|
|
|
|
 
| |  Vuosi: 2024 - 2023 - 2022 - 2021 - 2020 - 2019 - 2018 - 2017 - 2016 - 2015 - 2014 - 2013 - 2012 - 2011 - 2010 - 2009 - 200830.12.2008 Tapaturma vaanii kaikkialla Alennusmyynnin vaaterekit notkuvat.
Tapaturma vaanii kaikkialla Alennusmyynnin vaaterekit notkuvat. Kun yhden henkarin ottaa, toinen tippuu lattialle. Sellaista kävin nostamaan tänään tavaratalossa. Kyykkääminen olisi pitänyt kuitenkin ensin varmistaa taakseen katsomalla: kannikka kolahti suoraan takana lojuneeseen muovilaatikko pinoon. Ai sitä imakkaa iskua suoraan lonkkahermoon! Jalkaa laahaten poistuin paikalta. Alakerran sukkaosastolla tilanne meinasi toistua. Yllättäen vastaan tuli läpinäkyvien muovilokerikkojen pino keskeltä kulkuväylää. Huh, huononäköistä tai polven korkuista! Mitä vaaranpaikkoja! Työsuojelu ihmisen oli siis pakko toimia. Ei muuta kuin myyjän luo. Tavaratalon myyjät ovat kohteliaita, iloisia ja ymmärtäväisiä. Huipputavaratalossa asiakas on aina oikeassa. Myyjä pahoitteli, todeten samaan syssyyn, että arvatkaa kuinka usein me kolauttelemme itsemme noihin laatikoihin. Polvet ovat mustelmilla. Siinä sitten juteltiin työsuojelusta. Myyjä totesi, että säilytyslaatikot eivät todellakaan saisi kuljeksia vaaterekkien välissä. Tällaisina päivinä kun ei vaan ole mahdollisuutta niitä muualle viedä. Ymmärsin, että kyse oli alennusmyynti hässäkästä ja kiireestä. Tapaturmien määrä kasvaa. Koskaan et ole liian varovainen liikkeissäsi. Kiire voi kostautua vesitippaan lattialla: liuku on armoton. Työtapaturmat ovat nekin kääntyneet jyrkkään nousuun. Rakennustyömailla, kiinteistönhuollossa ja konevuokrauksessa riski kasvaa, kertoi maanantain Hesari. Seitsemän vuotta sitten hoitelin vastasyntynyttä. Ihmettelin, kun iskää ei kuulunut töistä kotiin. Broileri kuivui uunissa. Illalla myöhään tuli soitto Meilahden teho-osastolta. Tuore iskä oli työkeikallaan saanut sähköiskun. Valokaari oli ollut kirkas ja polttava. Iskällä oli mukana satumainen onni, vain ohimo- ja käsivarsikarvat kärventyivät. Nahkaan tuli pari punaista palovammaa. Kiitimme luojaa. Oma lonkkahermoni on kolautuksesta huolimatta kunnossa. Iskä on kuitenkin huolehtivainen ja kehoittaa lepäämään loppuvuoden. Aleryysis kun voi tulla myös terveydelle kalliiksi...
|
|
 | | 09.12.2008 Jouluksi kotiin!
Tänään Radio Novan alloille soitti mies. Hän lähetti terveisiä perheelleen. Mies ajeli jossakin päin Suomea työkeikalla ja kotiinpaluu olisi vasta loppuviikosta. Mies kertoi, että vasta on kotoa lähdetty ja nyt on jo ikävä vaimoa ja kahta tytärtä. Samalla toivottiin hempeää toivemusiikkia. "Whos gonna drive you home tonight...?" Radioon soittaneella miehellä on onnelliset oltavat! Kotona on hyvä olla ja sinne on hyvä palata.
Kodin merkitys korostuu myös jouluna. Lapsuudenjoulut tulevat mieleen. Savossa oli jouluisin paljon lunta. Joulukuusi haettiin kinoksissa kahlaten aina jouluaattona. Isossa perheessä riitti hässäkkää. Joulurauha julistettiin vasta jouluaterialla. Joulupukki kävi aina. Lapsuuden joulut ovat menneet ja kotitalo hiljentynyt. Niin on monella muullakin. Me olemme nyt siinä, missä omat vanhempamme vuosikymmeniä sitten. Lapset olivat pieniä, työtä riitti, velat painoivat ja tiukkaa teki. Ympyrän kaari etenee vääjäämättä ja nyt on meidän vuoromme.
Usein aamuyön tunteina juttelen unettomien vanhusten kanssa. Muistoja on monia. Sanotaan, että kun vanhus keinuttaa ja heijaa, hän kaipaa lasta syliinsä. Äidin lapsi on myös viisikymppinen. Vanhat muistot eivät unohdu. Dementia on armollinen ja jättää jotakin. Uusilla jutuilla ei ole enää niin väliä. Ne tulevat ja menevät.Monet vanhukset viettävät joulunsa vanhainkodissa. Muistot jaetaan huonetovereiden ja hoitajien kesken. Vanhana vähä riittää, on opittu ajattelemaan. Jos minulla olisi vanhainkodissa läheinen, hakisin hänet jouluksi kotiin. Hakekaa sitten joskus myös minut. Jouluksi kotiin.
|
|
| | 06.12.2008 Yksinäinen itsenäisyyspäivä
Olipa kerran vanha pariskunta. Mies oli käppyräinen, kankea ja huonosti liikkuva. Vaimo kävi hoitamassa miestään päivittäin vanhusten pitkäaikaisosastolla. Vaimo patisti ja käski: ylös sängystä on noustava, kävelemään rollaattorin kanssa on taivuttava. Vaimo teki oikein. Patistamalla hän sai liikettä myös hoitajiin. Kun vaimo tuli, oli rakas aviomies puettu vuoteen pohjalta ja avustettu istumaan. Pieniä liikkeitä, suuria merkityksiä. Kuntouttavaa hoitoa.
Eräänä itsenäisyyspäivän iltana vaimo ilmestyi osastolle puvun ja ansiomerkkien kanssa. Puku puettaisiin ja merkit laitettaisiin rintaan. Näin tehtiin. Siinä he sitten istuivat vieretysten sairaalan vuoteella, sotaveteraanit, sotilas ja lotta.
Se hetki oli kaunis ja harras, joulukynttilät paloivat ikkunoilla ja ulkona satoi lunta.
Hetken päästä puku riisuttiin, veteraani puettiin siniseen pyjamaan ja vaippoihin. Syötiin iltapala, otettiin iltalääkkeet ja käytiin nukkumaan.
Kotimatkalla bussia odottaessani ihmettelin liikenteen kirkkautta ja loistoa. Siinä oli jotakin outoa. Vasta bussissa tajusin, että ikkunastahan näkyi ulos. Bussit olivat saaneet pesut ennen juhlapäivää. Näkymättömästä tehtiin näkyvä.
Olen ollut lukuisia itsenäisyyspäiviä töissä. Töissä olen myös tänäkin itsenäisyyspäivänä. Olen oikeutettu näkemään niitä viimeisiä sotaveteraaneja ja lottia. Heitä on vielä olemassa. Yksin vuoteellaan istumassa ja miettimässä. Että tulisipa joku. Muistaisipa joku.
Rauhaisaa itsenäisyyspäivää veteraanien keskeltä kaikille.
|
|
| | 02.12.2008 Omaishoitaja hoitaa rakkauden pallo jalassaan!
Eilinen television Mot-ohjelma herätti tunteita. Ensin tuli surua ja myötätuntoa, sitten kiukkua ja suuttumusta. Ohjelmassa vuosikymmeniä naimisissa ollut vantaalainen pariskunta kertoi elämästään nyt, kun vaimosta olikin tullut miehensä omaishoitaja. Vaimo kertoi, että yhtä köyttä vedetään. Mies tuki: yhtäköyttä yhdistys ollaan! Niin kauan, kuin henki pihisee rakas puoliso hoidetaan kotona omin voimin. Aviopuoliso oli halvaantunut tapaturmaisesti vuonna 2000. Oli muutettu sopivampaan asuntoon ja vaimo ryhtynyt hoitajaksi. Tapaturmavakuutuksen korvaus oli 700 ja omaishoidon 1000 euroa kuussa. Vantaan kaupungin mielestä tukea maksettiin liikaa ja se päättikin, että tapaturmavakuutuksen 700 euroa vähennetään vaimon saamasta omaishoitajan tuesta. Näin kului vuosia. Vaimon käteen jäävä osuus oli siis 300 euroa miinus verot. Hyvä Vantaa! Hienoa matematiikkaa. Hölmöläisten matontekoa.
Eduskunnan oikeusasiamiehen ohjeesta vaimo teki asiasta kantelun. Tänä vuonna asiaan tuli korjaus ja vaimo saikin pitää omaishoidon tukensa kokonaisuudessaan. Menneet vuodet ja vaimolta viety raha sen sijaan ei ainakaan eiliseen iltaan mennessä ollut palautunut takaisin tilille. Vaimo sanoi jatkavansa taistelua. Voimia taistelussa oikeudenmukaisuuden puolesta!
Toinen tärkeä esille otettu asia oli henkilökohtaisten avustajien puute. Heitä ei ole. Ongelmana on myös avustajan ammattitaidottomuus. Niin, ei ihmisen hoitaminen ole käden käänteessä opittu juttu! Kyllä se on koulutuksen paikka! Työhön sitoutuminenkaan ei kaikilta onnistu. Raskaaseen työhön on vaikea jäädä. Ja sitten on se palkka. Siitä tuskin enää tarvitsee mainita.
Pidän käsittämättömänä tapaa, jolla ihmistä kohdellaan. Hävettää, että rahaa ohjataan ihmisestä pois. Omaishoitajan käsissä on paljon. He tekevät työtä rakkaansa hyväksi siksi, että se on heille ainoa oikea tapa toimia. Rakasta ei jätetä. Tämän periaatteen turvin on päättäjien hyvä ja helppo toimia. Omaishoitaja kun hoitaa. Rakkauden pallo jalassaan!
|
|
| | 27.11.2008 Leima otsassa
Savolainen lehti kirjoittaa: Perussuomalaisilla leima otsassa. Kepulaisia suututtaa, eikä Perussuomalaisten vaalivoittoa voida vieläkään hyväksyä. Siinä sitä riittää pitkäksi aikaa rätnäämistä!
Perussuomalaiseen otsaan on lyöty lehden mukaan rasistin leima. Onhan noita, leimoja! Etteikö jo aika monella ja jokaisella omansa! Vesileimaa ja kunnon mustetta!
Katsotaanpa eduskuntaan. On ollut leimaa silmäkulmassa, tekstiviestipläjäys leimaa, uuniperunaleimasinta,
ihmissuhdeleimoja...Jokainen kantaa leimaansa loppu elämänsä.
Itse olen suhtautunut iisisti puolueeni mollaamiseen. Hoitajan sydän on suuri! Hei, minä ymmärrän! Jopa oman kaupunkini Espoon paikallislehden kommentti "tulevan valtuustokauden takarivin taaveiksi jäävistä perussuomalaisista" saa myötätuntoa. Toimittajan kommentti ei saanut sen sijaan myötätuntoa kadunkulkijalta. Menee liiallisuuksiin, minulle sanottiin.
Politiikan maailma on minulle nuori. Se on kuitenkin näyttänyt jo piirteitään. Siellä on paljon känkkäränkkää. Ja samat tyypit yrittävät puhua omille lapsilleen, ettei saa kiusata! Kyllä maailma on nurinkurinen juttu! On mielenkiintoista miettiä neljän vuoden päähän: politiikan instituutin läpikäyminen lienee melkoinen prässi! Ei muuta kun menoksi!
|
|
| | 20.11.2008 Tänään on Lapsen oikeuksien päivä
Lasta pitää suojella väkivallalta. Vuosittain kaksituhatta lasta kokee pahoinpitelyn. Heistä kuusi kuolee. Lasta pitää suojella hyväksikäytöltä. Vuosittain paljastuu yhä useampia tapauksia. Tuomiot niistä ovat lieviä lapselle aiheutettuun kärsimykseen nähden. Lapsella on oikeus elää vanhempiensa kanssa. Huostaanotot lisääntyvät vuosittain. Lapsella on oikeus esittää mielipiteensä. Alle kaksitoista vuotiasta lasta ei kuunnella huoltajuusriidoissa. Lapsella on oikeus kotirauhaan. Liian moni lapsi joutuu kuuntelijaksi tai välikappaleeksi vanhempien riidellessä. Lasta tulee suojella vahingolliselta aineistolta. Internettiä ei pysäytä mikään ja aikuisviihde osuu silmiin lehtikioskin hyllyltä. Lapsen tulee saada terveellistä ravintoa. Köyhyys lisääntyy, leipäjonot kasvavat ja Suomessakin nähdään nälkää. Lasta tulee kasvattaa ymmärtämykseen, suvaitsevaisuuteen ja rauhaan. Kuinka onnistua kaiken tämän keskellä?
|
|
| | 12.11.2008 Sodexho sopassa!
