2023 - Tarkastusvaliokunnan jäsen Perustuslakivaliokunnan varajäsen Alkon hallintoneuvoston pj. 2019 - 2023 Ylen hallintoneuvoston jäsen (alkaen 2024) Kelan tilintarkastaja 2024
2019 - 2023 Sosiaali- ja terveysvaliokunnan jäsen Tarkastusvaliokunnan varajäsen Etenen jäsen Alkon hallintoneuvoston pj.
2015 - 2019 Sosiaali- ja terveysvaliokunnan jäsen Fortumin sidosryhmien neuvottelutoimikunnan pj Tulevaisuusvaliokunnan varajäsen ITLA (Itsenäisyyden juhlavuoden lastensäätiö)valtuuskunnan jäsen 2018 -
Sote parlamentaarisen seurantaryhmän jäsen Eduskunnan Suomi 100 - työryhmän jäsen Liikennekäytävävaltuuskunnan jäsen
Arjan eduskunta CV Toiseksi eniten puheenvuoroja pitänyt kansanedustaja Uudeltamaalta. Kahdeksanneksi koko Suomessa, viidenneksi kaikista naiskansanedustajista. (Puhujatilasto 2019-05/2022, uutisoitu Helsingin Sanomat 25.12.2022)
Edenneitä lakialoitteita: Asevelvollisuutta suorittavien vakuutusturvan parantaminen. Suolistosyöpäseulonnat lakiin. Vammaisneuvostot lakiin. Omaishoitajien erityishoitoraha (ministeriössä juuri selvityksessä). Lapsiin kohdistuvat seksuaalirikokset rikosrekisteriotteen laajentaminen. Hoitajamitoitus. Työnantajana toimivan vammaisen henkilön oikeus tarkastaa rikosrekisteriote työntekijältä (toimenpidealoite).
Vaaliteemani EU- vaaleissa 2024
Turvallisuus: Rajat kiinni hybridiuhissa. Ruanda-malli käyttöön. Turvataan Suomi!
Talous: Ei yhteisvastuille ja elpymispaketeille. Taloudellisesti vakaa Suomi!
Terveysturvallisuus: Antibioottiresistenssin, epidemioiden ja sairauksien torppaaminen EU:ssa. Terve Suomi!
Tulevaisuus: Stoppi ylisääntelylle. Tulevaisuuden Suomi päättää itse!
VAALITEEMANI EDUSKUNTAVAALEISSA 2023
1. Lääkärille päästävä - Sairaudet eivät odota. 2. Hyvä vanhustenhoito. Omaishoitajalle arvostus. 3. Verotaakka kevyemmäksi - Suomalainen nujertuu verojen alle. 4. Kotimaan asiat ensin - Työ, koti, eläke, turvallisuus ja huoltovarmuus taattava. 5. Laittomasti maassa oleskelevat pois Suomesta - Kustannukset eivät kuulu meille.
Sosiaali- ja terveysvaliokunnan jäsen 2015 - Tarkastusvaliokunnan jäsen 2015 - 2017 Tulevaisuusvaliokunnan varajäsen 2015 - Pohjoismaiden neuvoston Suomen valtuuskunnan jäsen 2015 - 2017 Hyvinvointi Pohjolassa valiokunnan jäsen Alkon hallintoneuvoston jäsen 2012 - 2015 Fortumin neuvottelutoimikunnan pj. 2016 -
EDUSKUNNAN RYHMÄT Munuais-, maksa- ja elinsiirtopotilaiden eduskunnan tukiryhmä Eduskunnan Vammaisasiain työryhmä- VAMYT Eduskunnan Syöpäverkosto MUU TOIMINTA Mannerheimin Lastensuojeluliiton Uudenmaan piiri Espoon ja Kauniaisten Muistiyhdistys
TOIMENI EDUSKUNNASSA KAUDELLA 2011 -2015
Lakivaliokunnan jäsen 2013 - 2015 Sosiaali- ja terveysvaliokunnan jäsen (2011-2013) Hallintovaliokunnan varajäsen 2014 -2015 Työ-ja tasa-arvovaliokunnan varajäsen 2011 - 2015 Alkon hallintoneuvoston jäsen 2012 - Eduskunnan työsuojelutoimikunnan jäsen 2011 -2015 IONK-Kansainvälisten ihmisoikeusasian neuvottelukunnan jäsen 2011 -2015 KEHU- Yhtenäisen valtioneuvoston rakennetta arvioivan parlamentaarisen komitean jäsen 2014 -2015 KELAn valtuuston varajäsen 2011 -2015
Liikennekäytävä valtuuskunta 2014 - Nopeat liikenneyhteydet tuovat mukanaan laajoja positiivisia taloudellisia tulosvaikutuksia. Valtuuskunta haluaa edistää Euroopan näkökulmasta merkittävän, markkinalähtöistä infrastruktuuria Suomessa vahvistavan kasvuhankkeen toteuttamista.
Klikkaa tästä ja tutustu tekemiini valtiopäivätoimiin. Niitä on liki 300.
Tutustu työhöni eduskunnassa
Tässä alla eduskunnassa tekemiäni toimia saattohoidon parantamiseen liittyen.
1. Toimenpidealoite saattohoidon kokonaisvaltaisen kehittämistyö- hankkeen aloittamisesta ja työryhmän asettamisesta sosiaali- ja terveysministeriössä Eduskunnalle Saattohoitoa on kehitetty Suomessa vuosia. Sosiaali- ja terveysministeriön Hyvä saattohoito Suo- messa -ohjeistus vuodelta 2010 on ollut merkittävä ja tärkeä työkalu saattohoidon laadun paran- tamisessa. Ohjeistuksen myötä olemme saaneet kuntiin, kaupunkeihin ja kuntayhtymiin muun muassa saattohoitosuosituksia ja suunnitelmia. Saattohoidosta ei ole omaa lainsäädäntöä, mutta sitä koskevaa sääntelyä on sisällytetty eri lakeihin. Perustuslaki (731/1999) takaa jokaiselle pe- rusoikeutena inhimillisen ja kivuttoman kuoleman. Terveydenhuoltolaki (1326/2010) velvoittaa kunnan järjestämisvastuuseen kuuluvan terveydenhuollon toteuttamiseen. Laki potilaan asemas- ta ja oikeuksista (785/1992) sääntelee oikeudesta hyvään terveyden- ja sairaanhoitoon ja siihen liittyvään kohteluun ja hoitoon pääsyyn. Helmikuussa 2017 eduskuntaan saapuu ns. eutanasiakansalaisaloite, joka nostaa esiin keskuste- lun kuolevan potilaan hoidosta. Tällä toimenpidealoitteella en ota kantaa kansalaisaloitteeseen, vaan nostan esiin saattohoitoon liittyvät asiat. Saattohoitoon ja kuolevan potilaan kohtaamiseen ja hänen hyvän ja laadukkaan hoitonsa turvaamiseen tähtäävät toimet ovat tärkeitä asioita toteut- taa ja viedä eteenpäin. Saattohoitoa on lähdettävä kehittämään kokonaisvaltaisesti ja saattohoi- toon liittyviä puutteita korjattava. Suomesta puuttuu muun muassa saattohoitoa sääntelevä oma lainsäädäntö, mutta myös lapsipotilaisiin liittyvät saattohoito- ja Käypä hoito - suositukset, mikä on selkeä epäkohta. Myös lapsiasiavaltuutettu Tuomas Kurttila on nostanut kannanotossaan esiin sen, että lasten saattohoitoon on laadittava kansalliset suositukset (lapsiasia.fi, 18.3.2016). Tällä toimenpidealoitteella esitän toimia saattohoidon kehittämistyön aloittamiseksi siten, että sosiaali- ja terveysministeriössä käynnistetään hanke ja perustetaan työryhmä, joka selvittää saat- tohoitoa koskevan erillislainsäädännön tarpeellisuutta, jo olemassa olevan lainsäädännön tarkis- tamista, lasten saattohoitoon liittyvien kansallisten suositusten laatimista sekä saattohoitopotilai- den yleisten hoito-ohjeistusten päivittämistä. Saattohoidon järjestäminen ja sen laadun turvaami- nen on huomioitava myös sosiaali- ja terveydenhuollon uudistuksessa siten, että kansalaisten yh- denvertaisuus toteutuu ja saattohoitopaikkoja on saatavilla ympäri Suomen. Edellä olevan perusteella ehdotan, että hallitus ryhtyy toimenpiteisiin ja asettaa työryhmän selvittämään saattohoitoa koske- van erillislainsäädännön tarpeellisuutta, jo olemassa olevan lainsäädännön tarkistamista, lasten saattohoitoon liittyvien kansallisten suositusten laatimista sekä saattohoitopoti- laiden yleisten hoito-ohjeistusten päivittämistä. Saattohoidon kehittämistyö on liitettävä myös sosiaali- ja terveydenhuollon uudistukseen. Helsingissä 10.2.2017 Arja Juvonen ps
2. TOIMENPIDEALOITE Saattohoitolainsäädännön kehittämistyön aloittaminen ja aikaansaattaminen Eduskunnalle
Saattohoitoa on parannettu Suomessa erilaisin ohjeistuksin ja normein. Sosiaali- ja terveysministeriön ohjeistus saattohoidon kehittämisestä ja saattohoitosuosituksista julkaistiin vuonna 2010. Ohjeistus on ollut tärkeä askel saattohoidon parantamisessa ja kehittämisessä. Saattohoidon laadussa ja kattavuudessa on kuitenkin edelleen myös kehitettävää. Lainsäädännössä saattohoitoa käsitellään muiden lakien kautta. Perustuslailla turvataan perusoikeudet ja ihmisoikeudet. Terveydenhuoltolailla palvelujen yhdenvertaista saatavuutta, laatua ja potilasturvallisuutta ja lailla potilaan asemasta ja oikeuksista terveyden- ja sairaanhoidon järjestämistä. Laissa ikääntyneen väestön toimintakyvyn tukemisesta sekä iäkkäiden sosiaali- ja terveyspalveluista luvussa neljä ja pykälässä kaksikymmentä todetaan, että toimintayksikössä on oltava henkilöstö, jonka määrä, koulutus ja tehtävärakenne vastaavat toimintayksikön palveluja saavien iäkkäiden henkilöiden määrää ja heidän toimintakykynsä edellyttämää palvelun tarvetta. Vanhuslain yksityiskohtaisissa perusteluissa otetaan kantaa henkilöstön riittävyyteen erityistilanteissa esimerkiksi saattohoitotilanteissa. Olen ottanut kantaa saattohoitoon vuosina 2011 – 2016 muun muassa seuraavilla toimilla: KA 17/2012, TPA 32/2012, KK 732/2012, TPA 31/2012, KK 65/2011, KK 1186/2013, KK 474/2016. Viimeisimmällä kirjallisella kysymyksellä tiedustelin, onko Suomessa tarvetta saattohoitolainsäädännölle. Saattohoitoon vaadittiin erillistä lakia kansalaisaloitteella vuonna 2014. Aloitteessa painotettiin, että inhimillinen ja kivuton kuolema on jokaisen ihmisen perusoikeus ja saattohoidon riittävä ja tasa-arvoinen toteutuminen edellyttää, että se on tarvittaessa kaikkien ihmisten saatavilla riippumatta asuinpaikasta tai sairaudesta. Aloite ei päätynyt eduskunnan käsiteltäväksi. Kansalaisaloite eutanasian sallimisesta taasen on saavuttanut yli 50 000 allekirjoituksen määrän ja saapuu eduskunnan käsittelyyn tänä vuonna 2017. Kansalaisten huoli suomalaisen saattohoidon tilanteesta on ilmeinen. Ottamatta kantaa eutanasia aloitteeseen, on ilmeistä, että saattohoidon kehittämistyöllä on edelleen suurta tarvetta Suomessa. Erilaiset toimet saattohoidon parantamiseen ja sen yhdenvertaistamiseen ympäri Suomen ovat edelleen tärkeitä ja on hyvä, että ministeriössä päivitetään juuri saattohoidon kiireellisen ja kiireettömän hoidon kriteeristöä. Suomalaista saattohoitoa tulisi kehittää myös lainsäädännön suomin mahdollisuuksin ja turvin. Saattohoitolainsäädännöllä tulisi määritellä muun muassa saattohoidon kriteerit, saattohoidon saatavuus ja saattohoitopaikkojen riittävyys, kansalaisten subjektiivinen oikeus saattohoitoon sekä saattohoidossa työskentelevien henkilöiden oikeus lisä- ja täydennyskoulutukseen. Tärkeää olisi myös se, että saattohoidossa olevalla ihmisellä olisi mahdollisuus valita se paikka, missä haluaa itseään saattohoidettavan (koti, laitoshoito, erityinen saattohoitoyksikkö).
