. Sosiaali- ja terveysministeriön vuonna 2010 julkaisema ohjeistus Parannetaan saattohoitoa yhdessä nosti aihetta esiin myös julkisesti. Meillä oli käsissämme tärkeä, arka ja pelottava teema, joka kosketti ihmisiä ympäri Suomen. Suomalaisesta saattohoidosta puuttui suunnitelmallisuutta, koulutusta ja yhdenvertaisuutta. Ministeriön ohjeistus ei kuitenkaan tavoittanut hoiva- ja kuntakenttää kattavasti, vaan jäi jonnekin ministeriön arkistoon. Itse löysin ohjeistuksen sattumalta, sillä suoritin juuri silloin geronomin jatkoopintoja oman vanhustyöni ohessa.

Tärkeiden asioiden eteen tulee tehdä yhdessä töitä. Kirkko ja yhteisvastuukeräys eivät yksin pysty ihmeisiin. Vastuu ja toimet suomalaisen saattohoidon parantamiseksi kuuluvat meille kaikille. Rahan jaossa joudumme päättämään, mikä tarvitsee lisää ja mistä otetaan. Ollaan siis viisaita päätöksiä tehtäessä!

Suomalaisen saattohoidon parantaminen on ollut yksi omista tavoitteistani niin kuntapolitiikassa kuin kansanedustajana toimiessani. Olen tehnyt aiheeseen liittyen monia valtiopäivätoimia. Kirjallisissa kysymyksissä olen kysynyt muun muassa saattohoidon laadun parantamisesta, taloususarvioaloitteissa anonut rahoitusta saattohoitokoulutukseen ja toimenpidealoitteissa esittänyt saattohoitolain aikaansaamista ja saattohoitopaikkojen määrän lisäämistä kansainväliselle tasolle.

Saattohoidon sanoma on kuultu ja ymmärretty. Yhteisvastuukeräyksen suojelijana on Tasavallan presidentti Sauli Niinistö, joka aiheseen liittyvällä kauniilla ja koskettavalla puheellaan osoitti kuulevat korvansa. Kiitos siitä.

Vanha hoitaja yrittääkin laskea irti Eino Leinon runopätkästä nyt edes hetkesi. "Me olemme matkalla tällä ja kynnämme suurta merta. Me synnymme tänne vaivalla ja vaivalla kuolemme kerta".

Ehkä emme sittenkään.


Saattohoidon laadun parantamiseksi tekemiäni valtiopäivätoimia eduskunnassa v.2011-2013

1. Saattohoitopaikkojen lisäämisen huomioiminen sosiaali- ja terveydenhuollon palvelurakennetta uudistettaessa
Eduskunnalle
Valtakunnallinen sosiaali- ja terveysalan eettinen neuvottelukunta Etene on selvittänyt suomalaisen saattohoidon tilaa vuonna 2012 ilmestyneessä julkaisussa Saattohoito Suomessa vuosina 2001, 2009 ja 2012. Julkaisussa todetaan, että saattohoidon suunnitelmallisuus on kehittynyt vuosien 2001 ja 2012 välisenä aikana. Julkaisussa nostetaan kuitenkin myös edelleen esiin saattohoitoon liittyviä epäkohtia, joihin olisi tarpeellista saada korjauksia.

Etenen selvitysten mukaan saattohoitoon tarkoitettujen potilaspaikkojen tarve on Suomessa 500. Paikkoja tarvitaan sairaaloissa, muissa hoivayksiköissä ja myös kotihoidossa. Saattohoitopaikkojen nykymäärä on kuitenkin vain 300, joten paikkoja puuttuu 200. Euroopan palliatiivisen yhdistyksen (EAPC 2010) mukaan saattohoitovuodepaikkojen minimitarve on 10 paikkaa 100 000:ta asukasta kohden.

Edellä olevan perusteella ehdotamme,

että hallitus ryhtyy toimenpiteisiin puuttuvien saattohoitopaikkojen lisäämiseksi ja huomioi saattohoitopaikkojen yhdenvertaisuuden ja kattavuuden Suomessa sosiaali- ja terveydenhuollon palvelurakennetta uudistettaessa.
Helsingissä 19 päivänä joulukuuta 2013

Arja Juvonen /ps
Pietari Jääskeläinen /ps
Reijo Hongisto /ps
Johanna Jurva /ps
Anssi Joutsenlahti /ps
Ari Jalonen /ps
Martti Mölsä /ps
Pentti Kettunen /ps
Lauri Heikkilä /ps
Jussi Halla-aho /ps
Ritva Elomaa /ps
Juho Eerola /ps
Jussi Niinistö /ps
Hanna Mäntylä /ps
Lea Mäkipää /ps
Anne Louhelainen /ps
Maria Lohela /ps
Jari Lindström /ps
Laila Koskela /ps
Osmo Kokko /ps
Juha Väätäinen /ps
Kimmo Kivelä /ps
Tom Packalén /ps
Pirkko Ruohonen-Lerner /ps
Kauko Tuupainen /ps
Maria Tolppanen /ps
Ismo Soukola /ps

2. Saattohoitopaikkojen säilyminen vanhusten laitoshoitopaikkoja vähennettäessä
Eduskunnan puhemiehelle
Valtakunnallinen sosiaali- ja terveysalan eettinen neuvottelukunta Etene on selvittänyt suomalaisen saattohoidon tilaa vuonna 2012 ilmestyneessä julkaisussa Saattohoito Suomessa vuosina 2001, 2009 ja 2012. Julkaisussa todetaan, että saattohoidon suunnitelmallisuus on kehittynyt vuosien 2001 ja 2012 välisenä aikana. Julkaisussa nostetaan kuitenkin myös edelleen esiin saattohoitoon liittyviä epäkohtia, joihin olisi tarpeellista saada korjauksia.

Etenen selvitysten mukaan saattohoitoon tarkoitettujen potilaspaikkojen tarve on Suomessa 500, mutta paikkoja on vain 300. Puuttuvien saattohoitopaikkojen määrä on siis 200. Euroopan palliatiivisen yhdistyksen (EAPC 2010) mukaan saattohoitovuodepaikkojen minimitarve on 10 paikkaa 100 000:ta asukasta kohden.

Hallituksen esittämän rakennepaketin mukaan laitoshoitopaikoista tehtävät säästöt olisivat tulevaisuudessa 300 miljoonaa euroa. Hallituksen tarkoituksena on vähentää laitospaikkahoitoa ja korvata laitoshoitoa muilla mahdollisilla hoito- ja palvelumuodoilla. Laitospaikoista tehtävien säästöjen rinnalla on kuitenkin tärkeää, että myös laitoshoitoa on saatavilla ja esimerkiksi saattohoitoon liittyviä hoivapaikkoja ei vähennetä säästöjen myötä.

Edellä olevan perusteella ja eduskunnan työjärjestyksen 27 §:ään viitaten esitän asianomaisen ministerin vastattavaksi seuraavan kysymyksen:

Kuinka hallitus aikoo turvata saattohoitopaikkojen säilymisen ja hyvän ja arvokkaan saattohoidon toteutumisen yhdenvertaisesti Suomessa laitoshoitopaikkoja vähennettäessä?
Helsingissä 19 päivänä joulukuuta 2013

Arja Juvonen /ps
Eduskunnan puhemiehelle
Eduskunnan työjärjestyksen 27 §:ssä mainitussa tarkoituksessa Te, Herra puhemies, olette toimittanut asianomaisen ministerin vastattavaksi kansanedustaja Arja Juvosen /ps näin kuuluvan kirjallisen kysymyksen KK 1186/2013 vp:

Kuinka hallitus aikoo turvata saattohoitopaikkojen säilymisen ja hyvän ja arvokkaan saattohoidon toteutumisen yhdenvertaisesti Suomessa laitoshoitopaikkoja vähennettäessä?
Vastauksena kysymykseen esitän seuraavaa:

Saattohoidolla tarkoitetaan kuolemaa lähestyvän ihmisen hoitoa, jolla pyritään takaamaan aktiivinen, arvokas ja oireeton elämän päätösvaihe tilanteessa, jossa parantavasta hoidosta on luovuttu. Saattohoito kestää yleensä muutamia viikkoja tai enintään kuukausia. Saattohoito eroaa palliatiivisesta hoidosta siten, että palliatiivisella hoidolla tarkoitetaan parantumattomasti sairaiden pidempiaikaisempaa oireenmukaista hoitoa.

Euroopan palliatiivisen hoidon yhdistyksen mukaan saattohoitovuodepaikkojen minimitarve on 100 vuodepaikkaa miljoonaa asukasta kohden. Arviointikriteerien mukaan Suomessa tarvitaan 540 vaativan tason saattohoitoon varattua vuodepaikkaa sairaaloissa, muissa hoitoyksiköissä ja kotisairaaloissa.

Vuonna 2012 Valtakunnallinen sosiaali- ja terveysalan eettinen neuvottelukunta ETENE selvitti saattohoidon saatavuutta. Sairaanhoitopiirien ja sosiaali- ja terveyspiirien vastausten perusteella saattohoitoon varatuilla paikoilla hoidetaan runsaat 3 000 potilasta vuodessa. Arvioilta 9 000 vaativaa saattohoitoa tarvitsevaa potilasta hoidetaan erikoissairaanhoidon ja perusterveydenhuollon normaaleilla potilaspaikoilla.

Saattohoidon toteutuksen kansallisina kriteereinä ovat laki potilaan asemasta ja oikeuksista, sosiaali- ja terveysministeriön saattohoitosuositukset sekä ETENEn saattohoidon kannanotot. Sosiaali- ja terveysministeriön vuonna 2010 julkaisemien saattohoitosuositusten tarkoituksena on turvata hyvä saattohoito jokaisen kuolevan ihmisen oikeutena. Saattohoitopaikkojen vaativuustaso luokitellaan kolmeen luokkaan potilaan saattohoidon erikoisosaamisen vaativuuden perusteella. Saattohoitoa voidaan järjestää kotona tai kodinomaisissa asumispalveluyksiköissä kotisairaalan tai kotihoidon palvelujen turvin, terveyskeskuksen tai sairaalan vuodeosastoilla, palliatiivisen hoidon yksiköissä, poliklinikkakäyntien ja konsultointiavun turvin, tai saattohoitokodeissa. Lasten saattohoito on erikoissairaanhoidon vastuulla.

Suomen terveydenhuollon palvelurakenne on kansainvälisten vertailujen mukaan edelleen laitospainotteinen. Hallituksen rakennepoliittiseen ohjelmaan sisältyvä tavoite laitoshoidon suhteellisen osuuden vähentämisestä 75 vuotta täyttäneiden palveluissa on tarkoitus toteuttaa siirtämällä painopistettä avohoidon suuntaan. Hyvä saattohoito voidaan toteuttaa potilaan toiveita kunnioittaen myös muualla kuin saattohoitoon erikseen erikoistuneissa yksiköissä.

Hallitusohjelmaan on kirjattu, että saattohoitopalveluiden riittävyyttä ja laatua parannetaan hoitopaikoista riippumatta.

Helsingissä 10 päivänä tammikuuta 2014

Peruspalveluministeri Susanna Huovinen


3. Saattohoitopaikkojen määrän lisääminen vaadittavalle tasolle
Eduskunnan puhemiehelle
Saattohoito on kuolemaa lähestyvän potilaan hoitoa, jolla turvataan potilaan arvokas, oireeton ja lempeä elämän päätösvaihe. Saattohoidossa huomioidaan potilaan fyysinen, psyykkinen, sosiaalinen ja hengellinen tilanne siten, että potilas saisi hyvää ammattitaitoista hoitoa, apua ja tukea. Saattohoitoa on kehitetty Suomessa vuosia, ja sen laatu on parantunut huomattavasti. Sairaanhoitopiirit, kunnat ja kaupungit ovat laatineet sosiaali- ja terveysministeriön hyvien ohjeistusten mukaan piiri-, kunta- ja aluekohtaisia saattohoitosuunnitelmia ja -ohjeistuksia. Lisäksi saattohoitoon erikoistuneiden lääkäreiden koulutusta on lisätty.

Valtakunnallinen sosiaali- ja terveysalan eettinen neuvottelukunta Etene on selvittänyt suomalaisen saattohoidon tilaa vuonna 2012 ilmestyneessä julkaisussa Saattohoito Suomessa vuosina 2001, 2009 ja 2012. Julkaisussa todetaan, että saattohoidon suunnitelmallisuus on kehittynyt vuosien 2001 ja 2012 välisenä aikana. Julkaisussa nostetaan esiin kuitenkin myös edelleen saattohoitoon liittyviä epäkohtia, joihin olisi tarpeellista saada korjauksia.

Etenen selvitysten mukaan saattohoitoon tarkoitettujen potilaspaikkojen tarve on Suomessa 500. Paikkoja tarvitaan sairaaloissa, muissa hoivayksiköissä ja myös kotihoidossa. Saattohoitopaikkojen nykymäärä on kuitenkin vain 300, joten paikkoja puuttuu 200. Euroopan palliatiivisen yhdistyksen (EAPC 2010) mukaan saattohoitovuodepaikkojen minimitarve on 10 paikkaa 100 000:ta asukasta kohden.

Edellä olevan perusteella ja eduskunnan työjärjestyksen 27 §:ään viitaten esitän asianomaisen ministerin vastattavaksi seuraavan kysymyksen:

Mitä hallitus aikoo tehdä, jotta saattohoitopaikkojen määrää saadaan Suomessa lisättyä vaadittavalle tasolle?
Helsingissä 13 päivänä marraskuuta 2013

Arja Juvonen /ps
Eduskunnan puhemiehelle
Eduskunnan työjärjestyksen 27 §:ssä mainitussa tarkoituksessa Te, Herra puhemies, olette toimittanut asianomaisen ministerin vastattavaksi kansanedustaja Arja Juvosen /ps näin kuuluvan kirjallisen kysymyksen KK 1045/2013 vp:

Mitä hallitus aikoo tehdä, jotta saattohoitopaikkojen määrää saadaan Suomessa lisättyä vaadittavalle tasolle?
Vastauksena kysymykseen esitän seuraavaa:

Saattohoito on hoitoa ja tukea sairauden loppuvaiheessa ja kuolinprosessin aikana. Saattohoidossa on keskeistä potilaan oireiden ja kärsimyksen lievitys. Saattohoidon lähtökohtana on potilas. Hänellä on etenevä parantumaton sairaus, johon ei ole tarjolla parantavaa hoitoa. Saattohoidon tavoitteena on hoitaa potilasta niin, että hänen jäljellä olevan elämänsä laatu on mahdollisimman hyvää, ilman kipuja ja muita haittaavia oireita. Vaikka parantavaa hoitoa ei ole, potilaan tulee saada hoitoa, jotta hänen olonsa helpottuu.

Valtakunnallinen sosiaali- ja terveysalan eettinen neuvottelukunta (ETENE) on selvittänyt saattohoito-ohjeiden ja saattohoitokäytäntöjen tilaa Suomessa. Voidaan arvioida, että vuosittain noin 15 000 ihmistä Suomessa tarvitsee saattohoitoa. Noin puolet heistä voidaan hoitaa kotona, tarvittaessa kotisairaanhoidon tai kotisairaalan turvin. Kun kotiin tarjotut palvelut eivät riitä, potilas tarvitsee hoitoa sairaalassa tai saattohoitoon erikoistuneessa hoitokodissa.