Sodexhon alue on laaja. Lähitienooni aluevaltaus on päiväkoti ja koulu. Ne ovat minulle tärkeitä paikkoja: onhan siellä ei ainoastaan omani, vaan myös valtava määrä lähialueen lapsia ja nuoria. Viikolla piti koulussa olla nakkikastiketta. Eipä ollut, oli nakkivesikastikekeittoa. Lapset eivät juo enää koulussa maitoa. Sanovat sen olevan lämmintä. Serviettiä ei kannata ottaa tarjottimelle, koska tarjottimet ovat märkiä. Ruokailuvälineissä on tahroja ja suttuja. Ateriahihnaa ei valvota, vaan allergikkojen vaihtoehtoruoat menevät kelle ehtivät. Jäikö sinun lapsesi ilman vesimelonia?Päiväkodin keittiöstä puuttui hanskoja ja päähineitä. Otteet tehdä ruokaa olivat väärät: toisessa kädessä kännykkä ja toisessa salaattitarpeet. Hygieniapassin nimeen vannotaan kaikkialla. Ihmisiä laitetaan testiin, joka maksaa 50 euroa ja enemmän. Mitä hyötyä on teetättää hygieniapassia, jos sitä ei valvota? Järjetöntä rahastusta. Kyllä kai jokainen tietää, että jos broileri tippuu kaupan tai eineskeittiön lattialle, sitä ei saa enää käyttää eikä paistaa. Jokainen kokki tietää, että käsienpesu on ehdoton. Ainakin hygieniapassin mukaan! Kauhulla katselin pitsanpaistajan arkea pitseriassa (ei kuitenkaan Sodexhon paikka). Ensin rahastus ja sitten kädet jauhoihin ja pitsan heittoon! Hygieniavahdille olisi Espoossa töitä!Sodexholle annettiin aikaa laittaa asioita kuntoon. Ne eivät ole vielä kunnossa. Parannus on kuitenkin mahdollista. Kotikokin konstit ovat kultaiset. Tarjottimet kuivataan pesun jälkeen puuvillapyyhkeillä. Astiat esipestään tiskiharjalla ennen Metoksen koneeseen laittamista. Minuutin pesu desinfioi astiat. Automaattisesti annosteltavan pesuaineen tilanne tarkistetaan: eihän kanisteri vaan ole tyhjä? Maitosäiliöt säilytetään jääkaapissa 0-+5. Vaikka ne olisivat kuinka iskukuumennetut, niiden paikka on kylmiö. Vain äidin tissistä saa tulla lämmintä maitoa! Vikkelien lasten ruokailua seuraamaan on laitettava keittiöhenkilö. Kun kissa on pois, hyppivät hiiret pöydille. Niin, ja sitten se ruoka. Jos sitä ei osaa laittaa, ei voi työskennellä ruoanlaittajana. Jos ei ymmärrä, kuinka paljon ruoka-aineita on tilattava, jotta kokki voi tehdä maittavan aterian, ei hallitse kokonaisuuksia. Jos perusruoan hintana on sen halpuus ja siitä koko ajan vain lisää säästäminen, on aika vaihtaa ruokapalvelujen järjestäjää. Sodexho on sopassa! Toivon, että se nousee sieltä!
|
|
| | 10.11.2008 Olipa kerran isyys
Eräs tuttavani on isä toiseen kertaan. Ensimmäinen perhe syntyi nuoruudenliitosta. Silloin oli paljon kaikkea muutakin. Oli ura mitä luoda. Oli paljon menoja. Lasten ollessa isoja, tuli avioero. Myöhemmin tuli uusi liitto ja uudet lapset. Ystäväni myöntää, että aika on nyt erilainen. Kaksikymmentä vuotta sitten ei ollut näin viisas. Aika on muuttunut, mutta niin on muuttunut isyyskin. Isyyttä ei voi kiertää enää kokouksilla, palavereilla tai uran luomisella. Isyys on muuttanut mieheen ja pehmentänyt. Isällä on kiire hakemaan lapsi tarhasta. Isä laittaa kotona ruokaa. Isä ulkoilee ja vie lapsen uimaan. Isä menee autopesulaan ja lapsi istuu etupenkillä. Isän paras kaveri puutarhahommiin on neljävuotias viikari, jota ei tarvitse paljon houkutella. Teini-ikäisen kanssa isä on neuvoton ja hakee vertaistukea. Ruokatunnilla työpaikan isät jakavat kokemuksiaan. Isistä on tullut ihania. Isänpäivänä luetaan kyyneleet silmissä tarhassa tehtyä korttia: isi keittää mulle makaroonia. Kun meidän isä tulee töistä, hänet kellistetään heti eteisen matolle. Isän selässä ratsastetaan keittiöön. Isä on maton kokoinen, hihkaisi ekaluokkalainen. Isää nauratti, eikä hän päässyt enää eteen päin. Isän paino on noussut, sillä omaa aikaa punttisalille ja urheiluun ei tahdo enää löytyä. Ystävästäni tulee pian äiti. Vauvan kasvamista seurataan tarkkaan. Tuleva isä haluaa kaikkialle: neuvolaan, ultraan, valmennukseen. Äitiä hämmentää. Kannustan häntä. Isä kasvattaa omaa, näkymätöntä napanuoraa lapseensa. Perheeseen panostavat isät ovat nyt in. Äidin kanssa jaetaan arkea. Isien ja äitien pitäisi kuitenkin saada myös omaa yhteistä aikaa. Pitsalle voisi yrittää, vaikka katse kääntyisikin koko ajan siihen oikealle, siihen missä on syöttötuolin paikka. Jos katsoisi vaikka toinen toistansa silmiin? Opettelisi uudestaan. Näkisi, miten onkaan onni ollut myötä. Että tulikin valittua hyvin. Niin perhanan hyvin!
|
|
| | 28.10.2008 Hoitaja huilaa nyt hetken!
Nyt se on sitten loppu. Vaalirumba. Reppu oli täynnä asennelaastareita. Kaikki meni. Satoi tai paistoi-kiertueella oltiin. Mutta niin oli kansakin. Kiitos kaikille mukana olleille! Perussuomalaisten kannatus oli veret seisauttava. Espooseen saatiin seitsemän valtuustopaikkaa!
Vaalivalvojaisissa oli hyvä tunnelma. Sai hurrata ja nauttia. Arki jatkui kuitenkin normaalina maanantaina. Luottamustoimi tuli, mutta leipätyö säilyy! Sitä riittää tehtäväksi. Mummojen kutsukellot soivat.
Perushoito on kaiken hoitotyön perusta. Perusasiat kaikkien asioiden jalusta. Kun ihmistä lähellä olevat asiat ovat kunnossa, voi ihminen hyvin. Näin rakentuu yhteiskunta, jossa on hyvä olla. Vauraassa Espoossa on paikkoja, joissa tyytymättömyys on käsin kosketeltavaa. Sen huomasi vaalitilaisuuksissa. Oli ostareita, joissa hymyjä piti houkutella. Niihin alueisiin on satsattava. Siellä kasvaa lapsia ja nuoria.
Työ ihmisen eteen jatkuu. Hoitajan kädet ovat muita varten. Nyt tämä hoitaja hoitaa hetken kuitenkin myös itseään. On pakko. Lepoa, unta ja vitamiineja. Hyvää ja ravitsevaa ruokaa. Vaaliaika vei lihat luiden ympäriltä. Äiti toi jo tyttärelleen karjalanpaisti potin. En muistanutkaan, miten hyvältä lämmin ruoka maistuu! Mukavaa oli myös oman kymmenvuotiaan tyttäreni minulle lupaama palkinto tehdystä vaalityöstä ja läpimenosta. Hän tarjoaisi minulle kahvit kahvilassa. Sinne mennään! Ja kahvin päälle huilataan myös hetki!
|
|
| | 24.10.2008 Ollaan inhimillisiä ja pysytään sellaisina!
En hyväksy sortamista. En hyväksy kiusaamista. En hyväksy halveksimista. En hyväksy alistamista. En hyväksy vähättelyä. En hyväksy viisastelua, jonka valossa edellä mainitut asiat tulisivat sallituiksi. Ihminen on pieni, mutta hänen suunsa voi olla iso. Kun se on liian suuri, sieltä pääsee ulos asioita, joita ei ole ajateltu loppuun. Fyysinen työ olisi silloin hyvää lääkettä. Se pitää ihmisen liikkeessä. Kun hiki virtaa, kone toimii. Silloin unohtuu turhat jutut. Leukojen loksuttelu ja nettisurffailu onnistuu pullan ja kokiksen voimalla. Sitten ollaan niin suurta. Pakolaisia haukutaan. Tummaihoisia mollataan. Minä en hyväksy rasismia. Toivon, ettet sinäkään. Kyllä ihmiselle on oltava hyvä, kirjaimellisesti. Perussuomalaisten puheenjohtaja sai vastata kysymyksiin vaalitentissä. Onko perussuomalaiset rasistinen puolue? On murheellista, että muutaman ehdokkaan henkilökohtaiset mielipiteet yleistetään. Tuntuu pahalta, että edelleen porukoista löytyy tyyppejä, jotka puhuvat omiaan. Rasimi ja rasistit on kitkettävä. Siinä haastetta tuleviin vuosiin. Maahanmuuttajaasioista on toki keskusteltava. Keinoja heidän kotouttamiseensa on löydettävä. Ihmisiä on tuettava, jotta he oppisivat uutta kulttuuria ja kieltä. Heitä on kannustettava opiskelemaan ja hakeutumaan työelämään. Heitä on palkattava ja heidän palkkauksensa on oltava oikeudenmukainen. Maahanmuuttajia on opetettava ja neuvottava toimimaan suomalaisen yhteiskunnan ja työelämän pelisääntöjen mukaan. Heidän roolinsa on raskas- sopeutua, oppia, kotiutua. Se on hinta turvallisesta asuinpaikasta. Meidän ihmisten tehtävänä on tukea toinen toistamme. Meidän tehtävänä on taata toisillemme turvallisuutta. Koskemattomuus tavoitteeksi. Sitä arvostaa varmasti ihminen, joka on ollut omassa maassaan hengenvaarassa tai uhattuna. Sitä arvostavat myös suomalaiset, itsekin sodan kokeneet. Ollaan siis inhimillisiä toisillemme ja pysytään myös sellaisina.
|
|
| | 23.10.2008 Luopumisen vaikeus
Kotimme muistuttaa kirpputoria. Jokaisella tasolla on jotakin tavaraa. On sukkaa, pipoa, kirjaa ja autoa. Barbit, nuket ja nallet ovat vallanneet sohvan ja sänkyjen aluset. Kodin lattiat ovat käyneet ahtaiksi ja käytäviä on syntynyt. Olohuoneessa asuu keinuhevonen. Pyöreä pöytä koira-ja kissa tuoleineen kuuluu pienten televisionkatselijoiden kalustoon. Kodin kaaos syntyy aina viikon aikana. Sen viikon kun minä, kurinpitäjä, olen yötyöviikollani. Yötyöviikolla on aina annettava jostakin periksi. Meillä tingitään siivouksesta.
Tänään herätessäni yövuoron jälkeen oli kuitenkin pakko ruveta toimimaan. Mummo koiramme Ruusa oli sairastunut ripuliin. Eipä ollut juurikaan tilaa, mihin jalkaansa asetella. Ruusa oli tehnyt perusteellista työtä! Neljä mattoa lensi pihalle ja luutut alkoivat laulamaan. Siinä sivussa jokainen lojuva lelu tai tavara sai kuulla kunniansa. Miksei kaikki tavarat voi olla omilla paikoillaan?! Ja miksi nuo tukkirekatkin ovat liki nelivuotiaan mittaisia? Mihin ne oikein mahtuvat? Häärätessäni iskin varpaani keinuhevosen jalkaan. Ja tuo lähtee tuosta heti, parahdin. Pikkupöytä tuolineen joutaa myös, pois tieltä, äiti tulee! Hetkellisesti tuntui hyvältä ja kiukkukin laantui. Sitten tuli taas se tuttu juttu. Se sama, mikä aina tällaisissa tilanteissa. Katumus, muistot ja luopumisen vaikeus. Katso nyt tuotakin keinuhevosta: esikoinen piirsi sille kymmenen vuotta sitten pallot poskiin. Ja entäs tuo pöytä, siinä on värien kirjo ja ensimmäiset osatut kirjaimet... Jokainen lattialla lojuva nalle muistuttaa jostakin: tuon hankin kirpparilta, kun esikoinen oli vatsassa. Tuo on se unilelu, jolla keskimmäinen nukahti. Tuossa on pehmokäärme, joka löytyi pusikosta. Sydämeen käyviä juttuja siis! Kellon lähestyessä kahdeksaa illalla, oli koti taas siisti, mutta matoton. Kotia kuoritaan, jotta 17 vuotias Ruusa koira voi elää ehtootaan huolettomasti. Ruusan kakka saa tulla paljaalle lattialle. Viikon päästä lattialla pyörivät myös muut tutut tavarat: autot, nuket ja legopalikat. Nekin saavat olla. Siivouskohtauksen jälkeen on taas helppo olla lempeä. Siivotaan sitten taas vapaapäivänä!
|
|
| | 21.10.2008 Onko vanhuksen pakko nousta, jos voimia ei ole?
Espoossa uudistetaan vanhusten palveluja, tavoitteena vanhusten voimavarojen ja ikäihmisten toimintakyvyn ylläpito. Teema on hyvä ja sitä tukee uskomus vierivä kivi ei sammaloidu. Vanhustyön uudistajat heittivät ilmaan ns. sängyttömän sairaalan. Siellä ei maattaisi, vaan päivittäin pyrittäisiin pystyasentoon. Näinhän on jo ollutkin: yhä useamman mm. toimenpiteen jälkeen potilasta pyritään mahdollisimman pian saamaan käveleväksi ja toimijaksi. Tämä on tuttua sairaaloissa ja poliklinikoilla. Vanhusten hoitolaitoksissa se onkin sitten jo eriasia. Miten nousee pystyyn huonokuntoinen vanhus? Vanhustenhoitoa on uudistettu, ja sen laatua on varmistettu jo vuosia. Laadun varmennus kursseille joutuneet hoitajat muistavat varmasti myös realiteettiterapian. Monessa paikassa se tulkittiin väärin, ja vanhus veivattiin ylös kaikin keinoin. Pyörätuolit vuorattiin tyynyin ja tukikiiloin. Tukikaan ei aina auttanut, vaan vanhuksen istuma asento saattoi olla vino. Myöhemmin tilanne rauhoittui ja vanhustakin alettiin käsitellä hänen tarpeittensa mukaan. Ei ollut pakko nousta istumaan, jos voimia ei ollut. Länsiväylän kirjoitti syyskuussa( 3.9.08), että Espoossa halutaan päästä eroon makuuttavasta hoitokulttuurista. Mitä se on? Vanhus, joka haluaa ylös, nousee sängystä varmasti. Häntä ei pidättele yöpuku, sängyn laidat tai hoitajapula. Entä sitten huonokuntoinen vanhus? Kodinomaisenhoidon ollessa korostunutta huonokuntoinen vanhus on unohdettu täysin. Päivystyksissä tilanne on vaikea: minne lähetetään vanhus, jonka yleiskunto on romahtanut? Sairaalan osastot ovat täynnä, eikä vanhusta voi lähettää yksin kotiin. Ryhmä-tai hoivakodista päivystykseen tullut vanhus palaa yleensä takaisin-vähäisistä hoitajaresursseista huolimatta. Omatoimisuutta korostavan tai yhden hoitajan auttamana toimivan hoitopaikan perusidea karkaa ja hoidettavat ovatkin tänäpäivänä yhä vain huonokuntoisempia. Kunnilta ja kaupungeilta tarvitaankin ehdottomia satsauksia heidän asiansa parantamiseen. Tarvitaan oikeilla hoitajamitoituksilla toimivia hoivakoteja, joissa myös huonokuntoinen ja enemmän apua tarvitseva vanhus saisi osakseen hyvää ja asiantuntevaa perushoitoa. Hoivakodeista tai osastoista ei saa säästää. Saattohoitoa on tarvittaessa saatava. Lempeä vanhuus on varmasti jokaisen unelma. Harva kuitenkin saa sellaista: kivut, jäykkyys, muistamattomuus, levottomuus ja sairaudet ovat iän tuomia tuliaisia. Joskus voi olla vastassa myös tilanne, että vanhus ei enää nouse vuoteesta. Sellaisessa vanhuudessa vanhukselle parasta on hyvä sänky, asentohoito vuoteessa, puhtaus, eritystoiminta ja ravinto. Tuttujen kasvojen, läheisten ja hyvien hoitajien ympäröimänä.
|
|
| | 13.10.2008 Sydän mukaan vanhustenhoitoon ja sen suunnitteluun!
