Etusivu Kuka
olen
Kunta-
politiikka
Eduskunta-
työ
Ajan-
kohtaista
Blogi Artikkelit
 
Valtiopäivätoimet Arja Juvonen

Puheet eduskunnassa Arja Juvonen

 Arja Juvonen ammattikuva
<< Kaikki blogikirjoitukset

05.05.2022 Kriittisten sote-tietojärjestelmien toimivuus on keskeinen osa huoltovarmuutta

Kriittisten sote-tietojärjestelmien toimivuus on keskeinen osa huoltovarmuutta. Eduskunta käsittelee parhaillaan turvallisuusselontekoa, mutta huoltovarmuuden kannalta kriittisiä osa-alueita on jätetty käsittelyn ulkopuolelle.

Uudellamaalla käytössä oleva sosiaali- ja terveydenhuollon tietojärjestelmä Apotti kaatui tunniksi torstaiaamuna. Se johti siihen, ettei lääkäri- ja laboratorioaikoja voinut varata eikä potilaiden tietoja voinut hakea järjestelmästä HUS:issa. Kyseessä on yhteiskunnan toiminnan kannalta välttämätön järjestelmä, jonka pidemmät käyttökatkokset voivat vaarantaa kansalaisten hengen ja terveyden. Jotta esimerkiksi leikkaukset voitaisiin tehdä turvallisesti, potilaan tiedot on oltava aina saatavilla.

Tietojärjestelmien toiminta on yhtä tärkeää kuin sähkönsaannin turvaaminen.
Vaikka esimerkiksi sähkökatkoihin on varauduttu sairaaloissa generaattoreilla, tämä ei riitä, jos kriittisten tietojärjestelmien toimintaa ei pystytä turvaamaan. Vihamielinen hyökkäys on oleellisesti helpompaa toteuttaa tietoverkkoihin kuin sähköverkkoihin. Tällä hetkellä lisäksi ICT-alan toimihenkilöt ovat lakossa. Nyt pitäisi selvittää, mitä tapahtui, ja varmistaa, että potilasjärjestelmiin ei ole mahdollista tunkeutua tai niitä sabotoida ulkopuolelta. Tietoliikennekatkojen varalta esimerkiksi leikkausten edellyttämät potilastiedot on oltava saatavilla sairaaloissa paikallisesti, ilman tietokantaan pääsyä.

On ollut ikävää, että eduskunnassa käsittelyssä olevaa turvallisuusympäristön muutosta koskevaa ajankohtaisselontekoa ei tuotu sosiaali- ja terveysvaliokunnan käsittelyyn.

Selonteko pohjustaa keskustelua ja päätöstä NATO:on liittymisestä, mutta sen pitäisi antaa kokonaiskuva turvallisuuskysymyksiin laajemminkin. Kriisiaikana terveydenhuoltojärjestelmän toimivuus, kesto ja kantokyky on keskeistä ja turvallisuuteen varustautumisessa terveydenhuollon toimivuus on avainasemassa. Huoltovarmuuden osalta olisi varmistettava myös lääkkeiden ja lääkintätarvikkeiden riittävä varastointi ja saatavuus, jos esimerkiksi merikuljetuksiin kohdistuu häiriöitä.



 
Arja Juvonen, Puh. 050-531 1108, 09-432 3060, , www.eduskunta.fi