Terveydenhuoltolain tavoitteena on muun muassa vahvistaa perusterveydenhuollon toiminta-edellytyksiä ja parantaa terveydenhuollon toimijoiden, kunnan eri toimialojen välistä sekä muiden toimijoiden kanssa tehtävää yhteistyötä palveluiden järjestämisessä. Lakiin on kirjattu myös kunnan ja sairaanhoitopiirin järjestämisvastuu alueen asukkaiden sairaanhoitopalveluissa käsittäen sairauksien ehkäisyn lisäksi myös sairauksien parantamisen ja kärsimysten lievittämisen. Terveydenhuoltolaki määrittää myös kotisairaalahoidon, joka voi olla perusterveydenhuollon, erikoissairaanhoidon tai niiden yhdessä järjestämää toimintaa. Kotisairaalahoito soveltuu usein saattohoidon toteuttamistavaksi. Sairaanhoitopiirien kuntien laatima terveydenhuollon järjestämissuunnitelma on yksi väline alueellisen ja paikallisen yhteistyön parantamisessa saattohoidossa.

Lääkäriseura Duodecim on laatinut Käypä hoito -suosituksen kuolevan potilaan oireiden hoidosta. Suosituksessa korostetaan perusterveydenhuollon osaamisen ja konsultaatiomahdollisuuksien vahvistamista. Keskeistä on yhteistyö kussakin tapauksessa tarpeellisen erikoissairaanhoidon ja perusterveydenhuollon välillä.

Hallitusohjelman mukaisesti sosiaali- ja terveydenhuollon laadukkaiden, vaikuttavien ja oikea-aikaisten palvelujen yhdenvertaisen saatavuuden varmistamiseksi uudistetaan sosiaali- ja terveydenhuollon palvelurakennetta.

Helsingissä 3 päivänä joulukuuta 2013

Peruspalveluministeri Susanna Huovinen

4.
Kirjallinen kysymys 5.12.2012
Saattohoidon järjestäminen lainsäädännöllä
Eduskunnan puhemiehelle
Oulun yliopistosairaalan anestesiologi Voitto Järvimäen mukaan saatto- ja palliatiivisen hoidon tila on Suomessa Euroopan kehnoimmin järjestetty. Julkisuudessa pitkään jatkuneen saattohoitokeskustelun ja vanhuspalvelulain eduskuntakäsittelyn yhteydessä on tullut selväksi, että saattohoidon puutteet eivät ole vain potilaiden ja heidän omaistensa esiintuoma kokemus. Myös lääkärikunnassa tiedostetaan varsin yleisesti se, että saatto- ja palliatiiviselta hoidolta puuttuu taustaorganisaatio ja hoito on hajanaista ja kirjavaa. Saattohoitokodit eivät riitä tarpeeseen eikä julkinen terveydenhuolto ole ottanut ministeriön suosituksia hoitovastuusta tosissaan. Puolet sairaanhoitopiireistä ja suurista kaupungeista on laiminlyönyt hoidon eikä kaikilla ole edes alkusuunnitelmia. Sosiaali- ja terveysministeriön suositus yhtenäisestä kolmiportaisesta järjestelmästä olisi asiantuntijalääkäreiden mukaan hyvä, mutta suositukset eivät ole johtaneet riittäviin käytännön toimenpiteisiin. Saattohoitoon erikoistuneita lääkäreitä on vasta kuutisenkymmentä ja yksityiskohtainen saattohoitosuunnitelma on laadittu vain HYKSin alueella. Koko maassa kipua ja kärsimystä lievittävän palliatiivisen hoidon tarpeessa on noin 300 000 potilasta, heistä saattohoitoa vaativia noin 15 000. Lääkärikunnassa on laaja kannatus sille, että hyvän saatto- ja palliatiivisen hoidon järjestäminen vaatii lainsäädäntöä.
Edellä olevan perusteella ja eduskunnan työjärjestyksen 27 §:ään viitaten esitän asianomaisen ministerin vastattavaksi seuraavan kysymyksen:

Aikooko hallitus ryhtyä toimiin saattohoidon järjestämiseksi lainsäädännöllä?
Helsingissä 5 päivänä joulukuuta 2012

Arja Juvonen /ps
Eduskunnan puhemiehelle
Eduskunnan työjärjestyksen 27 §:ssä mainitussa tarkoituksessa Te, Herra puhemies, olette toimittanut asianomaisen ministerin vastattavaksi kansanedustaja Arja Juvosen /ps näin kuuluvan kirjallisen kysymyksen KK 959/2012 vp:

Aikooko hallitus ryhtyä toimiin saattohoidon järjestämiseksi lainsäädännöllä?
Vastauksena kysymykseen esitän seuraavaa:

Saattohoito on vaikeasti sairaan ihmisen hoitoa tilanteessa, jossa parantavasta hoidosta on luovuttu ja sairauden etenemiseen ei enää kyetä vaikuttamaan. Hyvään saattohoitoon pitää kuulua potilaan toiveiden huomioon ottaminen, mahdollisimman hyvä oireiden hoito, lähestyvään kuolemaan valmistaminen ja potilaan läheisten huomioiminen ja tukeminen.

Sosiaali- ja terveysministeriö on antanut saattohoitosuosituksen vuonna 2010. Valtakunnallisen terveydenhuollon eettinen neuvottelukunta (ETENE) on käsitellyt asiaa useasti ja julkaissut työryhmäraportin sekä muun muassa vuonna 2012 selvityksen sairaanhoitopiirien ja suurten kaupunkien saattohoitosuunnitelmista.

Terveydenhuoltolaissa säädetään, että kunnan on järjestettävä alueensa asukkaille sairaanhoitopalvelut. Sairauden hoitoon määritellään kuuluvaksi sairauksien ehkäisemisen ja parantamisen lisäksi kärsimyksen lievittäminen. Tämä sisältää lähtökohtaisesti myös saattohoidon järjestämisen. Terveydenhuoltolaki velvoittaa kunkin sairaanhoitopiirin kunnat laatimaan terveydenhuollon järjestämissuunnitelman, jossa muun muassa sovitaan yhteistyötä alueellisista hoitoketjuista. Lain mukaisesti vastuu potilaan kokonaishoidosta on perusterveydenhuollolla. Sen pitää osallistua koko hoitoprosessiin esimerkiksi syöpähoidossa siten, että erikoissairaanhoidon hoitokeinojen loputtua se tarjoaa kärsimyksiä lievittävän hoidon.

Sosiaali- ja terveysministeriö on siis nykyisellään sisällyttänyt saattohoitoon liittyvää säädöspohjaa olemassa olevaan lainsäädäntöön. Myös saatto- ja palliatiivisen hoidon turvaaminen yksityiskohtaisemmalla lainsäädännöllä on yksi vaihtoehto lähestyä asiaa. Asia vaatii kuitenkin lisäselvityksiä ennen kuin siinä voidaan edetä.

Helsingissä 20 päivänä joulukuuta 2012

Peruspalveluministeri Maria Guzenina-Richardson

5.
Toimenpidealoite 29.11.2012
Saattohoitolain aikaansaaminen
Eduskunnalle
Saatto- ja palliatiivisen hoidon tila on Suomessa Euroopan heikointa tasoa. Sekä julkisuudessa pitkään jatkuneen saattohoitokeskustelun että vanhuspalvelulain eduskuntakäsittelyn yhteydessä on tullut selvästi esille, että saatto- ja palliatiiviselta hoidolta puuttuu taustaorganisaatio ja hoito on hajanaista ja kirjavaa. Saattohoitokodit eivät riitä tarpeeseen, eikä julkinen terveydenhuolto ole ottanut ministeriön suosituksia hoitovastuusta tosissaan. Puolet sairaanhoitopiireistä ja suurista kaupungeista on laiminlyönyt hoidon, eikä kaikilla ole edes alkusuunnitelmia.

Sosiaali- ja terveysministeriön suositus yhtenäisestä kolmiportaisesta järjestelmästä olisi asiantuntijalääkäreiden mukaan hyvä, mutta suositukset eivät ole johtaneet riittäviin käytännön toimenpiteisiin. Saattohoitoon erikoistuneita lääkäreitä on vasta kuutisenkymmentä, ja yksityiskohtainen saattohoitosuunnitelma on laadittu vain HYKSin alueella. Koko maassa kipua ja kärsimystä lievittävän palliatiivisen hoidon tarpeessa on noin 300 000 potilasta, joista saattohoitoa vaativia noin 15 000. Lääkärikunnassa on laaja kannatus sille, että hyvän saatto- ja palliatiivisen hoidon järjestäminen vaatii lainsäädäntöä.

Edellä olevan perusteella ehdotamme,

että hallitus ryhtyy toimenpiteisiin saattohoitolain aikaansaamiseksi.
Helsingissä 29 päivänä marraskuuta 2012

Arja Juvonen /ps ym.


6.
Keskustelualoite 10.10.2012
Saattohoidon kehittäminen
Eduskunnan puhemiehelle
Maaliskuussa 2009 peruspalveluministeri Paula Risikon koolle kutsuma asiantuntijaryhmä ehdotti, että saattohoidon koordinaatiotehtävä annettaisiin sairaanhoitopiireille ja osittain suurille kaupungeille. Samalla ryhdyttiin päivittämään hyvän saattohoidon kriteereitä sekä terveydenhuollon ja sosiaalihuollon välistä työnjakoa sujuvan ja laadukkaan saattohoitopolun varmistamiseksi.

Asiantuntijaryhmän ehdotuksesta Valtakunnallinen sosiaali- ja terveysalan eettinen neuvottelukunta (ETENE) selvitti kevään 2009 aikana sairaanhoitopiirien ja suurten kaupunkien saattohoitosuunnitelmien nykytilannetta (Sairaanhoitopiirien ja suurten kaupunkien saattohoitosuunnitelmat, Heini Turkia, Etene 2009). Selvitykseen osallistuneista 19 sairaanhoitopiiristä ja 18 suuresta kaupungista noin puolella oli joko valmis saattohoitosuunnitelma tai laitoskohtaiset saattohoito-ohjeet. Hieman yli kolmasosalla kyselyyn vastanneista saattohoidon alueellisen hoitoketjun selvittäminen ja saattohoitosuunnitelman laatiminen oli vireillä. Neljäsosa vastanneista ilmoitti, että saattohoitosuunnitelman laatimista ei ollut valmisteltu lainkaan.

Sosiaali- ja terveysministeriön 3.6.2010 julkaiseman saattohoitosuosituksen (Hyvä saattohoito Suomessa, STM:n julkaisuja 2010:6) mukaan kolmella neljästä sairaanhoitopiiristä ja suuresta kaupungista oli saattohoitosuunnitelma. Suosituksessa korostetaan, että vastuu inhimillisen, ihmisarvoisen ja potilaan itsemääräämisoikeutta kunnioittavan saattohoidon järjestämisestä on sairaanhoitopiireillä ja terveyskeskuksilla. Hoitohenkilökunnalle, saattohoidossa oleville ja heidän omaisilleen saattohoidon epäkohdat, kuten riittämätön kipulääkitys ja potilaan tahdosta piittaamaton kohtelu, ovat edelleenkin tarpeettoman yleisiä.

Ikääntyneen väestön toimintakyvyn tukemista sekä sosiaali- ja terveyspalveluita koskevan lain valmistelussa on sivuttu saattohoitoa vain pinnallisesti. Saattohoitoon on viitattu henkilöstön ja hoitotilojen riittävyyden yhteydessä. Tämä ei riitä saattohoidon tason parantamiseksi. Näyttää siltä, että saattohoito on jäämässä kokonaan pois vanhuspalvelulaista. On erittäin tärkeää saada koko maan kattava yhtenäinen saattohoidon polku sekä saattohoitosuunnitelmat ja -ohjeistukset jokaisen kunnan käyttöön viipymättä. Tämän pitäisi näkyä myös vanhuspalvelulaissa.

Edellä olevan perusteella ehdotan,

että eduskunta käy ajankohtaiskeskustelun saattohoidon kehittämisestä.
Helsingissä 10 päivänä lokakuuta 2012

Arja Juvonen /ps

7.
Toimenpidealoite 28.9.2012
Tarkistettu versio 2.0 TPA 32/2012 vp - Arja Juvonen /ps
Kuntakohtaisen saattohoitosuunnitelman ja -ohjeistuksen laatimisvelvoitteen kirjaaminen vanhuspalvelulakiin
Eduskunnalle
Peruspalveluministeri Paula Risikon koolle kutsuma asiantuntijaryhmä ehdotti maaliskuussa 2009, että saattohoidon koordinaatiotehtävä annettaisiin sairaanhoitopiireille ja osittain suurille kaupungeille. Samalla ryhdyttiin päivittämään hyvän saattohoidon kriteereitä sekä terveydenhuollon ja sosiaalihuollon välistä työnjakoa sujuvan ja laadukkaan saattohoitopolun varmistamiseksi.

Asiantuntijaryhmän ehdotuksesta Valtakunnallinen sosiaali- ja terveysalan eettinen neuvottelukunta (ETENE) selvitti kevään 2009 aikana sairaanhoitopiirien ja suurten kaupunkien saattohoitosuunnitelmien nykytilannetta (Sairaanhoitopiirien ja suurten kaupunkien saattohoitosuunnitelmat, Heini Turkia, Etene 2009). Selvitykseen osallistuneista 19 sairaanhoitopiiristä ja 18 suuresta kaupungista noin puolella oli joko valmis saattohoitosuunnitelma tai laitoskohtaiset saattohoito-ohjeet. Hieman yli kolmasosalla kyselyyn vastanneista saattohoidon alueellisen hoitoketjun selvittäminen ja saattohoitosuunnitelman laatiminen oli vireillä. Neljäsosa vastanneista ilmoitti, että saattohoitosuunnitelman laatimista ei ollut valmisteltu lainkaan.

Sosiaali- ja terveysministeriön 3.6.2010 julkaiseman saattohoitosuosituksen (Hyvä saattohoito Suomessa, STM:n julkaisuja 2010:6) mukaan kolmella neljästä sairaanhoitopiiristä ja suuresta kaupungista oli saattohoitosuunnitelma. Suosituksessa korostetaan, että vastuu inhimillisen, ihmisarvoisen ja potilaan itsemääräämisoikeutta kunnioittavan saattohoidon järjestämisestä on sairaanhoitopiireillä ja terveyskeskuksilla. Hoitohenkilökunnalle, saattohoidossa oleville ja heidän omaisilleen saattohoidon epäkohdat, kuten riittämätön kipulääkitys ja potilaan tahdosta piittaamaton kohtelu, ovat edelleenkin tarpeettoman yleisiä.

Lakiluonnos ikääntyneen väestön toimintakyvyn tukemisesta sekä iäkkäiden sosiaali- ja terveyspalveluista sivuaa saattohoitoa vain pinnallisesti. Saattohoitoon viitataan henkilöstön ja hoitotilojen riittävyyden yhteydessä. Tämä ei vielä riitä saattohoidon tason parantamiseksi. On ensiarvoisen tärkeää, että kunnan velvollisuus saattohoitosuunnitelman ja -ohjeistuksen laatimisesta kirjataan valmisteilla olevaan vanhuspalvelulakiin.

Edellä olevan perusteella ehdotan,

että hallitus sisällyttää vanhuspalvelulakiin kirjauksen kuntien velvollisuudesta laatia omat kuntakohtaiset saattohoitosuunnitelmat ja -ohjeistukset.
Helsingissä 28 päivänä syyskuuta 2012

Arja Juvonen /ps

8.
Toimenpidealoite 28.9.2012
Tarkistettu versio 2.0 TPA 31/2012 vp - Arja Juvonen /ps
Saattohoitosuunnitelmien laatiminen kunnille
Eduskunnalle
Peruspalveluministeri Paula Risikon koolle kutsuma asiantuntijaryhmä ehdotti maaliskuussa 2009, että saattohoidon koordinaatiotehtävä annettaisiin sairaanhoitopiireille ja osittain suurille kaupungeille. Samalla ryhdyttiin päivittämään hyvän saattohoidon kriteereitä sekä terveydenhuollon ja sosiaalihuollon välistä työnjakoa sujuvan ja laadukkaan saattohoitopolun varmistamiseksi.