Vanhan tilanne vetää vakavaksi. Sydäntä kouraisee omassa työvuorossa. Vaalitoreilla ikäihmisiä kohdatessa heidän toiveensa ovat pieniä, mutta niin tärkeitä. Olisipa vanhuus turvattu. Olisipa apua ja hoitavia käsiä tarjolla. Olen tavannut toreilla ikääntyneitä apu-ja sairaanhoitajia. Monet ovat kertoneet omista työvuosistaan. Päälle on halattu ja vannottu: ihminen on se tärkein! Ihmisen eteen on ollut hyvä tehdä työtä. Hoitavat kädet vaihtuvat, mutta hoitajat pysyvät. Ihminen tarvitsee aina hoitavaa kättä. Tietokone ei hoida, eikä etätyönä voi hoitaa. Lähelle on mentävä ja ihon kosketettava ihoa. Dementia ja muistisairaudet ovat pahaa vaivaa. Vaikka jalat kulkisivat ja kroppa pelaisi kuin urheilijalla, niin pää ei pelaa. Vessaan ei osaa ja pissat menee lattialle. Syödä ei muista, tai syö syömäkelvotonta, kuten kukkia. Aikaa tai paikkaa ei tunne. Omat läheisetkin unohtuvat. Eilistä ei ole, eikä huomisesta enää unelmoida. Ollaan vaan ja eletään. Millaista on elää vain ja ainoastaan yhdessä hetkessä? Kuinka osata ja jaksaa hoitajana kohdata ihminen toistuvasti vain siinä yhdessä hetkessä? Dementia on raskaansarjan laji. Siihen voi suhtautua kahdella tapaa: rutiinilla tai sydämellä. Kiire tuo rutiinin, eikä se vähene ennen kuin työnantajat ovat työntekijöidensä tasolla. Käytännön kenttä on hyvä opettaja! Sydämen mukaan ottaminen vanhustenhoitoon ja heidän hoitonsa suunnitteluun ei sen sijaan vaadi käytännön kentän hikeä. Siihen riittää vain ajattelu: jospa hoidettava olisikin minun oma äitini tai isäni. Kuinka ja missä haluaisin itse hoitaa omia rakkaitani? Miten haluaisin heitä muiden hoitavan ja kohtelevan? Niin helppoja vastauksia. Toteuttamiskelpoisia? Täytyy olla.
|
|
| | 09.10.2008 Kuka kumma veisi vanhusta ulos?
Viime toukokuussa 10.5.08 järjestettiin ympäri Suomen laitosvanhusten ulkoiluun katseet kääntävä Rollaattorimarssi. Tapahtuma julisti sanomaa, että jokaisella pitäisi olla oikeus säännölliseen ulkoiluun, myös laitoksessa asuvalla vanhuksella. Ministeri Risikon ja ortodoksi isä Mitron ollessa "puikoissa" Kustaankartanon vanhustenkeskuksessa, ei varmaan kenellekään jäänyt epäselväksi tapahtuman tärkeys. Epäselväksi sen sijaan jäi se, että kenelle Rollaattorimarssin sanoma oli suunnattu? Kenen tehtävä on viedä laitosvanhus ulos? Tämä kysymys mietityttää, sillä onhan vanhusten viikon ja valtakunnallisen ulkoilupäivän aika. Isä Mitro kannusti toukokuussa hommaan lääkäreitä, mutta pahoin pelkään, ettei heidän aikansa siihen riitä. Hän huhuili myös hoitohenkilökunnan rohkeuden ja hulluttelutaidon perään. Siis hulluttelemallako hoitajan aikaa ulkoilevalle vanhukselle? Alimiehityksellä toimivat vanhusten hoivapaikat ovat edelleenkin suomalaisen vanhustenhuollon arkea. Viime viikolla luimme lehdestä (hs.1.10.08) kuinka Laakson sairaala Helsingissä vähentää potilaspaikkojaan hoitajapulan seurauksena. Vastaavaan toimeen olisi varmasti aihetta monessa muussakin paikassa. Kun aamuvuorosta puuttuu hoitaja, iltavuoroon ei ole ketään tulossa ja yöhoitajakin on vielä hakusessa, ovat edessä totiset paikat. Venymistä tarvitaan ja pitkää työpäivää tehdään! Paineet ovat kovat niin hoitajilla kuin myöskin heidän esimiehillään, jotka viime kädessä kantavat vastuun henkilökuntansa väsymisestä. Laitoksesta ulos pääsevä vanhus on varmasti ulkoilunsa ansainnut. Onnellinen olisi myös se hoitaja, joka kesken fyysisen sisätyönsä pääsisi vanhuksen kanssa happihyppelylle! Tämän päivän hoitotyön kentällä ulkoilemaan lähtö on kuitenkin liki mahdotonta. Hoitajan päivä on täysi. Mistä siis saisimme lisää apukäsiä ja jalkoja? Kuka kumma veisi vanhusta ulos?
|
|
| | 07.10.2008 Mitä yhteistä on Siilinjärvellä ja Espoon kaupungintalolla?
Siilinjärvi on kunta Kuopion pohjoispuolella. Ylös Suomeen matkaavat halkovat kunnan niin, että oikealle jää keskusta ja vasemmalle upea Tarinaharjun havumetsikkö. Itään päin ajavat, Tahkovuoren turistit, kaartavat oikealle ohi kirkon ja koulujen. Siilinjärveä myllerrettiin oikein kunnolla joskus 80-luvulla. Moottoritietä ja keskustaa laitettiin uuteen uskoon. Ohikulkija Juice Leskinen vainaa, totesi tilanteesta seuraavaa: Siilinjärvellä on vain vähän vihreää ja sekin on Alkon kyltti. Osuva havainto oli totta. Myllerryksen keskellä kunta ristittiin myös uusiksi: se sai kantaakseen Suomen rumimman paikan titteliä. Eipä tainneet nimenantajat tietää, mitä oli myöhemmin Siniseksi tieksi nimetyn asfaltin alla aiemmin. Suuri soramonttu. Nyt seutua maisemoi tie, pengerkasvustot ja puut.
Espoon kaupungintalo on Siilinjärven sukua. Senkin on joku nimennyt rumaksi. Kaupungintalon kanssa saman aikakauden lapsena olen eri mieltä: ei talo ole ruma. Se on oman aikansa arkkitehtuuria, tasaista, pelkistettyä ja laatikkomaista. Kävelen kaupungintalolle usein, viimeksi viime sunnuntaina. Pohdin siellä talon kohtaloa. Sen sisäelementit voisi kaataa. Käyttötarkoituksen mukaan voisi suunnitella ja rakentaa uudet. Ikkunat lienevät jo kertaalleen talon historiassa uusitut? Ilmastointi pitäisi uusia.Kattorakenteet myös. Entäpä talon pinta? Nykyinen on hieman paikoittain rapistunut, mutta siinä on silti tyyliä. Katsokaapas uudemman kerran! Pinnan voi toki käsitellä uudelleen ruiskuttamalla. Ajatelkaa, hohtavan valkoinen talo keskellä Espoota. Upea. Talon käyttötarkoituksen voi toki myös pohtia uudelleen. Tulisiko siihen kenties nuoriso-harrastus ja pelitiloja? Entäpä vanhusten päivätoiminta ja tilapäishoito, jolle pitäisi ehdottomasti löytyä oma paikkansa. On totta, että vanhan korjaaminen maksaa. Sen tietää jokainen Kari Hotakaisen Juoksuhaudantie kirjan unelmaa seuraava. Vanha talo maksaa. Mutta että purkaa kokonaan! Se on haaskausta. Päätöntä ja vieläpä kallista sellaista!
|
|
| | 30.09.2008 Televisio ei kunnioita
Syyskuun loppu oli väkivaltainen. Luoja suokoon voimia heille, joita Kauhajoen tapahtumat ovat koskettaneet henkilökohtaisesti. Tapahtumien ymmärtäminen vie aikaa, eikä niitä voi edes mieltää todeksi. Kouluissa ja työpaikoilla vietetään hiljaisia hetkiä. Väkivallan uhreja kunnioitetaan. Opettajat pyytävät, että vanhemmat puhuisivat asiasta lapsiensa kanssa. Se on kuitenkin vaikeaa ja raskasta:kuinka puhua tällaisesta seitsemän vuotiaalle? Entä sitten murkkuikäisille, joista monille aseet ja sotapelit ovat arkea. Kuka huolehtii siitä, että pelimaailma ja todellisuus pysyvät erillään, eivätkä sekoitu?Ymmärtävätkö lapset ihan oikeasti, mitä on tapahtunut?
Kuulin Kauhajoen tapahtumista radiosta. Sen jälkeen radiokanava soitti rauhallista musiikkia. Rämpytystä ei kuulunut. Televisio ei sen sijaan muuttanut muotoaan eikä tyyliään. Tv ei lepää, huilaa eikä kunnioita. Se ei näe tarpeelliseksi laitaa ohjelmiaan uusiksi, ei edes Kauhajoen kaltaisten tapahtumien jälkeen. Samaa väkivaltaa, tappamista ja pyssyn piippua. Ei mitään kunnioitusta. Lasiruudun takaa uutistenlukijatkin vaikuttavat epätodellisilta. Kliininen hyvän illan toivotus mietityttää. Tokkohan hekään ymmärtävät mitä on tapahtunut? Kenen ilta voi olla hyvä tuollaisen päivän jälkeen?
|
|
| | 26.09.2008 HenKo-koulutusta ja arvostusta!
Sosiaali-ja terveysministeriö on valmistellut vammaispalvelulain muutosta. Laki tarkoittaa hyvää, mutta kuinka laki toteutuu, onkin sitten jo oma juttunsa. Uusi lainmuutos antaa ymmärtää paljon. Olisi mm. palvelun tarpeen arviointia, henkilökohtaista apua ja tukipalveluja itsenäiseen asumiseen. Suomessa on noin 15 000 vaikeavammaista ihmistä. Espoossa vammaisia tai muuten eri tavoin pitkäaikaissairaita on noin 10 prosenttia. Tähän kirjoitettuna luvut näyttävät pieniltä, mutta heidän tarpeensa ovat kuitenkin suuret. Lain onkin vastattava heille ja taattava perusarjen toimivuus. Vammaisen henkilön perusarjen tärkeimpiä tukikeppejä ovat henkilökohtaiset avustajat. Heitä tarvitaan tuhansia ja vaihtuvuus alalla on suuri. Koska koulutettuja henkilöitä tähän hommaan ei tahdo tarpeeksi löytyä, pääsee avustajaksi myös ilman varsinaista koulutusta. Parhaimmillaan ihminen on ihmiselle hyvä, oikea ja osaava. Hyvän avustajan löytyminen onkin voitto vammaiselle. Työministeriön työpaikkasivuilla on avoinna lukuisia avustajien paikkoja. Työtä olisi, mutta työ ei kohtaa tekijäänsä. Missä vika? Avustajan työ on itsenäistä, mutta voi olla yksinäistä. Vastassa on vain työnantaja eli avustettava. Työhön voi sisältyä fyysisesti raskaita nostoja tai siirtoja, eikä ergonomista tietotaitoa ehkä ole. Työ voi olla myös henkisesti raskasta. Entä miten on palkkauksen laita? Alle kymmenen euron tuntipalkka on pieni. Mikä lääkkeeksi? Avustajapulaan olisi iskettävä koulutuspolitiikan keinoin. Uudistettua, käytäntöön pohjautuvaa koulutusta tarvitaan. Ehkäpä se toisi tullessaan alalle lisää arvostusta, kiinnostusta ja myös sitä porkkanaa: palkkaa. Eli juuri niitä mausteita, joita tällekin naisvaltaiselle alalle kipeästi kaivataan!
|
|
| | 22.09.2008 Perussuomalaisuus minussa
Vaaliruletti pyörii. Ehdokaslistat on jätetty ja numerot tulevat loppuviikosta. Kuntavaalien ensikertalaista jännittää! Muuten viikkoon kuuluu yötyötä ja vanhustenhoitoa. Se ei jännitä, sen osaa. Meitä perussuomalaisia naisia on kuntavaaleissa ehdolla liki viisisataa. Hyvä naiset, perussuomalaisuus kuuluu myös meille! Itse olen ollut politiikassa mukana nyt kaksi vuotta. Politiikkaan minut potkaisi havainto, että hoitoala ja vanhustenhoito jurrasivat. Olin tyytynyt katselemaan sitä kaksikymmentä vuotta. Mummojen ja hoitajien kutsukellot olivat soineet pitkään. Niihin oli toistuvasti vastattu sanoin: pitäisi, pitäisi. Niin, pitäisi varmasti tehdä jotain! Päätin tehdä jotain ja aloin kirjoittamaan lehtiin. Sitten liityin puolueeseen. Kahden vuoden aikana olen saanut usein selitellä puoluettani. Perussuomalaiset? Olisinkohan joutunut selittelemään, jos olisin valinnut jonkun valtapuolueista? Niiden ladut ovat sileät ja auki auratut. Rahaa on ja vaaleissa se näkyy. Ettäkö minulle? Ei kiitos. Perussuomalaisuus on minussa jo lapsuudesta, eikä se ole lähtenyt pesuveden mukana. Sen juuret ovat maaseudussa, metsässä, järvivedessä, puhtaassa ruoassa, yrittämisessä, isossa sisarusparvesta, isän ja äidin perusarvoissa, naapuristoon kuulumisessa ja toisen ihmisen auttamisessa ja kunnioittamisessa. Perussuomalaisuuteen kuuluu unelmia ja omani olivat lapset, terveys, ammatti, työ ja koti. Unelmani ovat toteutuneet, mutta eivät ilman kovaa työtä. Muutin pois lapsuudenkodista opintojen perässä 16 vuotiaana. Oli pakko itsenäistyä jo varhain. Vanhempien tuki, kannustus ja luottamus auttoi. Perusarvot piti myös muistaa. Pystynköhän itse samaan omien lapsieni kanssa: laskemaan irti ja antamaan kokeilla omia siipiään.
