|
|
|
|
 
| |  Vuosi: 2024 - 2023 - 2022 - 2021 - 2020 - 2019 - 2018 - 2017 - 2016 - 2015 - 2014 - 2013 - 2012 - 2011 - 2010 - 2009 - 200822.12.2009 Vanhuslaki on sosiaali- ja terveysministeriön näytön paikka
Vanhustenhoitolaki tekee tuloaan. Jos hyvin käy, niin luonnos siitä on eduskunnan edessä vuoden kuluttua keväällä 2011. Vanhustenhoito laki on odotettu ja toivottu. Vanhustenhoitoa aiemmin ohjaillut ikäihmisten palvelujen laatusuositus on ollut pettymys. Vanhustenhuollossa on luotettu suositustasoon ja mitä onkaan saatu? Kylmänä rättinä kasvoille lensi lääninhallitusten tekemä selvitys suomalaisesta vanhustenhoidosta, jonka todettiin olevan huonoa, riittämätöntä ja laiminlyötyä. Kunnat ovat lukeneet suosituksia miten sattuu, vanhustenhuollon valvonta on ollut puutteellista ja mm. hoitohenkilökuntaa on ollut liian vähän. Yksityisten vanhustenpalveluiden tuottajista löytyi heistäkin epäkohtia ja sopiikin kysyä, kenen vastuulla yksityiset palveluntuottajat toimivat. Lääninhallitus sanoo ääritapauksessa puuttuvansa itse, mutta mikä on ääritapaus? Soitto lääninhallitukseen valaisee asiaa: hoitohenkilökunnan määrä ja siitä johtuvat epäkohdat tulisi ratkoa ostopalvelun ostajan kanssa. Lääninhallituksen tarkastajia ei riitä kaikkialle ja valvontaresurssit vähenevät entisestään vuonna 2010, kun uusi aluehallintouudistus astuu voimaan. Tulevan vanhuslain sisällön paljastaminen ennen vaaleja olisikin tärkeää, jotta myös kansalaiset ja erityisesti vanhukset, saisivat tiedon lakiin sisältyvistä asioista. Vanhuksille annetuissa lupaksissa täytyy olla rehellinen. Sotaveteraani Tuomas Gerdtin sanat itsenäisyyspäivänä liikuttivat ja olivat päivän parhaat. Hädän hetkellä yksimielisyys oli tärkeää, eikä veljeä tai siskoa jätetty. Mannerheimritari Gerdtin sanojen jälkeen onkin ikävää todeta, millainen on ollut sodankäyneiden asema hyvinvoinnin ja siitä syntyneen arvomaailman keskellä. Siskot ja veljet on jätetty jo kauan sitten, eikä heidän lapsiensakaan tulevaisuus hyvältä näytä. Sodanpaukkeeseen syntyneen pellavapään vuoro kun on seuraavaksi koputella vanhainkodin ovea. Tulevaisuudessa häämöttävä vanhustenhuolto laki on valmisteltava hyvin ja huolella. Vanhuslaki on Sosiaali- ja terveysministeriön näytön paikka.
|
|
 | | 11.11.2009 Neliapila tuottaa onnea?
Vanhusten pitkäaikaispaikat poistuvat Espoosta. Uusi kuntoutussairaala nousee Puolarmetsään ja sen ohessa rakentuvat Elä ja Asu seniorikeskukset. Ne ovat taloja, joissa eletään elämä loppuun saakka. Suunnitteilla on omat kerroksensa yhden ja kahden hengen huoneineen. Asukkaaksi pääsee muistisairaana ja silloin, kun omassa kodissa asuminen tökkii. Voiko iso olla inhimillistä? Mitä tarjoaa iso talo?
Kampuksen hintaarvio on 200 miljoonaa.Kuntoutussairaalaan saadaan uusinta teknologiaa ja arkkitehtuuria. Vanhasta Puolarista hiotaan seniorikeskus. Tulevaisuuden työpaikka? Ehkä. Hoitohenkilökunnan saatavuus asettaa painetta. Alueelle nousevat työsuhdeasunnot helpottavat. Yhteistyö Laurean ja Omnian kanssa tiivistyy ja hoitajille tarjotaan mielekästä ympäristöä työskennellä. Uutukainen hohtaa. Uutukaisessakin on kuitenkin huolensa, jotka juurtavat vanhasta. Muistisairasta ei niin vain asuteta yksin omaan yksiöönsä. Muistisairas pyrkii ulos asunnostaan, vaeltaa levottomana ympäristössään, kadottaa vessan, haalii käsiinsä tavaroita. Usein muistisairaan asuinympäristö onkin kaikesta ylimääräisestä pelkistetyksi raivattu. Hampaat saattavat lentää ikkunasta, vaatteet joutua vessanpyttyyn. Muistisairas tarvitsee kokoajan valvovaa silmää. Jokaiseen seniorikeskuksen kerrokseen tarvitaan hoitajat ympäri vuorokauden. Kun seniorikeskuksen ensimmäiset kerrokset ajatellaan kaikkien ikäihmisten avonaisiksi toimintatiloiksi, joutuvat liikuntarajoitteiset hissimatkan taakse. Ajatus ulos sisäpihalle tai puutarhaan helposti pääsevästä vanhuksesta jää hoitajan huollettavaksi. Kaiken pohdinnan keskellä Puolarin sairaalakampus tulee kuitenkin tarpeeseen. Ikääntyneisiin satsataan ja kuntoutuksen merkitys ymmärretään. Kampus on nimeltään Orkidea ja muodoltaan kuin neliapila. Toivottavasti se tulee tuottamaan onnea tulevaisuuden ikääntyneille Espoossa!
?
|
|
| | 09.11.2009 Ihana, nopea elämä
Isänpäivä meni. Oli mukavaa. Teimme isälle pekoniaamiaisen munakokkelilla. Munat olivat mummon kanalasta Savosta. Ne eivät olleet mitään tavallisia munia, vaan suuria molluskoita. Yleensä mummon munat ovat pieniä ja ruskeita, joten soitettava oli ja kysyttävä, mistä nyt oli kysymys. Mummo kertoi tehneensä vaihtokaupan. Kesällä pesään kuoriutunut kukkopoika oli vaihtunut neljään valkoiseen kanaan. Hyvä vaihtokauppa. Jorinoitten seasta huikkasimme myös isänpäivä tervehdyksen papalle. Pappa oli töissään, papalla riittää virtaa!
Sanotaan, että tämänpäivän isä on parempi kuin eilisen. Nyky-isä ymmärtää antaa aikaa lapsilleen ja perheelleen. Lapsuus on lyhyt ja aika menee sukkelaan. Neljävuotias on vielä tiukasti kiinni, kahdeksanvuotias kurkottaa jo omiaan, yksitoistavuotiaan maailma on omaansa suurempi. Äiti on tyhmä, mutta kun se on niin tyhmä ettei edes ymmärrä! Kun nuori puhuu, tuntuu vanhalta. Nelikymppisenä tajuaa, että on puolivälissä. Kymppi päälle hirvittää, kaksi tarkoittaa eläkettä. Kyllä ihmisen elämä on lyhyt.
Lyhyessä elämässä on alku ja loppu. Alussa pitäisi tehdä paljon, saada aikaan. Rakastaa, hoivata ja antaa aikaa lapsille. Lapsuus ei ole pitkä ollut koskaan. Alussa pitäisi elää täysillä eikä siirtää huomiseen. Nauttia väsymyksestä huolimatta ja jaksaa arjen aallokkoa. Ilta tulee vääjämättä ja se se vasta onkin lyhyt. Vanhuus on lyhyt, mutta pitkiä muistoja täynnä.
Ennen vanhaan isät tekivät töitä, unohtivat laatu-ajan lastensa kanssa, mutta hoitivat vanhuksensa. Nykyään isät ovat vähentäneet töitänsä, temuavat ja laskettelevat lastensa kanssa, mutta ovat unohtaneet vanhuksensa. Maailman kuppi on mennyt nurin, mutta vainko Suomessa?
Jos jokainen päättäisi kantaa parempaa huolta vanhuksistaan, olisi kupin pakko kääntyä. Jos jokainen päättäisi antaa laatu-aikaa omille vanhuksilleen vierailun, ulkoilun, virikkeen tai hoitamisen muodossa, olisi yhteiskunnan muututtava. Jos jokainen valmistautuisi viettämään aikansa läheisen vanhuksen vanhuudessa, muuttuisi maailma. Vietä aikaasi vanhan kanssa, sillä se aika on kuitenkin loppupeleissä lyhyttä ja nopeaa. Kuten elämä itse.
|
|
| | 10.10.2009 Voi rukkaa, ruoan hukkaa!
Ruoka-asiaa ei sitten taideta saada millään kuntoon! Sodexon kouluruoka on pöperöä, jota kotona kakostellaan. Keitossa on lientä, vaan ei höystettä. Nakinpalat puuttuvat ja sattumat kaivetaan kattilan pohjalta. Tämän ymmärsi tyttäreni ja sai lautaselleen ne muutamat lihakeiton lihanmuruset. Viereiseltä lautaselta oli löytynyt karva, perunat olivat olleet kovia ja aterimet likaiset. Koulun peruna tulee Puolasta, lihasta tuskin uskaltaa kysyäkään. Kun kotipöydässä syödään kotimaista, katkeaa puhtaan ja suomalaisen ruoan ketju tarhassa ja kouluissa. Kun ruokahuoltoa kilpailutettiin, oliko ainoa syy valintaan halpuus? Entäpä sitten sairaalat ja hoitolaitokset? Ravitsemusterapeutit ja emännät laativat ruokalistoja sairaaloihin. Joka ei voi syödä kiinteää ruokaa, saa eteensä jauhettua. Viimeistään jälkiruon c-vitamiinipitoisesta herukkakiisselistä sai potkua jaksamiseen. Kannoin vuosikausia ruokatarjottimia Helsingin kaupungin sairaaloissa potilaille. Vaikka suolassa ja sokerissa säästeltiin, oli tarjottimella aina monipuolisesti kaikkea. Kaiholla muistelen niitä tarjottimia! Terveisiä Laakson, Koskelan ja Kivelän emännille! Paha on taasen sellaisessa paikassa, johon ruokaaine-ympyrät tai valvonta eivät ulotu. Omavalvonnan aukot ovat vaarallisia ja läpimentäviä. Jos saamastaan ruoasta tai annoskoosta ei valita, on ruoka hyvää. Yhä useampi vastaanottaa myös ateriansa omalla kotiovellaan. Ruokapalvelun auto ajaa, jos muistaa. Sama on muistisairaalla, hän on saattanut syödä tai sitten ei. Kuka sitä nyt kaikkea muistaisi! Perinneruokien ja perusaterioiden puolestapuhujana pelottaa. Kuka valvoo kaikkia valvonnan ulkopuolella olevia keittiöitä? Kuka kyttää ostopalvelupaikkojen ruokahuoltoa? Kiinnostaako palvelun maksumiestä se, mitä lautaselta oikeasti tarjotaan? Mitä saa viidelläkymmenellä pennillä? Lautasellisen kaurapuuroa?
|
|
| | 10.10.2009 Voi rukkaa, ruoan hukkaa!