Asiantuntijaryhmän ehdotuksesta Valtakunnallinen sosiaali- ja terveysalan eettinen neuvottelukunta (ETENE) selvitti kevään 2009 aikana sairaanhoitopiirien ja suurten kaupunkien saattohoitosuunnitelmien nykytilannetta (Sairaanhoitopiirien ja suurten kaupunkien saattohoitosuunnitelmat, Heini Turkia, Etene 2009). Selvitykseen osallistuneista 19 sairaanhoitopiiristä ja 18 suuresta kaupungista noin puolella oli joko valmis saattohoitosuunnitelma tai laitoskohtaiset saattohoito-ohjeet. Hieman yli kolmasosalla kyselyyn vastanneista saattohoidon alueellisen hoitoketjun selvittäminen ja saattohoitosuunnitelman laatiminen oli vireillä. Neljäsosa vastanneista ilmoitti, että saattohoitosuunnitelman laatimista ei ollut valmisteltu lainkaan.

Sosiaali- ja terveysministeriön 3.6.2010 julkaiseman saattohoitosuosituksen (Hyvä saattohoito Suomessa, STM:n julkaisuja 2010:6) mukaan kolmella neljästä sairaanhoitopiiristä ja suuresta kaupungista oli saattohoitosuunnitelma. Suosituksessa korostetaan, että vastuu inhimillisen, ihmisarvoisen ja potilaan itsemäärämisoikeutta kunnioittavan saattohoidon järjestämisestä on sairaanhoitopiireillä ja terveyskeskuksilla. Hoitohenkilökunnalle, saattohoidossa oleville ja heidän omaisilleen saattohoidon epäkohdat, kuten riittämätön kipulääkitys ja potilaan tahdosta piittaamaton kohtelu, ovat edelleenkin tarpeettoman yleisiä. On ensiarvoisen tärkeää, että hyvän saattohoidon ja saattohoitosuunnitelmien merkitys nostetaan esille myös tulevassa vanhuspalvelulaissa.

Edellä olevan perusteella ehdotan,

että hallitus ryhtyy toimenpiteisiin saattohoitosuunnitelmien laatimiseksi jokaisen kunnan käyttöön.
Helsingissä 28 päivänä syyskuuta 2012

Arja Juvonen /ps

9.
Lisätalousarvioaloite 28.5.2012
Tarkistettu versio 2.0 LTA 30/2012 vp - Arja Juvonen /ps
Määrärahan osoittaminen saattohoidon ja palliatiivisen hoidon osaamisen vahvistamiseen ammatillisessa koulutuksessa
Eduskunnalle
Valtakunnallisen sosiaali- ja terveysalan eettisen neuvottelukunnan tutkimuksessa (2009) sekä sosiaali- ja terveysministeriön saattohoitosuosituksessa (2010) saattohoidon puutteet tuotiin virallisesti esille jo kolme vuotta sitten. Saattohoidon koulutuksen kehittäminen on todettu kiireelliseksi ja keskeiseksi saattohoidon laadun parantamisen välineeksi.

Saattohoidon ja palliatiivisen hoidon kehittämisen tarve on tullut julkisuudessa esille hyvin konkreettisella tavalla. Saattohoidosta, palliatiivisesta hoidosta ja eutanasiasta virinnyt laaja keskustelu keväällä 2012 kertoo hoidettavien ja heidän omaistensa todellisesta hädästä.

Opetushallituksen käynnistämä suunnittelutyö saattohoidon liittämiseksi vanhustyön erikoisammattitutkinnon osaksi ansaitsee mahdollisimman vankan tuen, mutta saattohoidon ja palliatiivisen hoidon osaamisen vahvistaminen on ulotettava koskemaan myös sairaanhoitajan ja lähihoitajan peruskoulutusta sekä lisäkoulutusta.Välittömänä toimenpiteenä ammattikoulujen opiskelijamäärälisäyksessä on annettava kouluille mahdollisuus vahvistaa saattohoidollista ja palliatiivista osaamista.

Edellä olevan perusteella ehdotan,

että eduskunta ottaa valtion vuoden 2012 toiseen lisätalousarvioon momentille 29.20.30 lisäyksenä 200 000 euroa saattohoidon ja palliatiivisen hoidon osaamisen vahvistamiseen sairaanhoitajan ja lähihoitajan peruskoulutuksessa.
Helsingissä 28 päivänä toukokuuta 2012

Arja Juvonen /ps


10.
Lisätalousarvioaloite 17.10.2011
Tarkistettu versio 2.0 TAA 102/2011 vp - Arja Juvonen /ps ym.
Määrärahan osoittaminen Puolarmetsän sairaalan saattohoitoyksikön toiminnan käynnistämiseen
Eduskunnalle
Espoon sairaalassa on seitsemän vuodeosastoa (kolme akuuttiosastoa Jorvissa, neljä kuntoutusosastoa Puolarmetsän sairaalassa). Saattohoitoa koskevan selvitystyön seurauksena yhdelle Puolarmetsän sairaalan kuntoutusosastoista on pyritty erityisesti keskittämään saattohoito-osaamista ja tilat on remontoitu saattohoitoa silmällä pitäen. Taloudellisten resurssien puutteen vuoksi erillistä saattohoitoyksikköä ei kuitenkaan ole pystytty ko. osastolla aloittamaan.

Edellä olevan perusteella ehdotamme,

että eduskunta ottaa valtion vuoden 2012 talousarvioon momentille 33.60.31 lisäyksenä 1 000 000 euroa Puolarmetsän saattohoitoyksikön toiminnan käynnistämiseen.
Helsingissä 17 päivänä lokakuuta 2011
Saattohoitoon osallistuvan ammattihenkilöstön koulutus

11.
Kirjallinen kysymys 2.9.2011
Eduskunnan puhemiehelle
Valtakunnallisen sosiaali- ja terveysalan eettisen neuvottelukunnan sairaanhoitopiireille ja suurille kaupungeille tekemän kyselytutkimuksen seurauksena todettiin kiireellinen tarve saattohoitoon osallistuvien lääkäreiden, hoitajien ja muun ammattihenkilöstön saattohoitokoulutukselle. Kyselytutkimus suoritettiin kevään 2009 aikana.

Myös sosiaali- ja terveysministeriön 3.6.2010 julkaisemassa saattohoitosuosituksessa (Hyvä saattohoito Suomessa, STM:n julkaisuja 2010:6) hoitohenkilökunnan asianmukainen koulutus nähdään keskeisenä ja kiireellisenä saattohoidon laadun parantamisen välineenä. Suosituksen mukaan sairaanhoitajien ja lähihoitajien saattohoidon erikoistumiskoulutus aloitetaan kiireellisesti. Lisäksi sairaanhoitopiirien tulisi järjestää terveyskeskuksille erikoissairaanhoidon konsultointiapua.

Seuranneissa asiantuntijapuheenvuoroissa on korostettu palliatiivisen ja saattohoidon erikoiskoulutuksen käynnistämistä siten, että saattohoito-osaaminen varmistetaan kattavasti eri puolilla maata. Ongelmina on nähty saattohoitoa koskevan opetuksen vähäisyys esimerkiksi perustutkintoon johtavassa sairaanhoitajakoulutuksessa sekä täydennyskoulutuksen puutteellisuus ja lyhytkestoisuus silloinkin, kun sitä on järjestetty.

Edellä olevan perusteella ja eduskunnan työjärjestyksen 27 §:ään viitaten esitän asianomaisen ministerin vastattavaksi seuraavan kysymyksen:

Mikä on saattohoidon erikoistumiskoulutuksen tila Suomessa tällä hetkellä ja
mitä hallitus aikoo tehdä, että saattohoitokoulutus saadaan osaksi lähi- ja sairaanhoitajien tutkintokoulutusta sekä saattohoitotyötä?
Helsingissä 2 päivänä syyskuuta 2011

Arja Juvonen /ps
Eduskunnan puhemiehelle
Eduskunnan työjärjestyksen 27 §:ssä mainitussa tarkoituksessa Te, Herra puhemies, olette toimittanut asianomaisen ministerin vastattavaksi kansanedustaja Arja Juvosen /ps näin kuuluvan kirjallisen kysymyksen KK 66/2011 vp:

Mikä on saattohoidon erikoistumiskoulutuksen tila Suomessa tällä hetkellä ja
mitä hallitus aikoo tehdä, että saattohoitokoulutus saadaan osaksi lähi- ja sairaanhoitajien tutkintokoulutusta sekä saattohoitotyötä?
Vastauksena kysymykseen esitän seuraavaa:

Terveydenhuoltolaki (1326/2010 ) ohjaa saattohoidon toteuttamista hoidon tarpeen ja yhtenäisten hoidon perusteiden mukaisesti. Terveydenhuoltolailla säädetään myös kunnan ja sairaanhoitopiirin velvoitteesta huolehtia terveydenhuoltohenkilöstön riittävästä täydennyskoulutuksesta. Erityisvastuualueiden sairaanhoitopiirit ja perusterveydenhuollon yksiköt velvoitetaan sovittamaan yhteen henkilöstön täydennyskoulutusta alueillaan ja tekemään yhteistyötä alueiden koulutusviranomaisten kanssa.

Sosiaali- ja terveysministeriö julkaisi vuonna 2010 saattohoidon suositukset. Niiden mukaan sairaanhoitopiirit ja terveyskeskukset ovat vastuussa saattohoitopotilaiden hyvän hoidon toteuttamisesta. Tämä edellyttää, että saattohoitopalvelut tarjotaan mahdollisuuksien mukaan siellä, missä potilas on hoidossa tai asuu ja elää. Lisäksi on turvattava omaisten ja läheisten mahdollisuus osallistua loppuvaiheen hoitoon potilaan toivomalla tavalla. Hyvä saattohoito perustuu hoitohenkilöstön osaamiseen ja edellyttää työhyvinvoinnista huolehtimista. Saattohoidon laadukasta toteuttamista ohjataan saattohoitosuunnitelmilla. Vuonna 2009 tehdyn selvityksen mukaan tällaiset suunnitelmat tai ohjeet on laadittu valtaosassa sairaanhoitopiirejä ja suuria kaupunkeja.

Ammatillisena peruskoulutuksena tai näyttötutkintona suoritettavaa lähihoitajakoulutusta ohjataan sosiaali- ja terveysalan ammatillisen perustutkinnon perusteilla. Kyseinen asiakirja on Opetuksenhallituksen määräys (17/011/2010), joka sitoo koulutuksen järjestäjiä. Vuonna 2010 uudistettujen perusteiden mukaan lähihoitajakoulutukseen sisältyvien sairaanhoidon ja huolenpidon sekä vanhustyön koulutusohjelmat antavat valmiudet työskentelyyn saattohoidon periaatteiden mukaisesti, kuolevan kohtaamiseen ja hänen hoitoonsa osallistumiseen työryhmän jäsenenä sekä kuolevan läheisten tukemiseen.

Ammattikorkeakoululain (351/2003 ) mukaan ammattikorkeakoulussa annetaan sille määrätyn koulutustehtävän rajoissa korkeakoulututkintoon johtavaa opetusta, ammatillisia erikoistumisopintoja ja muuta aikuiskoulutusta sekä avointa ammattikorkeakouluopetusta. Opetusministeriö päättää koulutusohjelmista ammattikorkeakoulun esityksestä, ja ammattikorkeakoulu päättää koulutusohjelmien opetussuunnitelmista ammattikorkeakoulun tutkintosäännön mukaisesti. Ammattikorkeakouluista annetussa valtioneuvoston asetuksessa (352/2003 ) säädetään ammattikorkeakoulujen velvoitteesta suunnitella ja järjestää koulutusohjelmat siten, että ne suuntautuvat johonkin työelämän ammatillista asiantuntemusta edellyttävään tehtäväalueeseen ja sen kehittämiseen. Sairaanhoitajakoulutuksen tulee täyttää myös Euroopan unionin lainsäädännön asettamat vaatimukset.

Saattohoidon osaamista kehitetään myös lisäkoulutuksena. Opetushallitus käynnistää syksyllä 2011 suunnittelutyön saattohoidon liittämiseksi vanhustyön erikoisammattitutkinnon osaksi. Ammatilliset oppilaitokset ovat käynnistäneet aiheesta lisäkoulutusta lähihoitajille, ja ammattikorkeakoulut suunnittelevat lisäkoulutusta sairaanhoitajille. Myös terveydenhuollon ammatilliset järjestöt järjestävät saattohoitokoulutusta sairaanhoitajille ja lähihoitajille. Opinnoista, kuten esimerkiksi ammattikorkeakoulun ammatillisista erikoistumisopinnoista, jotka eivät johda tutkintoon, ei ole saatavissa valtakunnallisesti kattavaa seurantatietoa. Saattohoito ei ole erillinen lääketieteen erikoisala. Suomen Lääkäriliiton erityispätevyysjärjestelmään sisältyy palliatiivisen hoidon erityispätevyys, jonka Lääkäriliitto myöntää hakemuksesta lääkärin suoritettua palliatiivisen hoidon erityispätevyysohjelman. Suomen palliatiivisen lääketieteen yhdistys järjestää palliatiivisen lääketieteen erityispätevyyden teoriakoulutusta, joka kestää kaksi vuotta. Tällä hetkellä noin 60:llä Suomen Lääkäriliittoon kuuluvalla eri erikoisalan lääkärillä on palliatiivisen hoidon erityispätevyys.

Sosiaali- ja terveysministeriön asettama Hoitotyön kehittämisen ohjausryhmä on valmistellut ehdotuksen ammattikorkeakoulun hoitotyön koulutusohjelman sekä sosiaali- ja terveysalan perustutkinnon kehittämiseksi terveydenhuollon ammatillisen toiminnan edellyttämän kliinisen asiantuntemuksen vahvistamiseksi. Ehdotus koskee muiden ohella saattohoidon ja palliatiivisen hoidon edellyttämää osaamista sairaanhoitajan ja lähihoitajan koulutuksissa sekä osaamisen vahvistamista lisäkoulutuksella. Sairaanhoitajakoulutuksen tulee antaa valmiudet palliatiivisen hoidon ja saattohoidon asiantuntijan tehtäviin kivun ja muiden oireiden lievityksessä sekä ihmisen psykososiaalisista, hengellisistä ja elämänkatsomuksellisista tarpeista huolehtimisessa. Vastaavasti lähihoitaja tarvitsee erityisosaamista palliatiivisessa hoitotyössä ja saattohoidossa. Lisäksi ehdotetaan palliatiivisen ja saattohoidon edellyttämän erityisosaamisen kehittämistä ammattikorkeakoulututkinnon jälkeisellä laajalla osaamiskokonaisuudella.

Edellä esitetyn perusteella voidaan todeta, että saattohoidon koulutustarjontaa on lisätty. Koulutustarjonnan kattavuudesta ei ole seurantatietoa, eikä koulutuksen sisällön yhtenäisyyttä ohjata kaikilla koulutusasteilla. Lähihoitajakoulutuksessa saattohoidon osaamisvaatimuksia ohjataan koulutuksen järjestäjiä sitovalla Opetushallituksen määräyksellä. Ammattikorkeakoulut päättävät sairaanhoitajakoulutuksen sisällöstä ammattipätevyysdirektiivin (2005/36/EY), terveydenhuollon erityislainsäädännön ja työelämän osaamisvaatimusten pohjalta sekä lisäkoulutuksen sisällöstä alueellisen koulutuskysynnän mukaisesti. Palliatiivisen lääketieteen erityispätevyyskoulutuksesta vastaa Suomen palliatiivisen lääketieteen yhdistys. ETENEn käynnistämä tutkijoiden saattohoitofoorumi selvittää parhaillaan yliopisto- ja ammattikorkeakouluopiskelijoiden saattohoito-osaamista. Selvityksen tuloksia voidaan odottaa viimeistään vuonna 2012.

