Etusivu Kuka
olen
Kunta-
politiikka
Eduskunta-
työ
Ajan-
kohtaista
Blogi Artikkelit
 
Valtiopäivätoimet Arja Juvonen

Puheet eduskunnassa Arja Juvonen

 
<< Kaikki ajankohtaiset

09.04.2019 Eduskuntakausi päättyy - odotan vielä oikeuskanslerilta vastausta kanteluuni liittyen asevelvollisuutta suorittavien vakuutusturvaan

Eduskuntakauden päättäjäisiä vietetään keskiviikkona. Tilaisuutta voi seurata telkkarista alkaen klo 13.30.

Kiitos näistä upeista ja opettavaisista vuosista, joina olen saanut olla edustamassa kansaa. Yksi mottoni on ollut, että kenttä keskiöön ja kansan pariin. Olen yrittänyt olla tavoitettavissa ja läsnä. Toinen se, että periksi ei anneta ja oikeudenmukaisuuden puolesta taistellaan. Omat periaatteet pidetään.

Odotan edelleen vastausta oikeuskanslerilta tapaninpäivänä 2018 tekemääni kanteluun liittyen varusmiesten vakuutusturvaan ja siihen, että tapaturmista ja henkilövahingoista tulisi maksaa korvaukset taannehtivasti nuorukaisille tai heidän edunsaajilleen. Vuonna 2019 voimaan astuneen lain mukaan korvausten piiriin kuulutaan vasta v. 2019 jälkeen sattuneiden vahinkojen jälkeen. Laki on seurausta tekemästäni v. 2017 lakialoitteesta, jossa esitettiin vakuutusturvan parantamista. Jätin lain taannehtivuudesta myös lakialoitteen, mutta valitettavasti eduskunta hylkäsi sen. Pidin ja pidän edelleen toimintaa kerrassaan käsittämättömänä, julmana ja epäinhimillisenä. Kyse on meidän lapsistamme, jotka rauhanaikana ovat osallistuneet lakisääteiseen velvollisuuteensa ja vammautuneet tai jopa menehtyneet tehtävää suorittaessa. Suomessa on myös tapahtunut viime vuosina vakavia onnettomuuksia varuskunnissa.




 
Arja Juvonen, Puh. 050-531 1108, 09-432 3060, , www.eduskunta.fi