Ruoka-asiaa ei sitten taideta saada millään kuntoon! Sodexon kouluruoka on pöperöä, jota kotona kakostellaan. Keitossa on lientä, vaan ei höystettä. Nakinpalat puuttuvat ja sattumat kaivetaan kattilan pohjalta. Tämän ymmärsi tyttäreni ja sai lautaselleen ne muutamat lihakeiton lihanmuruset. Viereiseltä lautaselta oli löytynyt karva, perunat olivat olleet kovia ja aterimet likaiset. Koulun peruna tulee Puolasta, lihasta tuskin uskaltaa kysyäkään. Kun kotipöydässä syödään kotimaista, katkeaa puhtaan ja suomalaisen ruoan ketju tarhassa ja kouluissa. Kun ruokahuoltoa kilpailutettiin, oliko ainoa syy valintaan halpuus? Entäpä sitten sairaalat ja hoitolaitokset? Ravitsemusterapeutit ja emännät laativat ruokalistoja sairaaloihin. Joka ei voi syödä kiinteää ruokaa, saa eteensä jauhettua. Viimeistään jälkiruon c-vitamiinipitoisesta herukkakiisselistä sai potkua jaksamiseen. Kannoin vuosikausia ruokatarjottimia Helsingin kaupungin sairaaloissa potilaille. Vaikka suolassa ja sokerissa säästeltiin, oli tarjottimella aina monipuolisesti kaikkea. Kaiholla muistelen niitä tarjottimia! Terveisiä Laakson, Koskelan ja Kivelän emännille! Paha on taasen sellaisessa paikassa, johon ruokaaine-ympyrät tai valvonta eivät ulotu. Omavalvonnan aukot ovat vaarallisia ja läpimentäviä. Jos saamastaan ruoasta tai annoskoosta ei valita, on ruoka hyvää. Yhä useampi vastaanottaa myös ateriansa omalla kotiovellaan. Ruokapalvelun auto ajaa, jos muistaa. Sama on muistisairaalla, hän on saattanut syödä tai sitten ei. Kuka sitä nyt kaikkea muistaisi! Perinneruokien ja perusaterioiden puolestapuhujana pelottaa. Kuka valvoo kaikkia valvonnan ulkopuolella olevia keittiöitä? Kuka kyttää ostopalvelupaikkojen ruokahuoltoa? Kiinnostaako palvelun maksumiestä se, mitä lautaselta oikeasti tarjotaan? Mitä saa viidelläkymmenellä pennillä? Lautasellisen kaurapuuroa
|
|
| | 01.10.2009 Ostakaa makkaraa!
Veronmaksajain keskusliitto neuvoo: ostakaa! Ostamisen sanotaan olevan parasta lääkettä nyt päällä olevaan taantumaan. Keskusliitto on laskenut, että eniten ostovoimaa eli rahaa, on keskituloisen kukkarossa. On se vaan kummallista: rahaa on, mutta sitä ei vaan näy! Kyllä se vaan menee käsistä, eikä edes tarvitse tuhlata. "Mikkään ei ole niin makkeeta, kun nauraa nuukuuven päälle", sanotaan savossa. Nuukuuden reseptiä olen ainakin itse päättänyt nyt kokeilla. Kun kaupasta on tottunut ostamaan kaikkea mielestään tarpeellista, on aika nyt karsia. Perheemme pärjää ilman huuhteluainetta, talouspaperia, tiskirättejä...lista kasvaa, kun miettii.
Yritykset lomauttavat ihmisiä. Irtisanotaan. Taantuman ollessa kaikkien huulilla, viidakonlaki pätee. Nopeat syövät hitaat. Onkohan jokainen lomautus tai irtisanominen oikeasti aiheellinen? Orion Espoossa: satoja ihmisiä. Yritys, joka on taatusti takonut voittoa kaikki nämä vuodet. Nyt on sitten työntekijän aika lähteä. Yrityksen toimintalinja auttaa minua pysymään nuukana: en osta!
Yhdeksänkymmentäluvun lama meni ohitseni huomaamatta. Työnteon keskellä sitä ei nähnyt. Olen onnekas-tuskin tämänkään lamataantuman aikana olen joutumassa kilometritehtaalle. Kuka sitten tekisi nämä työt? Vanhainkodin ovea ei voi sulkea sanoin, tulemme takaisin kuukauden kuluttua. Hoitajalla riittää työtä. Atria antoi sekin jo eilen tulosvaroituksensa. Sata ihmistä saa lähteä. Hoitajan pikalounas, mikrossa pyörivä Atrilli makkara, ei käy kaupan. No ei kai nyt joulunaikaan! Saarioisten voittoputki huipentuu loppuvuoteen. Joululaatikot voittavat jo kotitekoiset. Makkaratehtaan ei pitäisi kuitenkaan tehdä hätiköityjä ratkaisuja: ilmastonmuutoksen myötä grillit ovat pian taas ulkona. Makkarakausi alkaa. Ja lihansyöjä ostaa!
|
|
| | 04.09.2009 Olet turvallisissa käsissä!
Suomessa tapahtuu vuosittain liki 8000 potilasvahinkoa tai hoitovirhettä. Moni potilasvahinko ilmoitus jää myös tekemättä, sillä kirjelmien laatiminen on työlästä ja jopa vaikeaa. Viime vuonna potilasvahinkoja korvattiin liki 30 milj. euroa ja suuri osa oli ansionmenetys korvauksia. Kyseessä on rahat tai henki tilanne, mutta henki tietysti on se tärkeämpi. Hoitajana pidän ääritärkeänä sitä, että hoidon tulos on onnistunut. Hoitajana paneutuu myös läheisiensä hoitoon: omiensa eteen taistelee, vääntää kättä, purnaa ja vaatii. Omiensa puolesta valittaa. Ikääntynyt läheiseni paini sisäänpäin kasvaneen tyränsä kanssa viime kesän. Hoitoon pääsy oli hankalaa ja kotiosoite oli se, mihin terveyskeskuksen päivystyksestä lähetettiin. Kipu, tuska eikä venttireikä vatsanahan alla olleet oikeutettuja akuuttiin leikkaukseen. Jännittyneinä odotimme, kuroutuuko tyrä vai meneekö kuolioon. Onneksi selvisimme. Kun Mehiläisen kesälomat olivat ohi elokuun alussa, avautui myös heidän leikkaussalinsa. Tyrä ja rahat jäivät Mehiläisen pöydälle. Ensimmäinen oli se tärkeämpi, lohdutin läheistäni. Ei ole oikein, että julkinen hoito sulkee ovia ihmisiltä. Kaikilla ei ole sukanvarressa sairauskulu kassaa varattuna. Tein viime talvena valtuusto-aloitteen potilasturvallisuuden kehittämisestä Espoossa. Hoidon laatu, asiantuntevuus, turvallisuus ja potilasvirheiden ennaltaehkäisy ja minimointi ovat tärkeitä asioita. Aloite sai vihreän valon ja sitä työstetään asiantuntijoiden joukolla. Aloitteen merkitys on minulle henkilökohtainen, mutta jaan sen ilolla espoolaisten kanssa. Jokaisella on oikeus olla turvallisissa käsissä!
|
|
| | 28.08.2009 Espoolaisten äitien ja vauvojen tärkeä asia!
Espoon neuvoloissa on elämää. Äitiä ja lasta tulee ovesta sisään. Neuvolatädin päivä on kiireinen ja touhukas. Kiirettä ei saa kuitenkaan näyttää kävijälle. Jokaiselle äidille on löydyttävä positiivinen ja kannustava sananen. Jokaisen lapsesta etsittävä se ainutkertaisuus. Ei ole kahta samanlaista! Tunnin päivässä neuvolatäti päivystää puhelimessa. Varattua piippaa, läpi ei tahdo ehtiä. Äideillä on asiaa ja neuvolatädin vastaus auttaa. Välillä neuvolatäti vetäisee juoksukengät jalkaansa ja rientää kotikäynnille vastasyntyneen luokse. Se on tärkeää toimintaa ja ennaltaehkäisee synnytyksen jälkeistä masennusta ja epävarmuutta. Vauvan ja äidin tilanteen näkee kotioloista. Kotikäynti tukee myös synnytyksestä toipuvaa: sektio-äiti tai muita komplikaatioita kokenut voidaan kohdata inhimillisesti kotona. Viime vuonna neuvolatädit ehtivät tekemään 975 kotikäyntiä. Ensisynnyttäjiä oli 1562, joten viisisataa kotikäyntiä jäi tekemättä. Kaikkiaan synnyttäneitä oli 3500. Helmikuussa 2009 äitien asia alkoi vaivata. Sitä tukemaan tuli Stakesin selvitys siitä, että Espoossa on pääkaupunkiseudun suurin terveydenhoitaja vaje. Viisitoista puuttuu. Sosiaali-ja terveyslautakunnan kolme vuotta sitten tekemä periaatepäätös mitoituksen korjaamisestakaan ei ollut tuottanut hedelmää. Terveydenhoitajan vakansseja ei ollut toimialalta tullut. Uutena valtuutettuna tein asiasta valtuustokysymyksen. Mitä Espoon kaupunki aikoo tehdä, jotta kotikäynnit toteutuvat tulevassa? Asiaa käsitellään syyskuun valtuustoistunnossa. Espoolaisten äitien ja vauvojen asia on tärkeä, eikä sormien läpi pidä enää katsoa. Ei edes taantumassa.
|
|
| | 25.08.2009 Mitta täynnä
Sosiaali- ja terveyslautakunnan viimeisin kokous kärvensi. Sydämenasiaan koskettiin. Päätös ei ollut yksimielinen, mutta enemmistön kuitenkin. Puheet omaishoitajista, heidän tärkeydestään ja oikeuksistaan vesittyvät säästöpäätösten myötä. Tukea ollaan leikkaamassa, vapaisiin kosketaan. Hoitoisuusluokituksia tarkistetaan. Olen tavannut paljon omaishoitajia. Joukossa on ollut läpiväsyneitä ikääntyneitä, jotka eivät ole saaneet levätyksi aikoihin. Kotona kulkeva, ovia ja ikkunoita nykivä, tarpeensa nurkkiin tekevä läheinen on kuitenkin ollut liian rakas suljettavaksi laitoshoitoon. Siunausta kaikille omaishoitajille! Teette juuri oikean osan toisen ihmisen puolesta. Taantuma-ajan säästöt on helppo perustella lailla. Kun ei ole säädetty laissa, voidaan vetää välistä. Hyväntahtoiseksi hölmöksi ei Espookaan ryhdy. Omaishoitajien määrä on kuitenkin Espoossa pisara valtameressä. Neljäsataa ja risat. Tässä asiassa säästäminen on kuin kuivan kesän mustikanpoimintaa. Marja sieltä toinen täältä. Ei siinä koppa täyty. Vain mitta.