Terveydenhuoltolailla säädetään saattohoidon toteuttamisesta ja terveydenhuoltohenkilöstön täydennyskoulutuksesta. Sosiaali- ja terveysministeriö ohjaa saattohoidon toteuttamista myös suosituksin sekä käy vuosittain keskustelut ammattikorkeakoulutuksen ja toisen asteen ammatillisen koulutuksen järjestäjien kanssa sosiaali- ja terveysalan koulutuksen sisällöllisestä kehittämisestä uusien osaamisvaatimusten pohjalta. Saattohoitoon ja palliatiiviseen hoitoon liittyvät osaamisen kehittämistarpeet käsitellään loppuvuodesta 2011 järjestettävässä ministeriön ja koulutuksen järjestäjien työneuvottelussa.

12.
Kirjallinen kysymys 2.9.2011
Eduskunnan puhemiehelle
Peruspalveluministeri Paula Risikon koolle kutsuma asiantuntijaryhmä ehdotti maaliskuussa 2009, että saattohoidon koordinaatiotehtävä annettaisiin sairaanhoitopiireille ja osittain suurille kaupungeille. Samalla ryhdyttiin päivittämään hyvän saattohoidon kriteereitä sekä terveydenhuollon ja sosiaalihuollon välistä työnjakoa sujuvan ja laadukkaan saattohoitopolun varmistamiseksi.

Asiantuntijaryhmän ehdotuksesta Valtakunnallinen sosiaali- ja terveysalan eettinen neuvottelukunta (ETENE) selvitti kevään 2009 aikana sairaanhoitopiirien ja suurten kaupunkien saattohoitosuunnitelmien nykytilannetta (Sairaanhoitopiirien ja suurten kaupunkien saattohoitosuunnitelmat, Heini Turkia, Etene 2009). Selvitykseen osallistuneista 19 sairaanhoitopiiristä ja 18 suuresta kaupungista noin puolella oli joko valmis saattohoitosuunnitelma tai laitoskohtaiset saattohoito-ohjeet. Hieman yli kolmasosalla kyselyyn vastanneista saattohoidon alueellisen hoitoketjun selvittäminen ja saattohoitosuunnitelman laatiminen oli vireillä. Neljäsosa vastanneista ilmoitti, että saattohoitosuunnitelman laatimista ei ollut valmisteltu lainkaan.

Sosiaali- ja terveysministeriön 3.6.2010 julkaiseman saattohoitosuosituksen (Hyvä saattohoito Suomessa, STM:n julkaisuja 2010:6) mukaan kolmella neljästä sairaanhoitopiiristä ja suuresta kaupungista oli saattohoitosuunnitelma. Suosituksessa korostetaan, että vastuu inhimillisen, ihmisarvoisen ja potilaan itsemäärämisoikeutta kunnioittavan saattohoidon järjestämisestä on sairaanhoitopiireillä ja terveyskeskuksilla. Hoitohenkilökunnalle, saattohoidossa oleville ja heidän omaisilleen saattohoidon epäkohdat, kuten riittämätön kipulääkitys ja potilaan tahdosta piittaamaton kohtelu, ovat edelleenkin tarpeettoman yleisiä.

Edellä olevan perusteella ja eduskunnan työjärjestyksen 27 §:ään viitaten esitän asianomaisen ministerin vastattavaksi seuraavan kysymyksen:

Miten uudet saattohoitosuositukset on otettu vastaan valtakunnallisella tasolla ja
onko saattohoitosuunnitelmia ryhdytty laatimaan niissä sairaanhoitopiireissä ja terveyskeskuksissa, joista ne puuttuvat?
Helsingissä 2 päivänä syyskuuta 2011

Arja Juvonen /ps
Eduskunnan puhemiehelle
Eduskunnan työjärjestyksen 27 §:ssä mainitussa tarkoituksessa Te, Herra puhemies, olette toimittanut asianomaisen ministerin vastattavaksi kansanedustaja Arja Juvosen /ps näin kuuluvan kirjallisen kysymyksen KK 65/2011 vp:

Miten uudet saattohoitosuositukset on otettu vastaan valtakunnallisella tasolla ja
onko saattohoitosuunnitelmia ryhdytty laatimaan niissä sairaanhoitopiireissäja terveyskeskuksissa, joista ne puuttuvat?
Vastauksena kysymykseen esitän seuraavaa:

Sosiaali- ja terveysministeriön saattohoitosuositukset on laadittu vuonna 2010. Valmisteluvaiheessa kuultiin laajasti asiantuntijoita ja terveydenhuollon organisaatioita sekä tehtiin selvityksiä olemassa olevista saattohoitosuunnitelmista. Valtakunnallinen sosiaali- ja terveysalan eettinen neuvottelukunta ETENE pyysi keväällä 2010 lausunnot sairaanhoitopiireiltä ja suurilta kaupungeilta sosiaali- ja terveysministeriön valmistelemasta selvityksestä ja suosituksista. Saattohoitosuositusten vastaanotto oli lausuntojen perusteella myönteinen, ja niiden katsottiin edistävän alueellisesti yhteneväisiä ja tasa-arvoisia hoitokäytäntöjä. Lausuntojen mukaan Käypä hoito- suositusten perusteella on jo kehitetty saattohoitoa ja luotu hyviä käytäntöjä.

Saattohoitopalveluissa on kuitenkin edelleen havaittu ongelmia. Saattohoitopalvelut toteutuvat eri hoitopaikoissa vaihtelevasti ja eritasoisesti. Kivunlievitys on toteutettava niin, että kärsimyksiltä vältytään sekä kuolemaan liittyvien potilaan ja omaisten pelkojen kohtaamiseen tulee tarjota ammattimaista apua ja turvallinen sekä kiireetön ympäristö.

Terveydenhuoltolain (1326/2011 ) 24 §:ssä säädetään, että kunnan on järjestettävä alueensa asukkaiden sairaanhoitopalvelut. Sairaanhoitopalveluihin määritellään kuuluvaksi sairauksien ehkäisemisen ja parantamisen lisäksi myös kärsimysten lievittäminen. Tämä sisältää myös saattohoidon. Terveydenhuoltolaki velvoittaa saman sairaanhoitopiirin kunnat laatimaan terveydenhuollon järjestämissuunnitelman, ja erityisvastuualueen sairaanhoitopiirien kuntayhtymien on tehtävä erikoissairaanhoidon järjestämissopimus. Valtioneuvoston asetuksessa terveydenhuollon järjestämissuunnitelmasta ja erikoissairaanhoidon järjestämissopimuksesta (337/2011 ) edellytetään, että terveydenhuollon järjestämissuunnitelmassa sovitaan, miten hoitoketjut tai alueelliset hoitosuunnitelmat laaditaan yhteistyössä ja miten niiden toteutumista tuetaan ja seurataan. Lisäksi suunnitelmassa edellytetään sovittaviksi riittävistä jatko- ja täydennyskoulutuksen edellytyksistä ja siitä, kuinka henkilöstön täydennyskoulutus sairaanhoitopiirin alueella toteutetaan. Erikoissairaanhoidon järjestämissopimuksesta asetuksessa edellytetään sovittavaksi, miten erityisvastuualueella toteutetaan perusterveydenhuollon ja kuntien peruspalvelujen tarvitsema erityisosaamista vaativa tuki ja neuvonta.

Saattohoitosuositus ei sinänsä ole kuntia sitova. Terveydenhuoltolain hengen mukaan saattohoitosuunnitelma kuuluu kuitenkin terveydenhuollon järjestämissuunnitelmassa ja erikoissairaanhoidon järjestämissopimuksessa suunniteltavaksi ja sovittavaksi. Kuntien ja sairaanhoitopiirien saattohoitosuunnitelmien laatimista ja niiden toimeenpanoa voidaan arvioida terveydenhuoltolain toimeenpanon seurannan yhteydessä. Sosiaali- ja terveysministeriö järjesti keväällä 2011 kuntien luottamushenkilöille ja johtaville viranhaltijoille terveydenhuoltolain toimeenpanon tueksi useita koulutustilaisuuksia eri puolilla maata. Näissä koulutuksissa mainittiin erityisesti esimerkkinä järjestämissuunnitelman ja järjestämissopimuksen yhteydessä saattohoito.

Sosiaali- ja terveysministeriöön tulleiden yhteydenottojen perusteella joissakin sairaanhoitopiireissä ja kunnissa on käynnistynyt saattohoidon kehittämishankkeita, kuten saattohoitopotilaan hoitopolun selkiinnyttäminen ja saattohoitosuunnitelmien tarkistaminen, uudistaminen tai laadinta. ETENEstä on viimeisen vuoden aikana käyty lukuisissa seminaareissa ja koulutustilaisuuksissa esittelemässä saattohoitosuosituksia. Samoin saattohoitosuosituksista laadittua esitettä on tilattu eri puolille Suomea työyhteisöihin ja kouluihin.

Pääministeri Kataisen hallitusohjelma sisältää myös saattohoitopalveluiden riittävyyden ja laadun parantamisen hoitopaikasta riippumatta. Keväällä 2012 Valtakunnallinen sosiaali- ja terveysalan eettinen neuvottelukunta ETENE tulee selvittämään saattohoitosuositusten toimeenpanon kattavasti koko maassa. Syksyllä 2012 ETENE tulee järjestämään valtakunnallisen seminaarin, jossa käsitellään sekä ko. selvityksen ja myös muiden selvitysten tuloksia saattohoidon tilanteesta Suomessa. Sosiaali- ja terveysministeriö seuraa aktiivisesti alueellisten saattohoitosuunnitelmien tilannetta ja saattohoitosuositusten käyttöönottoa.



11.07.2014 Saattohoidon laitospaikkoja ei saa vähentää



Suomen palliatiivisen lääketieteen yhdistyksen puheenjohtaja Eero Vuorinen kirjoitti mielipidesivulla (28.4.14 Saattohoito eurooppalaiselle tasolle) tärkeää asiaa. Suomalaisessa saattohoidossa on todellakin vielä paljon parannettavaa. Yksi tällainen parannuskohde on saattohoitopaikkojen määrän lisääminen eurooppalaiselle tasolle. Valtakunnallinen sosiaali- ja terveysalan eettinen neuvottelukunta Etene on selvittänyt suomalaisen saattohoidon tilaa vuonna 2012 ilmestyneessä julkaisussa Saattohoito Suomessa vuosina 2001, 2009 ja 2012. Etenen selvitysten mukaan saattohoitoon tarkoitettujen potilaspaikkojen tarve on Suomessa 500, mutta paikkoja on vain 300. Etenen selvityksessä viitataan eurooppalaisiin lukuihin, sillä Euroopan palliatiivisen yhdistyksen (EAPC 2010) mukaan saattohoitovuodepaikkojen minimitarve on 10 paikkaa 100 000:ta asukasta kohden.

Hallituksen esittämän rakennepaketin tavoite on säästää laitoshoitopaikoista 300 miljoonaa euroa. Rakennepaketti vähentää laitospaikkahoitoa pyrkien korvaamaan sitä joillakin muilla mahdollisilla hoito- ja palvelumuodoilla. Laitoshoitopaikoista säästettäessä on kuitenkin ehdottomasti huomioitava se, että saattohoidossa käytössä olleita laitoshoivapaikkoja ei vähennetä, vaan määrää päinvastoin lisätään.

Suomessa tulisi myös kiireesti ryhtyä valmistelemaan saattohoitoon liittyvää lainsäädäntöä, jolla turvattaisiin suomalaisten yhdenvertainen ja tasapuolinen mahdollisuus hyvään, oikea aikaiseen ja inhimilliseen saattohoitoon ja kohteluun elämän viime metreillä. Perussuomalaiset ovat tehneet aiheeseen liittyvän toimenpidealoitteen eduskunnassa jo vuonna 2012.






01.07.2014 Onko palokuolemiin ja niiden ennaltaehkäisyys liittyvällä huolella merkitystä?



Jätin vuonna 2013 sisäministeri Päivi Räsäselle kirjallisen kysymyksen, jossa toin esiin huoleni lisääntyneistä palokuolemista. Viime vuonna alkanut paloturmien lisääntyminen on jatkanut kasvuaan ja tänään kuulimme asiasta lisää.

Tulipaloissa on kuollut kuluvana vuonna Suomessa jo 49 ihmistä, kertoo Pelastusalan keskusjärjestö. Tämä vuosi on ollut selvästi viime vuotta pahempi, sillä viime vuonna vastaavaan aikaan palokuolemia oli 29 ja koko vuonna 51.

Palokuolemien vähentämistavoitteeseen ei olla Suomessa pääsemässä. Valtioneuvoston sisäisen turvallisuuden ohjelman tavoitteena on, että palokuolemia saisi ensi vuonna tulla enää korkeintaan 50.

Ikäihmisten osuus tulipalojen uhreista on ollut viime vuosina kasvava. Alkuvuoden 49 kuolleesta yli 65-vuotiaita on ollut 9.
Palokuolemille on vaikea löytää ratkaisia. Tuli on hyvä renki, mutta huono isäntä. Pelmahtanut liekki vie mennessään yllättäin ja sammutuskalustoon ei olla kotona osattu varautua.

Koulujen paloturvallisuuteen liittyen olen jättänyt myös kirjallisen kysymyksen, sekä tehnyt asiaan liittyvän toimenpide aloitteen. Kouluihin tulee hankkia palovaroittimet.

Monessa asiassa tulee olla kaukaa viisas. Silloin kun maito on kaatunut, on yleensä jo myöhäistä. Välillä tuntuu, että huolestuttavien asioiden esiinnosto ei kiinnosta ketään. Onko oikeasti niin? Onko huolella mitään merkitystä?

Tässä alla kirjalliset kysymykset

Koulujen paloturvallisuuden parantaminen
Eduskunnan puhemiehelle
Kouvolan yhteiskoulu vaurioitui pahoin 11.2.2014 syttyneessä tulipalossa. Tulipalo oli vakava, sillä palon syttyessä koulussa oli käynnissä koulupäivä ja tiloissa oli lukuisia koulun oppilaita ja henkilökuntaa. Tulipalon syttymissyytä tutkii parhaillaan Onnettomuustutkintakeskus. Kouvolan koulupalo on nostanut esiin koulujen paloturvallisuuden ja kysymyksen siitä, miksi kouluissa ei nykymääräysten mukaan tarvitse olla palovaroittimia. Kysymys ja ihmettely aiheesta ei ole mitenkään uutta, sillä aiheesta käydään keskustelua aika ajoin muun muassa koulujen vanhempainilloissa.

Laki on määritellyt palovaroittimet pakollisiksi asunnoissa, majoitustiloissa ja hoitolaitoksissa, kuten sairaaloissa ja päiväkodeissa. Myös suurissa tiloissa, kuten tavarataloissa, konserttisaleissa ja urheiluhalleissa on oltava palovaroittimet. Lainsäädäntö lähtee siitä, että siellä missä oleskellaan vuorokauden ympäri, missä tuli leviää nopeasti tai missä ihmisten toimintakyky on heikentynyt, on oltava palovaroittimet.

Kouvolan tulipalon pelastustoimissa koulua tyhjennettiin muun muassa huutamalla ja ovia hakkaamalla. Onni onnettomuudessa oli, että jokainen saatiin turvaan nopeasti levinneen tulipalon alta. Koulujen turvallisuuskysymykset nousevat esiin myös koulujen loma-aikoina, jolloin koulujen tiloja käytetään majoitustiloina esimerkiksi suurien ja valtakunnallisten urheilutapahtumien aikana. Tapahtumiin osallistuvat urheiluseurat ja niiden urheilijat tai harrastajat yöpyvät yleensä juuri koulujen luokissa tai liikuntasaleissa niin sanotussa "retkimajoituksessa". Mikäli kunnat ja kaupungit vuokraavat kouluja tällaiseen käyttöön, tulisi majoitustilojen täyttää myös vaatimukset paloturvallisuudesta.