Edellä olevan perusteella ehdotan,
että hallitus ryhtyy toimenpiteisiin saattohoitolainsäädännön kehittämiseksi ja aikaansaattamiseksi
Helsingissä 2.2.2017 Arja Juvonen /ps
3. TOIMENPIDEALOITE Saattohoidon ja palliatiivisen hoidon kriteeristön valmistelun aloittaminen ja voimaansaattaminen valtakunnallisesti ja viipymättä sekä saattohoitopaikkojen ja erilaisten asiakasryhmien huomioiminen valmistelussa Eduskunnalle
Sosiaali- ja terveysministeriön 3.6.2010 julkaisemassa saattohoitosuosituksessa Hyvä saattohoito Suomessa (STM:n julkaisuja 2010:6) korostetaan, että vastuu inhimillisen, ihmisarvoisen ja potilaan itsemääräämisoikeutta kunnioittavan saattohoidon järjestämisestä on sairaanhoitopiireillä ja terveyskeskuksilla. Suosituksessa selvitettiin myös alueellisten saattohoitosuunnitelmien tilannetta. Selvitykseen osallistuneista 19 sairaanhoitopiiristä ja 18 suuresta kaupungista noin puolella oli joko valmis saattohoitosuunnitelma tai laitoskohtaiset saattohoito-ohjeet. Hieman yli kolmasosalla kyselyyn vastanneista alueellisen hoitoketjun selvittäminen ja saattohoitosuunnitelman laatiminen oli vireillä. Neljäsosa vastanneista ilmoitti, että saattohoitosuunnitelman laatimista ei ole valmisteltu lainkaan. Valtakunnallisen sosiaali- ja terveysalan eettisen neuvottelukunnan vuonna 2012 tekemän selvityksen mukaan vuonna 2012 lähes kaikissa sairaanhoitopiireissä oli olemassa saattohoitosuunnitelma, jonka mukaisesti saattohoitopotilaiden hoitoa toteutettiin. Onkin hienoa ja kiitettävää, että saattohoitoon eri puolilla Suomea on tehty selkeät ja sovitut toimenpiteet. Saattohoidon järjestämisessä ja osaamisessa on kuitenkin vielä vaihtelua eri puolilla Suomea. Edelleen on siis hyvin tärkeää tehdä toimia sen eteen, että kansalaisilla olisi yhdenvertainen pääsy hyvän saattohoidon piiriin. On aika ryhtyä laatimaan viipymättä saattohoidon kriteeristöä, jolla turvataan hyvä, yhdenmukainen ja oikea-aikainen saattohoitoketju sitä tarvitseville erilaisille asiakasryhmille. Lisäksi on arvioitava saattohoitopaikkojen määrää valtakunnallisesti ja tehtävä mahdollisia tarvittavia toimia tilanteen korjaamiseksi. Saattohoitopaikkojen määrässä valtakunnallisesti on havaittu olevan puutteita ja STM:n mukaan vuonna 2012 arvioitiin, että saattohoitoa tarvitsevia oli noin kaksi kertaa niin paljon kuin saattohoitopaikkoja. Myös muistisairaiden ihmisten hyvän hoidon ja elämänlaadun kehittämiseen ja arviointiin Muistiliiton julkaiseman Hyvän hoidon kriteeristö (Muistiliiton julkaisusarja 2/2016) sisällyttämiä saattohoitoon liittyviä taustatietoja ja evästyksiä tulisi ottaa huomioon valtakunnallisen saattohoito kriteeristön valmistelussa. Edellä olevan perusteella ehdotan,
että hallitus ryhtyy viipymättä toimenpiteisiin ja saattohoidon ja palliatiivisen hoidon kriteeristön valmisteluun, jossa huomioidaan erilaiset hoitopolut ja asiakasryhmät sekä hoidon saatavuus ja kattavuus valtakunnallisesti, sekä painotetaan henkilöstön koulutusta ja osaamista sekä riittäviä saattohoitopaikkojen määrää erilaisissa saattohoito tilanteissa. Valmistelussa huomioidaan myös muistisairaiden ihmisten hyvän hoidon tueksi laadittua Hyvän hoidon kriteeristö- työkirjaa (Muistiliitto 2/2016).
Helsingissä 11.11.2016 Arja Juvonen /ps
4. KIRJALLINEN KYSYMYS Saattohoidon kehittämistyön eteneminen hallituksessa, saattohoitolainsäädännön tarpeellisuus ja riittävät saattohoidon asiakaspaikat
Eduskunnan puhemiehelle
Saattohoito (hospice-hoito) on lähestyvää kuolemaa edeltävää hoitoa silloin, kun kuoleman odotetaan tapahtuvan lähipäivien tai -viikkojen aikana. Se voi olla osa palliatiivista hoitoa ja sen tarkoituksena on tukea ja hoitaa yksilöllisesti kuolevaa ihmistä ja hänen läheisiään parhaalla mahdollisella tavalla inhimillisiä arvoja kunnioittaen.
Saattohoitovaiheeseen siirtyminen on potilaan asemasta ja oikeuksista annetussa laissa (785/1992) tarkoitettu hoitopäätös. Saattohoitoa itsessään pidetään verrattain yksimielisesti välttämättömänä, mutta sen valtakunnallisella kehittämisellä ja yhdenmukaisella saatavuudella on vielä kehittämistarpeensa. Olen nostanut saattohoitoteemaa esiin eduskuntakaudella 2011-2015 seuraavilla valtiopäivätoimilla: keskustelualoite Saattohoidon kehittämisestä (KA 17/2012 vp ), toimenpidealoite Kuntakohtaisen saattohoitosuunnitelman ja –ohjeistuksen laatimisvelvoitteen kirjaaminen vanhuspalvelulakiin (TPA 32/2012 vp), kirjallinen kysymys samasta aiheesta (KK 732/2012 vp), toimenpidealoite Saattohoitosuunnitelmien laatiminen kunnille (TPA 31/2012 vp), kirjallinen kysymys Saattohoitosuunnitelmat sairaanhoitopiireissä ja terveyskeskuksissa (KK 65/2011 vp) ja Saattohoitopaikkojen säilyminen vanhusten laitoshoitopaikkoja vähennettäessä (KK 1186/2013).
Saattohoitoon on vaadittu erillistä lakia kansalaisaloitteella. Aloitteessa painotettiin sitä, että inhimillinen ja kivuton kuolema on jokaisen ihmisen perusoikeus, ja että saattohoidon riittävä ja tasa-arvoinen toteutuminen edellyttää, että se on tarvittaessa kaikkien ihmisten saatavilla riippumatta asuinpaikasta tai sairaudesta. Saattohoitolain säätämiseen tähdännyt kansalaisaloite sisälsi tuolloin ehdotuksen lainvalmisteluun ryhtymisestä (OM 26/52/2014). Aloite ei kuitenkaan edennyt eduskunnan käsittelyyn.
Saattohoitosuosituksilla, suunnitelmilla, saattohoidon huomioimisella lainsäädännössä sekä tähän liittyvillä kuntien velvollisuuksilla, on tärkeä merkitys saattohoidon kannalta. Kansalaiskeskusteluissa nousee kuitenkin yhä useammin myös esiin kysymys siitä, että onko suositustaso riittävä vai tulisiko saattohoidon asianmukaisen toteutumisen varmistamiseksi laatia velvoittavaa sääntelyä eli saattohoitolainsäädäntöä. Saattohoidon kehittämistyön jatkaminen on välttämätöntä ja pidänkin kiitettävänä sitä asiaa, että Sipilän hallitusohjelmassa kiinnitetään myös huomiota tähän asiaan. Hyvä, yhdenvertainen ja oikea-aikainen saattohoito on jokaisen saattohoitoa tarvitsevan henkilön oikeus.