Pienenä tyttönä hypin tuolin ympärillä. Tarina kertoo, että tuolilla istui Veikko Vennamo. Smp oli isän juttu. Pienen ihmisen asia oli tärkeä. Isäni on ollut aina lojaali, rehellinen ja ihmisrakas. Lempeällä miehellä on ollut kuitenkin myös lujaa tahtoa ja sisua. Yrittäjyys on ja pysyy. Ne ovat mielestäni hyvät perussuomalaiset jalanjäljet, ja sellaisia toivoisin itsekin perässäni jättävän. Niin, ja tietysti myös vähän niitä omia...
|
|
| | 16.09.2008 Ohiammutut
Sotaveteraanin keski-ikä on 86-vuotta. Kun tiedämme sen, ymmärrämme, että heidän rivinsä harvenevat. Vanhainkodit tyhjenevät ja avonaisille paikoille tulevat sotaveteraanien lapset. Sodan käyneitä ja kokeneita hekin. Eivätkö siis hekin ole sotaveteraaneja? Olen hoitanut vanhuksia vuodesta 1987. Olin silloin yhdeksäntoista vuotias vastavalmistunut hoitaja. Ensimmäinen työpaikkani oli fyysisesti raskas pitkäaikaisosasto. Osastolla kohtasin ihmisen sairauden monikirjon, mm. halvaantuneita, kaatuneita,reuma- ms-tai als-taudin kohdanneita ja muistisairauksia potevia ihmisiä. Kaikki potilaat eivät suinkaan olleet vanhoja, vaan joukossa oli myös nuoria. Se oli rankkaa.
Vuodet ovat kuluneet ja ura hoitajana on jatkunut. Hoidettavat ovat vaihtuneet, mutta sairaudet ovat pysyneet samoina. Vanhuuden kulku on samansuuntainen kaikilla. Vaivoja tulee. Suuri osa kohtaamistani ihmisistä hoivaosastoilla on ollut sodan kokeneita veteraaneja. On ollut miehiä, joiden ihon alta on tunnusteltu koteloituneita sirpaleita. Kätensä, jalkansa, silmänsä tai korvansa menettäneitä. Sirpaleita oli satanut silmiin tai pommin räjähdys oli vienyt kuulon. On ollut naisia, lottia ja kotirintamalla olleita. Hoitotyötä tehdessäni olen ollut etuoikeutettu kuulemaan sotaveteraanien tarinoita: ohiammuttujen, kuten eräskin vanhus itseään kuvasi.
Sodasta on aikaa ja se on kaukana. Itseäni sota koskettaa kuitenkin päivittäin sotaveteraaneja kohdatessa. Tarinat, joita kuulen ovat jonkun ihmisen elämää ja historiaa. Sitä historiaa haudataan pian. Olen surullinen, että veteraanien hoito on ollut huonoa. He eivät ole saaneet kaikkea sitä, mitä olisivat ansainneet. Tämä päivä ei tuo muutosta: palvelutaloissa asuu yksinäisiä vanhuksia, joiden jääkapit ovat tyhjinä. Asunnot ovat sotkuisia, koska kukaan ei siivoa. Omaisia ei näy, eikä vanhus "osta" palvelua, vaikka asuisikin palveluja tarjoavassa palvelutalossa. Hinnat ovat kovat. Veteraanien kuntoutuslaitos Siilinjärvellä laittoi sekin sotamiehensä kyykkyyn: pitopöydän sijaan tarjottiin soppaa. Asia nousi kuitenkin julki, kuntoutuskeskus sai häpeänsä ja veteraanit takaisin ruokansa. Vanhus Suomessa on vaatimaton. Veteraanikin päättää usein tarinansa: no, se oli sota, silloin ei voinut muuta. Entä me, voisimmeko me jotakin muuta?
|
|
| | 14.09.2008 Lehmä on äidin ystävä
Päivällispöydässä jokainen kertoo päivän tapahtumista. Iskä kertoi käyneensä meijerissä ja kysyi lapsilta, tietävätkö he mikä se on. Perheemme kolme lasta, nuorimmasta vanhimpaan eivät tienneet moisesta paikasta mitään. No sieltä tulee maitoa, iskä opasti. Arvatkaapas, kuinka paljon sitä maitoa tulee sieltä meijeristä, iskä jatkoi. Yhdessä arvuuteltiin: satoja litroja, tuhansia litroja, viisituhatta litraa..Enemmän, sanoi iskä. Miljoona kaksisataa litraa vuorokaudessa! Tämän määrän tuottaa Riihimäen meijeri. Valtavasti maitoa! Samalla opimme, että lehmä juo päivässä satoja litroja vettä. Äitinä mietitytti, että onkohan lehmän elämä yhtä janoista kuin on imettävän äidin. Juotavaa on saatava ja paljon! Koko ajan jano, kun maitoa on tuotettava.
Vietin liki kaikki lapsuuteni kesät lintukodossa mummolassa. Siellä oli lehmiä, hevosia, kanoja, kalkkunoita, sikoja, kissoja ja koiria. Se oli sellainen eläinfarmi, joita omilla lapsillani on vain muovisina leluina. Lehmät lypsettiin käsin kello viisi illalla ja aamulla. Iltalypsyssä oli tunnelmaa. Mummo istui jakkaralla ja lauloi lehmille. Maito suhahteli sinkkiämpäriin. Talon kissat odottivat navetan edustalla vuoroaan. Lämmin ja vaahtoinen maito kuului kissan iltaan. Me lapset painoimme naamamme maitovaahtoon. Siitä tuli valkoinen parta. Maito haettiin päivittäin meijeriautolla. Sitä käytettiin myös omiin tarpeisiin. Myöhemmin säännöt muuttuivat, ja maito piti käännyttää meijerissä. Tuli pastöroinnit sun muut. Maito alkoi muuttumaan. Lehmä pysyi kuitenkin aina samana, samettiturpaisena ja suuri silmäisenä. Emäntäkoulussa opin jotakin uutta lehmästä, sillä oli myös sisua. Tohelo lypsäjä saattoi saada kaviosta. Kunnioitus kasvoi. Minulla on vanha maitotonkka. Ostin sen kerran kirpputorilta Helsingistä. Tonkka matkusti silloiseen kotiinsa metrolla. Tänään tonkka seisoo kotona paalupaikalla. Se muistuttaa minua päivittäin lehmästä. Myös ikkunoissa juoksevat lehmät: Miina Äkkijyrkän Kevätjuhla kankaassa. Mieheni on välillä ihmetellyt, mutta ymmärtänyt. Äiti pitäköön lehmänsä!
|
|
| | 10.09.2008 Mato Valtosen jutut säväyttivät Omnian yrittäjäseminaarissa!
En voinut jättää väliin Omnian yrittäjäseminaaria viime perjantaina. Yrittäjyys on tuttua: isäni on ollut yrittäjänä 50 vuotta ja nyt perheen perinnettä jatkaa äitini. Vanhempani voisivat toki köllötellä eläkkeellä, mutta ei. Tekemään ja touhuamaan tottunut ei lepää laakereillaan! Vanhemmillani on "innostustila", eli juuri se, josta Mato Valtonen puhui Omniassa. Motivaatio ja idearikkaus potkivat yrittäjää eteenpäin.
Valtosen jutut säväyttivät. En meinannut penkissä pysyä. Valtonen kannusti ihmisiä laskemaan itsestään elukan ulos. Sen elukan, joka joskus haluaisi toimia tai ehdottaa toimintaan. Elukan kahlitsee kuitenkin liian usein huono itsetunto, rohkeuden puute tai ympäristön negatiivinen asenne. Myös laiskuus saattaa estää toiminnan. Joskus on hyvä vain olla, ja pelkkä ajattelun aloittaminenkin voi tuottaa tuskaa. Se on kuin lenkille lähtö.
Sleepy Sleepersien entinen keulahahmo Valtonen kertoi mukavia juttuja oman "eläimensä" irti päästämisestä. Mahdottomatkin ideat toteutuivat kovalla työllä, kuten esimerkiksi Puna-armeijan kuoron saaminen esiintymään Leningrad Cowboysien kanssa Senaatintorille Helsinkiin. Myös Valtosen Wapit yrityksen nousun ja tuhon tarinan kuuleminen muistutti, että taloudellisista menetyksistä selviää. Vaikka menetykset olivat suuria, tuli mukana viisautta, jota Valtonen nyt jakaa. Valtonen lähetti terveisiä pomoille. Työpaikalla, jossa työntekijöiden ideat ja luovuus tukahdutetaan, on tylsää. Luova ihminen turhautuu, jos joutuu vain tekijäksi eikä yhtään ajattelijaksi. Hyvässä työpaikassa ja työilmapiirissä johtajakin voi kokea onnea. Työporukasta saattaa ponkaista pystyyn HH eli hyödyllinen hullu. Hän on työntekijä, josta ei saisi missään nimessä päästää irti. Positiivinen, idearikas tsemppari, jonka työpanos on korvaamaton. Ja nyt ei puhuta ylitöistä vaan muista taidoista!
Valtonen kannusti johtajia luottamaan ammattihenkilöön ja antamaan hänelle tilaa. Tilaa ei saisi antaa laiskalle tai muuten hankalalle. Johtajalla pitäisi olla siis oikeaa silmää nähdä, eikä kiitoksessakaan pitäisi kitsastella.
Lopuksi Valtonen kannusti meitä kaikkia rohkeuteen: ole aina oma itsesi ja pidä itselläsi optio. Luota itseesi ja siihen, että jonakin päivänä työsi tuottaa tulosta ja tapahtuu. Laske elukka itsestäsi irti, mutta älä päästä hihnasta! Kiitos, Mato. Mahtava luento!
|
|
| | 09.09.2008 Mustikkapöperöä mummolle!
Helsingin Sanomat uutisoi viime viikolla vanhusten aliravitsemuksesta. Tutkittu juttu on, että moni vanhus on päivittäisestä ruokahuollosta riippumatta aliravitsemuksen tilassa. Laitoshuollossa olevien keskuudessa artikkeli kertoi asian olevan yleistä. On totta, että moni vanhus laihtuu laitoshuollon tuloksena. Syitä siihen voi miettiä: ruoan laatu on kevyempää, ruoka ei maistu tai annoskoot ovat pienempiä. Ruoan hinnan noustessa siitä yritetään toki säästää. Jos halvalla yrittää päästä kotikeittiö, yrittää sitä myös isompi. Kotimainen juusto vaihtuu ulkomaalaiseen. Liha tulee muualta ja pakastettuna. Säästäminen voi huonontaa tarjottavaa ruokaa. Perusruoka ei lihota- sanonta pitää paikkansa. Ylimääräiset pullakahvitkin ovat vain harvojen herkkua. Ruoka ei imeydy vanhukseen samoin kuin nuoreen. Elimistö ei enää käytä vitamiineja hyväkseen. Ruoan laadulla on suuri merkitys, mutta makuakaan ei saa unohtaa. Muistisairautta potevan vanhuksen maailma muuttuu positiiviseksi: kun jotakin kysytään, usein vastaus on myönteinen. Se kuuluu dementiaan. Ruokakin on vain syötävää. Jos itse saisin kokata vanhuksille, ruoka olisi makoisaa. Aamupuuro olisi keitetty Hyla-maitoon. Siihen saisi seuraksi mehukeittoa tai voisilmän. Leipä olisi tummaa tai vaaleaa. Sen merkki vaihtelisi, eikä joka päivä tarvitsisi syödä samaa merkkiä. Aamupalalla olisi joskus karjalanpiirakoita tai pehmeitä sämpylöitä. Siihen kun saisi vielä graavilohen siivun! Leivälle saisi myös juustoa tai leikkelemakkaraa. Kurkku- tai tomaattisiivukin voisi olla mukava. Kananmunaa, tai kunnon munavoita voisi joskus myös sipaista. Miten olisi joskus pekoniaamiainen? Miten se maistuisi vanhan suussa? Ruokiin lorauttaisin silloin tällöin kermatilkkasen, voi nokareen tai smetana pallon. Suolaa en vanhalta pihtaisi. Sokeriakin antaisin, sillä uskokaa tai älkää, sekin maistuu vielä vanhan suussa! Tuoreita hedelmiä, vihanneksia ja marjoja...Mustikkapöperöä. Talkkunaan tehtyä!
|
|
| | 02.09.2008 Terveisiä Viiville, Violalle, Villelle, Joonalle, Elikselle ja Sofialle ja kaikille muille tikkarilaatikkoon kurkistaneille!
