Etusivu Kuka
olen
Kunta-
politiikka
Eduskunta-
työ
Ajan-
kohtaista
Blogi Artikkelit
 
Valtiopäivätoimet Arja Juvonen

Puheet eduskunnassa Arja Juvonen

 
<< Kaikki ajankohtaiset

23.07.2019 Työministeri Timo Harakasta tuli epäilevä Tuomas, mutta sotejärjestöt saavat tuhannen taalan paikan

Tiedote 23.7. 2019

Työministeri Timo Harakka esitteli tänään linjaukset liittyen työllisyyden parantamiseen. Esitellessään linjauksia ministeri oli epäilevä siitä, onko toimilla itseasiassa työllisyyttä parantavia vaikutuksia. Hän totesi, että vaikuttavuutta seurataan ja arviot on aina arvioita. Ministeri kaipasi myös riippumattomien ekonomistien kannanottoja ja tarkastelua hallituksen aikomiin toimiin. Ministeri sortui siis heti jo kättelyssä epäilevän Tuomaksen rooliin, mikä heikentää tietysti hallituksen uskottavuutta, kansanedustaja Arja Juvonen (ps) toteaa.

Hallitus siirtää työllisyyden noston vastuuta työmarkkinajärjestöille, sillä se perustaa kolmikantaisia työryhmiä, joissa asioita pohditaan. Kolmikantaan liittyy aina omat haasteensa, mutta sosiaali- ja terveysalan työmarkkinajärjestöille tämä voi olla sen sijaan tuhannen taalan paikka. Sotejärjestöjen tulisi viedä työryhmiin ehdottomasti työpaikkojen lisääminen sosiaali-ja terveyssektorille. Tämä tukisi samalla hallituksen lupaamaa hoitajamitoituksen saattamista lakiin, mutta myös paljon puhuttua perhevapaauudistusta, sillä työpaikkojen lisääminen sosiaali- ja terveysalalle nostaa naisten työllisyysastetta ja kannustaa töihin. Työsuhteiden on oltava myös pitkäkestoisia ei vain pätkätöitä. Työnteon on oltava myös kannattavaa ja palkkauksen kohdallaan. Tämä on ykköskysymys monelle lapsiperheelle, jossa rahalle on tarvetta, Juvonen sanoo.

Kolmikantaisten työryhmien riskit taasen liittyvät mielestäni siihen, että niissä lähdettäisiin ajamaan työntekijöiden etujen murentamista. Patttitilanteita saattaa siis olla luvassa. Paikallisen sopimisen lisääminen on varmasti yhtenä asiana työpöydällä, sillä siihen on ainakin Suomen yrittäjien toimitusjohtaja Mikael Pentikäinen vahvasti ottanut kantaa (IL 23.7.2019). En vastusta paikallista sopimista silloin, kun se liittyy työpaikkojen säilymisen tai lisäämisen mahdollisuuteen ja tapahtuu yleissitovuuden puitteissa, mutta suhtaudun siihen kuitenkin epäilevästi. Paikallisesta sopimisesta puhuminen on pelottavaa silloin, kun ei tiedetä, mitä oikeuksia paikalliselle sopimiselle ollaan antamassa. En usko, että kaikkea on kerrottu vielä ääneen. Tarvitaan todellakin leveitä hartioita siltä työntekijäpuolen luottamushenkilöltä, joka lähtisi neuvottelemaan vaikkapa työntekijöiden palkoista työnantajan kanssa, Juvonen muistuttaa.

Aktiivimallin purkamiseen ministeri Harakka ei tiedostustilaisuudessa ottanut kantaa vaan ulkoisti asian sujuvasti sosiaali- ja terveysministeri Aino-Kaisa Pekoselle (vas). Tässä asiassa vastuu siirtyi siis kuulijalle eli miten ja missä ajassa aktiivimalli, jolla ei ole ollut työllisyysvaikutuksia (Hs 2.7.2019 Timo Harakka haluaa purkaa aktiivimallin), tullaan purkamaan.

Perussuomalaiset ovat todenneet usein, että aktiivimalli on ollut epäoikeudenmukainen ihmisille, sillä sen leikkuri on osunut erityisesti käsivarren Lapin, Uudenmaan ja Itä-Suomen alueen työttömiin ihmisiin. Tällainen epäoikeudenmukainen leikkurimalli on purettava heti, Juvonen vaatii.

Arja Juvonen (ps)
Kansanedustaja
Perussuomalaisen eduskuntaryhmän 2.vpj




 
Arja Juvonen, Puh. 050-531 1108, 09-432 3060, , www.eduskunta.fi