Edellä olevan perusteella ja eduskunnan työjärjestyksen 27 §:ään viitaten esitän asianomaisen ministerin vastattavaksi seuraavan kysymyksen:

Miten hallitus aikoo parantaa koulujen paloturvallisuutta ja
aikooko hallitus ryhtyä lainsäädännöllisiin toimiin palovaroitinjärjestelmän saamiseksi kouluihin?
Helsingissä 12 päivänä helmikuuta 2014

Arja Juvonen /ps
Eduskunnan puhemiehelle
Eduskunnan työjärjestyksen 27 §:ssä mainitussa tarkoituksessa Te, Herra puhemies, olette toimittanut asianomaisen ministerin vastattavaksi kansanedustaja Arja Juvosen /ps näin kuuluvan kirjallisen kysymyksen KK 58/2014 vp:

Miten hallitus aikoo parantaa koulujen paloturvallisuutta ja
aikooko hallitus ryhtyä lainsäädännöllisiin toimiin palovaroitinjärjestelmän saamiseksi kouluihin?
Vastauksena kysymykseen esitän seuraavaa:

Oppilaitosrakennusten rakenteellista turvallisuutta koskevat vaatimukset ovat ympäristöministeriön antamissa rakentamismääräyksissä. Kokoontumistiloihin, joihin kuuluvat muun muassa koulut, ei määräyksissä ole edellytetty palovaroittimia tai muita palonilmaisulaitteita eikä automaattisia sammutuslaitteistoja. Tällaisia vaatimuksia ei ole säädetty myöskään pelastuslaissa (379/2011) tai muussa lainsäädännössä. Lähtökohtana rakentamismääräyksissä on ollut, että palo muutoinkin havaitaan varhain ja poistumiseen rakennuksen vaaranalaisesta osasta jää riittävästi aikaa. Rakennusten paloturvallisuus kouluissa on hoidettu säätämällä muun muassa palo-osaston koosta, rakenteiden palonkestävyydestä, käytettävien rakennusaineiden palokäyttäytymisestä, uloskäytävistä sekä kulkureittien pituuksista uloskäytäviin. Jos koulua käytetään majoitustarkoitukseen, on majoitustilat pelastuslain 17 §:n mukaan varustettava riittävällä määrällä palovaroittimia tai muita laitteita, jotka mahdollisimman aikaisin havaitsevat alkavan tulipalon ja varoittavat siitä rakennuksessa olevia.

Oppilaitosten turvallisuus on ollut erityisen huomion kohteena useamman vuoden ajan. Kehittämistarpeita on kartoitettu laaja-alaisissa työryhmissä ja viranomaiset ovat käynnistäneet oppilaitosten turvallisuuden parantamiseen tähtääviä toimenpiteitä.

Sisäministeriö asetti vuonna 2009 työryhmän selvittämään oppilaitosrakennusten turvallisuutta. Työryhmä laati muun muassa ohjeet oppilaitosten pelastussuunnitelmien laatimisesta ja niihin liittyvästä koulutuksesta. Työryhmä teki myös ehdotuksia oppilaitosten rakenteellisen turvallisuuden parantamiseksi. Työryhmä suositteli, että koulurakennukset riskinarvioinnista riippuen varustettaisiin palovaroitinjärjestelmällä, automaattisella paloilmoittimella tai sprinklerijärjestelmällä sekä kuulutusjärjestelmällä. Laitteistojen asentaminen ja ylläpito aiheuttavat kuitenkin rakennuksen omistajalle ja käyttäjälle kustannuksia, mikä on hidastanut näiden laitteistojen omaehtoista käyttöön ottamista vanhoissa oppilaitosrakennuksissa.

Valtioneuvoston vuonna 2012 vahvistama sisäisen turvallisuuden ohjelma sisältää toimenpiteitä turvallisen oppimisympäristön varmistamiseksi. Yhtenä toimenpiteenä pelastuslaitokset ovat tehostaneet koulujen omatoimisen varautumisen ohjausta ja erityisesti poistumisharjoitusten järjestämisen ohjausta ja seurantaa. Pelastuslaitokset ja pelastusalan järjestöt ovat myös laatineet oppaita ja muuta koulutusaineistoa.

Opetus- ja kulttuuriministeriön asettama oppilaitosten turvallisuustilanteen kehittämistoimien seurantaryhmä arvioi vuonna 2013 antamassaan loppuraportissa, että oppilaitosturvallisuuteen keskeisesti vaikuttava tekijä on oppilaitoksissa työskentelevän henkilöstön turvallisuusosaaminen ja asenteet. Seurantaryhmä esitti muun muassa, että turvallisuus integroidaan osaksi opetushallinnon sekä opetuksen ja koulutuksen järjestäjien strategioita ja että opetushenkilöstön turvallisuusosaamista vahvistetaan perus- ja täydennyskoulutuksella. Seurantaryhmä teki esityksiä myös oppilaitosten turvallisuuskulttuurin edistämiseksi, viranomaisten välisen yhteistyön tiivistämiseksi sekä päivähoidon ja varhaiskasvatuksen turvallisuussuunnittelun ajantasaistamiseksi.

Opetus- ja kulttuuriministeriö on asettanut koulurakennusten rakenteellisen turvallisuuden työryhmän, joka valmistelee toimenpide-ehdotuksia muun muassa sisäministeriön aiemman työryhmän esittämien suositusten pohjalta. Työryhmän työ on loppuvaiheessa ja raportissa tullaan ottamaan kantaa muun muassa rakentamismääräysten uudistamiseen koskien palonilmaisulaitteita ja poistumisturvallisuuden parantamista.

On tärkeää selvittää tulisiko palonilmaisulaitteet tai poistumishälytysjärjestelmät säätää pakollisiksi oppilaitosrakennuksissa. Myös toimenpiteiden vaikuttavuus ja kustannukset tulee selvittää. Tarvittavien lainsäädäntö- ja muiden toimenpiteiden toteuttamisen edellytysten arvioimisessa voidaan hyödyntää valmisteilla olevaa Onnettomuustutkintakeskuksen selvitystä Kouvolan koulupalosta.

Helsingissä 6 päivänä maaliskuuta 2014


Eduskunnan puhemiehelle
Vuonna 2012 palokuolemia oli Suomessa yhteensä 80. Palokuolemien uhreista 30 prosenttia oli yli 65-vuotiaita. Ikääntyneiden osuus palokuolemista on selvästi suurempi kuin heidän osuutensa koko väestöstä. Viime vuonna yli 65-vuotiaiden määrä ylitti miljoonan ja lähivuosina ikääntyneiden määrä kasvaa nopeasti. Samalla kasvaa myös omissa kodeissaan asuvien sekä yksin asuvien ikääntyneiden määrä. Ikääntyneistä on kasvamassa uusi riskiryhmä, jonka osuus palokuolemista voi nousta huomattavan suureksi. Suomen pelastusalan keskusjärjestön mukaan erityisesti yksin asuvien ja ikääntyneiden paloturvallisuudesta tulisi huolehtia yhteiskunnassamme nykyistä paremmin.

Edellä olevan perusteella ja eduskunnan työjärjestyksen 27 §:ään viitaten esitän asianomaisen ministerin vastattavaksi seuraavan kysymyksen:

Mihin toimiin hallitus aikoo ryhtyä ikääntyneiden ja yksinasuvien paloturvallisuuden parantamiseksi?
Helsingissä 4 päivänä huhtikuuta 2013

Arja Juvonen /ps
Eduskunnan puhemiehelle
Eduskunnan työjärjestyksen 27 §:ssä mainitussa tarkoituksessa Te, Herra puhemies, olette toimittanut asianomaisen ministerin vastattavaksi kansanedustaja Arja Juvosen /ps näin kuuluvan kirjallisen kysymyksen KK 265/2013 vp:

Mihin toimiin hallitus aikoo ryhtyä ikääntyneiden ja yksinasuvien paloturvallisuuden parantamiseksi?
Vastauksena kysymykseen esitän seuraavaa:

Ikääntyneiden lisääntynyt riski joutua tulipalon uhriksi on erityinen haaste paloturvallisuuden kehittämisessä. Sisäasiainministeriö on julkaissut selvityksen ikääntyneiden turvallisuustilanteesta Suomessa (SM julkaisu 27/2012). Selvityksessä on todettu, että ikääntyneen väestön osuus palokuolemista on huomattavasti suurempi kuin heidän suhteellinen osuutensa väestöstä. Mikäli asumisen turvallisuutta ei pystytä kehittämään, voidaan ikääntyneiden palokuolemien määrän arvioida lisääntyvän tulevaisuudessa, koska kotona asutaan entistä pidempään ja entistä huonokuntoisempana.

Vaikka tulipalot edustavat pientä osaa eri onnettomuustyypeistä, niiden seurannaisvaikutukset ovat huomattavia verrattuna muihin onnettomuustyyppeihin. Riski joutua palon uhriksi on erityisen suuri muistisairailla.

Ikääntyneille annettavia palveluita tarjotaan yhä enemmän palvelun tarvitsijan kotiin, koska ihmiset haluavat asua mahdollisimman pitkään omassa kodissaan. Tämä aiheuttaa haasteita paloturvallisuudelle, sillä kodeissa asuu liikunta- ja toimintakyvyltään yhä heikkokuntoisempia henkilöitä.

Ikääntyneiden paloturvallisuuden parantaminen edellyttää useiden ministeriöiden toimenpiteitä. Hallitus on käynnistänyt lukuisia, laajoja poikkihallinnollisia toimenpideohjelmia, joiden tarkoituksena on muun ohella myös ikääntyneiden paloturvallisuuden parantaminen. Myös lainsäädäntöä on tässä tarkoituksessa kehitetty.

Pelastuslaki (379/2011) uudistettiin vuonna 2011. Yhtenä osana pelastuslain uudistamista kehitettiin onnettomuuksien ehkäisemiseen liittyviä säännöksiä. Uudella sääntelyllä selkeytettiin viranomaisten välistä tiedonsaantia turvallisuuteen liittyvissä ongelmissa. Erityisesti kotiin annettuja palveluja tarjoavat tahot voivat ilmoittaa pelastusviranomaisille turvallisuuteen liittyvistä havainnoistaan rikkomatta vaitiolovelvollisuuttaan.

Ikääntyneiden turvallisuuteen liittyvät asiat ovat yhtenä painopistealueena sisäisen turvalli-suuden ohjelmassa. Yhtenä osana sisäisen turvallisuuden ohjelmassa ovat toimenpiteet, joilla pyritään lisäämään kotona asuvien iäkkäiden turvallisuutta, esimerkkinä hyvinvointia edistävät kotikäynnit, joissa kiinnitetään erityistä huomiota turvallisuuteen ja tehdään yhteistyötä alueellisen pelastustoimen kanssa.

Sosiaali- ja terveysministeriö on parhaillaan perustamassa työryhmää sosiaalihuollon toimintayksiköiden ja kotiin annettavien sosiaalipalvelujen ohjeistamisen valmistelua varten. Työryhmän työn tarkoituksena on muun muassa, että työntekijät saavat tarpeelliset tiedot ja taidot sosiaalihuollon toimintayksiköiden ja kotiin annettavan palvelutoiminnan tärkeimpien fyysisten riskien tunnistamisesta ja ehkäisemisestä. Samalla tuotetaan aiempaa kattavampaa tietoa mainituista riskeistä sosiaalihuollon hoiva- ja hoitolaitosten tiloja suunnitteleville ja ylläpidosta vastaaville tahoille. Tavoitteena on myös kehittää sosiaalitoimen, pelastustoimen ja poliisitoimen vuorovaikutusta ja turvallisuusyhteistyötä siten, että sosiaalihuolto sisäisen turvallisuuden ohjelman mukaisesti voisi yhteistyössä pelastustoimen kanssa edistää hyvinvointia ja turvallisuutta.

Hallitusohjelmassa sovittiin valmisteltavaksi poikkihallinnollinen ikääntyneiden asumisen kehittämisohjelma. Ohjelmaa on valmisteltu ympäristöministeriön johdolla ja sitä koskeva periaatepäätös tulee valtioneuvoston päätettäväksi lähiaikoina. Kehittämisohjelmaa toteutetaan tiiviissä yhteistyössä alan toimijoiden kanssa.

Ikääntyneen väestön asumista voidaan tukea asuntokannan korjaamisen lisäksi monilla keinoilla, esimerkiksi uusien asumisratkaisujen ja palveluasumisen tarjonnalla ja kehittämisellä. Arjen sujumista voidaan edistää monenlaisilla palveluilla.

Esteettömyyden ja turvallisuuden parantaminen ovat keskeisiä periaatteita ikääntyneiden asumisen kehittämisohjelmassa. Kehittämisohjelmalla pyritään mm. toimintamallien ja työvälineiden kehittämiseen ja levittämiseen esteettömyyden, turvallisuuden ja asuntojen korjausten tueksi. Ohjelmassa kehitetään myös asuntojen esteettömyyden ja turvallisuuden arviointimenetelmä. Kuntia kannustetaan ottamaan käyttöön uusi toimintatapa asunnon korjaustarpeen arvioimiseksi ja korjausten käynnistämiseksi. Ikääntyneiden hyvinvointia tukeviin kotikäynteihin ja palvelutarpeen arviointiin otetaan mukaan asunnon esteettömyyden ja turvallisuuden tarkastelu erityisesti itsenäisen suoriutumisen näkökulmasta. Turvallisuutta tarkastellaan laajasti erilaisten onnettomuuksien ja tapaturmien näkökulmasta. Tarkastelussa painotetaan myös paloturvallisuuskysymyksiä. Tärkeää on myös lisätä ikääntyneen väestön omaa tietoisuutta ja valmiuksia turvallisuuskysymyksissä.

Kehittämisohjelmaan kuuluu myös ikääntyneiden asumista tukevan teknologian kehittämisen ja käyttöönoton tukeminen. Hyvinvointi-, turva- ja ICT-teknologian ratkaisuilla voidaan parantaa asumisen turvallisuutta.

Helsingissä 26 päivänä huhtikuuta 2013

Sisäasiainministeri Päivi Räsänen






29.06.2014 Rikoksentorjuntaneuvostoa vanhuksiin kohdistuneiden rikosten ehkäisyssä kuultava suurella korvalla



Poliisin tietoon tulleet yli 65-vuotiaisiin kohdistuneet omaisuusrikokset ovat lisääntyneet selvästi viime vuosina. Poliisiammattikorkeakoulun tilastoista saatujen lukujen mukaan varkauksien ja törkeiden varkauksien kohteiksi joutuneiden määrä on kasvanut viidessä vuodessa noin viidenneksen. Tyypillinen ikääntyneeseen kohdistunut varkaus on lompakon tai käsilaukun vieminen, mutta myös rahan huijaamista ikääntyneen luottamuksen turvin tapahtuu. Maksuvälinepetoksista pankki- tai luottokorttien varastaminen sekä muut erilaiset huijaukset ovat myös lisääntyneet. Ikääntyneiden henkilöiden lisäksi myös kaikenikäiset vammaiset henkilöt saattavat joutua rikoksen uhriksi. Ikääntyneiden ja vammaisten henkilöiden oikeusturvassa on ongelmia, sillä rikosilmoituksen tekeminen ja tutkintaprosessin aloittaminen todistajalausuntoineen voi olla hankalaa.

Monet vanhuksiin ja vammaisiin kohdistuneet omaisuusrikokset tapahtuvat heidän omissa kodeissaan: kotiin tunkeudutaan tai tekijä voi olla jopa tuttu henkilö.

Tein talvella sisäministeri Päivi Räsäselle vanhuksiin ja vammaisiin kohdistuneista rikoksista ja niiden torjunnasta kirjallisen kysymyksen. Ministerin vastaus tuki vanhaa sanontaa, jossa "laivatkin seilaa tuurillaan".

"Iäkkäiden henkilöiden joutumista rikoksen uhriksi heidän kanssaan työskentelevien työntekijöiden taholta voidaan estää hyvin rajallisin keinoin. Työntekijöiden valvonnan tehostamista on suositellut mm. rikoksentorjuntaneuvosto. Kaikkien työntekijöiden osalta ei vielä ole mahdollisuutta rikostaustan selvittämiseen. Asiassa on esitetty perusteita lainmuutoksen tekemiseen ja valmistelu on kesken sosiaali- ja terveysministeriössä", Päivi Räsänen.