Edellä olevan perusteella ja eduskunnan työjärjestyksen 27 §:ään viitaten esitän asianomaisen ministerin vastattavaksi seuraavan kysymyksen:
Miten hallitusohjelmaan kirjattu saattohoidon kehittämistyö etenee hallituksessa? Tarvitaanko hallituksen mielestä Suomeen erillinen saattohoitolainsäädäntö vai kyetäänkö Suomessa turvaamaan hyvää, yhdenvertaista ja oikea-aikaista saattohoitoa kaikille sitä tarvitseville? Onko Suomessa riittävästi saattohoitoon erikoistuneita asiakaspaikkoja?
5. Saattohoitopaikkojen lisäämisen huomioiminen sosiaali- ja terveydenhuollon palvelurakennetta uudistettaessa Eduskunnalle Valtakunnallinen sosiaali- ja terveysalan eettinen neuvottelukunta Etene on selvittänyt suomalaisen saattohoidon tilaa vuonna 2012 ilmestyneessä julkaisussa Saattohoito Suomessa vuosina 2001, 2009 ja 2012. Julkaisussa todetaan, että saattohoidon suunnitelmallisuus on kehittynyt vuosien 2001 ja 2012 välisenä aikana. Julkaisussa nostetaan kuitenkin myös edelleen esiin saattohoitoon liittyviä epäkohtia, joihin olisi tarpeellista saada korjauksia.
Etenen selvitysten mukaan saattohoitoon tarkoitettujen potilaspaikkojen tarve on Suomessa 500. Paikkoja tarvitaan sairaaloissa, muissa hoivayksiköissä ja myös kotihoidossa. Saattohoitopaikkojen nykymäärä on kuitenkin vain 300, joten paikkoja puuttuu 200. Euroopan palliatiivisen yhdistyksen (EAPC 2010) mukaan saattohoitovuodepaikkojen minimitarve on 10 paikkaa 100 000:ta asukasta kohden.
Edellä olevan perusteella ehdotamme,
että hallitus ryhtyy toimenpiteisiin puuttuvien saattohoitopaikkojen lisäämiseksi ja huomioi saattohoitopaikkojen yhdenvertaisuuden ja kattavuuden Suomessa sosiaali- ja terveydenhuollon palvelurakennetta uudistettaessa. Helsingissä 19 päivänä joulukuuta 2013
Arja Juvonen /ps
6. Saattohoitopaikkojen säilyminen vanhusten laitoshoitopaikkoja vähennettäessä Eduskunnan puhemiehelle Valtakunnallinen sosiaali- ja terveysalan eettinen neuvottelukunta Etene on selvittänyt suomalaisen saattohoidon tilaa vuonna 2012 ilmestyneessä julkaisussa Saattohoito Suomessa vuosina 2001, 2009 ja 2012. Julkaisussa todetaan, että saattohoidon suunnitelmallisuus on kehittynyt vuosien 2001 ja 2012 välisenä aikana. Julkaisussa nostetaan kuitenkin myös edelleen esiin saattohoitoon liittyviä epäkohtia, joihin olisi tarpeellista saada korjauksia.
Etenen selvitysten mukaan saattohoitoon tarkoitettujen potilaspaikkojen tarve on Suomessa 500, mutta paikkoja on vain 300. Puuttuvien saattohoitopaikkojen määrä on siis 200. Euroopan palliatiivisen yhdistyksen (EAPC 2010) mukaan saattohoitovuodepaikkojen minimitarve on 10 paikkaa 100 000:ta asukasta kohden.
Hallituksen esittämän rakennepaketin mukaan laitoshoitopaikoista tehtävät säästöt olisivat tulevaisuudessa 300 miljoonaa euroa. Hallituksen tarkoituksena on vähentää laitospaikkahoitoa ja korvata laitoshoitoa muilla mahdollisilla hoito- ja palvelumuodoilla. Laitospaikoista tehtävien säästöjen rinnalla on kuitenkin tärkeää, että myös laitoshoitoa on saatavilla ja esimerkiksi saattohoitoon liittyviä hoivapaikkoja ei vähennetä säästöjen myötä.
Edellä olevan perusteella ja eduskunnan työjärjestyksen 27 §:ään viitaten esitän asianomaisen ministerin vastattavaksi seuraavan kysymyksen:
Kuinka hallitus aikoo turvata saattohoitopaikkojen säilymisen ja hyvän ja arvokkaan saattohoidon toteutumisen yhdenvertaisesti Suomessa laitoshoitopaikkoja vähennettäessä? Helsingissä 19 päivänä joulukuuta 2013
Arja Juvonen /ps Eduskunnan puhemiehelle Eduskunnan työjärjestyksen 27 §:ssä mainitussa tarkoituksessa Te, Herra puhemies, olette toimittanut asianomaisen ministerin vastattavaksi kansanedustaja Arja Juvosen /ps näin kuuluvan kirjallisen kysymyksen KK 1186/2013 vp:
Kuinka hallitus aikoo turvata saattohoitopaikkojen säilymisen ja hyvän ja arvokkaan saattohoidon toteutumisen yhdenvertaisesti Suomessa laitoshoitopaikkoja vähennettäessä? Vastauksena kysymykseen esitän seuraavaa:
Saattohoidolla tarkoitetaan kuolemaa lähestyvän ihmisen hoitoa, jolla pyritään takaamaan aktiivinen, arvokas ja oireeton elämän päätösvaihe tilanteessa, jossa parantavasta hoidosta on luovuttu. Saattohoito kestää yleensä muutamia viikkoja tai enintään kuukausia. Saattohoito eroaa palliatiivisesta hoidosta siten, että palliatiivisella hoidolla tarkoitetaan parantumattomasti sairaiden pidempiaikaisempaa oireenmukaista hoitoa.
Euroopan palliatiivisen hoidon yhdistyksen mukaan saattohoitovuodepaikkojen minimitarve on 100 vuodepaikkaa miljoonaa asukasta kohden. Arviointikriteerien mukaan Suomessa tarvitaan 540 vaativan tason saattohoitoon varattua vuodepaikkaa sairaaloissa, muissa hoitoyksiköissä ja kotisairaaloissa.
Vuonna 2012 Valtakunnallinen sosiaali- ja terveysalan eettinen neuvottelukunta ETENE selvitti saattohoidon saatavuutta. Sairaanhoitopiirien ja sosiaali- ja terveyspiirien vastausten perusteella saattohoitoon varatuilla paikoilla hoidetaan runsaat 3 000 potilasta vuodessa. Arvioilta 9 000 vaativaa saattohoitoa tarvitsevaa potilasta hoidetaan erikoissairaanhoidon ja perusterveydenhuollon normaaleilla potilaspaikoilla.
Saattohoidon toteutuksen kansallisina kriteereinä ovat laki potilaan asemasta ja oikeuksista, sosiaali- ja terveysministeriön saattohoitosuositukset sekä ETENEn saattohoidon kannanotot. Sosiaali- ja terveysministeriön vuonna 2010 julkaisemien saattohoitosuositusten tarkoituksena on turvata hyvä saattohoito jokaisen kuolevan ihmisen oikeutena. Saattohoitopaikkojen vaativuustaso luokitellaan kolmeen luokkaan potilaan saattohoidon erikoisosaamisen vaativuuden perusteella. Saattohoitoa voidaan järjestää kotona tai kodinomaisissa asumispalveluyksiköissä kotisairaalan tai kotihoidon palvelujen turvin, terveyskeskuksen tai sairaalan vuodeosastoilla, palliatiivisen hoidon yksiköissä, poliklinikkakäyntien ja konsultointiavun turvin, tai saattohoitokodeissa. Lasten saattohoito on erikoissairaanhoidon vastuulla.
Suomen terveydenhuollon palvelurakenne on kansainvälisten vertailujen mukaan edelleen laitospainotteinen. Hallituksen rakennepoliittiseen ohjelmaan sisältyvä tavoite laitoshoidon suhteellisen osuuden vähentämisestä 75 vuotta täyttäneiden palveluissa on tarkoitus toteuttaa siirtämällä painopistettä avohoidon suuntaan. Hyvä saattohoito voidaan toteuttaa potilaan toiveita kunnioittaen myös muualla kuin saattohoitoon erikseen erikoistuneissa yksiköissä.
Hallitusohjelmaan on kirjattu, että saattohoitopalveluiden riittävyyttä ja laatua parannetaan hoitopaikoista riippumatta.
Helsingissä 10 päivänä tammikuuta 2014
Peruspalveluministeri Susanna Huovinen
7. Saattohoitopaikkojen määrän lisääminen vaadittavalle tasolle Eduskunnan puhemiehelle Saattohoito on kuolemaa lähestyvän potilaan hoitoa, jolla turvataan potilaan arvokas, oireeton ja lempeä elämän päätösvaihe. Saattohoidossa huomioidaan potilaan fyysinen, psyykkinen, sosiaalinen ja hengellinen tilanne siten, että potilas saisi hyvää ammattitaitoista hoitoa, apua ja tukea. Saattohoitoa on kehitetty Suomessa vuosia, ja sen laatu on parantunut huomattavasti. Sairaanhoitopiirit, kunnat ja kaupungit ovat laatineet sosiaali- ja terveysministeriön hyvien ohjeistusten mukaan piiri-, kunta- ja aluekohtaisia saattohoitosuunnitelmia ja -ohjeistuksia. Lisäksi saattohoitoon erikoistuneiden lääkäreiden koulutusta on lisätty.
Valtakunnallinen sosiaali- ja terveysalan eettinen neuvottelukunta Etene on selvittänyt suomalaisen saattohoidon tilaa vuonna 2012 ilmestyneessä julkaisussa Saattohoito Suomessa vuosina 2001, 2009 ja 2012. Julkaisussa todetaan, että saattohoidon suunnitelmallisuus on kehittynyt vuosien 2001 ja 2012 välisenä aikana. Julkaisussa nostetaan esiin kuitenkin myös edelleen saattohoitoon liittyviä epäkohtia, joihin olisi tarpeellista saada korjauksia.