|
|
| | 16.08.2009 Maitotytön aarre
Maidon tuottajahinnat laskevat. Maitotilallinen saa litralta kolmekymmentäkaksi senttiä. Hinta on laskenut ja laskee. Maitotilan isännän palkka on loppuvuodelta viety ja seuraavaksi menee emännän. Tilallisen eloonjäämiskamppailu on alkanut. Halpaa maitotuotetta tuodaan ulkomailta. Jugurttia, rahkaa, kermaa, voita ja maitoa. Maito vääntyy moneksi ja pahimmillaan voivuoreksi. Miksi kotimaisen maidon menekki laskee? Miksei maitoa juoda? Sehän on sitä parasta! Kun juo maitoa niin luut kasvavat, totean usein lapsilleni. Eurooppalainen maitokulttuuri tuli itselleni tutuksi Saksassa. Maito oli iskukuumenettua, eikä siinä ollut ylimääräisiä d-vitamiineja. Yritin selittää suomalaisen maidon laatua ja koostumusta, mutta mikäli oikein ymmärsin, ei minua kukaan ymmärtänyt. Kuka nyt maitoa joisi? Tilalle löytyi cokikset, fantat, porevedet ja mehut. Maito on vasikan juomaa, sanottiin. Maitotyttö on kuitenkin täysin erimieltä: kuusi desiä maitoa tai kolme siivua juustoa päivässä pitää kalkkimäärät kohdallaan! Osteoporoosia vastaan kannattaa taistella ja lastensa luumäärää kasvattaa. Maidon suosion hiipumisen huomaa myös ravintoloissa ja kahviloissa. Mäkkäristä onneksi saa maitoa, kunhan sen vaan rohkeasti pyytää. Eläinmuseoretkellä nälän yllättäessä sen sijaan koimme yllätyksen. Päädyimme Helsingin Kampin kebab-ravintolaan. Maitoahan sieltä ei tietenkään saanut, oivat broiler-annokset lapsille kylläkin. Kulman takana häämötti puhuttu Valion-Baari, josta sanoin hakevani pojalle maitoa. Hämmästys oli kuitenkin suuri, kun baarista ei saanutkaan sitä originaalia, vain makeaa iskukuumennettua hylaa. Myyjän perustelut olivat, että ei sitä maitoa kukaan osta ja että viemäriin se vain kaadettaisiin. Heinäseipäät ovat kadonneet maaseudun maisemasta jo aikoja sitten. Laiduntavia lehmiä saattaa onnenpekka sen sijaan nähdä vielä maaseutumatkoillaan. Katsokaa, mitä aarteita, sanoin Savossa lapsilleni. Katsokaa, kun vielä näette.
|
|
| | 22.06.2009 Järki, tunne ja kylmän käden kosketus
Teemme kuusikymmentä prosenttia päätöksistämme tunneperäisin syin. Miltä minusta tuntuu- tapa on helppoa ja yksinkertaista. Se on helppoa, eikä päätöksestä voi muita syyttää. Oman äänen kuuntelu, tulee se nyt sitten vaikka sydämestä on inhimillistä ja lempeää. Tunne voi kuitenkin myös hämätä ja tunteella asioita kohtaavaa on helppo vetää höplästä. Tunneihmisen hyviä ystäviä ovat oikeudenmukaisuus ja omatunto. Hyviä asioita, kunhan pysyvät volyymiltään aisoissa. Muuten voi tulla hallitsevuus ongelmia ja tunneihmisestä tuleekin kiltti. Juuri sellainen hieman liian kiltti. Tulla kovaksi, pysyä pehmeänä, mitenkäs se kivikatujen runoilija oikein muotoilikaan. Huonon suhdanneajan keskellä, taantumassa, joudumme jokainen omalta osaltamme tekemään tiukkiakin päätöksiä. Mitä oikeasti tarvitsemme, mistä voimme säästää ja mistä luopua kokonaan. Kuluttamisessa voi tunne ja halu viedä, mutta järjenääntäkin voi kuunnella. Itseäni meinasi halu viedä kenkäkaupassa, mutta seitsemän vuotias vierellä järkeili. Eiköhän lähdetä äkkiä pois täältä, muuten ostat kengät, joita et tarvitse, sanoi tyttö. Muna oli viisaampi kuin kana. Poliittisessa päätöksenteossa päättäjiä muistutetaan järkipäätöksistä. Monet ihmistä käsittelevät asiat pitäisi usein päättää "järkevästi". Muunlainen ratkaisu voisi olla järjellä ajateltuna mahdoton. Monesti ns. järkevä ratkaisu saattaa kuitenkin olla tyyliltään kylmä, kova ja ihmisen unohtava. Taantumaajan säästöt on linjattu kovalla kädellä. Päiväkodin henkilökuntaa vähennetään, pieniä hoivakoteja suljetaan, erikoissairaanhoitoa tiukennetaan ja omaishoidontuen kriteerejä tarkastetaan. Ihmisiin vaikuttavia asioita, joita järjen kädellä kopeloidaan. Ja sellaisen käden kosketus jää usein valitettavasti kylmäksi.
|
|
| | 17.06.2009 Änkyröinti, vänkyröinti vaan ei pokkurointi!
Eu-vaalimainonta on onneksi ohi. Valtava määrä rahaa paloi painomusteeseen ja eetteriin. Taantumasta ei ollut tietoakaan, kun nuorekas valtapuolue mainosti. Höyryveturilla mentiin ja muut tulivat resiinalla perässä. Lapsenmielisyyttä kampanjaan toi ehdokkaiden isot päät, jollaisia keikkuu myös lastenkanavan tv-sarjassa. Piti ihan kysyä lapsiltani, että näkeekö se äiti oikein, kasvaako noiden hahmojen päät tuossa ohjelmassa, vai onko kyseessä joku mutaatio. Kun ennen venyi Pinokkion nokka, nyt kasvavat päät! Vanhassa vara parempi ja venyvä nokka taitaa tulla takaisin, ainakin mitä vaalirahajupakka enteilee. Kuka antoi, mitä antoi ja kenelle antoi. Siinäpä taas siltaa johdatella päättäjiä kesälaitumille. Ja valittuja eurooppaan. Äänestäjän kunnioittamiseksi kaikkien puolueiden pitäisi avata vaalirahoituksensa. Kaveruudet, kytkökset ja yhteiset linjaukset olisi hyvä avata. Valtuustoissa, jaostoissa ja lautakunnissa tehdään päätöksiä mm. rakentamisesta ja kaavoituksesta. Kaveruus on tärkeää tärkeistä asioista päätettäessä. Sodassakaan ei toveria jätetty, vaikkakaan sotaa ja rintamatoveria ei voida mitenkään verrata politiikan peliin. Nainen puolueen johdossa ei sekään takaa vaalivoittoa. Seuraava presidenttikään tuskin on nainen. Niin on nostetta hammasrivissä! Mutta on myös älyä,se on sanottava. Jonnenjoutavilla lehtilööpeillä ja kyseenalaisin ansioin esiin astunut puoluetoveri syö taasen porukkansa uskottavuutta. Työväen puolueen hyvin menestyvät ja toimeentulevat hillopäälliköt ottavat kansalaista myös pattiin. Ja moni poliitikko itse vailla vielä oikean työn tuomaa kokemusta! Huh, ei politikointi voi olla ainoa ansio. Kyllä ensin on oltava oikea ammatti ja työ. Miten sitä muuten mistään mitään tietäisi? Pienpuolueilla heilläkin on omat kompastuskivensä. Helmat hulmuten ei voi mennä eurooppaan, joka tunnetusti on modernin, housupukuisen naisen paikka. Ukkohousut ovat joka syksy in. Suomi-paidassakaan ei ehkä kannata yrittää. Harmi. Etelässä ymmärretään hippiä ja juppia, mutta junttia ei. Liiallinen vänkytyskään ei kanna hedelmää, siis se änkyröinti, jota ainakin joskus Siilinjärvellä olen kokenut harrastettavan. Joskus savolaiset sukujuuret ottavat kuitenkin vallan. Olen kuitenkin ajatellut, että vänkyröinti ja änkyröinti on ainakin itselleni joskus hyväksi. Varsinkin, kun sen tekee oikein, näkemystään ja omaatuntoaan kuunnellen. Pokkurointi on taasen pahasta, varsinkin jos sen tekee väärin. En siis pokkuroi kansaa ollenkaan, kun sanon, että olipas viisasta sakkia. Ajatukset tulivat esiin äänestysuurnilla. Jotakin on ehkä muuttumassa. Jako kertoo.
|
|
| | 16.06.2009 Havannoi, hyvä hoitaja!
Vanhustyön keskusliitto on nostanut esille odotetun asian. Vanhuksia hoitavien henkilöiden taustat tulisi tutkia. Tähän on myös omasta mielestäni mentävä, eikä edes ainoastaan vanhustenhoitajien kohdalla. Lastehuollon puolella rikosrekisteritiedot tutkitaan aina, miksei siis muuallakin? Rikollistaustan omaavan, tai jo tuomionsa sovittaneen palkkaaminen työlistoille olisi sitten työnantajan vastuulla. Nuorena saattaa sekoilla: tukkanuottasta, näpistystä tai varkautta saattaa löytyä ansiolistalta. Kun rötökset on sovitettu, sekoilut on sekoiltu ja aikuisuuteen astuttu, ne ovat yleensä myös unohtuneet ja anteeksiannetut. On kuitenkin reilua kertoa niistä työnantajalle, sillä minkä taakseen jättää sen eestään löytää. Aikuisiällä tehdyt toilailut sen sijaan ovat merkittäviä. Kolmikymppisen vaatevarkaan on vaikeampi tulla koputtelemaan työnantajan ovia. Ei kiitos, saatetaan sanoa. Myös huumaus-ja lääkeainetestit olisi hoitajille paikallaan. Kyllä niihin olisi suostuttava.
Tutkimuksen mukaan 10% yli 65-vuotiaista on joutunut joskus kaltoinkohtelun tai fyysisen väkivallan kohteeksi. Usein pahoinpitelijä löytyy läheltä ja on sukulainen. Kaltoinkohtelua tapahtuu kuitenkin myös hoitolaitoksissa ja tekijänä silloin voi olla itse hoitaja. Huono hoito on yksi kaltoinkohtelun muoto. Liian nopeasti syöttäminen, liiallinen lääkitseminen, märässä vaipassa tai vaatteissa makuuttaminen, kääntämättä jättäminen tai hoidettavan huoneen oven lukitseminen, muutamia mainitakseni. Valpas esimies ja hyvä työyhteisö nouseekin kaltoinkohtelusta puhuttaessa arvoonsa. Yksittäistapaukset hoivakentällä on helppo huomata ja ne on myös nostettava päivänvaloon. Esimiehellä on vastuuta ja sitä pitäisi uskaltaa käyttää. Myös hiljaisten hoitajien ajan soisi vihdoinkin päättyvän. Juoruamaan ja perättömyyksiin ei tarvitse ryhtyä: terve havainnointi ja viestiminen riittää. Turvallisen, hyvän ja inhimillisen hoidon puolesta.
|
|
| | 09.06.2009 Ruusa has left the building- Kunniaa Ruusalle!