Saamme kuulla toistuvasti vanhuksiin ja vammaisiin kohdistuneista omaisuusrikoksista. Viikolla kerrottiin myös reseptivarkaudesta, jossa sairaan henkilön sähköistä lääkereseptiä väärinkäyttäen onnistuttiin huijaamaan apteekista vahvoja kipulääkkeitä.

Jätän ministerille kirjallisen kesäkysymyksen siitä, miten ikääntyneiden henkilöiden kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisen valmistelu sosiaali- ja terveysministeriössä etenee vai eteneekö ollenkaan. Ja että miten rikoksentorjuntaneuvoston suosituksia valvonnan tehostamisesta on kuultu. Minun mielestäni olisi pitänyt kuulla jo aikoja sitten, eikä millään pienellä lärpykällä. Suurella korvalla!




28.06.2014 Tie ja työ jatkuvat



Työ on parasta huumetta sanotaan. Hoitajana tein 77 tuntista työviikkoa valvoessani yöhoitajana aina viikon putkeen. Päiväunet olivat viiden tunnin mittaiset, sillä silloin alkoi kotihommat ja lastenhoito. Joskus oli jopa päiviä, jolloin ei nukuttu yhtään. Olin tarkka äiti siitä, että pieni lapsi hoidetaan kotona eikä tarhassa. Valvomalla minua ei siis saa hulluksi tai sekoamaan. Minulla on pitkä pinna ja taito pysyä hereillä.

Eduskunta on jäänyt nyt kesälomalle. Toivon löytäväni itselleni kesäksi työtä vanhusten parista. Olen valmis lähtemään työvuoroon nopealla aikataululla. Yövuorot ovat niitä unelmia, sillä minulla on tarmoa ja intoa. En ole vielä ehtinyt kolkuttelemaan työnantajien ovia, mutta ensi viikolla aion. Pitäkää peukkuja, että tärppäisi! Neljäkutosella (jollainen en usko vieläkään olevan!) naisella ei ole työmarkkinoilla helppoa.

Kesäyöt ovat valkeat. Lähiyöt ovat olleet kirkkaita ja valvottavia. Olen valvonut ja keskittänyt ajatukseni työhön. On muutamia kirjallisia kysymyksiä. Lakialoite vanhuslakiin liittyvään hoitajamitoitukseen on nyt myös valmis. Vien sen ehkä ensiviikolla, ehkä hoitotyöhön mennessäni.

Tällä hetkellä antaisin mitä vaan, kun saisin silittää vanhuksen käden syrjää. Minun ympyräni sulkeutuu siinä.




26.06.2014 Tärkeitä lakihankkeita



Lakivaliokunta äänesti tasa-arvoisesta avioliittokansalaisaloitteesta. Omaa poissaoloani äänestyksestä on kyselty. Lakivaliokuntaan viedään puolueen linja ja kanta. Perussuomalaisen puolueen kanta tasaarvoiseen avioliittoon on kielteinen. Koska kanta on erilainen kuin omani, en kyennyt viemään sitä lakivaliokuntaan.

Juuri tämän vuoksi paikalla oli varamies, joka osallistui äänestykseen ja vei valiokuntaan puolueen kannan koska itse en tähän kyennyt.

Koska kansalaisaloite on valmisteltu asianmukaisesti ja siinä on lukuisten ihmisten allekirjoitus, ei kansalaisaloitteen vastustamiselle ole minulla mitään syytä. Tilanne on tällä kertaa täysin toinen, kuin puolitoista vuotta sitten, jolloin alle sadan allekirjoituksen lakialoitteella yritettiin päästä valiokunnan käsittelyyn.

Lakialoitteeseen ja siihen kerättävien nimien eteen on tehty suuri työ ja näin on tehtäväkin, jos haluaa saada aloitteensa käsittelyyn. Allekirjoituksia on oltava yli sata, mikäli aikoo saada asiaansa eteenpäin. Jätin hiljan lakialoitteen vammaisneuvostojen saattamisesta lakisääteiseksi ja aloitteen allekirjoitti 108 kansanedustajaa. Tein töitä aloitteen eteen kauan.

Oma kantani tasaarvoiseen avioliittolakiin on selkeä ja toivon, että ihmiset voivat ymmärtää toistensa erilaiset mielipiteet asiaan. Toivon myös, että kun asiaa käsitellään suuressa salissa, niin jokainen kansanedustaja voi ja rohkenee äänestää omantuntonsa mukaisesti.

Toivon myös, että Suomessa ryhdytään keskustelemaan myös muista tärkeistä lakihankkeista kuten esimerkiksi saattohoitolainsäädännön aikaansaamisesta, joka on itselleni hyvin tärkeä teema ja jota olen ajanut sitkeästi eteenpäin. Olen työskennellyt 24 vuotta suomalaisessa vanhustenhoidossa ja siksikin voin sanoa tietäväni sen lakihankkeen tärkeyden ja merkityksen. Saattohoitolain aikaansaamiseksi on tehty myös kansalaisaloite. Toivon, että moni kansalainen allekirjoittaa sen.



11.05.2014 Saattohoidon laitospaikkoja ei saa vähentää (Helsingin Sanomat 3.5.14)



Suomen palliatiivisen lääketieteen yhdistyksen puheenjohtaja Eero Vuorinen kirjoitti mielipidesivulla (28.4.14 Saattohoito eurooppalaiselle tasolle) tärkeää asiaa. Suomalaisessa saattohoidossa on todellakin vielä paljon parannettavaa. Yksi tällainen parannuskohde on saattohoitopaikkojen määrän lisääminen eurooppalaiselle tasolle. Valtakunnallinen sosiaali- ja terveysalan eettinen neuvottelukunta Etene on selvittänyt suomalaisen saattohoidon tilaa vuonna 2012 ilmestyneessä julkaisussa Saattohoito Suomessa vuosina 2001, 2009 ja 2012. Etenen selvitysten mukaan saattohoitoon tarkoitettujen potilaspaikkojen tarve on Suomessa 500, mutta paikkoja on vain 300. Etenen selvityksessä viitataan eurooppalaisiin lukuihin, sillä Euroopan palliatiivisen yhdistyksen (EAPC 2010) mukaan saattohoitovuodepaikkojen minimitarve on 10 paikkaa 100 000:ta asukasta kohden.

Hallituksen esittämän rakennepaketin tavoite on säästää laitoshoitopaikoista 300 miljoonaa euroa. Rakennepaketti vähentää laitospaikkahoitoa pyrkien korvaamaan sitä joillakin muilla mahdollisilla hoito- ja palvelumuodoilla. Laitoshoitopaikoista säästettäessä on kuitenkin ehdottomasti huomioitava se, että saattohoidossa käytössä olleita laitoshoivapaikkoja ei vähennetä, vaan määrää päinvastoin lisätään.

Suomessa tulisi myös kiireesti ryhtyä valmistelemaan saattohoitoon liittyvää lainsäädäntöä, jolla turvattaisiin suomalaisten yhdenvertainen ja tasapuolinen mahdollisuus hyvään, oikea aikaiseen ja inhimilliseen saattohoitoon ja kohteluun elämän viime metreillä. Perussuomalaiset ovat tehneet aiheeseen liittyvän toimenpidealoitteen eduskunnassa jo vuonna 2012.

Arja Juvonen
Kansanedustaja(ps)
Lakivaliokunnan jäsen
Espoo





28.04.2014 Valoa nuorilta, valoa nuorille



Sain viime viikolla vieraakseni yhdeksäsluokkalaisia uusmaalaisia nuoria. Peruskoulunsa päättävät ysiluokkalaiset tutustuivat eduskuntaan ja toivat tullessaan myös toiveita. Joukossa oli myös kysymyksiä, joilla puntaroitiin kansanedustajan ajatuksis. Nuorille oli helppo vastata, sillä he jaksoivat kuunnella, pohtia ja ymmärtää. He eivät hyökänneet vastaan, eivät tyrmänneet, eivätkä ryhtyneet vastaväittelyyn. Nuorista välittyi joviaalisuus ja avarakatseisuus. Heissä oli valoa, joka kirkasti kevätpäivää.

Mikä on kantasii maahanmuuttoon? Kannatatko tasaarvoista avioliittolakia? Miksi sinusta tuli perussuomalainen? Sallitko abortin?

Nuorten huolien ykkösaiheeksi nousi tulevaisuus ja työpaikat. Sillä saralla oli tullut esiin näköalattomuutta ja pettymystä. Kesätyötä ei ollut löytynyt ja kansanedustajaa pyydettiin toimimaan. Saatoin kertoa tehneeni vuosi sitten Espoon kaupunginvaltuustossa kesäsetelialoitteen, jolla nuorten mahdollisuutta saada rahanarvoinen kesäseteli parannettiin. Seteliin oikeuttavaa ikärajaa laskettin kuudestatoista viiteentoista, joten yhä useammalle nuorelle avautui tänä kesänä mahdollisuus noutaa kesäseteli. Kesäsetelin arvo on 300 euroa ja sen saa työnantaja, joka palkkaa nuoren kesäksi töihin.

Joskus hyvät aloitteet saattavat lähteä liikkeelle lumipallona. Näin kävi muutama vuosi sitten muun muassa Espoon valtuustossa tekemäni omaishoitajien sporttikortti aloitteen kanssa. Sain juuri kuulla, että vastaava aloite on tehty myös Vantaalla.

Yhdessä voimme toimia ja tämä meidän on kerrottava myös nuorille. Pankaa pallo pyörimään ja viekää kuntiinne. Pienistä teoista voi ihan oikeasti kasvaa vaikkapa kipeästi kaivattuja kesätyöpaikkoja ja yhä useampi nuori saa mahdollisuuden osoittaa halukkuutensa, mielenkiintonsa, aktiivisuutensa ja tahtonsa etsiä ja tehdä kesätöitä. Mutta tarvitaan siihen sitten myös sitä työnantajaa.

Työnantajat, ottakaa koppi nuoresta ja ottakaa töihin. Se on juuri sitä järkevää rahan laittamista pankkiin. Heissä on tulevaisuus. Näytetään sinne heille vähän lisää valoa.





10.04.2014 Espoon säästöohjelman on muistettava myös inhimillisyyden periaatteet



Muistisairaan vanhuksen tytär Tuija Mannersola kertoi Länsiväylän artikkelissa Espoo hylkäsi muistisairaan äidin (lv 29-30.3.13) riipaisevan tarinan yksin kotona asuvan muistisairaan äitinsä tilanteesta. Tytär totesi artikkelissa, että kotihoitoa ei toimintatavoiltaan ole lainkaan kehitetty muistisairaan tarpeisiin. Näin tosiaan on, sillä vanhusten kotihoidossa on edelleen vakavia puutteita.

Hoidon saatavuus ja taso vaihtelevat paljon riippuen asuinpaikasta. Yleisiä kotihoidon ongelmia ovat myös palvelujen tarjonnan ja todellisen tarpeen kohtaamattomuus, hoitoon osallistuvien vastuunjaon epäselvyys, riittämätön kuntoutus ja lääkevirheiden suuri osuus. Laitospaikkojen vähentäminen on myös johtanut siihen, että sairaita vanhuksia kotiutetaan ilman jatkoseurantaa yksinäisiin koteihinsa, vaikka huonokuntoiselle vanhukselle olisi aina löydyttävä hoivapaikka.

Kun vanhuspalvelulain myötä hoitoa halutaan painottaa kotona tapahtuvaksi, olisi myös hoidon saatavuudesta ja laadusta pystyttävä huolehtimaan. Lainsäädännön ja suositusten uudistamisesta huolimatta hyvän kotihoidon vaatimuksia ei ole otettu vakavasti. Esimerkiksi kotihoidon todellista hoitajamäärää ei tiedetä. Kotihoito muistuttaakin liian usein avuttoman vanhuksen heitteillejättöä. Monissa kodeissa asuu hyvinkin muistisairaita ikääntyneitä, jotka selviävät päivästä ja yöstä toiseen turvassa vain siksi, että he eivät ymmärrä tai uskalla avata ulkooveaan ja lähteä ulos. Sitten kun he sen tekevät, voi kävelyn päätös olla hyvinkin onneton. Näistä vanhusten eksymisistä ja jopa kuolemaan johtavista tapaturmista saamme lukea sitten päivän lehdistä. Espoo osallistuu myös omaltaosaltaan pitkäaikaislaitospaikkojen vähentämiseen. Tämä tarkoittaa yhä lisääntyviä avo- ja kotihoidon palveluja.

Espoo on omassa säästöohjelmassaan luvannut kohdentaa henkilöstöä sinne missä siitä on puutetta, eli esimerkiksi juuri kotihoidon piiriin. Espoon tulee avopalveluja kehittäessä muistaa kuitenkin myös se, että kotihoito ei ole välttämättä kaikille se paras ja turvallisin hoitovaihtoehto. Ympärivuorokautista hoivaa ja hoitoa tulee myös olla tarjolla sille, joka sitä kipeästi tarvitsee. Inhimillisyyden ja oikeudenmukaisuuden periaatteet tulee aina muistaa myös säästöjen keskellä.




09.04.2014 Valtioneuvoston selonteko julkisen talouden suunnitelmasta- horjuvan hallituksen päättötyö



Valtioneuvoston selonteko julkisen talouden suunnitelmasta vuosille 2015-2018 on horjuvan hallituksen päättötyö kuluneesta hallituskaudesta. Koko Suomen kansa on katsellut ihmeissään viime aikojen tapahtumia hallitusrintamassa. Hallituksen tie näyttäytyy kansalaisille nuorten ihmisten tienä, josta halutaan jatkaa eteenpäin. Monet vastuunkannosta meille jo kolmatta vuotta puhuneet haluavatkin nyt jatkaa matkaa eteenpäin. Isänmaa kutsuu, mutta EU vetää.

Valtiovarainministeri Jutta Urpilainen on puhunut meille tänään useaan otteeseen valtionvelan kääntämisestä laskuun. Tässä puheessa on asian ydin, mutta on muistettava, että velan taittaminen ei tapahdu tällä kaudella. Jyrki Kataisen hallitus ei ole kääntänyt velkaantumista laskuun, vaan nämä toimet tapahtuvat vasta seuraavalla hallituskaudella.

Hallituksesta on myös hehkutettu rakenneuudistuksia historiallisiksi. Tässä on totta toinen puoli. Historiallisia niistä tekee se, että hallitus on sitkeästi lähtenyt lapsiperheitä kurjistavalle tielle. Hallituskauden alussa lapsilisien indeksikorotukset jäädytettiin. Sen jälkeen ryhdyttiin halkomaan kotihoidon tukea ja vanhempien käyttöoikeutta siihen. Sokerina pohjalla ovat nyt lapsilisien leikkaukset. Lapsiperheiltä tehdyt säästöleikkaukset ovat siis historiallisia. Muuten historiaa ei ole vielä kirjoitettu. Talouden tasapainotus vaatii kovaa työtä ja monia erilaisia päätöksiä tulevaisuudessa.

Säästöt tarkoittavat monelle verta, hikeä ja kyyneleitä. Kuntien peruspalvelujen valtionosuuksia leikataan entisestään. Kun valtionosuudet on tarkoitettu kuntalaisten terveydenhuoltoon, vanhuspalveluihin, päivähoitoon ja koulutukseen, on aivan selvää, ketkä leikkauksista kärsivät. Lapsiperheiltä tehtyjen lapsilisäleikkauksien lisäksi kehyspäätöksessä menoleikkauksia kohdennetaan työttömiin ja eläkeläisiin leikkaamalla sosiaalietuuksien indeksejä. Hyvänä asiana voinee kuitenkin mainita sen, että perustoimeentulotuen maksaminen siirtyy Kelan hoidettavaksi.