Etenen selvitysten mukaan saattohoitoon tarkoitettujen potilaspaikkojen tarve on Suomessa 500. Paikkoja tarvitaan sairaaloissa, muissa hoivayksiköissä ja myös kotihoidossa. Saattohoitopaikkojen nykymäärä on kuitenkin vain 300, joten paikkoja puuttuu 200. Euroopan palliatiivisen yhdistyksen (EAPC 2010) mukaan saattohoitovuodepaikkojen minimitarve on 10 paikkaa 100 000:ta asukasta kohden.
Edellä olevan perusteella ja eduskunnan työjärjestyksen 27 §:ään viitaten esitän asianomaisen ministerin vastattavaksi seuraavan kysymyksen:
Mitä hallitus aikoo tehdä, jotta saattohoitopaikkojen määrää saadaan Suomessa lisättyä vaadittavalle tasolle? Helsingissä 13 päivänä marraskuuta 2013
Arja Juvonen /ps Eduskunnan puhemiehelle Eduskunnan työjärjestyksen 27 §:ssä mainitussa tarkoituksessa Te, Herra puhemies, olette toimittanut asianomaisen ministerin vastattavaksi kansanedustaja Arja Juvosen /ps näin kuuluvan kirjallisen kysymyksen KK 1045/2013 vp:
Mitä hallitus aikoo tehdä, jotta saattohoitopaikkojen määrää saadaan Suomessa lisättyä vaadittavalle tasolle? Vastauksena kysymykseen esitän seuraavaa:
Saattohoito on hoitoa ja tukea sairauden loppuvaiheessa ja kuolinprosessin aikana. Saattohoidossa on keskeistä potilaan oireiden ja kärsimyksen lievitys. Saattohoidon lähtökohtana on potilas. Hänellä on etenevä parantumaton sairaus, johon ei ole tarjolla parantavaa hoitoa. Saattohoidon tavoitteena on hoitaa potilasta niin, että hänen jäljellä olevan elämänsä laatu on mahdollisimman hyvää, ilman kipuja ja muita haittaavia oireita. Vaikka parantavaa hoitoa ei ole, potilaan tulee saada hoitoa, jotta hänen olonsa helpottuu.
Valtakunnallinen sosiaali- ja terveysalan eettinen neuvottelukunta (ETENE) on selvittänyt saattohoito-ohjeiden ja saattohoitokäytäntöjen tilaa Suomessa. Voidaan arvioida, että vuosittain noin 15 000 ihmistä Suomessa tarvitsee saattohoitoa. Noin puolet heistä voidaan hoitaa kotona, tarvittaessa kotisairaanhoidon tai kotisairaalan turvin. Kun kotiin tarjotut palvelut eivät riitä, potilas tarvitsee hoitoa sairaalassa tai saattohoitoon erikoistuneessa hoitokodissa.
Terveydenhuoltolain tavoitteena on muun muassa vahvistaa perusterveydenhuollon toiminta-edellytyksiä ja parantaa terveydenhuollon toimijoiden, kunnan eri toimialojen välistä sekä muiden toimijoiden kanssa tehtävää yhteistyötä palveluiden järjestämisessä. Lakiin on kirjattu myös kunnan ja sairaanhoitopiirin järjestämisvastuu alueen asukkaiden sairaanhoitopalveluissa käsittäen sairauksien ehkäisyn lisäksi myös sairauksien parantamisen ja kärsimysten lievittämisen. Terveydenhuoltolaki määrittää myös kotisairaalahoidon, joka voi olla perusterveydenhuollon, erikoissairaanhoidon tai niiden yhdessä järjestämää toimintaa. Kotisairaalahoito soveltuu usein saattohoidon toteuttamistavaksi. Sairaanhoitopiirien kuntien laatima terveydenhuollon järjestämissuunnitelma on yksi väline alueellisen ja paikallisen yhteistyön parantamisessa saattohoidossa.
Lääkäriseura Duodecim on laatinut Käypä hoito -suosituksen kuolevan potilaan oireiden hoidosta. Suosituksessa korostetaan perusterveydenhuollon osaamisen ja konsultaatiomahdollisuuksien vahvistamista. Keskeistä on yhteistyö kussakin tapauksessa tarpeellisen erikoissairaanhoidon ja perusterveydenhuollon välillä.
Hallitusohjelman mukaisesti sosiaali- ja terveydenhuollon laadukkaiden, vaikuttavien ja oikea-aikaisten palvelujen yhdenvertaisen saatavuuden varmistamiseksi uudistetaan sosiaali- ja terveydenhuollon palvelurakennetta.
Helsingissä 3 päivänä joulukuuta 2013
Peruspalveluministeri Susanna Huovinen
8. Kirjallinen kysymys 5.12.2012 Saattohoidon järjestäminen lainsäädännöllä Eduskunnan puhemiehelle Oulun yliopistosairaalan anestesiologi Voitto Järvimäen mukaan saatto- ja palliatiivisen hoidon tila on Suomessa Euroopan kehnoimmin järjestetty. Julkisuudessa pitkään jatkuneen saattohoitokeskustelun ja vanhuspalvelulain eduskuntakäsittelyn yhteydessä on tullut selväksi, että saattohoidon puutteet eivät ole vain potilaiden ja heidän omaistensa esiintuoma kokemus. Myös lääkärikunnassa tiedostetaan varsin yleisesti se, että saatto- ja palliatiiviselta hoidolta puuttuu taustaorganisaatio ja hoito on hajanaista ja kirjavaa. Saattohoitokodit eivät riitä tarpeeseen eikä julkinen terveydenhuolto ole ottanut ministeriön suosituksia hoitovastuusta tosissaan. Puolet sairaanhoitopiireistä ja suurista kaupungeista on laiminlyönyt hoidon eikä kaikilla ole edes alkusuunnitelmia. Sosiaali- ja terveysministeriön suositus yhtenäisestä kolmiportaisesta järjestelmästä olisi asiantuntijalääkäreiden mukaan hyvä, mutta suositukset eivät ole johtaneet riittäviin käytännön toimenpiteisiin. Saattohoitoon erikoistuneita lääkäreitä on vasta kuutisenkymmentä ja yksityiskohtainen saattohoitosuunnitelma on laadittu vain HYKSin alueella. Koko maassa kipua ja kärsimystä lievittävän palliatiivisen hoidon tarpeessa on noin 300 000 potilasta, heistä saattohoitoa vaativia noin 15 000. Lääkärikunnassa on laaja kannatus sille, että hyvän saatto- ja palliatiivisen hoidon järjestäminen vaatii lainsäädäntöä. Edellä olevan perusteella ja eduskunnan työjärjestyksen 27 §:ään viitaten esitän asianomaisen ministerin vastattavaksi seuraavan kysymyksen:
Aikooko hallitus ryhtyä toimiin saattohoidon järjestämiseksi lainsäädännöllä? Helsingissä 5 päivänä joulukuuta 2012
Arja Juvonen /ps Eduskunnan puhemiehelle Eduskunnan työjärjestyksen 27 §:ssä mainitussa tarkoituksessa Te, Herra puhemies, olette toimittanut asianomaisen ministerin vastattavaksi kansanedustaja Arja Juvosen /ps näin kuuluvan kirjallisen kysymyksen KK 959/2012 vp:
Aikooko hallitus ryhtyä toimiin saattohoidon järjestämiseksi lainsäädännöllä? Vastauksena kysymykseen esitän seuraavaa:
Saattohoito on vaikeasti sairaan ihmisen hoitoa tilanteessa, jossa parantavasta hoidosta on luovuttu ja sairauden etenemiseen ei enää kyetä vaikuttamaan. Hyvään saattohoitoon pitää kuulua potilaan toiveiden huomioon ottaminen, mahdollisimman hyvä oireiden hoito, lähestyvään kuolemaan valmistaminen ja potilaan läheisten huomioiminen ja tukeminen.
Sosiaali- ja terveysministeriö on antanut saattohoitosuosituksen vuonna 2010. Valtakunnallisen terveydenhuollon eettinen neuvottelukunta (ETENE) on käsitellyt asiaa useasti ja julkaissut työryhmäraportin sekä muun muassa vuonna 2012 selvityksen sairaanhoitopiirien ja suurten kaupunkien saattohoitosuunnitelmista.
Terveydenhuoltolaissa säädetään, että kunnan on järjestettävä alueensa asukkaille sairaanhoitopalvelut. Sairauden hoitoon määritellään kuuluvaksi sairauksien ehkäisemisen ja parantamisen lisäksi kärsimyksen lievittäminen. Tämä sisältää lähtökohtaisesti myös saattohoidon järjestämisen. Terveydenhuoltolaki velvoittaa kunkin sairaanhoitopiirin kunnat laatimaan terveydenhuollon järjestämissuunnitelman, jossa muun muassa sovitaan yhteistyötä alueellisista hoitoketjuista. Lain mukaisesti vastuu potilaan kokonaishoidosta on perusterveydenhuollolla. Sen pitää osallistua koko hoitoprosessiin esimerkiksi syöpähoidossa siten, että erikoissairaanhoidon hoitokeinojen loputtua se tarjoaa kärsimyksiä lievittävän hoidon.
Sosiaali- ja terveysministeriö on siis nykyisellään sisällyttänyt saattohoitoon liittyvää säädöspohjaa olemassa olevaan lainsäädäntöön. Myös saatto- ja palliatiivisen hoidon turvaaminen yksityiskohtaisemmalla lainsäädännöllä on yksi vaihtoehto lähestyä asiaa. Asia vaatii kuitenkin lisäselvityksiä ennen kuin siinä voidaan edetä.
Helsingissä 20 päivänä joulukuuta 2012
Peruspalveluministeri Maria Guzenina-Richardson
9. Toimenpidealoite 29.11.2012 Saattohoitolain aikaansaaminen Eduskunnalle Saatto- ja palliatiivisen hoidon tila on Suomessa Euroopan heikointa tasoa. Sekä julkisuudessa pitkään jatkuneen saattohoitokeskustelun että vanhuspalvelulain eduskuntakäsittelyn yhteydessä on tullut selvästi esille, että saatto- ja palliatiiviselta hoidolta puuttuu taustaorganisaatio ja hoito on hajanaista ja kirjavaa. Saattohoitokodit eivät riitä tarpeeseen, eikä julkinen terveydenhuolto ole ottanut ministeriön suosituksia hoitovastuusta tosissaan. Puolet sairaanhoitopiireistä ja suurista kaupungeista on laiminlyönyt hoidon, eikä kaikilla ole edes alkusuunnitelmia.