Vuosia sitten kirjoitin Hesarin Erikoinen tapaus- palstalle kahdesta koirastani Emmasta ja Ruusasta. Kerroin, miten kevättrimmauksen jälkeen löysimme keskuspuistosta metsäpolun varrelta linnunpesän, joka oli tehty cairnterrieri Emman karvoista. Tarina pääsi Erikoinen tapaus- kirjaan, jonka kansien välissä muisto Emmasta ja kauniista kesäpäivästä säilyy. Emma on juossut paremmilla mansikkamailla jo vuosia ja nyt maaliskuussa koitti myös ystävämme Ruusan aika. Voi, vuoden kuluminen, Voi, voi kultaisen nahkavyön kuluminen, viisaudessa sanotaan. Mutta aikaa ei voi pysäyttää. Ruusan päivä oli erikoinen ja sisälsi sellaisenaan myös meille luopujille lohdutusta. Se oli kirjoitettava, sillä siihen sulkeutui myös Emman ja Ruusan ympyrä ja kaksikymmentä vuotta koiranelämää. Tarina sai palstatilan eilen.
Päivän koittaessa satoi vesiräntää ja oli harmaata ja kylmää. Masensi. Niinpä lähetin taivaalle toivomuksen, että keli muuttuisi. Pyysin aurinkoa, lämpöä ja kaunista lähtöä. Kello kaksi iltapäivällä alkoi aurinko paistaa. Se porotti kuin viimeistä päivää. Ruusa sai piikkinsä ulkona auringossa, kellotteli emäntänsä käsivarsilla ja kevätilmaa nuuskien vaipui ikiuneen. Ruusan rotusia ei tule liikoja vastaan. Pentuja syntyy vähän ja ne on haluttuja. Eläinlääkäri asemalta kotiin ajaessani vastaani tuli 15 minuutin sisällä kuitenkin kokonainen komppania. Yksi heti eläinlääkärin ovella, toinen kotiostarin kulmalla, kolmas lähikadun suojatiellä ja neljäs kotikadulla. Yhtäkään muun rotuista ei matkalla näkynyt! Joku voisi ajatella, sattumaa. Me sen sijaan ajattelemme, että kunniaahan ne Ruusalle tekivät.
Paljon ääntä koirista, saattanet hyvä lukija miettiä. Mietit ihan oikein. Kyllä ne menivät usein ihmisten edelle nuo karvaturrit. Uskollisimmat.
|
|
| | 02.06.2009 Lööpin kutsu
Mitä suurempi hymy, sitä suurempi suru, sanotaan. Lööpissä merkitsee vain hymy. Pakko saada naamaa esille, vaikkapa vain löysin eväin. Voi että ärsyynnyn lööpeistä! Vuoden takainen naistenlehti osui silmälääkärin vastaanotolla käsiini. Mitä tippojen takaa näin, oli tuttua. Samaa naamaa ja asiaa! Kierrätys on hyväksi maailmalle, mutta päivästä toiseen kierrätetyt julkkislööpit pahaksi sielulle. Ei ravinnon ravintoa! Naistenlehtien lööppien tarkoitus lieneekin siis toinen. Lööpin ja kansikuvajulkkiksen avulla jaksetaan maailmaa. Kotia, lapsia, perhettä ja työtä. Ja sitä, ettei mitään kummallista ikinä tapahdu omassa elämässä. Julkkiksen kuvaa katsellessa voi miettiä samanlaista kampaustyyliä tai ostaa meikkejä, joita julkkiksen naamaan on kuvaa varten laitettu. Voi kokea jotakin. Kadulla vastaan tuleva kansikuva on tuttu, turvallinen ja luotettava. Samalla maitotiskillä asioidessa ostokset ovat niitä samoja ja arkisia. Siinä kenties myös paljastuu häivähdys syystä haluta kansikuviin: kuka sitä maitotiski arkea nyt jatkuvaan haluaisi? Että on sitä muutakin elämää ja kertoisi sen myös mielellään koko kansalle.
Toimittajia on aina pidetty sanansäilän heiluttajina. Siinä missä heitä on pelätty, on heihin pitänyt myös yrittää solmia hyviä ja läheisiä suhteita. Älykkäinäkin heitä on pidetty. Joskin toimittajaksi pääsee myös ilman koulutusta. Sekään ei ole siis mittari. Mutta eivät kai toimittajat itse valitse julkkiskohteitaan. Kai se kutsu tulee muualta. Kutsun lööppiin sai myös edesmennyt pohjalainen kansanedustaja eilen. Kuolemasta tehtiin iltapäivälehtien kamaa. Asiansa mallikkaasti hoitanut nelikakkonen ei ollut aikaisemmin kiinnostava, vaikka juuri hänen kaltaisiensa tarinoita me tavalliset ihmiset oikeasti haluaisimme kuulla. Tai ainakin minä haluaisin. Lehtien myynnin romahtamisenkin uhalla: jämptien ihmisten tarinoita, kiitos!
|
|
| | 25.05.2009 Hoitajan viisi askelta
Sisar hento valkoinen on saanut essuunsa tahran. Valkoisessa näkyy mustaa. Synkkiä uutisia ja paljastuksia nousee esille. Hennosta hoitajasta on tullut esiin uusia piirteitä ja nyt olisi Hercule Poirotille töitä. Arsenikki on muuttunut insuliiniksi, syanidi morfiiniksi. Ei ole hoitajaan enää luottaminen!
Sairaaloista ja hoivalaitoksista katoaa lääkkeitä. Ennen vanhaan oikeus hallita lääkekaappia kuului sairaanhoitajalle. Hän jakoi myös lääkkeet. Avaimia kytättiin, pantattiin ja kontrolloitiin. Kellä ne olivat olleet, kuka niihin oli koskenut. Pikkuhiljaa käytännöistä lipsuttiin. Koska työaikaa piti tehostaa, lääkkeitä ruvettiin jakamaan koko viikoksi eteenpäin ns. lääkedosetteihin. Dosetit olivat sallittuja jokaisen koskea: parhaimmillaan ne olivat jaettuna huoneisiin potilaiden sängynpäädyissä olevien loisteputkivalaisimien päälle. Sieltä sitten kohdalle osunut hoitaja antoi lääkkeen potilaalle. Ensimmäinen askel.
Uuden hoivakulttuurin nostettua päätänsä Suomessa saatoimme todeta, että yksityisiä palveluntuottajia nousi kuin sieniä sateella. Saadakseen toimiluvan toimintaansa, piti antaa kirjallisia selvityksiä toimintasuunnitelmastaan. Hoitohenkilökunnan määrää, laatua ja koulutustasoa rätnättiin. Luvattiin myös ehkä liikaa. Hoitajapulan ollessa tosi, ei ehkä sitä vastuuvuorossa olevaa sairaanhoitajaa ollutkaan. Hän oli ehkä sairaana tai sanonut itsensä irti. Sijaiseksi saatiin ehkä monen ja pitkän puhelinringin seurauksena joku kävijä. Hän saattoi olla koulutettu, opiskelija tai muuten vaan kävijä. Toinen askel.
Prosesseja tehostaakseen ja halpaa henkilökuntaa pitääkseen monessa paikassa kaadettiin rajaaitoja. Viikonloppujen ja iltavuorojen pienellä miehityksellä pyörivät hoivapaikat katsoivat peiliin. Vastuuta uskallettiin antaa, työntekijöihin luotettiin ja tyyli "laivatkin seilaa tuurillaan" sai vallan. Lääkekaapin avaimet olivat ensimäisen työntekijän taskussa, ne saattoivat myös löytyä jostakin osaston omasta "kätköstä" tai lääkekaappi saattoi olla kokonaan auki. Kolmas askel.
Hoidettavien määrän lisääntyessä ja jatkuvasti vallitsevan hoitajapulan myötä syntyi hoitajan markkinat. Vanhustenhoitoon hoitotyöhön pääseminen helpottui. Hoitajat saivat mahdollisuuksia valita ja keikkailla. Jos työpaikka ei miellyttänyt, vaihdettiin toiseen. Työmoraalissakin tapahtui jotakin: joku jäi töistä pois ilmoittamatta, joku sairasti usein, joku teki työnsä välinpitämättömästi ja laiskasti. Neljäs askel.
Vuosituhannen vaihteessa saimme lukea ensimmäisiä kertoja mielialalääkkeiden runsaasta kulutuksesta ja masennuksen kasvusta Suomessa. Syntyi diagnoosi kaksisuuntainen mielialahäiriö ja masennus. Ennen sai mennä rauhassa ylös ja alas, eikä diagnosoitu. Nyt tuntuu, että yhä useampi potee jompaa kumpaa edellä mainittua. Viides askel.
Katoaako lääkkeitä siis tänään enemmän sairaaloista kuin ennen vanhaan? Ei. Siitä ei ole vain koskaan puhuttu. Lääkekaapin avainta hallitsevan hoitajan esiliina on ollut tunnetusti tahraton. Varas on kuitenkin löytänyt aina keinonsa ja lääkkeiden väärinkäyttäjiä on ollut aina. Myös virheitä potilaiden lääkitsemisessä on tapahtunut kautta aikojen. Tyroxinin sijaan potilas onkin saattanut saada Tenoxin. Rauhoittava piikki onkin mennyt väärän, jo rauhallisen kannikkaan.
Montako askelta vielä? Olisiko aika tehdä jotakin?
|
|
| | 18.05.2009 Perussuomalaisen äidin toive!
Laki sateenkaariperheiden adoptiooikeudesta on ajankohtainen. Eduskunnassa laki hyväksyttiin perjantaina. Tämä on hyvä ja oikein. Kyky rakastaa, kunnioittaa, arvostaa ja kasvattaa lasta ei katso seksuaalista taustaa. Hyvyys lapselle on se tärkein. Pahuutta maailmassa on jo aivan liikaa. Laki mahdollistaa sen, että parisuhteessa elävät voivat adoptoida toinen toisensa lapset. Tapaamisoikeudet mahdollisen eron jälkeen jatkuvat ja lapsella on myös oikeus periä adoptiovanhempansa.Adoptiolain läpimeno ei kerro ainoastaan suvaitsevaisuudesta vaan myöskin inhimillisyydestä, jota suomalaisista tuntuu löytyvän yhä vain enemmän. Äkkijyrkissä mielipiteissäkin on joustonvaraa. Jokaisella alkaa myös olla elämässään joku läheinen, joka kuuluu seksuaaliseen vähemmistöön. Sekin muuttaa asenteita. Rkpn ajatus adoptiooikeuden laajentamisesta koskemaan myös ulkopuolista adoptiota vaatinee varmasti kuitenkin vuosia toteutuakseen. Ulkopuolinen adoptio kun ei ole kenellekään se helpoin tai nopein tapa tulle vanhemmaksi. Äitinä on kuitenkin sanottava, että vanhemmuus on tavoittelemisen arvoista. Siitä vapaaehtoisesti luopuva menettää paljon. Biologisen oman lapsen tilalle löytyy monta vierasta maailmalta. Ja jokaisella tarve hyvään kotiin!