Espoon Tapiolassa oli markkinat. Siellä oli markkinakojuja ja myös puolueiden oma vaalitori. Espoon perussuomalaisetkin olivat paikalla ja näin käynnistyi myös oma kunnallisvaali rupeamani. Politiikan poliklinikka rantautui ensimmäisen kerran.Polin tarkoitus on puhua ihmiselle niin, että kuuntelija ymmärtää. Sama on kirjoittamisen kanssa. Selkokielellä, sujuvasti ja tavallisesti. Politiikan poliklinikka on syntynyt omista kokemuksistani hoitoalan työntekijänä, veronmaksajana, kuluttajana, yrittäjä- perheen tyttärenä, äitinä ja peruspalvelujen käyttäjänä.Myös viime aikaiset tapahtumat suomalaisessa politiikassa edesauttoivat-pakko tutkia tarkemmin. Voiko muutosta saada aikaiseksi, vai onko kaikki vain sanahelinää? Miksi vanhustenasiat nostettiin esille eduskuntavaalien alla? Onko toimiin jo ryhdytty?
Politiikan poliklinikan tarkoitus on ihmisten pariin jalkaantuessaan tuoda esiin minulle tärkeitä asioita. Tapiolaan se toi iloa lapsille. Kasvomaalausta, kynsien lakkausta ja pikkuisia lettejä. Suuresta tikkarilaatikosta sai jokainen valita mieleisensä Muumi tikkarin. Voi sitä iloa ja riemua! Pienen käden työntyessä suureen tikkarilootaan ja kaivaessa tikkarimerta ei osannut päättää eikä valita! Lapsen ilo on aitoa. Lasta ei voi huijata. Lasten nauru on parasta korville. Sydämeen käypää oli myös ikäisieni äitien ja isien kohtaaminen. Hei, samojen asioiden kanssa painitaan! Kyllä me jaksetaan!
Tikkarin hakeminen äidin tikkarilaatikosta kuului myös omien pirpanoitteni päiväohjelmaan. Loput tikkarit on nyt jemmattu piiloon. Kotona tiedetään, että jossakin se kätkö on...voi kun sen vaan löytäis..valtavan tikkarilaatikon! Siitä jaetaan koko syksy!
|
|
| | 27.08.2008 Onko tuottavuustalkoiden hinta hoitajan selkänahka?
Luin perushoitajien lehdestä valtiovarainministeri Jyrki Kataisen ajatuksia hoitoalan tuottavuuden parantamisesta. Kataisen mielestä nykyiset työt hoitoalalla olisi organisoitava uudelleen. Ministeri Katainen lienee kiertänyt monia hoitoalan työpaikkoja, koska hän mainitsee artikkelissa "monet paikat, joissa johto, ja hoito on järjestetty entismaailman aikaan". Kokemuksensa kautta hän olisi ymmärtääkseni valmis vähentämään ylimääräisiä pomoja hoitoalalta. Ajatus kulkenee oikeaan suuntaan: pomoja pois ja tekijöitä tilalle! Ruohonjuuri hoitajana en ole juurikaan ehtinyt näkemään muuta kuin omien työyksiköitteni toimintaa. Johdon katselmukset eivät ole harmikseni hoitajille kuuluneet. Olen kuitenkin nähnyt, miten vuosien myötä tyyli ja tapa tehdä itse hoitotyötä on muuttunut. Työtä helpottamaan kehitettiin mm. hyviä vaippoja ja nostolaitteita. Näin tullessaan ne mahdollistivat mm. hoitajien yksin työskentelyn. Yksilöllisen hoitotyön myötä työtä organisoitiin osastoilla uudelleen. Samalla syntyi säästöä. Osastonhoitajat ja sairaan-hoitajat, jotka ennen hoitivat enemmän paperitöitä ja mm. lääkkeidenjakoa joutuivat kanslioista sorvin eteen. Kylpyhuoneeseen kelpasi jokainen vuorollaan oman hoidettavansa kanssa. Näkyvästi muutoksen kouriin joutui mm.yötyö. Osastojen päällysmiehinä toimineet yösairaanhoitajat laitettiin hyllylle. Yösairaanhoitajan tarve ei kuitenkaan vähentynyt, päinvastoin. Hän sai hoidettavakseen osastonsa fyysiset työt ja muiden osastojen akuuttikutsut. Tuottavuutta parannettiin ja yöhoitajan työmäärää tuplattiin.
Katainen pohtii artikkelissa sitä, kuinka saada ihmiset jaksamaan työssään niin, että tuottavuus kasvaa. Siinä onkin ministerillä pohdittavaa. Kuinka sitouttaa työntekijä tekemään enemmän, nopeammin ja pitempään työvuorossaan? Kuinka muuttua robotiksi, jolle työ on kutsumus ja omat voimat ja työstä saatu korvaus sivuseikka. Katainen on toki pudotettava alas luurankotornistaan: ei näillä keinoilla.
Onnettomat tehyläiset menivät sopimaan palkkaneuvotteluyön pitkinä tunteina tuottavuuden parantamisesta. Myös ministeri Kataisen ideoima tasa-arvotupo nostatti me-henkeä. Totuus tuposta oli kuitenkin se, että tapahtuessaan se ajoi kuntien omaa taloutta kuralle. Valtionkassasta ei tullutkaan tarpeeksi tuporahaa. Kun palkat nousivat, nousivat myös muutkin hinnat. Hoitajan kukkaroon ei tälläkään kierroksella saatu jäämään mitään.
Kuntatyönantajapuolen edustajan Markku Jalosen puhe viime toukokuisessa Superin liittokokouksessa jäi mieleen. Menneen palkkakierroksen saldo oli Jalosen mukaan kova ja korkea, eikä vastaaviin olisi enää tulevaisuudessa varaa. Kovat väännöt ovat siis edessä vuonna 2010!
Sitä ennen olisi kuitenkin tartuttava näihin ministeri Kataisen tuottavuustalkoisiin. Ohjeita ei ole, joten vastoin ministerin ajatuksia työmäärän lisääntymisestä mennään! Kun sijaisia ei ole, tai ei palkata ja hoitajat tekevät pitkää päivää hoidettavien määrän lisääntyessä, niin totuus paljastuu. Tämän päivän tuottavuuden hinta on sittenkin vain se hoitajan selkänahka. Ja se ei kyllä talkoisiin innosta!
|
|
| | 21.08.2008 Pedofiilit keskuudessamme
Keski-Espoon uimahalliin meni eräänä päivänä mies. Hän oli huomannut, että paikka oli otollinen ei paitsi uimiselle, vaan myöskin uimareitten kyttäämiselle. Pikkutytöt kiinnostivat. Kouraistakin saattaisi, jos ohimennen onnistuisi. Haikala liikkui uimahallissa, eikä uhreilta vältytty. Tämä haikala on nyt otettu kiinni, mutta irti on vielä lukuisia. Pedofiilit ovat keskuudessamme.
Pari vuotta sitten tapahtui ystäväni tyttärelle jotakin vastaavaa. Keski-Espoon uimahallissa oli ollut miesuimari. Sukeltaessaan tyttö oli nähnyt, miten mies oli kaivanut uimahousuistaan tavaransa esille.
Asiasta säikähtäneenä tyttö oli kertonut kotona tapahtuneesta. Uimahalliin otettiin yhteyttä. Uimahallin vastaanotossa työskennellyt nuori nainen oli kauhuissaan. Hän antoi tytölle ja tämän uimakaverille muutaman vapaalipun uimahalliin. Se olisi korvausta tapahtuneesta. Koska kyseessä oli vain tytön oma havainto, ei asia sen kummemmin edennyt.
Lasta ei suojele mikään. Kun lapselle haluaa pahaa, tekijä onnistuu taatusti. Lapsi ei osaa puolustautua. Laki sanoo suojelevansa lasta, mutta näin ei ole. Laki on hidas ja harkitsee liian pitkään. Laki joustaa liikaa. Pienten uhrien kohdalla ei oikeudenmukaisuus toimi. Mitättömät rangaistukset eivät tunnu missään. Rangaistusten on muututtava niin, että linnassa ollaan, eikä käydä vaan kääntymässä. Jos joissakin asioissa tarvitaan ehdottomuutta niin lapsen suojelussa
|
|
| | 16.08.2008 I have a dream!
Kokoomus liputti eduskuntavaaleissa terveydenhuollon puolesta. Katainen kävi syöttämässä aamupuuroa vanhainkodin mummolle. Lehtimies kuvasi. Kuvassa Katainen hymyili kuin velkainen isäntä. Kyllä, velka on veli otettaessa ja veljenpoika maksettaessa. Onko velka mummolle maksettu? Onko mummojen asiat nyt kunnossa? Onko auttavia käsiä tarpeeksi? Onko mummot ja papat pantu soppa- ja vellikuurille muuallakin kuin vain Siilinjärvellä veteraanien kuntouttamiskeskuksessa. Haloo, missä ne on nyt ne korvat? Kuuleeko kukaan?
Demarit peräävät ihmisten unelmia. Saisikohan niistä jotakin aikaiseksi? Hei ihan totta, ette enää viitsisi! Kysyttekö ihan oikeasti kansalta asioista, joita pitäisi laittaa kuntoon. Eikö asioiden pitäisi alkaa jo olla kunnossa?
Politiikka on palapeliä. Se pitää osata kasata oikein. Kun taakseen saa rahaa ja julkisuutta, on jo monta palaa kasassa. Vaalirahoitussotkut paljastivat, miten sinne vallanhuipulle pääsee. Valtavilla rahasummilla on noustu eturiviin. Eturivin paikka on kuitenkin vaikea. Siellä saattaa totuus unohtua. Kenen asialla ollaan ja mitkä asiat ovat niitä tärkeimpiä.
Minäkin haluan politiikkaan. Takarivin tyttönä sinne päätöksen paalupaikalle on vielä matkaa. Olen kasannut omaa poliittista palapeliäni vuodesta 1987. Valmistuin silloin hoitajaksi ja astui sisään vanhainkodin maailmaan. Takataskussa on asioita, joista olen varma. Nykyisten poliittisten päättäjien toimesta ei vanhusten asiat tule valmiiksi. Vasta silloin, kun vanhustenhoidon laatusuositukset on kirjattu lakiin, on ensimmäinen askel otettu. Ja niihin askeliin haluaisin olla potkimassa vauhtia!
|
|
| | 06.08.2008 Kung fu-Panda vastaan Kalle kesyrotta ja Harakka ja Torakka
Viimeiset lomaviikot ovat menossa. Lapsille on keksittävä vielä ohjelmaa. Elokuvateatteri tarjoaa edullisia lippuja päivänäytökseen. Siispä sinne! Kung fu-Panda on uunituore elokuva yli seitsemän vuotiaille. Kuopus jää siis kotiin, vaikka omaakin perheen kovimman uhon ja taistelutahdon. Elokuva kertoo kung fusta unelmoivasta pandakarhu Posta. Sattuman kautta hän joutuu mukaan seikkailuun, jossa kung fun maailma tulee tutuksi. Opettajina ovat taistelulajin mestarit. Elokuva on upeasti tehty. Hahmot esittävät kuin oikeaa kung futa. Elokuvan tarina on perinteinen hyvä vastaan paha, eikä ilman kovia taistelukohtauksia siis selvitä. Elokuva on aikuisten tekemä. Samaiset katsoivat omassa lapsuudessaan toisenlaisia Disneyn elokuvia tai sitten aloittelivat tietokoneiden pelimaailman kanssa. Lapset katsoivat elokuvaa silmät kirkkaina ja söivät popcornia. Minulle elokuva oli liian raju. Piirrettyyn kuvaan oli kätkettynä paljon väkivaltaa ja lyömistä. Mestariopettaja käski pandaoppilastaan aloittamaan puupölkyn kanssa: lyö, lyö nyt siitä! Potkiminen on lasten ja nuorten parissa yleistä. Tällaiset elokuvat lisäävät varmasti innokkuutta potkulajeihin. Hyvä, jos pysyy harrastuksena ja aisoissa. Huono, jos kaveri saa tutaa potkusta. Lapsi oppii ja seuraa. Voiko se potku oikeasti sattua, kun ei se sattunut muihinkaan elokuvan hahmoihin? Apina, kyy, kurki ja tiikeri saivat iskuja. Hermoiskuja sateli kuin Kill Bill kakkosessa, joka taasen virkisteli aikuisväestöä viikonlopun televisiossa. Samat ainekset eri purkissa.
Glimsin talomuseossa Espoossa on vanha heinälato. Siellä esitetään kesäisin teatteria lapsille ja lapsenmielisille. Karoliina Salmelaisen sadunkerronta perinteisen nukketeatterin keinoin vetää nahan kananlihalle. Parin vuoden takainen Harakka ja Torakka on edelleenkin mielessä. Kuninkaantien varrelta Haminaan ajettaessa on käyty etsimässä esityksessä mainittuja rosvokiviä. Viipuriin mieli Harakan ja Torakan matka! Tänä kesänä Kalle kesyrotta kepsahti keskiaikaan. Karoliinalla on markkinateatteri: kärryt, nuket ja kangasta. Välineet ovat vähäiset, mutta sitäkin tehokkaammat. Lisänä on ääniä, kärryn natinaa ja pajupillin sointia. Karoliina Salmelainen tietää, mitä lapset tarvitsevat. Loitsuja, taikuutta ja sen pituinen se- kerrontaa. Kymmenen pistettä Karoliinan teatterille!
|
|
| | 30.07.2008 Veronkevennyksiä ja hintojen laskua, kiitos!