Sosiaali- ja terveysministeriön suositus yhtenäisestä kolmiportaisesta järjestelmästä olisi asiantuntijalääkäreiden mukaan hyvä, mutta suositukset eivät ole johtaneet riittäviin käytännön toimenpiteisiin. Saattohoitoon erikoistuneita lääkäreitä on vasta kuutisenkymmentä, ja yksityiskohtainen saattohoitosuunnitelma on laadittu vain HYKSin alueella. Koko maassa kipua ja kärsimystä lievittävän palliatiivisen hoidon tarpeessa on noin 300 000 potilasta, joista saattohoitoa vaativia noin 15 000. Lääkärikunnassa on laaja kannatus sille, että hyvän saatto- ja palliatiivisen hoidon järjestäminen vaatii lainsäädäntöä.
Edellä olevan perusteella ehdotamme,
että hallitus ryhtyy toimenpiteisiin saattohoitolain aikaansaamiseksi. Helsingissä 29 päivänä marraskuuta 2012
Arja Juvonen /ps ym.
10. Keskustelualoite 10.10.2012 Saattohoidon kehittäminen Eduskunnan puhemiehelle Maaliskuussa 2009 peruspalveluministeri Paula Risikon koolle kutsuma asiantuntijaryhmä ehdotti, että saattohoidon koordinaatiotehtävä annettaisiin sairaanhoitopiireille ja osittain suurille kaupungeille. Samalla ryhdyttiin päivittämään hyvän saattohoidon kriteereitä sekä terveydenhuollon ja sosiaalihuollon välistä työnjakoa sujuvan ja laadukkaan saattohoitopolun varmistamiseksi.
Asiantuntijaryhmän ehdotuksesta Valtakunnallinen sosiaali- ja terveysalan eettinen neuvottelukunta (ETENE) selvitti kevään 2009 aikana sairaanhoitopiirien ja suurten kaupunkien saattohoitosuunnitelmien nykytilannetta (Sairaanhoitopiirien ja suurten kaupunkien saattohoitosuunnitelmat, Heini Turkia, Etene 2009). Selvitykseen osallistuneista 19 sairaanhoitopiiristä ja 18 suuresta kaupungista noin puolella oli joko valmis saattohoitosuunnitelma tai laitoskohtaiset saattohoito-ohjeet. Hieman yli kolmasosalla kyselyyn vastanneista saattohoidon alueellisen hoitoketjun selvittäminen ja saattohoitosuunnitelman laatiminen oli vireillä. Neljäsosa vastanneista ilmoitti, että saattohoitosuunnitelman laatimista ei ollut valmisteltu lainkaan.
Sosiaali- ja terveysministeriön 3.6.2010 julkaiseman saattohoitosuosituksen (Hyvä saattohoito Suomessa, STM:n julkaisuja 2010:6) mukaan kolmella neljästä sairaanhoitopiiristä ja suuresta kaupungista oli saattohoitosuunnitelma. Suosituksessa korostetaan, että vastuu inhimillisen, ihmisarvoisen ja potilaan itsemääräämisoikeutta kunnioittavan saattohoidon järjestämisestä on sairaanhoitopiireillä ja terveyskeskuksilla. Hoitohenkilökunnalle, saattohoidossa oleville ja heidän omaisilleen saattohoidon epäkohdat, kuten riittämätön kipulääkitys ja potilaan tahdosta piittaamaton kohtelu, ovat edelleenkin tarpeettoman yleisiä.
Ikääntyneen väestön toimintakyvyn tukemista sekä sosiaali- ja terveyspalveluita koskevan lain valmistelussa on sivuttu saattohoitoa vain pinnallisesti. Saattohoitoon on viitattu henkilöstön ja hoitotilojen riittävyyden yhteydessä. Tämä ei riitä saattohoidon tason parantamiseksi. Näyttää siltä, että saattohoito on jäämässä kokonaan pois vanhuspalvelulaista. On erittäin tärkeää saada koko maan kattava yhtenäinen saattohoidon polku sekä saattohoitosuunnitelmat ja -ohjeistukset jokaisen kunnan käyttöön viipymättä. Tämän pitäisi näkyä myös vanhuspalvelulaissa.
Edellä olevan perusteella ehdotan,
että eduskunta käy ajankohtaiskeskustelun saattohoidon kehittämisestä. Helsingissä 10 päivänä lokakuuta 2012
Arja Juvonen /ps
11. Toimenpidealoite 28.9.2012 Tarkistettu versio 2.0 TPA 32/2012 vp - Arja Juvonen /ps Kuntakohtaisen saattohoitosuunnitelman ja -ohjeistuksen laatimisvelvoitteen kirjaaminen vanhuspalvelulakiin Eduskunnalle Peruspalveluministeri Paula Risikon koolle kutsuma asiantuntijaryhmä ehdotti maaliskuussa 2009, että saattohoidon koordinaatiotehtävä annettaisiin sairaanhoitopiireille ja osittain suurille kaupungeille. Samalla ryhdyttiin päivittämään hyvän saattohoidon kriteereitä sekä terveydenhuollon ja sosiaalihuollon välistä työnjakoa sujuvan ja laadukkaan saattohoitopolun varmistamiseksi.
Asiantuntijaryhmän ehdotuksesta Valtakunnallinen sosiaali- ja terveysalan eettinen neuvottelukunta (ETENE) selvitti kevään 2009 aikana sairaanhoitopiirien ja suurten kaupunkien saattohoitosuunnitelmien nykytilannetta (Sairaanhoitopiirien ja suurten kaupunkien saattohoitosuunnitelmat, Heini Turkia, Etene 2009). Selvitykseen osallistuneista 19 sairaanhoitopiiristä ja 18 suuresta kaupungista noin puolella oli joko valmis saattohoitosuunnitelma tai laitoskohtaiset saattohoito-ohjeet. Hieman yli kolmasosalla kyselyyn vastanneista saattohoidon alueellisen hoitoketjun selvittäminen ja saattohoitosuunnitelman laatiminen oli vireillä. Neljäsosa vastanneista ilmoitti, että saattohoitosuunnitelman laatimista ei ollut valmisteltu lainkaan.
Sosiaali- ja terveysministeriön 3.6.2010 julkaiseman saattohoitosuosituksen (Hyvä saattohoito Suomessa, STM:n julkaisuja 2010:6) mukaan kolmella neljästä sairaanhoitopiiristä ja suuresta kaupungista oli saattohoitosuunnitelma. Suosituksessa korostetaan, että vastuu inhimillisen, ihmisarvoisen ja potilaan itsemääräämisoikeutta kunnioittavan saattohoidon järjestämisestä on sairaanhoitopiireillä ja terveyskeskuksilla. Hoitohenkilökunnalle, saattohoidossa oleville ja heidän omaisilleen saattohoidon epäkohdat, kuten riittämätön kipulääkitys ja potilaan tahdosta piittaamaton kohtelu, ovat edelleenkin tarpeettoman yleisiä.
Lakiluonnos ikääntyneen väestön toimintakyvyn tukemisesta sekä iäkkäiden sosiaali- ja terveyspalveluista sivuaa saattohoitoa vain pinnallisesti. Saattohoitoon viitataan henkilöstön ja hoitotilojen riittävyyden yhteydessä. Tämä ei vielä riitä saattohoidon tason parantamiseksi. On ensiarvoisen tärkeää, että kunnan velvollisuus saattohoitosuunnitelman ja -ohjeistuksen laatimisesta kirjataan valmisteilla olevaan vanhuspalvelulakiin.
Edellä olevan perusteella ehdotan,
että hallitus sisällyttää vanhuspalvelulakiin kirjauksen kuntien velvollisuudesta laatia omat kuntakohtaiset saattohoitosuunnitelmat ja -ohjeistukset. Helsingissä 28 päivänä syyskuuta 2012
Arja Juvonen /ps
12. Toimenpidealoite 28.9.2012 Tarkistettu versio 2.0 TPA 31/2012 vp - Arja Juvonen /ps Saattohoitosuunnitelmien laatiminen kunnille Eduskunnalle Peruspalveluministeri Paula Risikon koolle kutsuma asiantuntijaryhmä ehdotti maaliskuussa 2009, että saattohoidon koordinaatiotehtävä annettaisiin sairaanhoitopiireille ja osittain suurille kaupungeille. Samalla ryhdyttiin päivittämään hyvän saattohoidon kriteereitä sekä terveydenhuollon ja sosiaalihuollon välistä työnjakoa sujuvan ja laadukkaan saattohoitopolun varmistamiseksi.
Asiantuntijaryhmän ehdotuksesta Valtakunnallinen sosiaali- ja terveysalan eettinen neuvottelukunta (ETENE) selvitti kevään 2009 aikana sairaanhoitopiirien ja suurten kaupunkien saattohoitosuunnitelmien nykytilannetta (Sairaanhoitopiirien ja suurten kaupunkien saattohoitosuunnitelmat, Heini Turkia, Etene 2009). Selvitykseen osallistuneista 19 sairaanhoitopiiristä ja 18 suuresta kaupungista noin puolella oli joko valmis saattohoitosuunnitelma tai laitoskohtaiset saattohoito-ohjeet. Hieman yli kolmasosalla kyselyyn vastanneista saattohoidon alueellisen hoitoketjun selvittäminen ja saattohoitosuunnitelman laatiminen oli vireillä. Neljäsosa vastanneista ilmoitti, että saattohoitosuunnitelman laatimista ei ollut valmisteltu lainkaan.