Itse äitinä olen kokenut suuria onnenhetkiä lapsistani. Omien lapsien terveys, elämänilo ja onnellisuus ovat varmasti myös muiden äitien toiveina lapsiaan katsoessaan. Lehdissä esillä ollutta homofobiaa ei ole varaa tuntea eikä ajatella. Äidit eivät voi tietää, mihin suuntaan lapset kasvavat ja kääntyvät. Tärkeintä olisi vain, että äidin lapsi saisi inhimillisyyttä ja suvaitsevaisuutta osakseen. Tulisi rakastetuksi ja saisi rakastaa, myös aikuisena. Taatusti äidin toive, myös perussuomalaisen!
|
|
| | 09.05.2009 Politiikkaa vai paljettimekkoa?
Teatteriryhmä on tehnyt satiirisen näytelmän tämänpäivän politiikasta. Kutsuja on lähetetty eduskuntaan, mutta halukkuus osallistua on ollut vähäistä, kertoivat tekijät aamutvn lähetyksessä. Politiikasta on tullut pelleilyä, koska poliitikot pelleilevät. Vakavamielisyys ja asiallisuus näkyy vain pukeutumisessa: kurkkua puristavassa kravaatissa tai liituraidassa. Rumat ne vaatteilla korreilee, sanoi pappa aikoinaan. Toki vaatteilla voi myös peittää mittasuhteita: miehen pitää ryhdissä, jos ei muu niin puku. Naista ei mikään, jos on painoa. Lihava nainen ei saa anteeksi. Kauneus ja tyhmyys on samassa päässä, eikä nuori nainen ole uskottava. Äiti politiikassa ei ainakaan ole tehtäviensä tasalla, sillä pitäähän herranjestas ne lapsetkin hoitaa! Että kuka oikein hoitaa lapset, ja etteivät vaan jää hoitamatta? Ja kyllä varmasti on raskasta! Kaikkea kuulee, kun kauan ellää, sanoi myös pappa. Korpimetsästä tulee viisautta ja järkeä. Eipäs hötkyillä!
Sananmiekka on sivallusta ja politiikassa kylkiäisenä. Välillä tuntuu ihan oikeasti, että leikkiäkö? Sitä aikuisten hiekkalaatikko? Entäs sitten se käytös? Monen kohdalta sekin on hiekkalaatikon peruja. Ettei vaan olisi lapiota lapsena kädestä viety? Häpeä on huono laji. Ärsyttää, kun kuuluu siihen joukkoon, että hävettää. Niin on vielä raakile, että ajattelee, mitä muut ajattelevat. Kilttinä olo on vaikeaa. Toivottavasti pääsen siitä irti. Harjoittelen kotona tappelemalla murrosikäisen kanssa. Etenen hitaasti. Häviän koko ajan. Miehen tyrmään sanoilla, sillä siihen kun hän sanoo kolme, olen itse puhunut jo kaiken. Mies on hyvä, sillä hänellä on oikeat keinot tukea kasvussa olevaa naistaan. Antaa shamppanja pullon poksahtaa! Poliitikon valtakirjan antaa kansa. Uskottavuuteen voi riittää vähä. Julkisuuden kasvot ovat tutut ja meriitti muualta. Kahden kaupalla mennään, lehti myy ja julkisuutta tulee. Poliitikko tarvitsee muutakin kuin vaalirahoittajaa. Suhdetta lehdistöön on rakennettava ovelasti. Tavallinen poliittinen työ ei tahdo riittää. Tarvitaan muita syitä tulla esille. Kansaa taantumassa helpottaa sirkushuvit, on edes jotakin mille nauraa tai mitä seurata kesälaiturin nokassa. Lehti voi joskus koitua myös kohtaloksi ja silloin myötätuulessa olleen poliitikonkin nauru on kuin velkaisen isännän. Kannattaa siis valita asialinja ja oikeat aatteet. Säären pituutta ei tarvitse mittauttaa julkisesti paljettimekossa keikistelemällä. Kotiansa ei tarvitse esitellä. Rakkaudestaan kannattaa olla hiljaa ja viisas. Lapsiensa kautta ei tarvitse hakea palstatilaa. Tekstailut, facebookit ja sähköpostit kannattaa aidata, vaikka sähköinen maailma onkin todellisuutta sähäkämpää. Moraaliaan kannattaisi vahtia, eikä vaihtaa. Vaikka sitten sen harmaudenkin hinnalla.
30.4.2009 Tee työtäs laulellen!
Ongelmia. 3G verkko pätkii. Työskentely koneella ei ole onnistunut. En ole silti vielä heittänyt konetta seinään. Olen ollut sitkeä. Kuusi yhteydenottoa, kolme käyntiä. Äskeinen puhelu avasi linjan. Nopeasta taannuttiin hieman taaksepäin. 2G verkko pelaa. Hitaasti, mutta varmasti! Voi tätä sähköistä maailmaa ja kaaosta, mikä seuraa kun se kaatuu. Työpäivä tökkivän koneen ääressä on lyhyt. Tunnit saada kone toimivaksi menee nopeasti. Not my bisnes! Takapuoli puutuu! Onneksi on työ, jossa liikunta tulee kaupanpäälle. Sairaalan vuodeosastolta sai myös ilmaisen punttisalin. Tyttöjen kanssa vertailtiin hauisten kokoja pukukaapeilla. Ei ollut alleja. Alleista en enää tiedä, mutta töissä on ainakin helpompaa. Työhön on saatu apuvälineitä. Joskus teknologia on siis hyvästä! Mutta sitä robottia hoitoalalle ei kuitenkaan haluta. Kyllä ihon on kosketettava ihoa. Säästöt ja lomautukset kaatuvat niskaan. Kuntapuolella on vielä turvallista. Kunnan ja valtion leipä on pitkä ja siitä riittää. Pois ei potkita. Yksityinen hoivapuolikaan ei tekijöitään vähennä. Ei ole varaa. On hoitajan markkinat. Tieto siitä, tuntuu hyvälle. Minua tarvitaan. Joskus olen tuntenut alemmuutta. Ettei kuunnella tai arvosteta. Mutta ei enää. Itsetunto on kasvanut työtä tehdessä. Hoitoalaa voi myös oppia työtä tehdessään. Näin tekevät oppisopimusopiskelijat. Hyviä tyyppejä tulee alalle koko ajan. Aikuisikään ehtinyt on A-luokkaa. Työkentälle mahtuu tietysti aina myös puolivaloilla toimijoita. Mitä tehdä heille? Ei työpaikka voi olla suojatyöpaikka. Puheeksiottamisen mallia tarjoaa työterveyshuolto.Työ on joskus myös ihan oikeasti pakkopullaa. Sitä on vaan silloin syötävä. Märehtien menee alas. Märehtimään ei pidä kuitenkaan jäädä. Laulellakin voisi yrittää!
|
|
| | 30.04.2009 Tee työtäs laulellen!
Ongelmia. 3G verkko pätkii. Työskentely koneella ei ole onnistunut. En ole silti vielä heittänyt konetta seinään. Olen ollut sitkeä. Kuusi yhteydenottoa, kolme käyntiä. Äskeinen puhelu avasi linjan. Nopeasta taannuttiin hieman taaksepäin. 2G verkko pelaa. Hitaasti, mutta varmasti! Voi tätä sähköistä maailmaa ja kaaosta, mikä seuraa kun se kaatuu. Työpäivä tökkivän koneen ääressä on lyhyt. Tunnit saada kone toimivaksi menee nopeasti. Not my bisnes! Takapuoli puutuu! Onneksi on työ, jossa liikunta tulee kaupanpäälle. Sairaalan vuodeosastolta sai myös ilmaisen punttisalin. Tyttöjen kanssa vertailtiin hauisten kokoja pukukaapeilla. Ei ollut alleja. Alleista en enää tiedä, mutta töissä on ainakin helpompaa. Työhön on saatu apuvälineitä. Joskus teknologia on siis hyvästä! Mutta sitä robottia hoitoalalle ei kuitenkaan haluta. Kyllä ihon on kosketettava ihoa. Säästöt ja lomautukset kaatuvat niskaan. Kuntapuolella on vielä turvallista. Kunnan ja valtion leipä on pitkä ja siitä riittää. Pois ei potkita. Yksityinen hoivapuolikaan ei tekijöitään vähennä. Ei ole varaa. On hoitajan markkinat. Tieto siitä, tuntuu hyvälle. Minua tarvitaan. Joskus olen tuntenut alemmuutta. Ettei kuunnella tai arvosteta. Mutta ei enää. Itsetunto on kasvanut työtä tehdessä. Hoitoalaa voi myös oppia työtä tehdessään. Näin tekevät oppisopimusopiskelijat. Hyviä tyyppejä tulee alalle koko ajan. Aikuisikään ehtinyt on A-luokkaa. Työkentälle mahtuu tietysti aina myös puolivaloilla toimijoita. Mitä tehdä heille? Ei työpaikka voi olla suojatyöpaikka. Puheeksiottamisen mallia tarjoaa työterveyshuolto.Työ on joskus myös ihan oikeasti pakkopullaa. Sitä on vaan silloin syötävä. Märehtien menee alas. Märehtimään ei pidä kuitenkaan jäädä. Laulellakin voisi yrittää!
|
|
| | 09.04.2009 Istuta vielä se omenapuu!