Ruokakaupassa pitää rätnätä. Ovela saattaa onnistua säästämään. Maito maksaa 98 senttiä. Viereisessä kaupassa maidon hinta on 93 senttiä. Kaupat ovat ns. lähikauppoja. Käyn niissä, koska haluan säilyttää kaupan lähelläni. Se maitolitra on raskas kantaa, varsinkin kun litroja on parhaillaan 6. Perusruoan hinta on notkahtanut ylös. Perusruokaa on kuitenkin ostettava. Maito ja liha. Kalaakin mielitään. Mies kävisi joka päivä kalassa, jos vaan ehtisi ja tohtisi. Silloin nousee haukea, hyvällä kalaonnella kuhaa. Hauki on hyvä kala. Paistan pannulla, leivitän ensin. Voita alle. Tai suolaan. Sipaisen konjakilla. Herkkua! Kaupantiskiltä en moista ostaisi. Hienoudet jäävät tiskiin. Kannattaa ostaa mahdollisimman yksinkertaisesti ja sitten yrittää loihtia herkkuja! Emäntäkoulussa aikoinaan eläimestä käytettiin ruoanlaittoon liki kaikki. Sydän-ja munuaispataa. Kieli keitettiin. Luista tehtiin lihalientä. Mitään ei opetettu tuhlaamaan eikä heittämään pois. Viime keväänä kuuntelin eräässä tilaisuudessa palkansaaja-ja työnantajaosapuolien kommentteja menneestä palkkakierroksesta. Saimme kuulla, että menneen palkkakierroksen saldo oli poikkeuksellisen korkea ja kova. Hoitoalan henkilöt olivat siis saaneet paljon. Näin ne viisaat virkkoivat! Kuntatyönantajapuolen edustaja oli puheesaan varma ja topakka. Vastaaviin korotuksiin ei ole enää tulevaisuudessa varaa. Tämä lause takoo takaraivossani tulevaisuuteen mentäessä. Realiteetit on muistettava, kun lähestymme seuraavia kierroksia. Työntekijöille ei pidä uskotella liikoja, eikä turhaa toivoa ja uhoa nostaa. Me työntekijät maksamme nyt näitä ns. historiallisia korotuksia takaisin mm. nousevina tarha-ja palvelumaksuina. Hintojen nousu ajaa pienten lasten vanhemmat töihin ja ahdistaa eläkeläiset. Työ on parasta terapiaa, sanotaan. Työn takia voi myös joutua terapiaa, kun katsoo kukkaronsa pohjaa. Kierros toisensa jälkeen sinne ei sittenkään jää mitään.
|
|
| | 30.07.2008 Veronkevennyksiä ja hintojen laskua, kiitos!
Ruokakaupassa pitää rätnätä. Ovela saattaa onnistua säästämään. Maito maksaa 98 senttiä. Viereisessä kaupassa maidon hinta on 93 senttiä. Kaupat ovat ns. lähikauppoja. Käyn niissä, koska haluan säilyttää kaupan lähelläni. Se maitolitra on raskas kantaa, varsinkin kun litroja on parhaillaan 6. Perusruoan hinta on notkahtanut ylös. Perusruokaa on kuitenkin ostettava. Maito ja liha. Kalaakin mielitään. Mies kävisi joka päivä kalassa, jos vaan ehtisi ja tohtisi. Silloin nousee haukea, hyvällä kalaonnella kuhaa. Hauki on hyvä kala. Paistan pannulla, leivitän ensin. Voita alle. Tai suolaan. Sipaisen konjakilla. Herkkua! Kaupantiskiltä en moista ostaisi. Hienoudet jäävät tiskiin. Kannattaa ostaa mahdollisimman yksinkertaisesti ja sitten yrittää loihtia herkkuja! Emäntäkoulussa aikoinaan eläimestä käytettiin ruoanlaittoon liki kaikki. Sydän-ja munuaispataa. Kieli keitettiin. Luista tehtiin lihalientä. Mitään ei opetettu tuhlaamaan eikä heittämään pois. Viime keväänä kuuntelin eräässä tilaisuudessa palkansaaja-ja työnantajaosapuolien kommentteja menneestä palkkakierroksesta. Saimme kuulla, että menneen palkkakierroksen saldo oli poikkeuksellisen korkea ja kova. Hoitoalan henkilöt olivat siis saaneet paljon. Näin ne viisaat virkkoivat! Kuntatyönantajapuolen edustaja oli puheesaan varma ja topakka. Vastaaviin korotuksiin ei ole enää tulevaisuudessa varaa. Tämä lause takoo takaraivossani tulevaisuuteen mentäessä. Realiteetit on muistettava, kun lähestymme seuraavia kierroksia. Työntekijöille ei pidä uskotella liikoja, eikä turhaa toivoa ja uhoa nostaa. Me työntekijät maksamme nyt näitä ns. historiallisia korotuksia takaisin mm. nousevina tarha-ja palvelumaksuina. Hintojen nousu ajaa pienten lasten vanhemmat töihin ja ahdistaa eläkeläiset. Työ on parasta terapiaa, sanotaan. Työn takia voi myös joutua terapiaa, kun katsoo kukkaronsa pohjaa. Kierros toisensa jälkeen sinne ei sittenkään jää mitään.
|
|
| | 28.07.2008 Hyssälän opein ensin munitaan muna, sitten tehdään pesä!
Olin viime toukokuussa tilaisuudessa, jossa ministeri Hyssälä puhui lapsenteosta. Ensisynnyttäjien ikä on Hyssälän mielestä liian korkea. Jos kansa tekisi enemmän lapsia, Hyssälää helpottaisi. Suomalaisen sosiaaliturvan maksajia tarvitaan! Ministeri kannustaa hymyssä suin nuoria opiskelijoita lisääntymään. Erityistä tukea vilautellaan ja aikuisen kokemuksella kerrotaan, että ei se lapsen tulo paljon elämää muuta. Että opiskelu sujuu sen lapsen rinnalla ihan hyvin! Pientä painetta on hyvä tuntea häntäluussa lapsenteon jälkeenkin: lapsi potkii suorittamaan opinnot vauhdilla loppuun. Se on se vastuu, nimittäin!Viime toukokuussa ihmettelin Hyssälän juttuja. Ajattelin, että ministerillä on lomille kiire. Samaan syssyyn hän puhui perheen ja työn yhteensovittamisesta. Kyllä jokaisella tulisi olla mahdollisuus jäädä hoitamaan lapsiaan kotiin. Muistipa mainita myös omaishoitajan roolissa toimimisen: siihenkin pitäisi olla mahdollisuus kaikilla. Sitten vielä loppukaneettina totesi, että hetkittäin voi olla kyllä raskasta: samaan aikaan kun lapset ovat pieniä ja omaishoitajanakin olisi jo toimittava. Eli kaikille kaikkea! Ja työntekoon pitää kannustaa! Asiasta keskusteltiin tilaisuuden tauolla: kyllä pienet lapset ja omaishoitajuus tahtovat osua päälle hieman eri aikaan! Kun toisesta pääsee, toinen odottaa! Jos itse saisin neuvoa nuoria neuvoisin seuraavaa. Älkää tehkö lapsia liian aikaisin. Eläkää toki ensin. Hakekaa kokemuksia, tavatkaa ihmisiä. Opiskelkaa loppuun, hankkikaa työtä. Tottukaa työntekoon. Oppikaa tuntemaan puolisonne, älkää rynnätkö heti alttarille. Kun rakkauden huuma haihtuu, mikä yhdistää. Lapsiko? Ei lapsi yhdistä. Lapsen tulo muuttaa koko parisuhteen ja se muutos on yleensä raju. Jos on kuohunut meillä, niin on kuohunut teilläkin! Pari vuotta täysi linko päällä! Sitten on tullut seesteistä, helppoa ja hauskaa! Vanhemmuus on vastuuta, eikä siihen leikkiin saisi rahalla houkutella. Lapsi ei todellakaan tuo leipää tullessaan! Jos ei tuo omaishoitajuuskaan, siitä kirjoitan tulevassa!
|
|
| | 25.07.2008 Mielen puolesta
Eräs mies poti pitkään särkyä. Terveyskeskuksen lääkäri laittoi nenän eteen testipaperit. Varmasti oli kyse masennuksesta. Masennusta ei jatkotutkimuksissa kuitenkaan löytynyt, vaan oikea syy särkyyn. Kun itse ensimmäistä lastani yksin hoitaessani sain sydämentykytyksiä valvottuani liki vuoden putkeen, lääkäri ehdotti mielialalääkkeitä. Ne voisivat olla avuksi. Hölmistyneenä poistuin vastaanotolta. Stressi kesti pitkään, mutta opin myös hallitsemaan sitä. Silloin myös päätin, että mikäli lapsia enemmän joskus ilmaantuu, niin valvomisrumbaan en ala. Jatkossa löytyikin paremmat sävelet: unikoulua on käyty kahden jälkimmäisen kanssa. Mikä pelastus ja apu, lapset ovat nukkuneet kuin pienet porsaat!Varmasti monen vaivan takaa voi myös löytyä mielenvaivaa. Somaattiset säryt ja tulehdussairaudet voivat olla stressin laukaisemia. Väsyneenä on herkkä saamaan flunssan. Oma väsymykseni huipentui joululomalla vuosituhannen vaihteessa keuhkokuumeeseen. Pienen kunnan terveyskeskuksen lääkäri ei tautia todennut, vaan vitsaillen huomautti ääntäni kirkkaaksi ja terveeksi. Kuume oli vain 40,2. Terveyskeskuksessa sain buranan ja makasin paareilla. Matkustin lapseni kanssa kotiin ja yritin hoitaa askareita. Ihmettelin, kun en jaksa seisoa. Laitoin lapselle ruokaa ja nojasin kädellä liesituulettimeen. Malmin sairaalan päivystys antoi sitten vihdoinkin oikean avun. Sen sairauskokemuksen, hoidon laiminlyönnin ja terveyskeskuksen vähättelyn myötä sappi kiehuu edelleenkin.Kaikki eivät saa oikeaa apua. Hoitoa joutuu odottamaan. Keuhkokuume tai mielen synkkyys tekevät varmasti pitkään kestäessään hulluksi. Apua on saatava heti. Pääkaupunkiseudun kuukausien jonot mielenterveysyksikköihin tai asiantuntijalle ovat suomalaisen tehottoman terveydenhuollon parasta mainosta. On karua, että ensiavuksi mielen tuskaan annetaan pilleriresepti. Kun lääkityksen uskotaan olevan kohdallaan, voidaan sitten rauhallisesti aloittaa odottelu jatkohoitoon. .
|
|
| | 24.07.2008 Palvelutalossa kuohuu
Viime sunnuntain Hesari kirjoitti isolla jutullaan espoolaisen yksityisen palvelutalon tapahtumista. Palvelutalon asukkaat olivat kirjoituksen mukaan joutuneet epäasiallisen kohtelun uhreiksi. Jostakin tapahtumasta oli tehty poliisitutkinta, joskin juttu oli rauennut. Asianosainen vanhus, uhri, oli kuollut. Näin toimii suomalainen oikeusjärjestelmä! Aikaa kuluu ja yhtäkkiä sitä aikaa ei sitten enää olekaan.Olen viimeisen parin vuoden aikana osallistunut useisiin tilaisuuksiin, joissa puhujina on ollut valtiovallan edustajia. Tilaisuudet ovat toistuen hiponeet suomalaista vanhusten-tai terveydenhuoltoa. Puheiden jälkeen on saanut esittää kysymyksiä.Sosiaali-ja terveysministeriön valtiosihteeriltä kysyin kahta asiaa. Toinen koski vanhustenhoidon laatusuositusten kirjaamista lakiin. Milloin se tapahtuisi? Valtiosihteerin vastaus oli lyhyt ja naseva: ei kaikkea voi kirjata lakiin. Tästä jatkoin, että ei tietenkään voi, koska silloinhan yhteiskunta olisi pulassa. Silloin viimeistään olisi asioille ryhdyttävä tekemään jotakin. Toinen kysymykseni koski yksityissektorin palveluntarjoajien valvontaa. Kuinka taataan valvonta ja kuka valvoo yksityissektoria, jonne toimijoita nousee kuin sieniä sateella. Valtiosihteeri vastasi: asiaa tutkitaan. Ministeri Hyssälää kuunnellessani viime toukokuussa, asia sai toistoa. Hyssäläkin kertoi, että yksityisenpuolen valvontaa tullaan tehostamaan. Kun ministeri Risikkokin yltyi Hesarissa asiaa alkuviikosta toistelemaan, pitäisikö siis jo ihan oikeasti alkaa uskomaan. Teen hieman taustatyötä: soitan lääninhallitukseen. Kuka valvoo yksityistä? Niin, kyllä se on sen tehtävä, joka palvelun ostaa. Siis kaupunki tai kunta? Ostopalveluissa kylläkin. Mutta entäs palvelutalo? Niin, lääninhallitus...mutta ennen kuin täältä joku lähtee..että pitäisi ensin yrittää ratkoa ongelmia paikallisesti.Alapas ryhtyä ratkomaan ongelmia! Työntekijä ei voi puuttua, tulee leima otsaan. Omaisen puuttuessa asiaan, hänestä tehdään hankala. Asiakkaan itsensä valittaessa, tehdään höperöksi.Iso varjo on laskeutunut yksityisiä vanhustenpalveluja tuottavien päälle. Ei savua ilman tulta. Monet palvelutalot toimivat kuitenkin moitteettomasti ja asukkaat ovat tyytyväisiä. Yksityissektori on suuri työnantaja. Varmasti kaikkialla lehtiartikkelin jälkeen skarpataan entisestään. Pelko pitää valppaana. Jospa vaikka tarkastaja sattuisi eksymään ovelle.
|
|
| | 21.07.2008 Parisuhteen hoitoa välillä Puijo-Sulkava!
Harrastan perinnematkailua. Kesälomaan kuuluu Kuopio, Puijontorni ja Velimies-patsas. Kallansiltojen kohahdus on aina yhtä jännittävää ja siitä tietää, että kohta ollaan perillä. Matka mummolaan on pitkä ja pienin takapenkillä "ei jaksa millään enää kestää".