Sosiaali- ja terveysministeriön 3.6.2010 julkaiseman saattohoitosuosituksen (Hyvä saattohoito Suomessa, STM:n julkaisuja 2010:6) mukaan kolmella neljästä sairaanhoitopiiristä ja suuresta kaupungista oli saattohoitosuunnitelma. Suosituksessa korostetaan, että vastuu inhimillisen, ihmisarvoisen ja potilaan itsemäärämisoikeutta kunnioittavan saattohoidon järjestämisestä on sairaanhoitopiireillä ja terveyskeskuksilla. Hoitohenkilökunnalle, saattohoidossa oleville ja heidän omaisilleen saattohoidon epäkohdat, kuten riittämätön kipulääkitys ja potilaan tahdosta piittaamaton kohtelu, ovat edelleenkin tarpeettoman yleisiä. On ensiarvoisen tärkeää, että hyvän saattohoidon ja saattohoitosuunnitelmien merkitys nostetaan esille myös tulevassa vanhuspalvelulaissa.
Edellä olevan perusteella ehdotan,
että hallitus ryhtyy toimenpiteisiin saattohoitosuunnitelmien laatimiseksi jokaisen kunnan käyttöön. Helsingissä 28 päivänä syyskuuta 2012
Arja Juvonen /ps
13. Lisätalousarvioaloite 28.5.2012 Tarkistettu versio 2.0 LTA 30/2012 vp - Arja Juvonen /ps Määrärahan osoittaminen saattohoidon ja palliatiivisen hoidon osaamisen vahvistamiseen ammatillisessa koulutuksessa Eduskunnalle Valtakunnallisen sosiaali- ja terveysalan eettisen neuvottelukunnan tutkimuksessa (2009) sekä sosiaali- ja terveysministeriön saattohoitosuosituksessa (2010) saattohoidon puutteet tuotiin virallisesti esille jo kolme vuotta sitten. Saattohoidon koulutuksen kehittäminen on todettu kiireelliseksi ja keskeiseksi saattohoidon laadun parantamisen välineeksi.
Saattohoidon ja palliatiivisen hoidon kehittämisen tarve on tullut julkisuudessa esille hyvin konkreettisella tavalla. Saattohoidosta, palliatiivisesta hoidosta ja eutanasiasta virinnyt laaja keskustelu keväällä 2012 kertoo hoidettavien ja heidän omaistensa todellisesta hädästä.
Opetushallituksen käynnistämä suunnittelutyö saattohoidon liittämiseksi vanhustyön erikoisammattitutkinnon osaksi ansaitsee mahdollisimman vankan tuen, mutta saattohoidon ja palliatiivisen hoidon osaamisen vahvistaminen on ulotettava koskemaan myös sairaanhoitajan ja lähihoitajan peruskoulutusta sekä lisäkoulutusta.Välittömänä toimenpiteenä ammattikoulujen opiskelijamäärälisäyksessä on annettava kouluille mahdollisuus vahvistaa saattohoidollista ja palliatiivista osaamista.
Edellä olevan perusteella ehdotan,
että eduskunta ottaa valtion vuoden 2012 toiseen lisätalousarvioon momentille 29.20.30 lisäyksenä 200 000 euroa saattohoidon ja palliatiivisen hoidon osaamisen vahvistamiseen sairaanhoitajan ja lähihoitajan peruskoulutuksessa. Helsingissä 28 päivänä toukokuuta 2012
Arja Juvonen /ps
14. Lisätalousarvioaloite 17.10.2011 Tarkistettu versio 2.0 TAA 102/2011 vp - Arja Juvonen /ps ym. Määrärahan osoittaminen Puolarmetsän sairaalan saattohoitoyksikön toiminnan käynnistämiseen Eduskunnalle Espoon sairaalassa on seitsemän vuodeosastoa (kolme akuuttiosastoa Jorvissa, neljä kuntoutusosastoa Puolarmetsän sairaalassa). Saattohoitoa koskevan selvitystyön seurauksena yhdelle Puolarmetsän sairaalan kuntoutusosastoista on pyritty erityisesti keskittämään saattohoito-osaamista ja tilat on remontoitu saattohoitoa silmällä pitäen. Taloudellisten resurssien puutteen vuoksi erillistä saattohoitoyksikköä ei kuitenkaan ole pystytty ko. osastolla aloittamaan.
Edellä olevan perusteella ehdotamme,
että eduskunta ottaa valtion vuoden 2012 talousarvioon momentille 33.60.31 lisäyksenä 1 000 000 euroa Puolarmetsän saattohoitoyksikön toiminnan käynnistämiseen. Helsingissä 17 päivänä lokakuuta 2011 Saattohoitoon osallistuvan ammattihenkilöstön koulutus
15. Kirjallinen kysymys 2.9.2011 Eduskunnan puhemiehelle Valtakunnallisen sosiaali- ja terveysalan eettisen neuvottelukunnan sairaanhoitopiireille ja suurille kaupungeille tekemän kyselytutkimuksen seurauksena todettiin kiireellinen tarve saattohoitoon osallistuvien lääkäreiden, hoitajien ja muun ammattihenkilöstön saattohoitokoulutukselle. Kyselytutkimus suoritettiin kevään 2009 aikana.
Myös sosiaali- ja terveysministeriön 3.6.2010 julkaisemassa saattohoitosuosituksessa (Hyvä saattohoito Suomessa, STM:n julkaisuja 2010:6) hoitohenkilökunnan asianmukainen koulutus nähdään keskeisenä ja kiireellisenä saattohoidon laadun parantamisen välineenä. Suosituksen mukaan sairaanhoitajien ja lähihoitajien saattohoidon erikoistumiskoulutus aloitetaan kiireellisesti. Lisäksi sairaanhoitopiirien tulisi järjestää terveyskeskuksille erikoissairaanhoidon konsultointiapua.
Seuranneissa asiantuntijapuheenvuoroissa on korostettu palliatiivisen ja saattohoidon erikoiskoulutuksen käynnistämistä siten, että saattohoito-osaaminen varmistetaan kattavasti eri puolilla maata. Ongelmina on nähty saattohoitoa koskevan opetuksen vähäisyys esimerkiksi perustutkintoon johtavassa sairaanhoitajakoulutuksessa sekä täydennyskoulutuksen puutteellisuus ja lyhytkestoisuus silloinkin, kun sitä on järjestetty.
Edellä olevan perusteella ja eduskunnan työjärjestyksen 27 §:ään viitaten esitän asianomaisen ministerin vastattavaksi seuraavan kysymyksen:
Mikä on saattohoidon erikoistumiskoulutuksen tila Suomessa tällä hetkellä ja mitä hallitus aikoo tehdä, että saattohoitokoulutus saadaan osaksi lähi- ja sairaanhoitajien tutkintokoulutusta sekä saattohoitotyötä? Helsingissä 2 päivänä syyskuuta 2011
Arja Juvonen /ps Eduskunnan puhemiehelle Eduskunnan työjärjestyksen 27 §:ssä mainitussa tarkoituksessa Te, Herra puhemies, olette toimittanut asianomaisen ministerin vastattavaksi kansanedustaja Arja Juvosen /ps näin kuuluvan kirjallisen kysymyksen KK 66/2011 vp:
Mikä on saattohoidon erikoistumiskoulutuksen tila Suomessa tällä hetkellä ja mitä hallitus aikoo tehdä, että saattohoitokoulutus saadaan osaksi lähi- ja sairaanhoitajien tutkintokoulutusta sekä saattohoitotyötä? Vastauksena kysymykseen esitän seuraavaa:
Terveydenhuoltolaki (1326/2010 ) ohjaa saattohoidon toteuttamista hoidon tarpeen ja yhtenäisten hoidon perusteiden mukaisesti. Terveydenhuoltolailla säädetään myös kunnan ja sairaanhoitopiirin velvoitteesta huolehtia terveydenhuoltohenkilöstön riittävästä täydennyskoulutuksesta. Erityisvastuualueiden sairaanhoitopiirit ja perusterveydenhuollon yksiköt velvoitetaan sovittamaan yhteen henkilöstön täydennyskoulutusta alueillaan ja tekemään yhteistyötä alueiden koulutusviranomaisten kanssa.
Sosiaali- ja terveysministeriö julkaisi vuonna 2010 saattohoidon suositukset. Niiden mukaan sairaanhoitopiirit ja terveyskeskukset ovat vastuussa saattohoitopotilaiden hyvän hoidon toteuttamisesta. Tämä edellyttää, että saattohoitopalvelut tarjotaan mahdollisuuksien mukaan siellä, missä potilas on hoidossa tai asuu ja elää. Lisäksi on turvattava omaisten ja läheisten mahdollisuus osallistua loppuvaiheen hoitoon potilaan toivomalla tavalla. Hyvä saattohoito perustuu hoitohenkilöstön osaamiseen ja edellyttää työhyvinvoinnista huolehtimista. Saattohoidon laadukasta toteuttamista ohjataan saattohoitosuunnitelmilla. Vuonna 2009 tehdyn selvityksen mukaan tällaiset suunnitelmat tai ohjeet on laadittu valtaosassa sairaanhoitopiirejä ja suuria kaupunkeja.
Ammatillisena peruskoulutuksena tai näyttötutkintona suoritettavaa lähihoitajakoulutusta ohjataan sosiaali- ja terveysalan ammatillisen perustutkinnon perusteilla. Kyseinen asiakirja on Opetuksenhallituksen määräys (17/011/2010), joka sitoo koulutuksen järjestäjiä. Vuonna 2010 uudistettujen perusteiden mukaan lähihoitajakoulutukseen sisältyvien sairaanhoidon ja huolenpidon sekä vanhustyön koulutusohjelmat antavat valmiudet työskentelyyn saattohoidon periaatteiden mukaisesti, kuolevan kohtaamiseen ja hänen hoitoonsa osallistumiseen työryhmän jäsenenä sekä kuolevan läheisten tukemiseen.
