<< Kaikki blogikirjoitukset24.02.2025 Valtuustokysymys Espoon toimista ylläpitää kaupungin ja asukkaiden turvallisuutta ja huume-ja väkivaltarikollisuuden ja katujengiytymisen ennaltaehkäisystä Espoon kaupunginvaltuustossa Espoon Suvelan Kirstinmäessä tapahtui 5.12.2024 ampumistapaus, jonka uhri menehtyi. Poliisi tutkii tapausta henkirikoksena. Myös Espoon Karakalliossa maaliskuussa 2023 tapahtui ammuskelu. Tapahtumat ovat järkyttäneet alueiden asukkaita. Huumerikollisuus, ryöstöt ja erilaiset väkivaltateot ovat vakavaa rikollisuutta, jota tapahtuu myös Espoossa. Huumausaineita on kaupiteltu kouluissa ja huumekauppaa pyörittävät jo 14-vuotiaat. Komisario Hannu Väänänen toteaa, että Espoossa tarvittaisiin ennaltaehkäisevää päihdetyötä tekeviä koulupoliiseja (Länsiväylä 12.2.2023). Tulli uutisoi myös paljastaneensa laajan huumeiden salakuljetusorganisaation Espoossa (Helsingin Sanomat 19.12.2024). Länsi-Uudenmaan poliisi tiedotti, että Espoossa on tapahtunut lukuisia varkauksia eri rakennusliikkeiden pakettiautoihin, joista on varastettu työkaluja tuhansien eurojen edestä (Yle 15.1.2025). Myymälävarkauksia tapahtuu myös rautakauppoihin, kertoo K-Rauta Espoon Merituulen kauppias Petri Lappalainen. Varkaudet ovat ammattimaisia ja niitä tehdään rakennusalan toimijoiden kohteisiin (Länsiväylä 25.1.2025). Myös espoolaisiin ruokakauppoihin on tehty aseellisia ryöstöjä (Nuorisojoukko tehtaili Alepa-ryöstöjä, Länsiväylä 14.8.2024). Hyvä kaupunkisuunnittelu tukee asukkaiden turvallisuutta eri asuinalueilla. Kuntalaiset tietävät oman alueensa tilanteen ja heitä tulisi myös osallistaa ja ottaa mukaan kaupunkiturvallisuuden kehittämiseen. Myös viestinnällä on merkitystä ja kaupungin tulisikin kertoa kuntalaisille turvallisuuteen liittyvistä teemoista ja kehittämiskohteista. ”Fiksun kaupungin määritelmä” liittyy kestävän kehityksen periaatteisiin. ”Fiksu kaupunki” -ajattelu kytkeytyy moniin alueisiin: liikenne, teknologia, energia, eläminen, ympäristö, kansalaiset, talous, hallinto ja kaupungin turvallisuus. (Nieminen Siiri: Tiedonkulku ja tunnelma- asukkaiden näkemyksiä kaupunkiturvallisuudesta. Johtamisen ja talouden tiedekunta. Kanditaattitutkielma. Tampereen yliopisto 2022.) Asuinalueella tapahtuvat turvattomuuden kokemukset vaikuttavat hyvinvointiin, asuinviihtyvyyteen ja asuinalueen imagoon. Turvattomuutta voi aiheuttaa niin pelko väkivaltarikollisuudesta kuin riittämätön yleisten alueiden valaistuskin. Helsingin ja Länsi-Uudenmaan poliisilaitokset ovat tutkineet katujengeihin liittyvää väkivaltarikosten kokonaisuutta. Epäiltynä on ollut espoolaisen ja helsinkiläisen miesten muodostama ryhmä. Markku Heinikari Helsingin poliisilaitokselta toteaa artikkelissa, että katujengit ovat nuorten miesten muodostamia ryhmiä, joilla on omat nimet ja selkeä ryhmäidentiteetti. Jengit leimautuvat vahvasti tiettyihin kaupunginosiin. (HS 8.2.2022.) Länsi- ja Itä-Uudenmaan poliisilaitokset ovat arvioineet, että pääkaupunkiseudulla vaikuttaa 10 katujengiä. Komisario Hannu Väänänen Länsi-Uudenmaan poliisilaitokselta toteaa, että osalla katujengien jäsenistä on yhteyksiä järjestäytyneeseen rikollisuuteen. Katujengien ja niiden jäsenten välillä on ollut väkivaltaisuuksia, joissa on käytetty myös ampuma-aseita yleisillä paikoilla. Katujengit voivat olla näin myös vaarallisia ulkopuolisille. Syrjäytyminen yhteiskunnasta, näköalattomuus ja rikoskierteeseen joutuminen ovat arvioituja syitä katujengiin päätymisestä. Taloudellisen hyödyn ja muiden silmissä arvostuksen saaminen on arvioitu vetovoimatekijäksi, joka vaikuttaa nuoren pyrkimykseen päästä katujengiin. Katujengien päähenkilöiden ikä on noin 20 vuotta, mutta vaikutuspiirissä on myös alaikäisiä (9.1.2022 Länsiväylä). Me allekirjoittaneet kysymme tällä valtuustokysymyksellä seuraavaa: Miten ja millä toimilla Espoo ylläpitää kaupungin ja sen kaikenikäisten asukkaiden turvallisuutta ja ennaltaehkäisee erilaisia rikollisilmiöitä? Miten Espoossa ennaltaehkäistään huume- ja väkivaltarikollisuutta, ja tulisiko Espoossa käynnistää nuorisorikollisuutta ennaltaehkäisevä erityinen koulupoliisi -toimintamalli? Miten Espoossa ennaltaehkäistään katujengiytymistä? |