Espoolainen dokumenttiohjaaja John Webster katseli Pellingin saaristossa vanhoja puita. Hän säikähti, sillä puut tekivät kuolemaa. Ilmastonmuutos oli tullut Websterin mökkirantaan. Ohjaaja päätti ryhtyä vastaiskuun. Alkoi vuoden mittainen hiilidieetti, joka päätyi dokumentiksi. Kahden pienen pojan isä luopui kaikesta, mihin tarvittiin öljyä. Ohjaajan vaimo, Anu, lähti mukaan projektiin rakkaudesta. Pienet pojat hämmästellen, mutta sopeutuen. Pieneltä ihmiseltä löytyy ajatusta. Websterin poika istuu kalliolla pohtien: muovi saastuttaa meret ja kalat kuolee. Ohjaajan dokumentti osuu. Vihlonta omatunnossa alkaa. Meillä on liikaa muovia. Kun esikoinen syntyi, alkoi barbeja, nukkeja ja leikkilinnoja työntyä ovista ja ikkunoista. Ekologisesti ne kierrätettiin keskimmäiselle. Kuopuksen syntyessä jouduimme kokonaan uudelle radalle. Auto sellaiselle. Ilmastonmuutos ja lämpötilan nouseminen sulattaa ikijäätä. Muovivuori senkun kasvaa. Kinderissä on enemmän muovia kuin suklaata. Hampparibaarin lastenaterian itseisarvo on muovinen lelu, joka vuoden kuluttua hautautuu kaatopaikalle. Aikuiset ovat keksineet kaikenlaista. Miksi meistä tuli tällaisia? Webster esittää dokumentissa itselleen kysymyksen lapsenlapsiensa suulla: mitä sinä teit suojellaksesi luontoa ja elämää. Teitkö mitään? Kysymys vaivaa myös minua. Mieleen nousee välähdyksiä kauppareissuilta, kun joku lapsista pyytää jotakin näkemäänsä. Toinen vieressä toteaa, että jonnenjoutavaa krääsää ei kannata ostaa. Sisarusparvessa on välillä viisautta, jossa kaikuvat isän ja äidin suusta tulleet lauseet. Lapset oppivat! Parasta perintöä jätettäväksi. Websterin dokumentin nelihenkinen perhe ei voi yksin sekään pelastaa maailmaa ja sen he myös vuoden mittaisen hiilidieetin jälkeen ymmärtävät. Fanaattisuuden sijaan onkin kyse pienemmistä valinnoista ja siitä, että perherauha säilyy. Eteenpäin voi mennä pienin askelin. Onneksi ohjaaja ymmärtää sen itsekritiikkinsä keskellä. Mekin päätimme perheemme kanssa pohtia omia valintojamme. Alamme kierrättämään ihan oikeasti. Laitamme pystyyn kierrätysnurkkauksen. Kun itse yrittää ja tekee itselleen ja perheelleen parhaita valintoja, voi vaikuttaa. Kun on oma mielenrauha, voi myös istuttaa sen Juicen laulaman omenapuun ja toivoa, ettei maailma huomenna sittenkään vielä kuole.
|
|
| | 24.03.2009 Puhetta vai keskaria?
Liikenteessä sattuneita hengen vieneitä onnettomuuksia oli viime vuonna alle 400. Luku on laskenut edellisistä vuosista. Valtakunnallinen tavoite olisi kuitenkin vieläkin pienempi: vuoteen 2010 alle 200. On asennekasvatuksen, ajoopetuksen, turvallisten autojen ja hyvien ajoväylien näytön paikka! Näytön antaa ratin ja penkin välissä istuva. Apostolinkyydillä kulkeva joutuu sekin tarkkailemaan kävelytyyliään. Riskiylityksiä, kadunvarsikävelyjä,kadunreunassa seisomisia ja päin punaisia juoksemisia ei saisi tehdä. Pyöräilijän vauhti on usein täyttä. Pyöräilijöille pitäisi tarjota jarrua. Kohta liikkuu myös mopot, skootterit ja motskarit. Teineillä on kivaa, pörinää ja pärinää kotikadulla. Mutta varovasti sitten! Jokainen mokaa joskus liikenteessä. Nuorena ajoin hiekkatien mutkaan vauhdilla. Käsistähän se lähti. Pientareen kautta päädyttiin takaisin tielle. Tuli opittua hiljaisen saapumisen merkitys. Kerran räpläsin radiota kesken ajon. Auto löytyi vastakkaiselta kaistalta. Niin nopeasti ja huomaamatta. Onneksi ketään ei tullut vastaan. Sen jälkeen en ole räplännyt radiokanavia. Vuosia sitten sattui kamala onnettomuus. Autoa ajanut äiti vilkaisi takana turvaistuimessa itkevää lastaan. Auto lipesi käsistä tienreunalle ja siitä jokeen. Siitä ennakoituneena en ole enää vilkuillut takapenkkiläisiä. En, vaikka karvat repisivät toistensa päästä! Mutta mitä tehdä niille, joiden kaasujalkaa painaa? Kadunvarrelta voi heristää nyrkkiä, näyttää keskisormea tai tuntiessaa kaahailijan käydä jututtamassa. Itse olen tehnyt näistä kaikkea. Puhe on tehonnut parhaiten. Kotialueen lasten puolesta. Pari vuotta sitten kyselin ajohidasteiden ja rajoitusmerkkien perään. Sen seitsemää selitystä sain. Mitan tullessa täyteen lupasin hoitaa asian itse: maalaisin katuun numeron 30. Tuskin se ketään säikäytti, mutta jo samana iltapäivänä piirtyi katuun valkoiset numerot. Ja kaupungin toimesta.
|
|
| | 20.03.2009 Heittäydy hoidettavaksi!
Pääkipu, selkäkipu, mahakipu. Kolotusta, jomotusta, vääntöä ja pistoa. Vaivoja, jotka vaivaavat oikeasti ja vaivoja, joita joskus käytetään vaivoina. Tutkittava olisi kuitenkin, varsinkin jos lääkärille menee. Olipa kerran mies, jonka selkä oli kipeä. Lääkittiin ja fysikaalista määrättiin. Myöhemmin paljastui syöväksi. Huonosti kävi. Toiselta lääkittiin närästystä, sydänkohtaus tuli. Kaatunut lähetettiin kotiin, sinne nukkui. Sitten on nämä raskaudet ja synnytykset. Kun kuopus oli kaksiviikkoa myöhässä, lohdutti lääkäri. Ei kannata murehtia, on niin pieni. Kun syntyi oli neljä ja puoli kiloa ja yli puolimetriä. Tuurilla mentiin. Joku ei jaksa, sanoo ettei pysty, kukaan ei kuuntele eikä usko. Yhtäkkiä ollaan sitten leikkuusalissa hätäsektiossa, vauva hapenpuutteessa ja äiti verenhukassa. On onni päästä hyvälle ja huolelliselle lääkärille. Kun pikkuisella oli kuumetta, lääkäri tutki. Käänsi niskaa, tutki päätä, onko jäykkyyttä. Milloin oireet alkoivat, miten toimimme jatkossa. Ei kai vaan aivokalvontulehdusta. Yksi lääkäri antoi topsin äidin käteen: voisitteko puhdistaa tuon lapsen korvan? Minä sitä jaksan vaan samaa paasata! Ihmisen kohtaamista. Sokoksessa kohdataan ihminen hyvin. Aitous paistaa. Citymarketin kassalta kuulee hyvän päivän jatkot. Ajatella, että huomattiin. Tuntuupa hyvältä! Luin Iltasanomista surullisen jutun. Tuli niin paha mieli. Parikymppinen nuorukainen menehtyi sav-vuotoon. Se on aivoverenvuoto. Oli kyllä mennyt lääkäriin. Diagnoosi vaan myöhästyi. Meille hoitajaopiskelijoille sanottiin aikoinaan koulussa: äkillinen pääkipu, kova otsakipu ja niskajäykkyys on vakava merkki. Töölön neurologisella osastolla työharjoittelussa ollessaan oppi näkemään. Surullista, ettei apu tullut ajoissa nuorukaiselle. Pojan äiti hakee oikeutta. Suurta voimaa hänelle. Lääkäreitä tuomitaan kuitenkin harvoin. Vääriä diagnooseja tulee, virheitä sattuu ja hoidossa epäonnistutaan. Pelottavaa. Hoitovirhe vaanii jokaista. Potilaan rooli on vaikea. Heittäytymistä tarvitaan: luota, usko ja rukoile.
|
|
| | 17.03.2009 Elää ja kuolla kotona
Kotona on hyvä olla. Ei sieltä halua pois. Kun lapset olivat vauvoja, mies reissasi. Töitä riitti ympäri Suomen ja kiireisimpiin kohteisiin mentiin helikopterilla. Vastustin sitä, kun mies halusi pitkästäkin matkasta ajaa kotiin yötä myöten. Komensin hotelliin. Väsyneenä en antanut miehen mennä rattiin. Joskus meni, joskus ei. Kotiin halusi kuitenkin aina tulla. Minäkin viihdyn kotona. Omassa laumassa on hyvä. Illalla töihin lähtiessäni odotan aamua ja sitä hetkeä, että avaan ulkooven ja sen takana seisoo unenpöpperöinen nelivuotias. Aamuisin kolmen kopla hyökkää kaulaan. Äiti kelpaa. Viikolla oli kotona kova meteli. Lapset kiljuivat ja riehuivat. Lakia ei saanut. Mies päätti lähteä tankkaamaan, koska huuto kävi korviin. Minä ajattelin mielessäni, lisää tätä! Huutoa ja elämää! Koko loppuelämä.
Perheemme koira on nyt maaliviivalla. Olen toivonut, että noutaja hakisi kesken unen omasta pedistään. Mutta ei. Saattohoitoa on lähdettävä hakemaan muualta. Soitto eläinlääkäriasema Arkkiin helpottaa: omat asiakkaat hoidetaan vaikka kotiin. Unelma toteutuu. Kotonakin voi kuolla.
Espoon kaupungin säästöt ovat kovat ja totta. Listaa on jo laadittu. Aika paljon sosiaali-ja terveystoimesta. Jostakin voi varmasti nipistää. Jostakin ei missään nimessä. Espooseen on suunniteltu saattohoitoyksikköä. Ihmiset, jotka ymmärtävät sen merkityksen, ovat hädissään. Hanke uhkaa kaatua, hidastua tai jäädä kokonaan toteutumatta. Saattohoitoa antaneena hirvittää. Kuolevaa kädestä pitäneenä kauhistuttaa. Puitteet eivät ole aina olleet ne parhaat. Kuolla on pitänyt usean ihmisen huoneessa tai kylpyhuoneessa. Kuolema kotona on kaunis ajatus. Saattohoitokoti siitä seuraava. Espoon on oltava strategiansa mittainen: hyvä paikka elää, asua ja - kuolla.
|
|
| | 02.03.2009 Ansaittu oikeus
Se, joka haluaa kuusvitosen painavan töitä, ei tiedä fyysisestä työstä mitään. Se ei ole työssään hionnut, eikä tuntenut maitohapoille ajetun ruumiin tuskaa. Se ei tiedä epäsäännöllisen työn rytmistä, siihen sotketuista lasten korvatulehduskierteistä, kaksin käsin kotiin kannetuista maitolitroista eikä kaaokseen hukkuvasta kodista. Se joka ajattelee, että kuusvitosella pitäisi vielä olla työmielekkyyttä ja työhyvinvointia, ei tiedä kuusvitosista mitään. Kuusvitosten harmiksi se ei ole vielä niin pitkällä elämässään, että osaisi ajatella omia tulevia lapsenlapsiaan, omaa vanhenevaa puolisoaan ja omia tulevia sairauksiaan. Se ei ymmärrä yhteisen ajan merkitystä. Sillä on vielä liian kiire, pyrky ja tunku joka paikkaan, ettei se ehdi pysähtyä miettimään. Todella tärkeät asiat ovat vielä hakusessa. Se ei osaa asettua toisen asemaan, ei vielä. Mutta kyllä se vielä oppii. Se, joka haluaa teettää töitä vanhalla, ei tiedä ikäihmisestä mitään. Se ei tiedä, että ikäihminen haluaa rauhaa. Mutta ei haudassa. Ikäihminen haluaa nauttia elämästään. Niistä vuosista, mitä vielä on. Ikäihminen haluaa leikkiä lastenlasten kanssa, pelata palloa, juosta perässä. Nähdä pienimmätkin liikkeet ja uudet opitut asiat. Ne asiat, joita ei ehtinyt nähdä omien lapsiensa kanssa. Sillä ikäihminenkin oli joskus nuori, keski-ikäinen ja jaksava. Virtaa oli. Saatiin aikaiseksi. Mutta nyt ei tarvitse enää. Nyt voisi köllötellä oman rakkaansa kanssa, sen joka pysyi koko ajan rinnalla. Yhteisessä elämässä. Sitkeästi työnsä tehnyt, veronsa maksanut, lapsensa hoitanut ja kasvattanut työmyyrä ansaitsee sen. Se on oikeus. Vanheta arvokkaasti. Kotona, ei työpaikalla.
|
|
| | 18.02.2009 Koettelee, vaan ei hylkää Herra!