Aamukahvipöydässä luen Savon Sanomat-lehteä. Siinä kirjoitetaan parisuhteen hoitamisesta. Kirjoittaja toteaa, että laiskuus ja itsekkyys ovat parisuhteessa pahaksi. Kodin rauhoittuessa ja lasten mentyä yöpuulle olisi aika panostaa puolisoon. Työn, kodin ja perheen välillä harrastetaan akrobatiaa, jota riittää joka päivälle. Pyhä ei tee poikkeusta. Kun lapset ovat pieniä ja vievät kaiken vanhemman ajan, mistä löytää aikaa sille toiselle? Kun lastenhoitoon kaivattua tukiverkkoa ei ole lähellä, kuihtuvat myös ne viimeisetkin toiveet yhteisestä aikuisten ajasta. Näin on meillä! Kun päivän rumba on pyöritetty kaadumme puolisoni kanssa suorilta jaloilta sänkyyn. Meitä yhdistää parisuhteessa väsymys! Väsymyksen keskellä emme vaadi toisiltamme mitään: ei ylimääräistä kyhnyttämistä tai aamukahvia sänkyyn. Jotta olemme onnistuneet kestämään liki kymmenen vuotta kestävää väsymystä, olemme kehittäneet kyytipojaksi huumorin. Huumoria parisuhteeseen suomalaiset! Hanskoja ei kannata lyödä tiskiin, vaan kannattaa uutterasti panostaa arkeen. Arki kantaa ja pysyy aina, juhlat tulevat ja menevät! Itsekkyys ja itselleen vaatiminen ja odottaminen karisevat lasten myötä. Minä en olekaan enää ensimmäinen. Se on oikea suunta. Aikuisen on se vaan kestettävä. Käymme mieheni kanssa kerran vuodessa jossakin kahdestaan. Matka kestää päivän tai pari. Se on liian vähän, mutta luotamme tulevaisuuteen. Lapset kasvavat. Meillä on vielä paljon edessä. Parisuhde on asennematka! Ahtaassa arjessa ei kannata olla liian tiukka. Meillä ajatellaan niin, että jos edes toinen ehtii niin hyvä! Toisen harrastusta tai tärkeää menoa kannustetaan.
Vein pilttini Puijontorniin. Sieltä näkyi kauas. Kirkkaalla kelillä jopa 40 kilometrin päähän. Ympärillä on upea Kallaveden saaristo ja Puijon luonnonsuojelualue, josta osa on mukana EU:n NATURA-verkostossa. Vanhaa kuusimetsää kunnioitetaan.
Sain Puijolle puhelun Sulkavalta. Mieheni kirkkovene oli rantautunut. Yhdeksäs Sulkavan soutu oli onnellisesti takana. Joka kesäinen juttu, joka ei ole minulta pois. Mieheni hartioista riittää myös soutuun! Aika parani edelliseen vuoteen minuutilla. Hiljaa hyvä tulee. Niin myös parisuhteessa. Samassa veneessä ollaan, vaikkei soudetakaan täysillä ja yhtäaikaa koko ajan. Peränpitäjän paikkakin voi olla välillä hyvä. Joskus voi olla ihan reilusti laiska ja itsekäs. Ja nauraa päälle!
|
|
| | 10.07.2008 Harvoin tarjolla, äidille valmista!
Tein lapsineni kesäretken Tampereelle. Siellä asuu pikkusiskoni miehensä ja lastensa kanssa. Päivä oli helteinen ja hikinen. Automatka meni kuitenkin hyvin, kiitos isosiskoni, joka oli mukana ja vilkuili takapenkkiläisiä. Tampereen siskolla on kaksi suloista tytöntylleröä. Kaksivuotias ja puolivuotias. Säpinää siis riittää aamusta iltaan. Virtaa on lapsissa, mutta virtaa on myös heidän äidissään. Koti henkii itserakennettua, tuunattua ja käsityöläisyyttä. Sitähän siskoni on aina ollutkin: kätevä, luova ja taiteellinen. Kun minulla oli Ruusa-mummo Westin lisäksi myös toinen koira, Emma Cairnterrieri, joskus 90-luvulla,tarjosi siskoni apua. Koirat saisivat häneltä sadeasut kaupungin kurakeleihin. Ompelukone soi ja niin valmistui kaksi linjakasta sadeulsteria. Ne olivat vain vetoketjua vajaat, kun oli ensimmäisen sovituksen aika. Sellaisiksi ne myöskin jäivät, sillä Emma Cairn sai paniikkikohtauksen. Ruusakin tärisi loppuillan. Sääli, etteivät terrierit tajunneet muodin päälle!
Kun vanhin tyttäreni tarvitsi naamiaisasua, soitettiin taas Tampereen siskolle. Suitsait sukkelaan ilmestyi postista Peppi Pitkätossun asu.
Talvisin kilkkavat kutimet Tampereella. Eräänä talvena ilmestyi postista pipo. Mallasimme sitä toistemme päähän. Mieheni päähän se istui kuin valettu. Ja komea olikin! Kun mieheni meni jääkiekko-otteluun niin naiset olivat kehuneet. Söpön pipon sai myös tyttäreni, ja tarhantädit kysyivät, mistä noita saa. Tampereella surisee saumuri ja hihnalta valmistuu tyynyliinoja, pyyhkeitä, patalappuja ja kaurapusseja. Mutta vain omaksi iloksi. Siinä missä kädessä pysyy neula, pysyy siinä myös maalipensseli. Ja pysyy siinä moppikin, mutta se on sitten jo oma tarinansa!
Tampereella siis käytiin. Silmä lepäsi siskon kauniissa kodissa ja suu napsutti herkkuja. Meitä kestittiin kalakeitolla, salaatilla, pannukakulla, pullilla ja jäätelöllä. Omenapuiden katveessa, nurmikolla, nautimme cappuccinoa. Aika pysähtyi hetkeksi ja minäkin sain valmiin kahvikupin käteeni. Äitien lihapatojen ääressä on parasta. Äitien tiikerikakut ovat niitä makoisimpia. Äidin padan ääreen kaipaan usein väsyneenä ja nälissäni. Mutta ei, kauppaan on väännyttävä. Armoa ei anneta. Harvoin on tarjolla, äidille valmista! Paitsi Tampereella ja Kehvon mummolassa oman äidin helmoissa!
|
|
| | 07.07.2008 Huumoria Hokkivaaleissa!
Keväällä käydyt HOK-vaalit jäivät mieleeni ikimuistoisina. Vaalikampanjoinnista ei ollut tietoa eikä kokemusta. Mielessäni pähkäilin, kuinka tuoda itseään esille. Vanha kunnon tienvarsimainonta houkutteli: naapurit ja ohikulkijat saattaisivat vilkaista postilaatikon mainoslausetta. Sanomalehteen luottavana ja "vanhan ajan viestintää" harrastavana, luottaisin myös hesariin. Yksi pieni mainos voisi olla hyväksi. Vakavalla mielellä siis lähdettiin, mutta savolaiseen tapaan matkalla riitti myös huumoria!
Äänestyksen alkaessa ystävättäreni kiiruhti yövuoronsa jälkeen Alepaan. Koska Alepassa ei näkynytkään äänestyskoppia, lähestyi hän kassaneitiä. Missä täällä voi äänestää HOK-vaaleissa, ystävättäreni kysyi. Kassaneiti oli ollut aidon tietämätön, kertonut, ettei ainakaan heillä. Ehkä Prismassa. Ystävättäreni kiiruhti siis seuraavaksi Prismaan. Mutta ei löytynyt äänestyskoppia sieltäkään. Mukaan tarttui kylläkin pienet ostokset ja punaiset posket. Ihana, kultainen ystäväni! Yövuoro teki siis kepposen- väsymystä ja innostusta yhtäaikaa!
Samaan aikaan itse lähestyin lähitienoota. Kuusivuotiaan tyttäreni kanssa jaoimme muutamia kymmeniä mainoksia postilaatikoihin. Eräässä pihassa oli pitkä postilaatikkorivi. Pois peruuttaessani vanhan Fordin takavalo iski suoraan takana seisoneeseen postilaatikkoon. Voi ei, näinkö tässä nyt sitten kävi?! Noloa! Vahingot osoittautuivat kuitenkin pieniksi: takavalo ja kuhmu postilaatikkoon. Ei muuta kuin etsimään postilaatikon omistajaa ja tekemään tunnustusta. Ovikelloa soittaessani nolotti...Oven takaa ilmestyi kuitenkin ystävällinen ja ymmärtäväinen rouva, joka ei moisesta vahingosta säikähtänyt. Sattuuhan sitä, hän sanoi. Siihen syssyyn minun oli siis myös hänelle kerrottava, millä asioilla liikuin hänen postilaatikollaan. Niin..vaaliasioissa..vaikka taitaa tällä kertaa kylläkin jäädä ääni saamatta, sopertelin. Rouva rauhoitteli.
Pientä liikuntaa vaaliasioissa tein myös Isossa Omenassa ja Lippulaivassa. Minulle jäi hyvät ja ihanat muistot kohtaamistani ihmisistä. Ihmiset olivat ystävällisiä, eikä kukaan tyrmännyt täysin, vaikka niin pelkäsin. Ensimmäiset vaalini olivatkin minulle itseni voittamista. Sokerina pohjalla sain myös HOK-Elannon edustajistopaikan. Timo Soinin kanssa siis siellä väännetään! Ensimmäisessä kokouksessa tein kaksi aloitetta. Tästä se lähtee.
|
|
| | 27.06.2008 Tyttären silmälääkäri 88 e, Ruusa-koiran 92 e!
Kesälomat alkoivat lääkärissä. Silmälääkärin vastaanotolle on pitkät jonot, mutta peruutuspaikalle pääsi tuurilla. Edessä on jälleen uudet silmälasit tyttärelle. Hinnaksi tuli liki neljäsataa euroa. Hajataitto ja hiontalinssi maksavat! Edelliset hankittiin alle vuosi sitten. Silloin hinta oli 500 euroa. Lasien päälle rapsahtavat vielä silmälääkärin palkkiot, 80 euroa. Lääkärinpalkkion päälle tulee vielä mystillinen toimistomaksu, joka tällä kertaa oli 8 euroa. Kela korvannee noin 11 euroa koko potista. Siis ei mitään!
Silmälääkärille eivät kaikki joudu. Ne jotka joutuvat, käyvät vuosittain. Joka kerta rapsahtaa se 88 euroa! Pitkässä juoksussa se on paljon. Kun rillit tulevat jo lapsena, ehtii silmiin upota omaisuus. Yksityisen puolen erikoislääkärikäyntejä pitäisi mielestäni tukea enemmän. Erikoislääkäreillä käynnistä on tullut puhdasta rahastusta ja bisnestä. Apua on kuitenkin saatava. Naisten on käytävä vuosittain gynekologilla. Sokkapörrön on mentävä silmälääkäriin. Saati sitten kaikenlaista muuta harmia mitä lääkärille on näytettävä!
Ei ole halpaa huvia eläinlääkärillä käynti. Ruusa-koiran silmävaivat maksoivat 92 euroa. Köyhän, työttömän, eläkeläisen, hoitovapaalla olevan, yksinhuoltajan tai sairaan ei kannata hankkia ihmisen parasta ystävää. Törkeitä hintoja! Kun Ruusan korva vaivasi kevättalvella, se maksoi 100 euroa.
Euro on vienyt rahantajun. Arvo on unohtunut. Kun jäätelöpallo maksaa liki kolme euroa ja pullasta saa pulittaa saman verran, on pakko huutaa. Ei tämä voi mennä näin! Kuluttajasta on tullut lammas, joka katsoo laumansa mukana samaan suuntaan. Haloo, joku raja sentään! Herätys!
Niin, siitä Ruusa mummosta vielä...Diagnoosi: rautainen mummo, hyvät keuhkot ja sydän, upea turkki. Kuurous ja kaihi kaivertavat. Haava sarveiskalvossa. Antibioottia. Ehkäpä elokuussa sittenkin juhlitaan Ruusan 17-vuotissynttäreitä! Lattian lentävämatto saa siis odottaa!!
|
|
| | 10.06.2008 Kuka tarvitsee vanhaa Mariaa???!!
Kansalaisaktivisti Maria Kirbasovaa uhkaa käännytys Venäjälle. Iäkäs ja sairas Maria, äiti ja Sotilaiden äidit järjestön perustajajäsen, joutuu häädetyksi ulkomaalaislain pykäläviidakon mukaan. Kalmukki-kansaan kuuluva Marialla on ollut kova elämä. Pienenä tyttönä juna vei hänet Venäläisten karkoittamana Siperiaan. Lieneekö Maria Siperiassa tavannut kohtalontovereitaan, suomalaisia? Jotkut heistä selvisivät, Maria ja eräskin pappa, jonka hoitajana sain olla eräässä vanhainkodissa. Pappa on jo kuollut, mutta hänen tarinansa elää! Lukiessani lehdestä Kirbasovan tarinaa, pelottaa. Saako tämä tarina onnellisen lopun? Kirjailija Eeva Kilpi jutteli äskettäin televisiossa äitiydestä. Hän oli tullut siihen ajatukseen, että jossakin vaiheessa lapsi rakastaa äitiänsä enemmän kuin äiti lastansa. Se on side, joka kantaa läpi elämän ja johon kaikki perustuu. Onnellinen se, jolla on sellainen side! Marian suomalainen tytär taistelee äitinsä Suomeen jäämisen puolesta. Tytär hoitaa sairasta äitiään. Suomalaisissa vanhainkodeissa on paljon suomalaisten lasten hylkäämiä vanhoja äitejä. Eikö äitiä enää vanhana tarvita? Onko äiti tehtävänsä tehnyt? Onko äiti edes samaa perhettä? Katsokaa Mariaa ja hänen tytärtään, niin saatte vastaukset.
|
|
| | 27.05.2008 Raiskauskriisikeskus Tukinainen (LV 18.5.)