Ammattikorkeakoululain (351/2003 ) mukaan ammattikorkeakoulussa annetaan sille määrätyn koulutustehtävän rajoissa korkeakoulututkintoon johtavaa opetusta, ammatillisia erikoistumisopintoja ja muuta aikuiskoulutusta sekä avointa ammattikorkeakouluopetusta. Opetusministeriö päättää koulutusohjelmista ammattikorkeakoulun esityksestä, ja ammattikorkeakoulu päättää koulutusohjelmien opetussuunnitelmista ammattikorkeakoulun tutkintosäännön mukaisesti. Ammattikorkeakouluista annetussa valtioneuvoston asetuksessa (352/2003 ) säädetään ammattikorkeakoulujen velvoitteesta suunnitella ja järjestää koulutusohjelmat siten, että ne suuntautuvat johonkin työelämän ammatillista asiantuntemusta edellyttävään tehtäväalueeseen ja sen kehittämiseen. Sairaanhoitajakoulutuksen tulee täyttää myös Euroopan unionin lainsäädännön asettamat vaatimukset.
Saattohoidon osaamista kehitetään myös lisäkoulutuksena. Opetushallitus käynnistää syksyllä 2011 suunnittelutyön saattohoidon liittämiseksi vanhustyön erikoisammattitutkinnon osaksi. Ammatilliset oppilaitokset ovat käynnistäneet aiheesta lisäkoulutusta lähihoitajille, ja ammattikorkeakoulut suunnittelevat lisäkoulutusta sairaanhoitajille. Myös terveydenhuollon ammatilliset järjestöt järjestävät saattohoitokoulutusta sairaanhoitajille ja lähihoitajille. Opinnoista, kuten esimerkiksi ammattikorkeakoulun ammatillisista erikoistumisopinnoista, jotka eivät johda tutkintoon, ei ole saatavissa valtakunnallisesti kattavaa seurantatietoa. Saattohoito ei ole erillinen lääketieteen erikoisala. Suomen Lääkäriliiton erityispätevyysjärjestelmään sisältyy palliatiivisen hoidon erityispätevyys, jonka Lääkäriliitto myöntää hakemuksesta lääkärin suoritettua palliatiivisen hoidon erityispätevyysohjelman. Suomen palliatiivisen lääketieteen yhdistys järjestää palliatiivisen lääketieteen erityispätevyyden teoriakoulutusta, joka kestää kaksi vuotta. Tällä hetkellä noin 60:llä Suomen Lääkäriliittoon kuuluvalla eri erikoisalan lääkärillä on palliatiivisen hoidon erityispätevyys.
Sosiaali- ja terveysministeriön asettama Hoitotyön kehittämisen ohjausryhmä on valmistellut ehdotuksen ammattikorkeakoulun hoitotyön koulutusohjelman sekä sosiaali- ja terveysalan perustutkinnon kehittämiseksi terveydenhuollon ammatillisen toiminnan edellyttämän kliinisen asiantuntemuksen vahvistamiseksi. Ehdotus koskee muiden ohella saattohoidon ja palliatiivisen hoidon edellyttämää osaamista sairaanhoitajan ja lähihoitajan koulutuksissa sekä osaamisen vahvistamista lisäkoulutuksella. Sairaanhoitajakoulutuksen tulee antaa valmiudet palliatiivisen hoidon ja saattohoidon asiantuntijan tehtäviin kivun ja muiden oireiden lievityksessä sekä ihmisen psykososiaalisista, hengellisistä ja elämänkatsomuksellisista tarpeista huolehtimisessa. Vastaavasti lähihoitaja tarvitsee erityisosaamista palliatiivisessa hoitotyössä ja saattohoidossa. Lisäksi ehdotetaan palliatiivisen ja saattohoidon edellyttämän erityisosaamisen kehittämistä ammattikorkeakoulututkinnon jälkeisellä laajalla osaamiskokonaisuudella.
Edellä esitetyn perusteella voidaan todeta, että saattohoidon koulutustarjontaa on lisätty. Koulutustarjonnan kattavuudesta ei ole seurantatietoa, eikä koulutuksen sisällön yhtenäisyyttä ohjata kaikilla koulutusasteilla. Lähihoitajakoulutuksessa saattohoidon osaamisvaatimuksia ohjataan koulutuksen järjestäjiä sitovalla Opetushallituksen määräyksellä. Ammattikorkeakoulut päättävät sairaanhoitajakoulutuksen sisällöstä ammattipätevyysdirektiivin (2005/36/EY), terveydenhuollon erityislainsäädännön ja työelämän osaamisvaatimusten pohjalta sekä lisäkoulutuksen sisällöstä alueellisen koulutuskysynnän mukaisesti. Palliatiivisen lääketieteen erityispätevyyskoulutuksesta vastaa Suomen palliatiivisen lääketieteen yhdistys. ETENEn käynnistämä tutkijoiden saattohoitofoorumi selvittää parhaillaan yliopisto- ja ammattikorkeakouluopiskelijoiden saattohoito-osaamista. Selvityksen tuloksia voidaan odottaa viimeistään vuonna 2012.
Terveydenhuoltolailla säädetään saattohoidon toteuttamisesta ja terveydenhuoltohenkilöstön täydennyskoulutuksesta. Sosiaali- ja terveysministeriö ohjaa saattohoidon toteuttamista myös suosituksin sekä käy vuosittain keskustelut ammattikorkeakoulutuksen ja toisen asteen ammatillisen koulutuksen järjestäjien kanssa sosiaali- ja terveysalan koulutuksen sisällöllisestä kehittämisestä uusien osaamisvaatimusten pohjalta. Saattohoitoon ja palliatiiviseen hoitoon liittyvät osaamisen kehittämistarpeet käsitellään loppuvuodesta 2011 järjestettävässä ministeriön ja koulutuksen järjestäjien työneuvottelussa.
16. Kirjallinen kysymys 2.9.2011 Eduskunnan puhemiehelle Peruspalveluministeri Paula Risikon koolle kutsuma asiantuntijaryhmä ehdotti maaliskuussa 2009, että saattohoidon koordinaatiotehtävä annettaisiin sairaanhoitopiireille ja osittain suurille kaupungeille. Samalla ryhdyttiin päivittämään hyvän saattohoidon kriteereitä sekä terveydenhuollon ja sosiaalihuollon välistä työnjakoa sujuvan ja laadukkaan saattohoitopolun varmistamiseksi.
Asiantuntijaryhmän ehdotuksesta Valtakunnallinen sosiaali- ja terveysalan eettinen neuvottelukunta (ETENE) selvitti kevään 2009 aikana sairaanhoitopiirien ja suurten kaupunkien saattohoitosuunnitelmien nykytilannetta (Sairaanhoitopiirien ja suurten kaupunkien saattohoitosuunnitelmat, Heini Turkia, Etene 2009). Selvitykseen osallistuneista 19 sairaanhoitopiiristä ja 18 suuresta kaupungista noin puolella oli joko valmis saattohoitosuunnitelma tai laitoskohtaiset saattohoito-ohjeet. Hieman yli kolmasosalla kyselyyn vastanneista saattohoidon alueellisen hoitoketjun selvittäminen ja saattohoitosuunnitelman laatiminen oli vireillä. Neljäsosa vastanneista ilmoitti, että saattohoitosuunnitelman laatimista ei ollut valmisteltu lainkaan.
Sosiaali- ja terveysministeriön 3.6.2010 julkaiseman saattohoitosuosituksen (Hyvä saattohoito Suomessa, STM:n julkaisuja 2010:6) mukaan kolmella neljästä sairaanhoitopiiristä ja suuresta kaupungista oli saattohoitosuunnitelma. Suosituksessa korostetaan, että vastuu inhimillisen, ihmisarvoisen ja potilaan itsemäärämisoikeutta kunnioittavan saattohoidon järjestämisestä on sairaanhoitopiireillä ja terveyskeskuksilla. Hoitohenkilökunnalle, saattohoidossa oleville ja heidän omaisilleen saattohoidon epäkohdat, kuten riittämätön kipulääkitys ja potilaan tahdosta piittaamaton kohtelu, ovat edelleenkin tarpeettoman yleisiä.
Edellä olevan perusteella ja eduskunnan työjärjestyksen 27 §:ään viitaten esitän asianomaisen ministerin vastattavaksi seuraavan kysymyksen:
Miten uudet saattohoitosuositukset on otettu vastaan valtakunnallisella tasolla ja onko saattohoitosuunnitelmia ryhdytty laatimaan niissä sairaanhoitopiireissä ja terveyskeskuksissa, joista ne puuttuvat? Helsingissä 2 päivänä syyskuuta 2011
Arja Juvonen /ps Eduskunnan puhemiehelle Eduskunnan työjärjestyksen 27 §:ssä mainitussa tarkoituksessa Te, Herra puhemies, olette toimittanut asianomaisen ministerin vastattavaksi kansanedustaja Arja Juvosen /ps näin kuuluvan kirjallisen kysymyksen KK 65/2011 vp:
Miten uudet saattohoitosuositukset on otettu vastaan valtakunnallisella tasolla ja onko saattohoitosuunnitelmia ryhdytty laatimaan niissä sairaanhoitopiireissäja terveyskeskuksissa, joista ne puuttuvat? Vastauksena kysymykseen esitän seuraavaa:
Sosiaali- ja terveysministeriön saattohoitosuositukset on laadittu vuonna 2010. Valmisteluvaiheessa kuultiin laajasti asiantuntijoita ja terveydenhuollon organisaatioita sekä tehtiin selvityksiä olemassa olevista saattohoitosuunnitelmista. Valtakunnallinen sosiaali- ja terveysalan eettinen neuvottelukunta ETENE pyysi keväällä 2010 lausunnot sairaanhoitopiireiltä ja suurilta kaupungeilta sosiaali- ja terveysministeriön valmistelemasta selvityksestä ja suosituksista. Saattohoitosuositusten vastaanotto oli lausuntojen perusteella myönteinen, ja niiden katsottiin edistävän alueellisesti yhteneväisiä ja tasa-arvoisia hoitokäytäntöjä. Lausuntojen mukaan Käypä hoito- suositusten perusteella on jo kehitetty saattohoitoa ja luotu hyviä käytäntöjä.
Saattohoitopalveluissa on kuitenkin edelleen havaittu ongelmia. Saattohoitopalvelut toteutuvat eri hoitopaikoissa vaihtelevasti ja eritasoisesti. Kivunlievitys on toteutettava niin, että kärsimyksiltä vältytään sekä kuolemaan liittyvien potilaan ja omaisten pelkojen kohtaamiseen tulee tarjota ammattimaista apua ja turvallinen sekä kiireetön ympäristö.