Kirkossa kuohuu. Viime vuonna evankelisluterilaisesta kirkosta erosi 52303 jäsentä. Se on paljon. Minä kuulun kirkkoon. Olen uskonut aina. Viime jouluna sain kuitenkin kuulla tarinan, joka alkoi koettelemaan. Tarinan kertoi isäni, joka täyttää tänään 69 vuotta. Onnea isä, maailman paras! Tapahtuma aikaan isäni oli noin kymmenkesäinen poika. Maalaispitäjässä järjestettiin kinkerit. Pitäjän kirkkoherra oli luvannut eniten pyhäkoulussa käyneelle palkinnoksi virsikirjan. Kun palkitsemisen aika tuli, voittajaksi selvisi tämä kymmenkesäinen. Pieni poika, orpo sellainen, oli odottanut palkintoa itselleen hyvin onnellisena. Kirkkoherra oli alkanut kuitenkin miettimään, todeten, että harmin paikka, kun virsikirjoja oli vain yksi. Kirkkoherra kun olikin päättänyt antaa virsikirjan sittenkin toiselle pojalle, sille, jonka kotona kinkerit järjestettiin. Kymmenen vuotias oli parkaissut ääneen: pettymys, suru ja kirkkoherran petetty lupaus olivat sattuneet. Peitelläkseen tekemäänsä, kirkkoherra oli luvannut toimittaa pienelle pojalle virsikirjan jälkikäteen. Veisuukirjaa ei kuitenkaan koskaan kuulunut. Kinkereillä oli tapahtunut myös toinen asia. Kirkkoherra oli pyytänyt tätä kirjatta jäänyttä poikaa tulemaan luokseen ja toimittamaan jonkunlaisen paperipinon koulun opettajalle. Suuttuneena saamatta jääneestä virsikirjasta poika oli kieltäytynyt. Kirkkoherra oli noussut tuolistaan, kävellyt tuvan perälle ja tukasta taluttaen vienyt pojan paperipinon luokse kertoen samalla olevansa kaikkien orpojen ystävä ja osallistuvansa myös heidän kasvatukseensa. Näin kasvattamalla saatiin poika tekemään hänelle määrätty tehtävä. Joulupyhien tarina ei siis ollut mikään mukavien muistojen evankeljumi. Oli kuitenkin tärkeää, että nuo pienen pojan muistot olivat saaneet sanat. Myöhemmin poika oli eronnut kirkosta, rakentanut monta taloa ja kuulostellut jumalaansa työmaiden tellingeiltä. Ja kun oikein tarkkaan mietin, niin sieltä se varmasti löytyikin! Ja kun vieläkin tarkemmin pohdin, niin olen vakuuttunut, uskon, ettei se ole häntä kirkosta eroamisen vuoksi edes hyljännyt. Koetellut vaan.
|
|
| | 04.02.2009 Ruskean rasvan metsästys alkaa!
Hesarissa oli paha paljastus. Ruotsalainen piilokamera oli tehnyt täsmäiskun unkarilaiselle hanhitilalle. Tila tuottaa untuvaa, jota leviää myös pohjolan markkinoille. Untuvalla täytetään takkeja, peittoja ja tyynyjä. Untuvatuotteen käyttäjää pelottaa, tuotteen sisältä kun saattaa kuulua kaakatusta. On paljastunut, että hanhijalostamon hanhet on kynitty elävältä. Vuosia sitten ostin kirpputorilta lammasturkin. Se sopi ajatusmaailmaani. Kun esittelin turkkia tuttavalleni hän totesi topakasti: swakara on! Osasipa vielä tarkentaa: syntymättömän karitsan turkki. Tieto oli hirveä, enkä ole siitä vieläkään toipunut. Ensin kätkin turkin vaatekaappini pimentoon. Sitten piilotin sen vintille. Lopulta laskin turkin vapauteen jonnekin Uffin laatikkoon. Näin yritin pestä käteni syntymättömän karitsan verestä. Kuluttajan osa on vaikea. Ostamalla saattaa tukea lapsityövoimaa, hyväksikäyttöä, vaarallisia työoloja, eläinrääkkäystä tai salakuljetusta. Untuvatakki, jonka sisällä olin kantanut kolme lasta, potenut keuhkokuumeen ja töröttänyt leikkikentän laidalla on osoittautunut Unkarin uutisten jälkeen epäilyttäväksi. Äitienpäivänä saamani untuvatäkki tuntuu sekin nyt päälläni toiselta. Isältä ja äidiltä lahjaksi saamani vilukissan lammaspeitto joutuu myöskin uuteen syyniin. Olihan lihat varmasti syöty ensin?Eskimoilla ne on mukavat oltavat. Niillä on ruskeata rasvaa. Se kertyy, kun karaisee itseään kylmässä. Rinnassa ja sisäelimien ympärillä ruskealla rasvalla on oma, erityinen merkityksensä. Se suojaa kylmältä. Kaulusta auki, avantouinnille ja lumihankeen pyörimään! Luuviululle hyväksi. Ettei aina paleltaisi. Ruskean rasvan metsästys alkakoon!
|
|
| | 27.01.2009 Aamiainen Kuopiossa
Aamu oli aikainen. Kone Kuopioon nousi kello kuusi. Matkalla luin päivän Savon Sanomaa. Etusivulla oli kirjoitus kärsimyksestä. Kun ihminen sairastuu vakavasti, hän kärsii. Kun ihminen joutuu luopumaan omasta päätäntävallastaan ja heittäytymään lääkäreiden ja hoitajien huomaan, hän saattaa myös kärsiä. Kärsimys syntyy siitä, jos sairastunutta ei arvosteta, kunnioiteta tai häntä kohdellaan viileästi. Silloin puhutaan hoitokärsimyksestä. Hoitokärsimyksen kohdanneita on varmasti lukuisia. Lääkäreiden ympäripyöreät tai liiankin suorat vastaukset ovat saattaneet hämmentää. Hoitajan huono aamu on saattanut tuntua sairasta kohdatessa. Lähimmäisenrakkaus on hoitotyön pohja. Työssä on oltava sydän mukana. Toisen asemaan itsensä asettaminen on taitolaji. Miltä minusta tuntuisi hoidettavana tai omaisena? Niin, sairaus koskettaa meitä jokaista jossakin vaiheessa. Tasan yksitoista vuotta sitten vietin vainon uhrien päivää Helsingin kätilöopistolla. Kahdenkymmenenkahdeksan tunnin väännöllä syntyi Julia tyttö. Tänään on hänen syntymäpäivänsä. Syntymäjuhlaa emme kuitenkaan täällä Kuopiossa juhli- syy pikamatkaan on toinen. Läheinen on sairastunut ja tukea on annettava. Matkalla on siis vakava merkitys. Mutta illaksi kotiin.
|
|
| | 26.01.2009 Onko meillä kohta enää vettä?
Viikko sitten valtuusto kokoontui ensimmäiseen istuntoon. Sain hyvän paikan. Numero 67. Takarivistä on hyvä tarkkailla! Paitsi tarkkailla, piti myös olla tarkkana. Eteenpäin meno oli nopeaa ja kieli "kapulaista". Hylkäämiset, kannatukset, lisäykset, puheenvuorot, repliikit...Esityslistan kuumana aiheena oli vesilaitoksen yhdistämisasia. Vanhat valtuutetut olivat jättäneet asian pöydälle, joten nalli napsahti meille uusille heti ensimmäisessä istunnossa. Päättää piti. Ei jäänyt enää pöytään, vaikka ehdotin. Pienen puheeni kanssa kipusin myös pönttöön. Ei siinä ollut mitään miljardi-asiaa, ihan vaan tavallisia arjen ajatuksia. No, yhdistyminenhän siitä tuli. Aika näyttää mitä tuleman pitää. Veden hinnan luvataan laskevan 10 %. Muistetaan kuitenkin mainita, ettei omakotitalo asujalla. Niitäkin kun löytyy Espoosta. Espoon Veden työntekijät olivat hekin lehterillä. Työntekijänä ymmärrän heitä. Kyllähän ne uudet ja tulevat työehdot laittavat miettimään. Mitä saa, mitä jää pois.
Ryhmäkuri on ikävä asia. On mentävä muitten mukana. Toista se on meillä. Saamme olla eri mieltä, voimme äänestää mielemme mukaan. Pitää vain muistaa olla avoin ja kertoa etukäteen ryhmälleen ajatuksistaan. Vaikka olemmekin oppositiopuolue, ei tarvitse aina olla oppositiossa. En halua automaattisesti vastustajan roolia. Mustavalkoisuus on jäärämäistä, joka ärsyttää. Tällä linjalla on hyvä jatkaa. Positiivinen asialinja.
Viime perjantaina kotiovellani kohtasin myös positiivisuutta. Kaksi nuorta naista halusi lukea minulle raamatunlauseen. Puhuimme tovin, kerroin omasta uskonnostani. Naisten silmät olivat kirkkaat ja valoa täynnä. Kyllä niissä oli ihan oma rauhansa ja varmuutensa. Voi kun saisi samanlaiset! Maailma menee omalla painollaan. Turha on pelätä mitään etukäteen. Se mikä on tullakseen tulee. Naiset antoivat minulle luettavaksi lehden. Katsoin sen kantta ja hämmästyin. Osui kuin sormi suutarin silmään. Lehden kannessa luki: Onko meillä kohta enää vettä?
|
|
| | 19.01.2009 Sitähän se kaikki on!