Turpiin vaan ja onnea, näyttää olevan suomalaisen naisen elämänkohtalo! Joka viides nainen kokee lähi-tai parisuhdeväkivaltaa Suomessa. Suomalainen nainen kuoli 35 kertaa väkivallan uhrina vuonna 2006. Perheväkivallan uhreista on 90 % naisia. Rikkaiden länsimaiden joukossa olemme väkivaltakuolleisuudessa hopeasijalla, vain amerikkalainen kanssasisaremme menettää henkensä meitä useammin näissä ikävissä merkeissä. Kotiväkivalta on piilorikollisuutta, joka ei tule esiin. Kotiväkivaltaa kokevat myös lapset, vanhukset ja maahanmuuttajanaiset. Miksi me emme saa olla ja säilyä koskemattomina? Kun turpiin tulee, niin mistä hakea apua? Terveysasema, neuvola, päiväkoti, koulu, poliisi tai ystävä. Voisiko näille tahoille kenties puhua? Kun lapsi irtaantuu kodista koulutielle ja omiin leikkeihinsä, häntä yleensä varoitellaan. Mistä saa apua, jos yllättävä uhka kohtaa? Itse olen sanonut lapsilleni: juokse kaupan tädin luo, mene kioskiin, hyppää kampaamon ovesta sisään, pysäytä äiti/isä lapsineen. Joku normaalin arjen keskeltä voi ehkä auttaa, huuda. Kuinka neuvoo äiti ja nainen, joka ei osaa itsekään puolustautua? Sosiaali- ja terveysministeriö on julkaissut suositukset lähisuhde-ja perheväkivallan ehkäisyyn nimellä Tunnista, turvaa ja toimi. EU:n tasa-arvodirektiivin tavoite on naisten oikeuksien edistäminen ja naisiin kohdistuvan väkivallan ehkäisy. Euroopan neuvoston ministerikomitea antoi suosituksen valtioille perustaa naisiin kohdistuvan väkivallan vastaista työtä koordinoivan ja valvova elimen. Missä siis mennään? Sisäisen turvallisuuden- ja kansallisen väkivallan ohjelmat ovat kyllä olemassa, prostituution ehkäisyohjelma on, tasa-arvo-ja lähi-ja parisuhde väkivallan ehkäisyyn tähtäävä ohjelma on. Ne eivät kuitenkaan riitä ratkaisemaan ongelmaa. Tarvitaan yksinomaan naisiin kohdistuvan väkivallan vastainen ohjelma. Myös kuntien on ruvettava toimimaan. Jokaiseen kuntaan tarvitaan yhdyshenkilö, ns. väkivallan ehkäisyvaltuutettu, jonka luo kynnys olisi matala, mutta jonka ääni olisi korkea, kova ja kantava. Myös lainsäädäntöä on tiukennettava. Vain tositoimilla voimme saada heikompaa lyövän nyrkin laskeutumaan alas.
|
|
| | 24.05.2008 Onko hymytytöllä aivoja?
Tokmanni ketjun omistaja Kyösti Kakkonen taustoitti antamaansa vaalirahoitusta. Hän kertoi lausunnossaan kantavansa huolta kansanedustajien osaamisesta ja kyvykkyydestä hoitaa tehtäviään. Vaalirahoitusta saivatkin valtapuolueet ja pitkänlinjanpoliitikot, siis sellaiset joiden Kakkonen uskoi pystyvän hoitamaan tehtäviään ansiokkaasti. Lausunnossaan Kakkonen mainitsi jotain myös eduskuntaan pyrkivistä mielestään vääränlaisista naisista. Hän osoitti huolensa tilanteesta, jossa ’erilaiset hymytyttökilpailun voittajat’ nousisivat mahdollisesti Arkadianmäelle. Osaaminen on toki tärkeää, mutta vähättelyynkään ei saisi suoralta kädeltä sortua. Kansa tekee valinnat, ja jokaisella on mahdollisuus pyrkiä ehdolle hoitamaan yhteisiä asioita. Siinä missä ’hymytytön’ valkoisen hammasrivin takaa saattaa löytyä aivot, saattaa myös pitkänlinjanpoliitikon keskenkasvuisuus paljastua ikävästi. Eduskunnan ja poliitikkojen arvovallan rapautumisen syyt ovatkin juuri jokaisen politiikanedustajan omassa käyttäytymisessä. Kun mokaa, eikä osaa edes pyytää anteeksi, tai tekee sen viiveellä ja selitellen, syyllistyy ylimielisyteen, joka on vallan mukanaan tuoma ikävä tuliainen. Yrittäjä Kakkonen itse syyllistyi mielestäni lyhytnäköisyyteen tytötellessään eduskuntaan pyrkiviä naisia. Samaiset ’tytöt’ kun ovat juuri niitä, jotka mm. pääsääntöisesti päättävät mihin ja minkä yrittäjän pussiin perheen eurot kannetaan. Ja vaalirahoituskohun jälkeen varmasti mietitään! Ja muuten, hymyillen kohti kuntavaaleja!
|
|
| | 09.04.2008 Aamun Hesari uutisoi muutamien tunnettujen kaupunginvaltuutettujen luopumisesta kuntapolitiikassa.
Aamun Hesari uutisoi muutamien tunnettujen kaupunginvaltuutettujen luopumisesta kuntapolitiikassa. Syiksi kerrottiin mm. perhe, työ, ikä ja turhautuminen. Järkisyitä siis jokainen! Valtuutettu Jörn Donner analysoi myös omia syitään: valtuuston kokouksissa puhutaan hänen mielestään paljon ’paskaa’. Tämä ei liene kenellekään kokouksissa kävijälle yllätys. Kokous kuin kokous, niin aina joukossa on joku, joka jänkyttää, vänkyttää, tai harrastaa muun sorttista kissanhännän vetoa. Hierotaan ja hierotaan... Monien tuntien kokousrupeamat joristen saavatkin sapen kiehumaan. Eikä tarvitse olla edes Donner.
Eräs tuttavani kertoi hänkin jäävän pois valtuustosta. Hänen syynsä oli tunne, ettei valtuustossa saa mitään aikaiseksi eikä mihinkään asioihin voi oikeasti vaikuttaa. Aina oli vaan kokouksia ja hillitön kiire työn, kodin, perheen ja valtuuston välillä. Niin, äitihän se hänkin oli!
Omantunnon tuskissa ja pitkien kokousten piinapenkeissä tunnen itsekin joskus istuvani. Kokousten jälkeen on vielä yleensä kiire töihin yövuoroon. Kuinkahan siellä kotona pärjätään?! Paniikin iskiessä otankin suoran kännylinjan mieheeni, lasteni isään: herranjestas, pärjäättekö te siellä?! Panikoivan äidin stressihormonit laskevat, kun luurin päästä kuuluu rauhallinen ääni : ei hätää, me pärjätään täällä tosi hyvin! Kotoa tuleva tuki on korvaamatonta ja ’kotipsykologi’ mieheni aina tarvittaessa paikalla!
Politiikka on yhteisten asioiden hoitamista. Myös omaa kultaista keskitietä on kuljettava ja oltava uskollinen itselleen ja asioille, joita ajaa. Leipääntyminenkin on sallittua, joskin harva sitä itse ääneen sanoo. Kuntapolitiikasta luopuvien valtuutettujen tilalle tulevat uudet yrittäjät. Politiikassa on ovi auki ja uutta virtaa ja ideaa kaivataan. Niin, ja ytimekkäämpiä kokouksia-less is more!
|
|
| | 01.04.2008 Yrittäjänä toimiva tuttavani lähestyi 90-luvulla kirjeitse silloista työministeriä
Yrittäjänä toimiva tuttavani lähestyi 90-luvulla kirjeitse silloista työministeriä Ilkka Kanervaa. Yrittäjällä oli asiaa, johon hän toivoi Kanervan vastausta. Vastausta kirjeeseen ei kuitenkaan koskaan kuulunut, eikä yrittäjä onnistunut saamaan kiireistä ministeriä koskaan puhelinlangan päähän. Koska yrittäjän asia liippasi myös ympäristöasioita, sai silloinen ympäristöministeri Sirpa Pietikäinen hänkin kirjeensä. Pietikäinen otti asiaan vakavamman otteen ja henkilökohtainen tapaaminenkin järjestyi. Nyt vuosia tapahtuneesta olemme tilanteessa, jossa ulkoministerin pestiä pitävän Kanervan oli pakko vastata: kiireistä ja kallista ministerin aikaa vieneet tekstiviestit vaativat selvitystä. Työviesteiksi luonnehditut tekstailut veivät Kanervalta viran.
Kun edustaja Pietikäinen aikoinaan mokasi, hän häpesi ja erosi. Selkärankainen nainen kantoi vastuunsa, vetäytyi politiikan kentiltä omaishoitajan rooliin. Arvokasta työtä eri areenalla. Kirjoitin tämän kirjoitukseni viime maanantaina. Se päättyi lauseeseen, tule takaisin Sirpa! Etiäinen piti jälleen paikkansa ja tänään, tiistaina kuulimmekin hänen palaavan.
|
|
| | 27.03.2008 Kop, kop, Kunnallisvaaleista päivää!
Kunnallisvaalien lähestyessä lisääntyvät myös spekulaatiot ja erilaiset katugallupit kansalaisten ajatuksista ja mielipiteistä kunnallisvaaleihin. Jaksaako vaalit innostaa? Esiin on nostettu äänestäjien mahdolliset karkottimet: päivänpoliitikkojen kohulööpit. Olemme saaneet usein lukea puolustavia lauseita, poliitikkokin on vain ihminen ja ansaitsee yksityisyyden. Ihmisiä olemme kaikki, mutta valokeilassa vaikuttajan roolissa olevalta näytämme vaativan enemmän. Totta toinen puoli, kansalaisten mielipiteitä ei voida olankohautuksella ohittaa.Työpaikkojen kahvipöydissä väännetään vitsiä tekstiviesteistä ja salasussuista. Jokaisella on tarinansa on-off suhteesta kuin myös nettitreffeistä. Uuniperuna saa puolustusta: moni toteaa sen olevan paras peruna paistetun pihvin vierelle. Porukalla pohditaan ja nauretaan. Niin tuttuja juttuja jokaiselle, meille arjen kulkijoille! Mustasta silmästä, sen saajana tai antajana ei kuitenkaan kukaan rohkene mainita. Suomalainen poliitikko on laskeutunut rahvaan tasolle, mutta mitä sanoo kansa? Joku kirjoitti Iltalehden palstalla vaativansa lisää ”sirkushuveja” poliitikoilta. Valtapuolueiden edustajien touhuja seuratessa perussuomalaisena hengähdän helpotuksesta. Jokohan vihdoinkin tapaus Halme on pesty? Eduskuntavaalien alla puolueemme puheenjohtajaa Timo Soinia pommitettiin kuin Bosniaa: suorassa Tv:n vaalitentissä ei muusta juurikaan osattu eikä ehditty kysellä. Runoilija Pentti Saarikosken tuotannosta löytyy runo, Jokaisella on tämänsä. Se on mielestäni oiva:” Jokaisella on tästä lähtien tämänsä, johon hänet täällä on sidottu. Mitään ei vaihdeta enää.” Mutta kuinka monta ”tämää” sallitaan? Kansa päättää! Suurperheen äitinä tiedän, että on olemassa likapyykkiä, joka ei lähde puhtaaksi parhaimmallakaan tahranpuhdistusaineella. Poliitikkojen likapyykin tilanteen näemme ensi syksyn kunnallisvaaleissa. Ovatko kansalaiset kyllästyneet politiikkaan ja sen tekijöihin? Onko uskottavuus mennyt? Laskeeko äänestysprosentti entisestään vai nouseeko, kuten Kuntaliiton tekemä tutkimus eilisessä uutislähetyksessä uskalsi toivoa. Kansa päättää. Puolueet omissa porukoissaan miettivät uusia taktiikoita äänten saamiseksi. Minä liputan pienpuolueen puolesta. Pääsiäisenä liikuin ”mailla” Kuopiossa. Vein sinne espoolaista perussuomalaisuutta. Isäni, toisen puolueen ajatuksia ajatteleva, taputti käsiään.
Tyttö perhana, pidit sitten oman pääsi! Perussuomalainen! Myös muut oman pään pitäjät ovat tervetulleita mukaan perussuomalaisten toimintaan. Erityisen tositarkoituksella haetaan myös sitä helmeä: perussuomalaista naista! Tule esiin! Sisulla ja sydämellä, rohkeudella ja reippaudella, aitoudella ja asiantuntijuudella! Niillä mennään!
|
|
| | 08.03.2008 www.arjajuvonen.fi
08.03.2008
Tähän tulen kirjoittamaan ajankohtaisista asioista mielipiteitäni.
Tällä kertaa toivotan lyhyesti
oikein hyvää Naistenpäivää!
|
|
| | 08.01.2008 Paavo-koiran kohtalo
Tämän päivän Hesarissa oli liikuttava kirjoitus. Yleisöpalstalle kirjoittanut vetosi päättäjiin, jotta ilotulitusraketit ja niiden käyttö Suomessa kiellettäisiin. Paavo-koira oli kuollut uuden vuoden paukkeesta aiheutuneeseen järkytykseen. Mikä ihmisen ystävän turha kuolema! Turhien rakettien takia. Kotieläinten Suomessa Paavo-vainaa ei kuitenkaan ollut yksin pelkonsa kanssa. Yksi pakenee saunanlauteiden alle, toinen tärisee, kolmas oksentaa ja neljäs ripuloi koko viikon. Enkä nyt tarkoita kohmelossa makaavaa isäntää. Isäntä kun ei jätä kaveriaan, vaan tukee pelkonsa kanssa painivaa karvakuonoaan vuoden vaihtumisesta toiseen. Uusi vuosi voi olla myös haastava vanhuksille. Monina uuden vuoden öinä hoivaosastolla valvoessani olen kohdannut vanhuksen pelon. Ilotulitus on kuin pommien pauketta, hieman vaimeampaa sellaista, kaukaa kuuluvaa ja lähemmäs saapuvaa. Onko nyt sota? Pommitetaanko kaupunkia?
Ilotulitus on tapa, joka on jäänyt päälle. Siitä pääsee eroon, jos haluaa. Päättäjien on aika tehdä nurkillaan ehdotuksia ja päätöksiä seuraavasta vuoden vaihteesta. Rauhallisen uuden vuoden toivotukseen eivät paukkeet kuulu. Siihen voisi kuulua hiljaisuus. Kokeillaanko vuonna 2010?
|
|
| |
|
Arja Juvonen, Puh. 050-531 1108, 09-432 3060,  , www.eduskunta.fi |
|