Hallitus on tehnyt päätöksen vähentää vanhusten laitoshoitoa. Hallitus on kuitenkin sanonut, että laitoshoidon tilalle lisätään palveluasuntojen tarjontaa. Hallitus on hukassa, sillä se ei näytä tietävän, minkälaisia vanhuksia laitoshoidossa on odottamassa jatkohoivapaikkaa. Usein he ovat jo niin ulkopuolisen avun ja tuen tarpeessa, että heidän ulkoistamisensa palvelutaloon on hankalaa, jopa mahdotonta. Voimme puhua peräti heitteillejätöstä. Laitoshoitopaikkojen vähentäminen johtaa vääjäämättä joidenkin osalta siihen, että sairaita vanhuksia kotiutetaan ilman jatkoseurantaa yksinäisiin koteihinsa, vaikka vanhusten kotihoidossa on edelleen vakavia puutteita. Ongelmia ovat esimerkiksi palvelujen tarjonnan ja todellisen tarpeen kohtaamattomuus, hoitoon osallistuvien vastuunjaon epäselvyys, riittämätön kuntoutus ja myös lääkevirheet, joiden todellista määrää voimme vain arvailla.

Hallitus pyrkii parantamaan kotona tapahtuvaa vanhustenhoitoa sillä, että heitä hoitavien henkilöiden kelpoisuusvaatimuksia väljennetään. Selonteon suora lainaus kuuluu seuraavasti: "Tavoitteena on, että aiempaa vaativampia tehtäviä ohjataan alempiasteisia tutkintoja omaaville." Toimenpiteenä tällainen liike on hyvin kyseenalainen, sillä hallituksen tavoitteena tulee olla myös potilasvahinkojen ennaltaehkäisy ja vahinkojen määrän kääntäminen laskuun.

Hallitus ei tunnu onnistuvan tässä toimessaan, sillä viime vuonna potilasvahinkoilmoituksia tehtiin peräti 7 788 kappaletta, ja näistä 2 387 ilmoitusta johti korvauksiin. Korvauksia maksettiin yhteensä 38,7 miljoonaa euroa, joka on valtava summa rahaa siitä, että hoidossa on tapahtunut virheitä. Ja 74 prosenttia näistä kaikista vahingoista tapahtui julkisella sektorilla. Herää kysymys, miksi ihmeessä näin on. Onko siellä julkisella sektorilla jo nyt niin kiire, liian vähän henkilökuntaa, viivästyykö hoitoon pääsy sen takia, että siellä ei ole lääkäreitä? Miksi ihmeessä ihmisen täytyy kokea virhe saadessaan hoitoa? Sote-uudistukselta odotetaan siis paljon.

Lakivaliokunnan jäsenenä nostan esille myös muutaman kohdan oikeusministeriön hallinnonalalta. Oikeudenhoidon uudistamisohjelma tähtää vuoteen 2025. Esitutkintayhteistyötä ja nopeutetun oikeudenkäyntimenettelyn käyttöönottoa tehostetaan, jotka molemmat tuntuvat hyviltä asioilta. Säästöjen keskellä tehtyjen toimien myötä meidän kuitenkin tulee pitää huoli siitä, että oikeusturva säilyy myös tulevaisuuden Suomessa ja myös vähempiosaisten ja hiljaisten on mahdollisuus saada osakseen oikeutta. Tässä nostan erityisesti esiin ikääntyneet ja vammaiset henkilöt ja heihin kohdistuneet omaisuusrikokset, jotka ovat tulevaisuudessa ja jo tällä hetkellä Poliisiammattikorkeakoulun tilastojen mukaan nousussa.



28.03.2014 Hallituksen lapsipolitiikkaa ei ole tehty lapsiin päin katsoen



Hallituksen toimet lapsiperheiden tilanteen kurjistamiseksi saivat jatkoa. Kehysriihi teki nimensä mukaisesti työnsä: kuivasi, pui, löi ja polki. Saiko se jyvät talteen? Tuliko puidusta riihiviljasta maukasta, vahvaa ja säilyvää? Eipä taitanut tulla. Permantoon jäivät riivityt ja leikatut lapsilisät.

Hallitusohjelma lupasi kaventaa tulo- hyvinvointi- ja terveyseroja. Lapsilisien indeksikorotusten jäädyttämiset vuosille 2013-2015 osoittivat heti hallituskauden alkaessa kuitenkin päinvastoin.
Seuraavaksi koskettiin kotihoidontukeen ja äitien työhön paluuta kannustettiin jakamalla kotihoidontuki puoliksi vanhempien kesken. Oikeasti kyseessä oli äitien väkisinajo epävakaille työmarkkinoille. Sivulauseissa kyseenalaistettiin myös äidin roolia kotilieden äärellä, sekä syyllistettiin työssäkäyvää isää poissaolevana ja etäällä.

Lapsiperheet osallistuvat sitkeästi velkaantuneen Suomen pelastustalkoisiin. Lapsilisien jäädytetyt indeksikorotukset ovat lapsiperheille suuria tulonsiirtojen menetyksiä. Vuonna 2013 noin 38 miljoonaa euroa, vuonna 2014 noin 78 miljoonaa euroa ja vuonna 2015 noin 118 miljoonaa euroa. Kun otamme huomioon arvioidut muutokset hintatasossa ja lasten lukumäärässä, lapsiperheiltä tehdyt leikkaukset näiden kolmen vuoden aikana ovat siis noin 234 miljoonaa euroa.

Valtion taloudellinen tilanne on vakava. Velkaantuminen on saatava kuriin ja talouskasvun aineksia on etsittävä pontevasti. Tästä olemme kaikki varmasti samaa mieltä. Toimia ei kuitenkaan saa tehdä hinnalla millä hyvänsä. Monella on muistissa yhdeksänkymmentäluvun lama. Me nousimme toki kasvuun, mutta kasvu ei jakaantunutkaan kaikille tasapuolisesti. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen mukaan lapsiperheiden köyhyys kolminkertaistui vuosien 1995- 2007 välillä. Väärillä kasvutoimilla ja tasapainotuksilla on siis vaarana kostautua terävänä köyhyyspiikkinä myös tulevina vuosina. Nykyisen
hallituksen toimet hakea kasvua indeksijäädytettyjen ja leikattujen lapsilisien hinnalla on askel väärään suuntaan.

Lapsilisät ovat jääneet jälkeen ansiotason ja elinkustannusten kehityksestä noin 20-25 prosenttia. Se on ollut yksi syy lapsiperheiden köyhyyteen. Lapsilisien jäädytetyt indeksikorotukset ja leikkaukset lisäävät tätä jälkeenjääneisyyttä entisestään.

Lapsilisien reaaliarvon alentuminen koskettaa kipeimmin pienituloisia lapsiperheitä. Lapsuudessa koettu köyhyys vaikuttaa terveys- ja hyvinvointikäyttäytymiseen ja lisää paitsi terveyseroja, myös sosiaalisen osattomuuden kokemusta.

Lapsilisät auttavat osaltaan pitämään talouden rattaita pyörimässä, sillä lapsiperheiden tulot menevät valtaosin kulutukseen. Varhaislapsuuteen sijoittaminen on kansantaloudellisesti kannattavaa.

Lapsiperheiltä tehtyjä säästöleikkauksia on vaikea perustella. Hallituksen lapsipolitiikkaa ei ole tehty syöttötuoliin tai häkkisänkyyn päin katsoen. Ehkäpä kyseessä onkin harkittu ja johdonmukainen linja lapsiperheitä kohtaan. Ehkäpä linjan tarkoituksena onkin pikkuhiljaa alasajaa tulonsiirto nimeltä lapsilisä?




25.03.2014 Espoon valtuustossa tekoja ja toiveita hyvän vanhustenhoidon tueksi



Maanantain valtuustossa esittämäni ja yksimielisesti hyväksytyt valtuustotoivomukset vanhustenhoidon ja omaishoidon tueksi.

1. Laitoshoitoa korvaamaan avo- eli kotihoitoon kohdennetaan riittävät resurssit, jotta kotihoidon taso on laadukasta ja inhimillistä.
2. Valtuusto toivoo, etää kotihoitoa tukevien lyhytaikaishoitopaikkojen määrää ja riittävyyttä seurataan.
3. Valtuusto tivoo, että kotona asuville espoolaisille muistisairaille tarjotaan mahdollisuus ohjattuun päivätoimintaan, mikäli asiakas ja hänen omaisensa niin toivovat.
4. Valtuusto toivoo, että muistipalvelukeskuksen päivätoiminnan käynnistymisen jälkeen sen toiminnan volyymia ja riittävyyttä arvioidaan säännöllisin väliajoin.



12.03.2014 Potilasturvallisuudessa on vielä paljon parannettavaa



Sosiaali- ja terveysministeriö julkaisi vuonna 2009 Suomen ensimmäisen potilasturvallisuusstrategian "Edistämme potilasturvallisuutta yhdessä, Suomalainen potilasturvallisuusstrategia 2009-2013".

Sen tavoitteena oli parantaa potilasturvaa ja ehkäistä vahinkoja. Vuoteen 2013 mennessä tavoitteena oli saada potilasturvallisuus osaksi toiminnan rakenteita ja toimintatapoja siten, että se varmistaisi hoidon vaikuttavuuden ja turvallisuuden. Potilasvakuutuskeskuksen mukaan vuonna 2013 Suomessa tehtiin 7 788 potilasvahinkoilmoitusta. Näistä 2 387 ilmoitusta johti korvauksiin. Korvauksia maksettiin vuonna 2013 yhteensä 38,7 miljoonaa euroa. Kaikista korvatuista vahingoista 93 % oli hoitovahingoista maksettuja korvauksia. Infektiovahinkoja oli viisi prosenttia, ja muita vahinkoja korvattiin kaksi prosenttia. Potilasvahingoista 74 % oli sattunut julkisen sektorin terveydenhuollossa. Potilasvahingoista tehtyjen ilmoitusten määrä ja vahingoista maksetut korvaukset ovat pysyneet lähes samalla tasolla viime vuosina. Alueellisia eroja on kuitenkin havaittavissa, sillä esimerkiksi Pohjois-Savossa potilasvahinkojen määrä oli viime vuonna kasvussa, kun taasen Länsi-Pohjan sairaanhoitopiirissä määrät ovat pysyneet viime vuoden kaltaisina.

Potilasturvallisuutta parantamaan luotu strategia oli ilmestyessään odotettu ja tärkeä. Jokainen potilasvahinko on liikaa ja kaikki toimet ja keinot hyvän ja turvallisen terveydenhoidon eteen oli otettava käyttöön. Strategian oppi olikin ennakointi ja vaarojen torjunta etukäteen. Potilasvahingon kohteeksi voi joutua kuka tahansa meistä ja vahinko lähtee liikkeelle usein pienestä virheestä, huolimattomuudesta tai unohduksesta. Katsoessa potilasvahinkojen lukua Suomessa ei siis voi olla huoleton. Luvut eivät ole kääntyneet sellaiseen laskuun kuin olisi toivonut. Meillä on siis vielä paljon tehtävää.





05.03.2014 Ikääntyneiden kohtaama väkivalta ja kaltoinkohtelu esiin



Eun perusoikeusviraston tekemä ja juuri julkaisema kansainvälinen tutkimus paljasti, että liki 47 prosenttia suomalaisista naisista on kokenut fyysistä tai seksuaalista väkivaltaa 15 ikävuoden jälkeen.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen koordinoima kansainvälinen tutkimus kertoi taasen ikääntyneiden kohtaamasta väkivallasta Suomessa. Vuonna 2010 tehdyn tutkimuksen mukaan joka neljäs yli 60-vuotias kotona asuva nainen on kokenut väkivaltaa viimeisen vuoden aikana. Noin viisi prosenttia naisista on kokenut seksuaalista häirintää tai väkivaltaa.

Ikääntyneiden kohtaama kaltoinkohtelu ja väkivalta ovat vaikeasti tunnistettavia asioita. Ikääntyneen kohtaama väkivalta on usein pitkäkestoista ja on voinut jatkua vuosia

Heinäkuun 2013 alussa voimaan tulleen vanhuspalvelulain 5 § edellyttää, että kunta laatii suunnitelman toimenpiteistään ikääntyneen väestön hyvinvoinnin, terveyden, toimintakyvyn ja itsenäisen suoriutumisen tukemiseksi sekä iäkkäiden henkilöiden tarvitsemien palvelujen ja omaishoidon järjestämiseksi ja kehittämiseksi.

Kaltoinkohtelun ja väkivallan tunnistamisen hyvät toimintamallit olisi saatava osaksi näitä kuntien suunnitelmia. Ne tulisi saada vakiinnutettua myös osaksi käytännön hyvää, välittävää ja huomaavaa vanhustyötä. Toivoisin, että tätä vanhuslain kirjausta tulkittaisiin, ymmärrettäisiin ja sovellettaisiin kunnissa myös näin.

Ikääntyneiden kohtaamaa väkivaltaa ja kaltoinkohtelua on ryhdyttävä torjumaan kaikin keinoin.




15.02.2014 Valtiontalouden tarkastusviraston vuosikertomus vuodelta 2013 on tärkeää kuultavaa



Perjantaina eduskunnassa käsiteltiin Valtiontalouden tarkastusviraston vuosikertomusta vuoden 2013 valtiopäiviltä.

Eduskunnan tarkastusvaliokunta nostaa esille tarkastusviraston vuosikertomuksesta kolme asiaa: poliittisen johtamisen ja virkamiesjohtamisen työnjaon ongelmat, kuntoutuksen työurien pidentäjänä ja erityisopetuksen vaikuttavuuden. Tarkastusvaliokunta on löytänyt kertomuksesta tärkeät teemat, joilla jokaisella on vaikutusta yhteiskuntamme tulevaisuuteen ja hyvinvointiin.

Kun tiedämme miksi teemme päätöksiä ja mitkä ovat niiden taustat ja vaikutukset olemme oikealla tiellä. Ihmisten arkimaailman tunteminen on avain asemassa päätöksiä ja lakeja säädettäessä. Säästöt saattavat ajaa meidät tekemään lainsäädäntöä, jota on vaikea hyväksyä. Näin tehtiin mielestäni muun muassa vanhuslain kohdalla, josta jätettiin puuttumaan se vanhukselle tärkein eli riittävä hoitohenkilökunnan määrä. On uskomatonta, että tällä vuosituhannella hoitajilta odotetaan edelleenkin kutsumusta, suurta venymistä, ylenpalttista nopeutta ja sitä, että hoitaja kykenee tekemään työpäivänsä ilman ruoka-kahvi tai jopa vessataukoa. Millaiset tahot ja millainen poliittinen ohjaus lykkii eteenpäin tällaista lainsäädäntöä?

Tarkastuskertomus nostaa esille valtionhallinnon valtiosihteerijärjestelmän. Valtiosihteerijärjestelmän tavoite oli selkeyttää ja keventää laajaksi paisunutta ministerien poliittista avustajakuntaa. Ministeriö on vuosien saatossa paisunut kuin pullataikina, sillä siellä on myös muita poliittisia avustajia valtiosihteerien ja erityisavustajien lisäksi. On itsestäänselvää, että paisunut pullataikina valuu yli kulhon. Jos organisaatio ei pysy kasassa, työ- ja tehtäväkenttä vaikeutuu ja johtaminen hankaloituu. Kuka johtaa ja ketä?

Keskushallinnon uudistushanke KEHU ja siihen nimetty parlamentaarinen työryhmä saa mietittäväkseen kuluvan vuoden aikana hallinnollisen toimintakulttuurin kehittämistä. Perussuomalaisista parlamentaariseen työryhmään kuuluu lisäkseni kansanedustaja Kimmo Kivelä.