Maa voi muuttua rakkauden avulla, sanoi tuleva Yhdysvaltojen presidentti Barac Obama eilen televisiossa. Seurasimme suoraa lähetystä, jossa mukana oli myös musiikkia ja rocktähtiä. Näytti hyvältä ja kuulosti hyvältä. Obama kannusti ihmisiä yli uskonnon, rodun, seksuaalisen suuntautumisen ja puoluerajojen yhteistyöhön: vain näin maa voi mennä eteenpäin ja syntyy voima toimia yhdessä. Obama puhui viisaita. Yhteisten päämäärien eteen on tehtävä myös työtä yhdessä. Obaman puhe naulitsi minut kuuntelemaan. Kyllä, hän puhui kaikille ja myös meille suomalaisille! Sinisen kravaatin ja valkoisen paidan yhdistelmä tehosti vaikutelmaa. Meidän värit, pohjolan värit!
Rakkaus tekee suvaitsevaiseksi. Rakkaus tekee inhimilliseksi. Rakkaus tekee armolliseksi. Rakkaus tekee toisen eteen. Rakkautta mukanaan kantava on askeleen edellä päätöksiä tehdessään. Varmasti kuuntelee omaa ääntään! Obaman aloittaessa työnsä presidenttinä, alkaa meilläkin oma sarkamme. Valtuustotyössä on haastetta. Sanojensa mittasuhteissa on pysyttävä ja omalla äänellä puhuttava. Sillä sydämen äänellä.
|
|
| | 16.01.2009 Herätys, Hintapoliisi!
Mukavalla mielellä otin vastaan tiedon ruoan arvonlisäveron alenemisesta. Nykyinen 17% alv laskee kahteentoista. Näyttää pieneltä, mutta valtionkassassa se on 500 miljoonan euron tuntuva lovi. Syksyllä voimaan astuva alennus antaa kuitenkin odottaa itseään. Sitä ennen voi tapahtua ihan mitä vaan. Kannattaa siis olla tarkkana. Hintapoliisin on aika herätä, eikä ainoastaan valtiovallan toimesta. Minussa asuva poliisi heräsi eilen. Yövuoron jälkimainingeissa kaupassa käydessäni unirähmät lensivät silmistä. Mitä on tapahtunut juustolle?!
Oltermannin hinta hipoi yhdeksää euroa ja Edamin perhejuuston kahdeksaa.
Tilastollisesti taidan olla hilkulla keskituloinen. Lamaa ei saisi ruokkia, vaan ostaa sitä. Ruokaa. Oltermannit jäivät kuitenkin tiskiin, sillä mikään hyvä tahto torjua lamaa ei saanut minua kaupantekoon. Päätin vaihtaa kauppaa.
Viereisessä kaupassa juustotiskillä koin hekumaa. Yes, Oltermannia alle seitsemällä eurolla!
Kaupat kilpailevat. Hinnat ovat ovelasti sumplittuja. Euron voitto voi olla kahden häviö. Tarkkana on oltava. Askelta edellä kuljettava. Huijatuksi tulemiseen varauduttava. Tarkkaile hintoja, muistele ja rätnää. Tee sama 1.10.2009 jälkeen. Siirtyikö alennus elintarvikkeiden hintoihin?
|
|
| | 13.01.2009 Ostakaa makkaraa!
Veronmaksajain keskusliitto neuvoo: ostakaa! Ostamisen sanotaan olevan parasta lääkettä nyt päällä olevaan taantumaan. Keskusliitto on laskenut, että eniten ostovoimaa eli rahaa, on keskituloisen kukkarossa. On se vaan kummallista: rahaa on, mutta sitä ei vaan näy! Kyllä se vaan menee käsistä, eikä edes tarvitse tuhlata. "Mikkään ei ole niin makkeeta, kun nauraa nuukuuven päälle", sanotaan savossa. Nuukuuden reseptiä olen ainakin itse päättänyt nyt kokeilla. Kun kaupasta on tottunut ostamaan kaikkea mielestään tarpeellista, on aika nyt karsia. Perheemme pärjää ilman huuhteluainetta, talouspaperia, tiskirättejä...lista kasvaa, kun miettii.
Yritykset lomauttavat ihmisiä. Irtisanotaan. Taantuman ollessa kaikkien huulilla, viidakonlaki pätee. Nopeat syövät hitaat. Onkohan jokainen lomautus tai irtisanominen oikeasti aiheellinen? Orion Espoossa: satoja ihmisiä. Yritys, joka on taatusti takonut voittoa kaikki nämä vuodet. Nyt on sitten työntekijän aika lähteä. Yrityksen toimintalinja auttaa minua pysymään nuukana: en osta!
Yhdeksänkymmentäluvun lama meni ohitseni huomaamatta. Työnteon keskellä sitä ei nähnyt. Olen onnekas-tuskin tämänkään lamataantuman aikana olen joutumassa kilometritehtaalle. Kuka sitten tekisi nämä työt? Vanhainkodin ovea ei voi sulkea sanoin, tulemme takaisin kuukauden kuluttua. Hoitajalla riittää työtä. Atria antoi sekin jo eilen tulosvaroituksensa. Sata ihmistä saa lähteä. Hoitajan pikalounas, mikrossa pyörivä Atrilli makkara, ei käy kaupan. No ei kai nyt joulunaikaan! Saarioisten voittoputki huipentuu loppuvuoteen. Joululaatikot voittavat jo kotitekoiset. Makkaratehtaan ei pitäisi kuitenkaan tehdä hätiköityjä ratkaisuja: ilmastonmuutoksen myötä grillit ovat pian taas ulkona. Makkarakausi alkaa. Ja lihansyöjä ostaa!
|
|
| | 06.01.2009 Härkäviikot tulevat!
Loppiainen päättää joulunajan. On aika purkaa joulukuusi, noukkia punaiset tontut ikkunoista ja keittää kinkkuluusta hernerokka. Loppiaisena otetaan saadut joululahjat käyttöön, ehkäpä kertaalleen vaihdettuna. Loppiaisena saatamme kuulla vielä kertaalleen kauneimmat joululaulut. Loppiaisena muistamme Jeesuslasta. Loppiaisen jälkeen alkavat härkä-eli selkäviikot. Lepoajan jälkeen on työnteon vuoro. Niiden, joilla työtä vielä on.
Joulun alla moni sai työnantajaltaan ikävän joululahjan. Tuli tieto lomautuksesta, yt-neuvotteluista tai irtisanomisesta. Lomautettuja on jo 40 000. Työnantaja halusi hoitaa hommat ennen vuoden vaihdetta. Väliäkö muulla. Pääministeri kannusti kansaa ostamaan kotimaista, Valtiovarainministeri muistutti kotitalousvähennyksen käytöstä ja eräs kansanedustaja korotti ääntään televisiossa: ostakaa enemmän!
Hyvät ovat kannustimet! Ostakaa enemmän, ne joilla rahaa on! Kellä sitä rahaa kohta enää on?
Olen itse jo vuosia panostanut kotimaisuuteen. Ruokakaupassa olen valinnut kotimaisen kurkun kesät talvet. Suomiliha on voittanut brasilialaisen. Vastahakoisin ajatuksin olen lähettänyt lapseni koulun ruokatunnille: kouluissa ei syödä kotimaista lihaa. Miten lienee tarhassa? Mikä on Sodexon ruokapalveluiden hinta?
Kotona Marimekon pyyhkeet roikkuvat nauloissa, unikot ikkunoissa ja hääruusut pöytäliinoissa. Tasaraitaa on lasten kaapit täynnä. Finnlaysson, Nanso, Nokia, Ratia, Travalle, Kuoma... Olenko omilla valinnoillani pelastanut heistä yhtäkään? Kukkaroni on ainakin ollut usein tyhjä.
Kotitalousvähennystäkin on tullut käytettyä. Timpurin laskua maksaessani olen todennut valinneeni ammattini väärin. Kansalaiset olisivat haastattelun mukaan valmiita luopumaan pienistä veronkevennyksistä taantumaa helpottaakseen. Omasta ostovoimasta ollaan valmiita luopumaan. Valtio on valmis tukemaan yrityksiä. Eipä tuettu edellisen laman aikaan. Miten moni hyvin menestynyt ja kunnialla toiminut yritys kaatui! Kaatumisia tulee tapahtumaan tänäkin vuonna paljon. Kaatujina ovat mm. nuoret perheet. Väärän asennepolitiikan aikana ihminen on ohjattu harhaan. Menestys on ollut yhtä kuin kallis asunto, kakkosauto, ulkomaan matkat, merkkitietoisuus ja luottokortit. Uusporvari putoaa polvilleen, kun työ menee alta.
Sitä ennen on kuitenkin aika tehdä työtä. Työtä häränselän voimalla!
|
|
| | 05.01.2009 Kansa verollepantavaksi?
Taantuma, lama, säästökuuri. Mikä ikinä, mutta lapasessa. Tiukat ajat ovat jo-nyt ei tarvitse enää veikkailla. Yhteisöveron romahtaminen ajaa kaupunkeja ja kuntia ahdinkoon. Espoon kato lienee sen 50 miljoonaa euroa. Paljon rahaa yhteisestä pussista. Mistä otetaan tilalle? Nyt ei riitä Ojalan laskuoppi eikä laskutikku! On aika aloittaa talkoot ja jokaisen on otettava talikko käteen. Vaikka kuinka pahaa tekisi. Niin on elettävä, kuin on rahkeet. Onko säästettävä kaikesta, otettava lainaa vai käytävä säästöporsaalla? On totta, että investoinnit kierrättävät rahaa. Joku saa työtä, tekee sitä, maksaa veroa. Yrittäjä yrittää lamassakin: silloin painetaan ja investoidaan. Mutta varmasti jostakin on tingittävä. Metro. Liikenneympyrä. Meluaita. Edellisen laman aikaan me Helsingin työntekijät luovuimme lomarahoista. Vapaaaika oli monelle rahaa pankkiin. Kaikille se ei ollut hyväksi: lasten loma oli lomarahaan sidottu. Mutta miten olisi Espoossa? Pitäisikö haastaa? Valtuutettu voisi vastaavasti antaa kokouspalkkioistaan. Monissa yrityksissä on nyt kuumat oltavat. Monivaiheiset YT-neuvottelut vievät voimia. Kun kutsu on käynyt, tuotannolliset ja taloudelliset syyt, sekä uudelleen järjestelyt esitetty, tippuu päitä. Mitä isompi firma, sen nopeampi tahti. Peli on kovaa, mutta rehellistä. Sinua ei tarvita enää. Espoossa on sanottu, ettei työntekijöihin kosketa. Tämä on oikea linja. Ihmisestä ei voida säästää. Pitää säästää tavarasta, tuotteista ja toiminnoista. Myös ostopalveluja pitäisi listata. Voisiko kaupunki sittenkin tuottaa itse? Joku puhui veronkorotuksista. Käskyä ei kuitenkaan vielä ole annettu. Verollepano tuntuisi väärältä. Ehtisi edes se ensimmäinen veroalennettu helmikuun tilipussi!
|
|
| |
|
Arja Juvonen, Puh. 050-531 1108, 09-432 3060,  , www.eduskunta.fi |
|