Terveydenhuoltolain (1326/2011 ) 24 §:ssä säädetään, että kunnan on järjestettävä alueensa asukkaiden sairaanhoitopalvelut. Sairaanhoitopalveluihin määritellään kuuluvaksi sairauksien ehkäisemisen ja parantamisen lisäksi myös kärsimysten lievittäminen. Tämä sisältää myös saattohoidon. Terveydenhuoltolaki velvoittaa saman sairaanhoitopiirin kunnat laatimaan terveydenhuollon järjestämissuunnitelman, ja erityisvastuualueen sairaanhoitopiirien kuntayhtymien on tehtävä erikoissairaanhoidon järjestämissopimus. Valtioneuvoston asetuksessa terveydenhuollon järjestämissuunnitelmasta ja erikoissairaanhoidon järjestämissopimuksesta (337/2011 ) edellytetään, että terveydenhuollon järjestämissuunnitelmassa sovitaan, miten hoitoketjut tai alueelliset hoitosuunnitelmat laaditaan yhteistyössä ja miten niiden toteutumista tuetaan ja seurataan. Lisäksi suunnitelmassa edellytetään sovittaviksi riittävistä jatko- ja täydennyskoulutuksen edellytyksistä ja siitä, kuinka henkilöstön täydennyskoulutus sairaanhoitopiirin alueella toteutetaan. Erikoissairaanhoidon järjestämissopimuksesta asetuksessa edellytetään sovittavaksi, miten erityisvastuualueella toteutetaan perusterveydenhuollon ja kuntien peruspalvelujen tarvitsema erityisosaamista vaativa tuki ja neuvonta.
Saattohoitosuositus ei sinänsä ole kuntia sitova. Terveydenhuoltolain hengen mukaan saattohoitosuunnitelma kuuluu kuitenkin terveydenhuollon järjestämissuunnitelmassa ja erikoissairaanhoidon järjestämissopimuksessa suunniteltavaksi ja sovittavaksi. Kuntien ja sairaanhoitopiirien saattohoitosuunnitelmien laatimista ja niiden toimeenpanoa voidaan arvioida terveydenhuoltolain toimeenpanon seurannan yhteydessä. Sosiaali- ja terveysministeriö järjesti keväällä 2011 kuntien luottamushenkilöille ja johtaville viranhaltijoille terveydenhuoltolain toimeenpanon tueksi useita koulutustilaisuuksia eri puolilla maata. Näissä koulutuksissa mainittiin erityisesti esimerkkinä järjestämissuunnitelman ja järjestämissopimuksen yhteydessä saattohoito.
Sosiaali- ja terveysministeriöön tulleiden yhteydenottojen perusteella joissakin sairaanhoitopiireissä ja kunnissa on käynnistynyt saattohoidon kehittämishankkeita, kuten saattohoitopotilaan hoitopolun selkiinnyttäminen ja saattohoitosuunnitelmien tarkistaminen, uudistaminen tai laadinta. ETENEstä on viimeisen vuoden aikana käyty lukuisissa seminaareissa ja koulutustilaisuuksissa esittelemässä saattohoitosuosituksia. Samoin saattohoitosuosituksista laadittua esitettä on tilattu eri puolille Suomea työyhteisöihin ja kouluihin.
Pääministeri Kataisen hallitusohjelma sisältää myös saattohoitopalveluiden riittävyyden ja laadun parantamisen hoitopaikasta riippumatta. Keväällä 2012 Valtakunnallinen sosiaali- ja terveysalan eettinen neuvottelukunta ETENE tulee selvittämään saattohoitosuositusten toimeenpanon kattavasti koko maassa. Syksyllä 2012 ETENE tulee järjestämään valtakunnallisen seminaarin, jossa käsitellään sekä ko. selvityksen ja myös muiden selvitysten tuloksia saattohoidon tilanteesta Suomessa. Sosiaali- ja terveysministeriö seuraa aktiivisesti alueellisten saattohoitosuunnitelmien tilannetta ja saattohoitosuositusten käyttöönottoa. Mitä olen tehnyt eduskunnassa ensimmäisellä kaudellani 2011-2014?
Valtiopäivätoimia eduskunnassa kertyi hieman yli 200. Puheenvuoroja eduskunnan täysistunnoissa pidin yli 300. Kirjallisten kysymysten, toimenpide-, keskustelu-, talousarvioaloitteiden ja lakialoitteiden aiheina oli mm. sosiaali- ja terveydenhuolto, vanhusten ja vammaisten asiat, omaishoitajuus, potilasturvallisuus, saattohoito, perheet, lapset ja nuoret, työllisyys, yrittäminen, liikenne, asuminen sekä yleinen turvallisuus. Eduskunnassa toimin sosiaali- ja terveysvaliokunnan sekä lakivaliokunnan varsinaisena jäsenenä, työ- ja tasa-arvovaliokunnan sekä hallintovaliokunnan varajäsenenä.
Mihin toimet johtivat?
Lasten kanssa vapaaehtoistyössä toimivien rikostaustojen tarkastamiseen liittyvä laki astui voimaan 2014. Tein aiheeseen liittyvän lakialoitteen vuonna 2012. Vammaisneuvostojen aseman turvaaminen lailla käsiteltiin eduskuntakauden 2011 päättyessä ja vammaisneuvostot kirjattiin uuteen kuntalakiin. Lakialoitteeni siitä aiheesta meni siis läpi ja sain esitykseni ministeri Paula Risikon esittelemään lakiin. Vanhustenhoidon hoitajamitoituksesta tekemäni lakialoite ja toimenpidealoite olivat odottamassa käsittelyä eduskuntakauden loppupuolella, mutta ikäväkseni ne eivät edenneet laiksi saakka.
Sähköautojen autoveron alentamiseen liittyvän lakialoitteen tein v. 2012. Autoverotus on juuri nyt ajankohtainen asia, vaikka silloin sitä pidettiin lähes mahdottomana teemana. Aloite sai kuitenkin paljon kannatusta. Sähköautojen autoveron ja käyttövoimaveron alentamisesta voisimme aloittaa autoverouudistuksen Suomessa, eikö?
Monet kirjalliset kysymykset ovat toimineet keskustelun avaajina. Esimerkiksi kirjallinen kysymys ns. Himas- hankkeesta (Sininen kirja) nosti esiin julkisiin hankintoihin liittyviä epäkohtia. Saattohoitoon liittyvät kysymykset toivat tietoisuuteen vakavan asian, jossa on puutteita. Lastensuojelukysymys ja ”lapsiluukut Suomeen”- ajatus sai osakseen keskustelua ja sain kannustavia yhteydenottoja ympäri Suomen asiaan liittyen. Monet vanhemmat kokivat, että ikävien lapsisurmien eteen yhteiskunnan tulisi yrittää tehdä kaikki voitavansa. Vanhustenhoitoon liittyvät kysymykset ovat nostaneet esiin laitospaikkojen lakkauttamiseen liittyvät epäkohdat.
Toimenpidealoitteiden tehtävä on sysätä asioita liikkeelle. Parhaimmillaan ne johtavat toimiin ja ovat tukemassa lainsäädännön kehittämistä. Laajarunkoisten hallien tarkastuksista annettu lakiesitys käsiteltiin eduskuntakauden päättyessä. Tein aiheeseen liittyvän toimenpidealoitteen v. 2013 Laukaan maneesiturman jälkeen, jossa menehtyi pieni ratsastajatyttö.
Kotihoidontuen pakkojakamiseen molempien vanhempien kesken tein kirjallisen kysymyksen ja haastoin salissa. Kantani oli ja on, että tällaista esitystä ei pidä viedä hallituksessa eteenpäin. Äänekkuus kannatti, sillä hallituksen esitys jäi toteutumatta.
MINULLE TÄRKEITÄ ASIOITA JA VAALITEEMOJA EDUSKUNTAVAALEISSA 2015 1 Vanhustenhoito Vanhustenhoito vahvaksi inhimillisyyttä korostaen. Riittävästi hoitavia käsiä. Laitospaikka sitä tarvitsevalle. Arvo myös omaishoitajalle. 2 Sosiaali- ja terveydenhuolto Lähipalvelut turvattava, lääkärille päästävä. Potilasturvallisuus edellä, hoitokärsimyksen tunnistamiseen työkaluja, suomalainen saattohoito kuntoon. 3 Työ, talous, liikenne Verotuksen oikeudenmukaisuus. Yrityspako Suomesta pysäytettävä vastaamalla yrittäjyyden haasteisiin. Liikennekäytävät kuntoon. Työpaikkojen luominen kärkiteemaksi. 4 Perheet, lapset ja nuoret Katse kouluun. Koulunkäyntiavustajat arvoon. Nuorelle tukea ja uskoa tulevaisuuteen. Lastensuojeluun resursseja. Vanhemmuus voimavaraksi. 5 Eläkeläisen asema Eläkeläiselle turvaa ja toimeentuloa. Ikääntyneen työttömän pääsyä eläkkeelle helpotettava. Eläkeläinen on eläkkeensä ansainnut.
MINULLE TÄRKEITÄ ASIOITA JA VAALITEEMOJA
EDUSKUNTAVAALEISSA 2011. Olen tehnyt teemojen eteen töitä ja toimia eduskunnassa kansanedustajana ensimmäisellä kaudella 2011 -2015 toimiessani
Vanhustenhoito
Vanhustenhoidon laatusuositus romukoppaan- tilalle laki, joka velvoittaa! Hyvä ja arvokas vanhuus on jokaisen oikeus. Hyvä saattohoito kuuluu kaikille.
Terveydenhuolto
Laadukkaat julkisen puolen terveyspalvelut taattava! Kuntasektori nousuun!
Potilasturvallisuus
Potilasvahinkojen ehkäisyohjelmat kuntiin! Jokainen potilasvahinko ja hoitokärsimys on liikaa.
Työikäisten jaksaminen
Tukiverkkoa ruuhkavuosiin! Äiti ei saa jäädä yksin, työ ei saa viedä isää.
Lapset ja nuoret
Katse lasten mielenterveysongelmiin! Nuorille koulutusta ja työtä.