Yksi hallituksen keskeisistä tavoitteista on työurien pidentäminen ja työllisyysasteen nostaminen. Tarkastuskertomus nostaa esille yllättävän asian kuntoutuksesta, jonka me päättäjät, työnantajat ja kuntoutukseen osallistuvat olemme uskoneet olevan yksi tukimuoto työssä jaksamisessa, työkyvyn ylläpidossa ja palautumisessa. Tarkastuksessa ei saatu selvää näyttöä kuntoutuksen hyödyistä työurien pidentämiseen. Myös kuntoutuksen vaikutuksia työkyvyttömyyseläkkeelle siirtymiseen ei takastuskertomuksen mukaan ole havaittu. Kertomus arvioi Aslak- ja Tyk- kuntoutuksen, jotka molemmat ovat ammatillista kuntoutusta. Aslak kurssit kyseenalaistetaan toteamalla, että niillä ei ole ollut vaikutusta. Kuntoutuksen menot valtiolle ovat kuitenkin noin 140 miljoonaa. Tuleeko valtion kohdentaa tukea kuntoutukselle, jolla ei ole vaikuttavuutta?

Jyväskylän yliopiston keräämästä tutkimusaineistosta tarkastusvirasto on löytänyt vastauksia suomalaisten huonovointisuuteen ja työssä jaksamiseen. Yliopiston tutkimus nostaa esille elintavat. Mutta kuka se muuttaisi ihmisen elintavat? Kyllä se on ihminen itse ja yhdeksi lisätavoitteeksi hallitus- ja säästöohjelmaan sekä rakennepakettiin tulisikin ottaa suomalaisen elämäntaparemontin käynnistäminen. "Vähemmän viinaa, mässyy ja rasvaa ja lisää porkkanaa, liikettä ja rakkautta!"

Mielenterveysongelmat ovat yksi suuri työkyvyttömyyden aiheuttaja Suomessa. Syitä tähän mietimme ja puhumme työhyvinvoinnin kehittämisestä ja hyvästä johtamisesta. Entä jos menisimmekin sinne ihan juureen ja lähtisimme kysymään ihmiseltä itseltään. Ja ihminen uskaltaisi vastata ennen sitä suurta ja mustaa masennusta.

Kuinka voit? Sinä työ- ja kotielämän arjen sankari? Antaako työsi sinulle iloa? Tunnetko tekeväsi tärkeää työtä? Saatko koskaan kiitosta tai kehuja tekemästäsi? Onko työpäiväsi fyysisesti tai psyykkisesti raskas? Onko työpaikalla mukava kaveriporukka vai oletko jäänyt ulkopuolelle? Oletko yksinäinen? Tukeeko työnteko itsetuntoasi vai joudutko päivittäin taistelemaan oikeudestasi sanoa mielipiteesi? Kuullaanko sinua? Onko elämä karusellia ja ruuhkavuosissa juoksemista? Miten sinua voisi auttaa? Ja sitten auttaisimme.

Yksinkertaisia asioita, niin helppoja!
Vaiko vain akuuttia ja kroonista idealismia?




22.01.2014 Ilman hampaita



Tässäpä tämä hallitukselle jättämäni joululahja vastauksineen. Se on nyt niin, että kaikki sanottava suomalaisesta vanhustenhoidosta on liki sanottu. Hiljaiseksi vetää. Sanattomaksi. Nyt on tosiaan uskottava, nostettava kädet pystyyn sen todellisuuden kanssa, että päättäjät kunnissa, monet kansanedustajat ja ministerit valtioneuvostossa ovat todellakin pudonneet kärryiltä tuudittautuessaan unelmaan, jossa vanhuslaki korjaisi kaikki vanhustenhoidon epäkohdat. Mutta se kun ei vaan mene niin!

Maanantaina saimme taas kuulla A-Studion raportin suomalaisesta vanhustenhoidosta. Perushoito ontuu, hoitajia ei ole tarpeeksi, hoitovirheitä ja hoidon laiminlyöntejä tapahtuu.

Vanhuslaki tuli näpeille. Eduskunnan hallituspuolueet epäonnistuivat ja nyt taas voivotellaan. Vanhuslain olisi pitänyt olla tiukempi. Lain valmistelussa mukana ollut asiantuntija työryhmä sekin epäonnistui. Heillä olisi pitänyt olla rohkeutta ja uskallusta olla enemmän vanhusten puolella. Puhetta vanhuksista riittää varmasti taas seuraaviin vaaleihin saakka. Toivottavasti sentään hampaat pysyvät suussa. Hampaaton eduskunta on nimittäin lopun alku. Sillä tiellä taidetaan jo olla.

Eduskunnan puhemiehelle
Hallituksen rakennepaketissa kerrotaan vanhusten laitoshoidosta tehtävistä säästöistä. Hallituksen tavoitteena on säästää laitoshoitopaikkojen purkamisella 300 miljoonaa euroa. Laitoshoitopaikkojen vähentäminen ei ole uusi asia, vaan paikkoja on vähennetty systemaattisesti vuodesta 2000. Vuoteen 2014 mennessä laitoshoitopaikkoja on vähennetty terveyskeskusten vuodeosastoilta tai muista vastaavista hoivayksiköistä liki 65 prosenttia.

Laitoshoitopaikkojen vähentäminen on huolestuttavaa, sillä kaikki vanhukset eivät ikäänny terveinä ja liikuntakykynsä säilyttävinä. Laitoshoitopaikkojen vähentämisen rinnalle ollaankin kehittämässä lisääntyvää vanhuksen koti- sekä ryhmäkotihoitoa ja -hoivaa. Myös tehostettua palveluasumista ollaan Suomessa kehittämässä entisestään. Vaikka hallituksen linja kehittää ikääntyneiden palveluja onkin hyvä, eivät viestit vanhustenhoivan kentältä ole hallituksen linjaa tukevia. Kotihoidon resurssit ovat puutteellisia, hoitajia ei ole tarpeeksi, hoitajan kotihoidossa käyttämä hoitoaika on riittämätöntä ja jopa kiireen sävyttämää. Kotihoitoon ei ole kohdennettu riittävästi resursseja viime vuosien aikana. Tehostettua palveluasumista, ryhmäkotipaikkoja ja kohtuuhintaista palveluasumista tulee myös tulevaisuudessa lisätä laitoshoitopaikkoja vähennettäessä, sillä tämänhetkiset resurssit eivät silläkään saralla ole vielä riittäviä.

Edellä olevan perusteella ja eduskunnan työjärjestyksen 27 §:ään viitaten esitän asianomaisen ministerin vastattavaksi seuraavan kysymyksen:

Kuinka hallitus aikoo toteuttaa ikääntyneiden hyvän, inhimillisen ja arvokkaan hoidon laitoshoitopaikkoja vähentäessään tilanteessa, jossa kotihoidon resurssit ovat riittämättömät ja korvaavaa ryhmäkotihoitomuotoa tai palveluasumista ei ole riittävästi tarjolla?
Helsingissä 19 päivänä joulukuuta 2013

Arja Juvonen /ps
Eduskunnan puhemiehelle
Eduskunnan työjärjestyksen 27 §:ssä mainitussa tarkoituksessa Te, Herra puhemies, olette toimittanut asianomaisen ministerin vastattavaksi kansanedustaja Arja Juvosen /ps näin kuuluvan kirjallisen kysymyksen KK 1187/2013 vp:

Kuinka hallitus aikoo toteuttaa ikääntyneiden hyvän, inhimillisen ja arvokkaanhoidon laitoshoitopaikkoja vähentäessään tilanteessa, jossa kotihoidon resurssit ovat riittämättömät ja korvaavaa ryhmäkotihoitomuotoa tai palveluasumista ei ole riittävästi tarjolla?
Vastauksena kysymykseen esitän seuraavaa:

Hallituksen päätöksessä rakennepoliittisen ohjelman toimeenpanossa on tavoite iäkkäiden laitoshoidon vähentämisestä. Sama tavoite on linjattu jo vanhuspalvelulaissa ja sen toimeenpanoa tukevassa laatusuosituksessa. Päätös vahvistaa kunnissa jo meneillään olevaa rakennemuutosta ja vauhdittaa sitä. Rakennepoliittinen ohjelma tukee nykyisen hallituksen ohjelmaan sisältyvää tavoitetta avo- ja laitoshoidon rajanvedon asteittaisesta poistamisesta. Ikääntyneiden laitoshoito terveyskeskussairaaloissa ja vanhainkodeissa on vähentynyt 2000-luvulla.Sen sijaan tehostettu palveluasuminen on lisääntynyt. Lisäksi ryhmäkoteja tehostetun palveluasumisen yksiköissä on nykyisin enemmän.

Laitospaikkoja vähennettäessä on samanaikaisesti kehitettävä asumisen vaihtoehtoja. Keväällä 2013 on annettu Valtioneuvoston periaatepäätös ikääntyneiden asumisen kehittämisohjelmasta. Siinä sosiaali- ja terveysministeriö on tehnyt hyvää yhteistyötä ympäristöministeriön kanssa. Periaatepäätöksen toimeenpano on meneillään ja tukee osaltaan rakennemuutosta.

Sosiaali- ja terveysministeriö on korostanut iäkkään ihmisen oikeutta kodikkaaseen asuin- ja hoitoympäristöön ja arkeen silloinkin, kun hänen toimintakykynsä ja terveydentilansa edellyttää hoitoa ja huolenpitoa ympäri vuorokauden. Laitos laitoskulttuureineen ja -ympäristöineen ei välttämättä ole tarkoituksenmukaisin vaihtoehto ympärivuorokautiseen hoivaan. Ikääntyneet ihmiset tarvitsevat nykyistä kodinomaisempaa pitkäaikaishoivaa ja ennen kaikkea terveyttä ja toimintakykyä edistäviä palveluja. Tätä vanhuspalvelulaissa korostetaan. Näin voidaan vaikuttaa tuleviin palvelutarpeisiin myös pidemmällä aikavälillä.

Sosiaali- ja terveysministeriössä valmistellaan 31.1.2014 mennessä toimintaohjelma. Sillä varmistetaan tavoitteiden saavuttaminen, mm. laitospaikkojen vähentämisen osalta. Toimintaohjelma sisältää mm. täsmäohjauksen ja valvonnan, joiden pohjana ovat THL:n kyselyllä kerätyt kattavat tiedot tilanteesta ennen vanhuspalvelulain voimaan tuloa sekä sen jälkeen. Käytettävissä olevan tiedon pohjalta arvioidaan, missä kunnissa on ongelmia. Näin valvontaa voidaan kohdistaa erityisesti sinne. Valvira koordinoi tehostettua valvontaa. Syksyllä 2013 toteutetun ns. vanhuspalvelulain toimeenpanon aluekierroksen jatkoksi toteutetaan keväällä 2014 alkaen uusi kierros. Siellä ovat esillä erityisesti palvelurakenteen uudistamiseen liittyvät kysymykset.

Helsingissä 9 päivänä tammikuuta 2014

Peruspalveluministeri Susanna Huovinen




09.01.2014 Citius, altius, fortius ja aivopieru



Iltalehti listasi tänään kansanedustajien valtiopäivätoimet kuluneelta vaalikaudelta. Valtiopäivätoimia ovat kansanedustajan tekemät kirjalliset kysymykset ja toimenpide-, keskustelu-, laki- sekä talousarvioaloitteet.

Ensimmäisen kauden kansanedustajana olen tehnyt valtiopäivätoimia 149 kappaletta. Olen tarttunut kansanedustajan työhön samalla otteella kuin muuhunkin työhön elämäni aikana. Minulle ei riitä, että kynnet näytetään vain koeajalla, vaan työtehon ja motivaation on kestettävä pidempään. Mikäli muuten olisi, olisi potkujen aika.

Valtiopäivätoimien määrässä sijoituin kärkeen, mikä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että olisin erityisen ahkera. Mielestäni pitäisi pystyä vieläkin parempaan. Citius, altius, fortius! Olympialaisten henkeen eli nopeammin, korkeammalle ja voimakkaammin.

Kansanedustajan työhön verrattuna aikaisempi työurani on vaatinut enemmän. Hoitotyössä on tarvinnut henkistä kanttia ja fyysistä voimaa. Liikuntakyvytön ja painava potilas on pitänyt kyetä siirtämään omilla voimilla yksin yötyössä ollessa. Vastuuta päätöksentekoon yksin työskennellessä ei ole voinut ulkoistaa, vaan ihan itse on pitänyt ajatella ja toimia. Yötyövuorojen aikana on ollut mahdollisuus nähdä vuorokauden pimeitä tunteja, joihin kansanedustajat, päättäjät tai omaiset eivät näe. Yötyössä on kohdannut ambulanssikuskeja, poliiseja ja posteljooneja, joilla heilläkin on omat kuvansa ja kertomuksensa niistä hetkistä kun Suomi nukkuu. Hoitajan työssä ollessaan on ollut vastuussa myös ihmishengestä. Vastuu on puolittunut siitä siihen, että nyt vie ihmisten asioita eteenpäin. Mutta onko se pieni vastuu? Se, että on saanut luottamuksen osakseen. Vai onko se sittenkin suuri vastuu? Sellainen, joka on kannettava tunnollisesti ja vastuun antajaa kunnioittaen. Voiko istumatyössä tulla hiki?

Pitkästä hoitajaurastani tein yötyötä yksinomaan 13 vuotta. Yötyövuorojen jälkeiset päivät nukuin koiranunta. Siinä sivussa kasvoi kolme lasta, suoritin jatko-opintoja ja astuin mukaan politiikkaan. Aika vanhana, myönnetään. Olisi pitänyt kasata rohkeutta poliittisiin askeliin sittenkin paljon, paljon aikaisemmin! Mutta koska kaikki tapahtui vasta muutamia vuosia sitten, olen joutunut punnertamaan päkiät maassa. Jos olisin päässyt tälle uralle aikaisemmin, olisin tehnyt kaksinverroin valtiopäivätoimia. Nuoruus ja hulluus, sitkeys ja sinnikkyys. Ikä ja väsymys, välttely ja välinpitämättömyys. Turtuminen ja tasapäisyys, laiskuus ja leipääntyminen. Minä tiedän, mikä minua vaivaa, mutta mikä vaivaa Osmo Soininvaaraa?

Pitkäaikainen kansanedustaja Osmo Soininvaara nimesi kansanedustajien valtiopäivätoimet vilpilliseksi toiminnaksi, jolla kalastellaan lehdistön sekä äänestäjien suosiota. Soininvaara totesi Iltalehdessä, että hän ei halua käyttää aikaansa valtiopäivätoimien tekoon. Soininvaaralla on kuluneelta kaudelta vain yksi valtiopäivätoimi, jossa hän esittää pyörätietä osoittavan liikennemerkin saamista Suomeen. Soininvaaran mielestä kansanedustajien aloiteoikeutta tulisi myös rajoittaa.

Tapasin Osmo Soininvaaran ensimmäisen kerran eduskuntavaalien alla vuonna 2011. Olin saanut yllättäin hoitajana ja eduskuntavaaliehdokkaana kutsun terveydenhuoltokeskusteluun. Nimekkäiden keskustelijoiden joukossa (Rehula, Risikko, Soininvaara) olin nimetön hoitaja, joka jatkoi iltakeskustelusta työvuoroonsa vanhustenhoivaan.

Kohtaaminen Soininvaaran kanssa ei mennyt ihan putkeen. Yrittäessäni kätellä Soininvaaraa, siitä ei tullut mitään. Soininvaara esitti minulle sen sijaan kysymyksen: Mikä on koulutuksesi?

Silloin ajattelin, että sattuuhan niitä aivopieruja. Soininvaaran tämän päiväinen kommentti valtiopäivätoimista, niiden merkityksestä ja tarpeellisuudesta vetää kuitenkin hiljaiseksi ja laittaa pohtimaan.

Mikä onkaan kansanedustajan toimenkuva ja ketä ja mitä varten kansanedustajat ovat ja mikä on sallittujen aivopierujen määrä?






 
Arja Juvonen, Puh. 050-531 1108, 09-432 3060, , www.eduskunta.fi